Meidän reittimme sinne oli seuraava: Antsirabesta puolen päivän ajo Miandrivazoon, sieltä kahden päivän jokiretki Belo-sur-Tsiribihanaan, sieltä reilu kuuden tunnin haastava ajo Bekobakaan (100 km), joka on pieni kylä puiston suulla. Sadekaudella Bekopakaan pääsee käytännössä vain lentäen pikkukoneella tai jokea pitkin, mutta silloin puisto on kiinni.
Nytkin auki oli vain pieni osa puistoa, Petit Tsingy, isomman Grande Tsingyn ollessa suljettuna 15. huhtikuuta asti.
Tsingy voidaan kääntää tarkoittavan paikkaa, jossa ei voi kävellä avojaloin. Vesi on kuluttanut kalkkikiveen teräviä piikkejä, joiden väliin jää syviä ja kapeita kanjoneita, kivilabyrinttejä ja luolia. Se on kuin kalkkikivimetsää. Ilmasto on kuumaa ja sadekautta lukuunottamatta kuivaa. Siksi siellä on täysin omanlainen eliölajisto.
Vaikka alue on ainutlaatuinen, se ei huku turisteihin. Siellä on vuosittain vain n. 10 000 kävijää. Vaivalloinen tie perille vaatii veronsa. Turha lienee mainita, että pienellä satsauksella alueella olisi huikea potentiaali. Ensimmäisenä pitäisi laittaa tie kuntoon ja maantierosvot kuriin.
Opastuskeskus on aika kotikutoisen oloinen, mutta oppaamme puhui kiitettävän hyvää englantia. Hänen tietämyksensä oli myös hyvää. Pienellä harjoittelulla miehestä tulee kelpo-opas.
Petit Tsingyssä on useita kävelyreittejä parista tunnista koko päivän vaelluksiin. Me tyydyimme lyhyimpään, mutta saimme hyvän käsityksen alueesta. Kuumuus ja aurinko vaati veronsa.
Reittimme aluksi astuimme kapeasta ovesta sisään kivilabyrinttiin.
Labyrintin sisällä "polku" mutkitteli kapeita käytäviä. Kiveen on rakennettu askelmia, jotka helpottavat kulkemista. Silti terävien kalkkikivisärmien kanssa sai olla tarkkana.
Välillä kiipesimme kivien päälle. Korkeimmat kivet yltävät parinkymmenen metrin korkeuteen.
Kivikon yli on rakennettu hyvä väylä kaiteineen ja ylimääräisine portaineen. Kävely oli suhteellisen helppoa, joskin kuumaa.
Teoriassa kivikossa olisi voinut nähdä kiipeilemässä makejakin. Nyt niillä on kuitenkin sadekauden jäljiltä riittävästi ruokaa metsässä. Muutamia eläimiä pääsimme näkemään
Yksi päivää riitti meille Bekopakassa. Halusimme lähteä ajoissa paluumatkalle, sillä Ellulla oli lento odottamassa Antananarivossa. Neljän päivän varoaika voi kuulostaa liioittelulta, mutta tullessamme totesimme ainoastaan epävarmuuden olevan varmaa matkustettaessa tällä saarella.
Pikaiseen paluuseen vaikutti myös, että kuumuus vei meidän suurimmat vaellushalut. Eikä ensimmäinen hotelliyökään antanut kovin hyvää ensivaikutelmaa kylästä. (Vaihdoimme hotellia, kun emme saaneet kunnon ruokaa, aamupala oli myöhässä ja sisälsi pelkkää munakasta, huoneemme parveke oli täynnä linnunpaskaa, huonetta ei ollut kunnolla siivottu, osa työntekijöistä vain mulkoili tylysti puhumatta mitään... Tämä olikin ensimmäinen hotellin vaihtoni koko reissulla.)
Kommentit