Kaikki loppuu aikanaan. Päivälleen puoli vuotta sitten matkustin kohti auringonnousua. Nyt lennän toiseen suuntaan. Alkumatkasta ikkunasta näkyi Andamaanien saaret, sitten Intian niemimaa, Iran, Kaspianmeri, Turkin kurdialueet ja parhaillaan Mustameri. Ukrainan ja Krimin kiersimme eteläpuolitse, vaikka lennon alussa monitorille piirtyvä reitti kulki niiden ylitse. Krimi ei kai enää ole edes osa Ukrainaa. Epänormaalista tulee normaali, kun aikaa kuluu riittävästi. Kolmen tunnin päästä olen Lontoossa odottamassa jatkolentoa Helsinkiin.
Viidakkojoki päättyy mereen.
Kaksi viikkoa Malesiassa ja Singaporessa ylittivät odotukset, jotka eivät olleet kovin korkealla. Mitä vähemmän asettaa odotuksia, sitä helpompi on olla tyytyväinen. Yllättävän paljon matkustaminen on sitä. Odotuksia, niiden saavuttamista, ylittämistä tai niistä jäämistä. Usein sen perusteella määrittyy mielentila, ei niinkään kokemusten.
Ajatukseni oli kierrellä Malesiassa, mutta lopulta vietin yhdeksän päivää yhdellä rannalla, Juara beachillä, Tiomanin saaren itäpuolella.
Edes saarta en hirveästi kiertänyt. Osallistuin yhdelle yksityisen suomalaisryhmän järjestämälle venekierrokselle saaren ympäri ja useammalle sukellukselle. Suomalaisten kanssa oli mukavaa olla sitä, mitä olemme: juroja ja vain asiaa puhuvia. En ole oppinut kaipaamaan small talkia, vaikka sitä on tullut harrastettua jo seuraavankin elämän tarpeeseen.
Veneretkellä saaren ympäri.
Pysähdyimme snorklaamaan. Kuskimme houkutteli kaloja paahtoleivällä.
Juara Beachillä sain asua seitsemän yötä yhdeksästä rannan suosituimmassa paikassa, Bushman cottagessa. Sitä pyörittää yli viisikymppinen natiivi, joka on käynyt opiskelemassa länsimaalaisen backpackerin tarpeita reissatessaan ympäri Eurooppaa. Se oli kuulemma kallista, enkä käynyt sitä kieltämään.
Bushman-nimisen miehen pitämä samanniminen majatalo oli todellinen löytö. Lonely Planetin mukaan on lottovoitto, jos siellä on tilaa.
Saaren ainoa automaatti löytyy toiselta puolen Tekengin kylästä. Sinne on kävellen parin tunnin viidakkovaellus tai puolen tunnin taksimatka.
Raha on yksi syy, miksi olen etsiytynyt Aasiaan reppuilemaan, vaikka se olisikin mukavaa kiistää. Raha on vaikea aihe, jonka käyttäminen itseensä on haastavaa. Jatkossa ehkä vähemmän, sillä yksi oppini tältä reissulta kuuluu: mikäli haluaa rakastaa toista, on opittava rakastamaan itseään. Rahan tienaaminen on aika turhaa, mikäli sitä ei osaa käyttää omaan hyvinvointiin. Ehkä shoppailussa harrastuksena on sittenkin jotain järkeä, vaikka olen halveksinut sitä 2000-luvun kulutusyhteiskunnan oksennuksena, joille tulevat sukupolvet saavat nauraa historiantunneillaan. Tavarashoppailijaksi en ala, mutta palveluja yritän käyttää enemmän.
Juarangista on 45 minuutin vaellus kivalle pienellä putoukselle. Ensimmäisen kerran eksyin ja pääsin ulos tiheästä sademetsästä nilkat ja kädet verillä. Päivitetyillä ohjeilla löysin putoukselle.
Polun alku löytyy lauttamatkan takaa. Käytin käsilauttaa kävelemällä taaksepäin. Se oli hyvä idea, paitsi kerran otin askeleen liikaa ja tipuin jorpakkoon.
Kahdeksi päiväksi jouduin Bushmanin paikasta evakkoon, kun malesialaisten koululaisten lomaviikko täytti saaren. Mutta onneksi maltoin mieleni ja pysyin samalla rannalla päästäkseni palaamaan takaisin viimeiseksi kolmeksi yöksi.
Näkymä kahden yön evakkomökin ikkunasta ei ollut hassumpi.
