Antsirabesta Miandrivazoon oli mukava viiden tunnin ajo ilmastoidussa autossa. Ilmastointi pitkitti totuutta, joka lävähti vasten kasvoja Miandrivazossa, vaikka kyllähän sen aina luotettava Bradt Guide tiesi: Miandrivazo on Madagaskarin kuumin paikkakunta.
Paita liimautui heti kiinni ihoon noustuamme autosta. Hotellin kivetys oli hohtavan kuuma. Auringossa lämpötila kiipesi varmasti neljäänkymmeneen. Se on aika paljon, vaikka vähän aikaa kohtuulliseen kuumuuteen on tullut totuteltua. Hotellissa sovimme kahden ja puolen päivän venekyydin yksityiskohdista. Hinnan saimme hinattua hinnan 2,7 miljoonasta puoleentoista eli reiluun 400 euroon. Se on ihan kohtuullinen hinta, sillä se pitää sisällään tilavan veneen staffineen, ruoat ja leiriytymisen.
Lähtöämme oli todistamassa iso joukko kyläläisiä. Vielä ei ole sesonki ja siksi olimme ainoa venekunta liikenteessä. Ehkä siksi kantajia ja ties mitä auttajia oli liiaksikin tarjolla.
Vene oli kaksikerroksinen. Alakerroksessa on ohjaamo, keittiö ja ruokailutilat. Kannella on muutama aurinkotuoli sekä pehmustetut istuimet. Kaikki turistiveneet ovat standardimallisia. Kolmelle matkustajalle siinä oli varaa valita istuinta.
Matkamme alkoi Mahajilo-jokea pitkin, joka liittyi parin tunnin matkan jälkeen suurempaan Tsirihibana-jokeen. Joki murentaa jatkuvasti mutaista rantavallia mukaansa. Vesi on kauttaaltaan tumman ruskeaa.
Rannoilla on säännöllisesti asutusta ja pari pientä kylääkin.
Pääosin metsä on hakattu, mutta muutaman tunnin ajan saimme lipua keskellä sademetsää.
Ei ole ihmettelemistä, miksi rantojen eroosio on voimakasta. Sieltä täältä nousee savua. Kaskiviljely on vielä yleisesti käytössä. Kaskeamisen jälkeen maa on muutaman vuoden viljava köyhtyäkseen joutomaaksi. Metsien poltto lisää voimakkaasti eroosiota ja on tuhoisaa ekosysteemille. Madagaskarissa metsää ja sen myötä endeemisiä lajeja katoaa hurjaa tahtia. Vain ihmisten koulutus ja valistus sekä tulojen saaminen muualta ovat ainoa ratkaisu. Ekoturismilla olisi hurja potentiaali täällä, mutta se ei ole vielä edes lapsen kengissä.
Moniin kyliin ei ole teitä ja jos on, ne ovat surkeassa kunnossa. Siksi vene on alueen tärkein kulkuväylä.
Ensimmäisen päivän lopulla pysähdyimme hienolle vesiputoukselle. Teki hyvää päästä vilvoittelemaan, vaikka veneen liikkuessa lämpötila oli inhimillinen. Smaragdinvihreä vesi suoraan sademetsästä tarjosi hyvän kontrasti Tsirihibana-joen mutavellille.
Meidän keittiöhenkilökunnalla on poseeraaminen verissään.
Kapteenimme nautti putouksen luonnollisesta vesialtaasta. Sen viileähkössä vedessä kelpasi turistienkin pulikoida.
Ihmettelimme miten kapteenimme pystyi navigoimaan ohjaamostaan keittiön takaa. Hänellä taitaa olla muutama matka takanaan.
Ajoittain muu staffi näytti keulasta suuntaa.
Kerran jäimme jumiin, mutta siitäkin selvisimme nopasti liikkeelle - se vaati hyppäämistä veteen ja veneen työntämistä tulosuuntaansa. Vedenkorkeus ylsi välillä vain polveen.
Leiriydyimme turvallisuussyistä ison kylän lähettyville. Kylän lapset olivat innoissaan uusista vieraista. Alun ujostelun jälkeen vesi ei enää pidätellyt lapsia. He malttoivat pysyä veneen ulkopuolella.
Ranta oli laaja hiekka-alue, jonka takana oli pusikkoa. Sen kummallisempaa vessaa tuolta ei löytynyt. Lupasin pidätellä lapsia tyttöjen käydessä pusikossa. Perinteinen "ota kuva ja näytä se" oli oiva leikki. Lapset osoittautuivat luontaiseksi poseeraajiksi.
Paikka linssin lähellä oli tavotelluin, luonnollisesti.
Oikean puoleinen tyttö jäi jatkuvasti poikien tönimäksi. Lopulta onnistuin saamaan hänetkin kunnolla kuviin.
Lapsilla oli kova kisa, ketkä saivat ottaa Annaa ja Ellua kädestä kiinni.
Myöhemmin illalla kaksi vanhempaa tyttöä tulivat kalastamasta. Pienen ujostelun jälkeen esiintymisvietti vei voiton.
Aamulla lapset tulivat heittämään hyvästit. Visiittimme jäi yleistä käytäntöä lyhyemmäksi, koska emme sietäneet kuumuutta. Normaalisti reissuun kuuluu vierailu kylään, mutta nyt lähdimme jo ennen seitsemää eteenpäin.
Teltassa oli tuskaisen kuumaa. Yhtään ei helpottanut se, että hyönteisten määrää on vaikea kuvailla. Illallisen aikaan kynttilävalaisimen ympärillä pörräsi satamäärin hyttysiä, kärpäsiä, kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, mitä vain voi kuvitella. Kun laitoin teltan sisällä lukulampun päälle, teltan seinästä alkoi kuulumaan tasainen hyönteisten pommitus. Minunkin hermoilleni se oli liikaa ja menin hetkeksi teltan ulkopuolelle istuskelemaan. Meditoinnistakaan ei tullut mitään. Helle laski vähän yöllä, mutta vain vähän.
Aamulla ei tainnut olla pahaa mieltä siitä, että olimme jo illalla päättäneet ajaa seuraavana päivänä suoraan Belo-sur-Tsiribihanaan ilman toisen yön leiriytymistä matkan varrella.
Aamuauringon säteet vangitsivat kauneudellaan, vaikkakin olemattomat yöunet vaikeuttivat kummasti kauneuteen eläytymistä.
Selkärangattomien lisäksi näimme vain lintuja. Joitakin makeja olisi teoriassa voinut havaita, mutta nyt ei ollut otollinen aika siihen.
Tässä on yksi syy, miksi rannalla ei tehnyt mieli kävellä avojaloin.
Vaikka Belo-sur-Tsiribihanassa meitä oli odottamassa vain kymmenen euron todellinen murju, tosin kylän paras hotelli, pienet punkit ja muut öttiäiset siellä eivät onnistuneet viemään yöunia. Ei ole meistä vielä tosimatkustajiksi.
Kommentit