Kävelyllä Roomassa

Ihastus, vihastus ja kiintymys. Se kuvaa suhdettani Roomaan. Kun ensimmäisen kerran astuu jalalla kaupunkiin, on vaikea ymmärtää, miten jokaisen kulman takaa löytyy jotain kiinnostavaa. Kaikki tietävät Pietarinkirkon ja Colosseumin. Espanjalaiset portaat, Piazza Navone, Fontana di Trevi ja Pantheon. Tuttuja nuokin, vaikkei Roomassa olisi käynyt.

Kun ensi-ihastus on takana, Rooman likaisuus, epäjärjestys ja ruuhkaisuus alkavat ärsyttää. Autot on pysäköity miten sattuu. Liikennesääntöjä ei noudateta. Vasta kun sen on hyväksynyt, voi kaupunkiin kiintyä. 

Epäjärjestyksessä on jotain kaunista. Ei ole niin pientä parveketta, etteikö sinne mahtuisi yksi kukka kasvamaan. Puita kasvaa mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Talojen julkisivut on huoliteltu. Tuntuu kuin halkeileva maalipintakin olisi tehty tarkoituksella.

Tutustuakseen Rooman kauneuteen on jätettävä auto ja kuljettava jalan ilman kiirettä. Auttaa, jos tietää hieman, miten kaupunki toimii. 

Kaupunkikierros alkaa pienessä kahvilassa. Oikeaoppisesti cappuccino nautitaan tiskillä. Tai oikeastaan ei sen kuuluisa olla cappuccino. Mutta oikaisen tässä. Olen tottunut suomalaiseen kahviin. 

Joissain paikoissa barista tietää mitä haluan ennen kuin ehdin edes pyytämään. Se tapahtuu jo muutaman käynnin jälkeen, mikä hivelee turhamaista itsetuntoani. Kahvin saa alle puolellatoista eurolla. Mikäli istun pöytään ja odotan palvelua, joudun maksamaan enemmän. Kaikissa paikoissa tämä ei ole edes mahdollista.

Kävelyni jatkuu Vatikaanivaltion muuria myöten Pietarinkirkolle. Kirkossa on jotain juhlallista. Monesti kävelen vain katsomaan sitä erilaisessa valaistuksessa. Kauneimmillaan kirkko on illan sinisessä hetkessä. Mietin kuinka majesteettinen näky se oli pyhiinvaeltajille, jotka tulivat jalan tai hevospelillä Roomaan pohjolan perukoilta vuosisatoja sitten.

Vatikaanilta jatkan Castel Sant'Angelolle. Se syleilee mahtipontisesti Tiber-jokea.

Rakennuksen takaa löytyy yksi keskustan harvoista leikkikentistä. Pysähdyn sinne usein Eidon kanssa.

Samalla saan huomata, miten lasten kasvatus eroaa suomalaisesta. Pienet lapset ovat pääosin äitien kanssa, jotka valvovat pienokaisten jokaista askelta. Pienikin itku saa äidin nostamaan lapsensa syliin. Lapset on puettu viimeisen päälle. Minua pidetään varmasti huonona vanhempana, sillä olen usein unohtanut Eidon päälle edellisen päivän tahraisen paidan ja annan hänelle oman rauhan etsiä itsenäisyyttään. 

Mutta kestän nuo paheksunnat, varsinkin koska ihmiset ovat sydämellisiä ja ystävällisiä. Eikä vain leikkipuistoissa, vaan kaikkialla. Metron hissit eivät toimi ja liukuportaitakin on suotu vain joillekin asemille. Mutta silti minun tarvitsee harvoin kantaa rattaita yksin. Auttava käsi on lähes aina tarjolla. Isä lapsen kanssa kerää hymyjä ja kohteliaisuuksia. Roomassa on lämpöä, joka monista suurkaupungeista puuttuu. 

Castel Sant'Angelon jälkeen Ylitän Tiberin jatkaakseni matkaa Piazza Navonelle. Monesti pysähdyn sillalle ihailemaan Castel Sant'Angelon silhuettia, ainakin silloin kun se ei ole täynnä turisteja ja kaupustelijoita. 

