Suomi sai 40. kansallispuistonsa, kun Hossan puisto vihittiin juhlallisin menoin viime viikolla. Kansallispuistoverkostomme on levittäytynyt ympäri Suomea ja lähes jokaisella suomalaisella on ainakin jokin puisto lähettyvillä.
Kaikki eivät ole yhtä tunnettuja kuin Hossa, mutta se ei tarkoita, etteikö lähimpään puistoon kannattaisi tutustua. Ennen tätä kevättä en ollut kuullutkaan Isojärven kansallispuistosta. Viime viikkoisen vierailun jälkeen olen ja nyt osaan suositella sitä muillekin.
Isojärven kansallispuisto sijaitsee Kuhmoisten kunnassa. Sinne on vain n. 90 km Tampereen keskustasta. Isojärvellä on useita helppoja kävelyreittejä, joiden päälähtöpisteet ovat Heretyn ja Kalalahden pysäköintialueet.
Me suunnistimme Isojärvelle kesäkuisena lauantaina. Heti päästyämme puistoon hieman raihnainen herukkaperhonen toivotti meidät tervetulleeksi. Se ei ollut ainoa hyönteinen, joka tuli meitä matkan aikana moikkaamaan.
Tavoittelimme päivävaelluksen lähtöpisteeksi Lortikan pysäköintipaikkaa, mutta pettymykseksemme tie sinne oli suljettu puomilla. Jouduimme aloittamaan taipaleen parin kilometrin kävelyllä tietä pitkin. Tie on ilmeisesti tarkoitettu Lortikan vuokratuvan käyttäjälle, jota Metsähallitus vuokraa 98 € / vrk. Ei olisi mikään hassumpi idea vuokrata joskus hyvällä porukalla tuota mökkiä, sillä sen sijainti on aika idyllinen Ylinen Lortikka-järven rannalla, tuolla vastapäätä. Alunperin mökki on rakennettu vuonna 1956 tukkijätkien tukikohdaksi.
Otimme Lortikalta suunnan kohti Kalalahtea. Reitit on selkeästi merkitty ja polut hyväkuntoisia. Paikka paikoin on rakennettu pitkospuita, mutta pääosin polku on havunneulaista juurakkoa.
Kävelystä teki miellyttävää reitin vaihtelevuus. Välillä kuljimme puronvartta rehevässä kuusikossa. Toisinaan polku nousi kallion päälle kuivaan mäntykankaaseen. Ohitimme myös kosteikkoja ja umpeen kasvaneita järviä. Alueella näkyi jälkiä entisten aikojen metsätöistä.
Kalahdella pysähdyimme lounastamaan. Löysimme sopivan kivikkorannan, tai ehkä paremminkin voisi sanoa, että jostain syystä emme löytäneet Kalalahden laavua. Siitä emme voi kyllä syyttää kuin itseämme; meidän olisi pitänyt osata poiketa muutaman sadan metrin päähän polulta. Isojärvi on ollut aikoinaan suosittu uittoreitti, mutta nyt yleisin vesilläliikkuja taitaa olla meloja tai harrastekalastaja.
Luultavasti laavulle olisi ollut myös hyvät opasteet, ainakin päätellen muusta opastuksen laadusta.
Erillisellä luontopolulla oli vielä spesifimpää opastusta. Tosin tämän lukeminen olisi vaatinut osaamista älypuhelimen käyttöön. Näihin koodeihin olen törmännyt aiemminkin, mutta vielä olen selvinnyt elämässäni ilman niiden käyttöä. Sen verran tsekkasin, että nettikantamaa tässä olisi ollut. Joku oikea eräihminen voisi protestoida moista tekniikkaa, mutta ehkäpä he eivät olekaan tällaisen opastuksen kohderyhmää.
Kalalahdelta jatkoimme vaihtelevaa maastoa kohti Vahterjärven laavua. Vanhoja komeita keloja oli siellä sun täällä.
Vahterjärvi on soinen lampi, jonka ympäri polku kulkee. Siellä oli useita majoittujia laavussa (vastarannalla)...
...ja teltoissa.
Pääsimme valmiille tulille. Muista majoittujista oli sekin ilo, että saimme lainata kahvikuppia. Ihan ammattiretkeilijöiksi meistä ei vielä taida olla, kun tuollaiset perustarvikkeet jäivät matkasta.
Kyllä rutiinin puutteen huomasi myös vaelluksessa. Käveltyämme kymmenkunta kilometriä ylös ja alas olimme sopivasti puhki, kun saavuimme varsinaiselle Lortikan luontopolulle, alkuperäiselle tavoitteellemme. Jätimme Lortikanvuorelle kiipeämisen suosiolla seuraavalle kerralle. Olisiko tässä hyvä esimerkki siitä, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka sinne?
Palatessamme autolle hörppäsimme vielä raikasta vettä luonnonlähteestä.
Päivä oli raskas, mutta hieno. Harvoin, jos koskaan, on joutunut pettymään retkipäivästä luonnossa. Jälleen kerran ei voi kuin olla kiitollinen, miten hienon luontoretkeilyverkoston maamme tarjoaa ja vieläpä aivan ilmaiseksi. Kirsikkana kakussa on erinomaiset kartat ja opasteet, jotka löytyvät mm. osoitteesta luontoon.fi/etusivu.
Vielä loppuun laitan muutaman kuvan Virroilta: Haukkanevalta ja Torisenvanjärveltä.