Katukauppa voi kaupungissa hyvin. Pääosin myyjät ovat harmittomia, vain Colosseumin aggressiiviset korukauppiaat tekevät poikkeuksen.

Parasta katukauppaa ovat esittävät taiteilijat. Monet heistä ovat todella taitavia.

Piazza Navonan paikalla oli aikoinaan keisari Domitianuksen rakennuttama stadion. Aukiota ympäröi barokkityyliset rakennukset, joiden pohjakerrokset ovat nyt vallanneet terassiravintolat. 

Aukion keskellä on kolme suihkulähdettä, joista suurin on Berninin suunnittelema Fontana dei Quattro Fiumi (1651). Sen neljä hahmoa kuvaa eri mantereiden jokia: Niiliä, Tonavaa, Gangesia ja Río de la Plataa. Etenkin Ganges on minulle merkityksellinen joki. Se tuo Berninin upeisiin veistoksiin eloa. Pidän symboliikasta. Niilin hahmo on peittänyt kasvonsa, sillä vielä tuolloin sen alkulähde oli tuntematon.

Piazza Navonalta on kivenheitto Pantheonille. Vaikka aukio on aina täynnä turisteja, sen massiiviset pylväät tuovat rauhaa. Niitä katsellessa ei ole kiire minnekään.

Piazza Navonelta saatan koukata Fontana de Treville. Se ei kuitenkaan ole vakireitilläni. Paikka on ahdas ja rattaiden kanssa siellä saa todella luovia päästäkseen eteenpäin.

Koko matkan Castel Sant'Angelolta Treville on mahdollista taivaltaa kapeita kävelykujia. Ne ovat täynnä pieniä kivijalkakauppoja, joiden näyteikkuna-asettelu hivelee kulutukseen kyynisemminkin suhtautuvan turistin silmää.

Trevin jälkeen on valittava isompi autotie. Niiden jalkakäytävät vaativat luovimista. Mutta eipä Piazza Venezialle olekaan enää pitkä matka. Sieltä alkaa leveä siviiliautoilta suljettu tie kohti Colosseumia. Tien molemmin puolin on kaivettu esiin arkeologian aarteita tunnetuimpana Forum Romanum.

Näitäkin enemmän nautin katutaiteilijoiden tarkkailusta. Tien varressa on joukko maalareita, jotka piirtävät musiikin tahdissa muottien avulla Colosseumin silhuetteja. Kerran kannattaa seurata taulun tekeminen alusta loppuun. Mutta toisaalta yksi kerta riittää.

Lähes päivittäin törmään samaan kitaristiin, joka soittaa Pink Floydia, Dire Straitsia ja muita klassikoita. Pysähdymme usein Eidon kanssa kuuntelemaan. Saatan laulaa hiljaa Eidon korvan juuressa: "Shine on You Crazy Diamond..." Annan Eidolle kolikon, jonka hän saa tiputtaa muusikon kitarakoteloon. Katseiden kohtaaminen kiitoksen vaihtamiseksi saa mieleni hymyilemään.

Lopulta päädymme Colosseumille, jossa Silvia on päättänyt opaskierroksensa. Syömme yhdessä lounaan, jonka olen ostanut mukaani ja katselemme jatkuvaa selfievyörytystä. Ymmärrän hyvin. Mekin olemme puhuneet, että pitäisi ottaa perhe-selfie Colosseumin edessä. 

Colosseum on hedonistisen maailman esikuva. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että yleisö nautti virvokkeita samalla, kun gladiaattorit taistelivat hengestään? Sen rinnalla nykypäivän realityviihde tuntuu laimealta. 

Lounaan jälkeen Silvia tekee toisen opaskierroksen. Poikien on aika jatkaa takaisin. Yleensä Eido nukahtaa tullessa. Voin kävellä entistä hitaammin. Silloin näen enemmän yksityiskohtia. 

Välillä pääsen kävellessäni ajatuksettomaan tilaan. Toisinaan annan ajatukseni harhailla vapaasti. Se on päämäärättömän kävelyn suola. Ihastukseni taitaa olla kääntymässä rakkaudeksi.