Päästäkseen kauniiseen luontoon ei ole aina pakko mennä edes kansallispuistoihin. Tärkeintä on vain päätös lähteä!
Kaikki eivät ole yhtä tunnettuja kuin Hossa, mutta se ei tarkoita, etteikö lähimpään puistoon kannattaisi tutustua. Ennen tätä kevättä en ollut kuullutkaan Isojärven kansallispuistosta. Viime viikkoisen vierailun jälkeen olen ja nyt osaan suositella sitä muillekin.
Isojärven kansallispuisto sijaitsee Kuhmoisten kunnassa. Sinne on vain n. 90 km Tampereen keskustasta. Isojärvellä on useita helppoja kävelyreittejä, joiden päälähtöpisteet ovat Heretyn ja Kalalahden pysäköintialueet.
Me suunnistimme Isojärvelle kesäkuisena lauantaina. Heti päästyämme puistoon hieman raihnainen herukkaperhonen toivotti meidät tervetulleeksi. Se ei ollut ainoa hyönteinen, joka tuli meitä matkan aikana moikkaamaan.
Tavoittelimme päivävaelluksen lähtöpisteeksi Lortikan pysäköintipaikkaa, mutta pettymykseksemme tie sinne oli suljettu puomilla. Jouduimme aloittamaan taipaleen parin kilometrin kävelyllä tietä pitkin. Tie on ilmeisesti tarkoitettu Lortikan vuokratuvan käyttäjälle, jota Metsähallitus vuokraa 98 € / vrk. Ei olisi mikään hassumpi idea vuokrata joskus hyvällä porukalla tuota mökkiä, sillä sen sijainti on aika idyllinen Ylinen Lortikka-järven rannalla, tuolla vastapäätä. Alunperin mökki on rakennettu vuonna 1956 tukkijätkien tukikohdaksi.
Otimme Lortikalta suunnan kohti Kalalahtea. Reitit on selkeästi merkitty ja polut hyväkuntoisia. Paikka paikoin on rakennettu pitkospuita, mutta pääosin polku on havunneulaista juurakkoa.
Kävelystä teki miellyttävää reitin vaihtelevuus. Välillä kuljimme puronvartta rehevässä kuusikossa. Toisinaan polku nousi kallion päälle kuivaan mäntykankaaseen. Ohitimme myös kosteikkoja ja umpeen kasvaneita järviä. Alueella näkyi jälkiä entisten aikojen metsätöistä.
Kalahdella pysähdyimme lounastamaan. Löysimme sopivan kivikkorannan, tai ehkä paremminkin voisi sanoa, että jostain syystä emme löytäneet Kalalahden laavua. Siitä emme voi kyllä syyttää kuin itseämme; meidän olisi pitänyt osata poiketa muutaman sadan metrin päähän polulta. Isojärvi on ollut aikoinaan suosittu uittoreitti, mutta nyt yleisin vesilläliikkuja taitaa olla meloja tai harrastekalastaja.
Luultavasti laavulle olisi ollut myös hyvät opasteet, ainakin päätellen muusta opastuksen laadusta.
Erillisellä luontopolulla oli vielä spesifimpää opastusta. Tosin tämän lukeminen olisi vaatinut osaamista älypuhelimen käyttöön. Näihin koodeihin olen törmännyt aiemminkin, mutta vielä olen selvinnyt elämässäni ilman niiden käyttöä. Sen verran tsekkasin, että nettikantamaa tässä olisi ollut. Joku oikea eräihminen voisi protestoida moista tekniikkaa, mutta ehkäpä he eivät olekaan tällaisen opastuksen kohderyhmää.
Kalalahdelta jatkoimme vaihtelevaa maastoa kohti Vahterjärven laavua. Vanhoja komeita keloja oli siellä sun täällä.
Vahterjärvi on soinen lampi, jonka ympäri polku kulkee. Siellä oli useita majoittujia laavussa (vastarannalla)...
...ja teltoissa.
Pääsimme valmiille tulille. Muista majoittujista oli sekin ilo, että saimme lainata kahvikuppia. Ihan ammattiretkeilijöiksi meistä ei vielä taida olla, kun tuollaiset perustarvikkeet jäivät matkasta.
Kyllä rutiinin puutteen huomasi myös vaelluksessa. Käveltyämme kymmenkunta kilometriä ylös ja alas olimme sopivasti puhki, kun saavuimme varsinaiselle Lortikan luontopolulle, alkuperäiselle tavoitteellemme. Jätimme Lortikanvuorelle kiipeämisen suosiolla seuraavalle kerralle. Olisiko tässä hyvä esimerkki siitä, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka sinne?
Palatessamme autolle hörppäsimme vielä raikasta vettä luonnonlähteestä.
Päivä oli raskas, mutta hieno. Harvoin, jos koskaan, on joutunut pettymään retkipäivästä luonnossa. Jälleen kerran ei voi kuin olla kiitollinen, miten hienon luontoretkeilyverkoston maamme tarjoaa ja vieläpä aivan ilmaiseksi. Kirsikkana kakussa on erinomaiset kartat ja opasteet, jotka löytyvät mm. osoitteesta luontoon.fi/etusivu.
Vielä loppuun laitan muutaman kuvan Virroilta: Haukkanevalta ja Torisenvanjärveltä.
Päästäkseen kauniiseen luontoon ei ole aina pakko mennä edes kansallispuistoihin. Tärkeintä on vain päätös lähteä!
Kommentit