Rannalta ja kylästä löytyi kaikki, mitä tarvitsin. Ranta itsessään on upea, lähettyvillä alkaa kivoja sademetsävaellusreittejä ja rannalla on hyviä ravintolavaihtoehtoja (söin lähes kaikki ruokani Bushmanilla). Naapurissa on jopa asiallinen sukelluskauppa, vaikka Tiomanin parhaat sukelluspaikat ovat toisella puolen saarta.
Juarangin kylässä on kaksi kaunista rantaa. Tämä oli lähirantani. Majataloni on rannan perällä.
Toiselle rannalle pääsi kipuamalla pikkukallion yli. Aallokko on siellä säännöllisesti voimakkaampi.
Tiomanin metsät ovat täynnä näitä arkoja pikku apinoita.
Tiomanin sukelluskohteiden piti olla Malesian aatelia. Saimme sopivan ryhmän kasaan, joten sukellusfirma kuljetti meidät kauempana sijaitseville ykköspaikoille. Niiden koralli ja kalasto eivät vetäneet Unaunalle vertoja, mutta en odottanutkaan liikaa. Sen sijaan vedenalaiset tunnelit ja kanjonit olivat uniikkeja ja hienoja.
Oli mukava päästä pinnan alle ja myös todeta, että olen jo hieman edistynyt sukeltajana. Herra Bushman jopa ehdotti, että voisin asua hänen paikassaan ja kouluttaa itseni ammattilaiseksi. En näe tekeväni sitä tuolla, tai juuri nyt missään muuallakaan, mutta aina on kiva saada vaihtoehtoja elämään.
Iloinen sukellusporukkamme.
Kallioiden välissä oli veikeä pujotella ja näkyvyyskin oli kohtuullinen.
Johorin (?) sulttaani on rakennuttanut n. 10 vuotta sitten ison resortin, mutta ilman viemäröintiä. Paikallishallinto laittoi kovan kovaa vasten, eikä antanut lupaa käynnistää toimintaa. Paikka on ollut rakentamisestaan asti tyhjillään.
Tiomanilta hyppäsin suoraan bussiyhteyteen Singaporiin. Se ei lopulta ollut niin suora, sillä rajalla jouduin erikoiskuulusteluihin ja bussi meni menojaan. Syy kuulusteluun ei koskaan selvinnyt varmuudella, mutta epäilen epämääräistä Airbnb-majoituksen osoitetta maahantulolomakkeessa. Kuulustelua odottaessani passi takavarikoituna mieli ehti jo kehittää kaikenlaisia tarinoita; vaikkapa miten joku olisi ehtinyt sujauttaa pussin huumeita rinkkaani käydessäni vessassa. Mutta lähinnä odottelin väsyneen välinpitämättömänä, enkä jaksanut miettiä, miten pääsisin tulevaan majapaikkaani myöhästymisskenaarion ollessa koko ajan todennäköisempi.
Ja pääsinhän sinne lopulta, nyt paikallisbussilla, metrolla ja kävellen. Taksin ottamisen kynnys on minulle uskomattoman korkea. Haluan löytää itse paikalle, mutta siihen vaikuttaa myös pihi mieleni sekä ekologisuus.
Singapore on epätodellinen kaupunki. Otin ajan paljolti herkuttelun kannalta - niin olin päättänyt jo etukäteen. Nautinkin huolella kaupungin todella monipuolisesta ruokatarjonnasta. Nyt maha ja sen myötä olo kiittää muutamalla lisäkilolla. Se vaati aika paljon syömistä, sillä kävelin kymmeniä kilometrejä päivää kohden.
Oli veikeää nähdä ihmiset taas kännyköissään kiinni. Kukaan ei tiedä, mihin mobiilimaailmamme johtaa - paitsi varmuudella muuttuneeseen fysiologiaan. Meidän sukupolvi on todellinen koelaboratorio. Muutos ei välttämättä ole negatiivista. Sosiaalinen media tarjoaa hienon alustan käyttäytymisemme ohjaamiseen terveeseen suuntaan. Iso kysymys on, kuka sen tekee: Google ja Amazon vai esimerkiksi YK tai EU. Huolestuttavaa on se, kuinka helppoa mieltä on (kännyköiden kautta) hallita - mielenhallintaa olen nyt viimeisen puoli vuotta opiskellut.
Neljän päivän otoksen perusteella aika tarkalleen puolet ihmisistä räplää metromatkoillaan kännyköitään.
Ensimmäisenä päivänä taittui jalan reilu parikymmentä kilometriä. Aloitin päivän vaelluksella lähisademetsässä. Polun alkuun pääsee lähes metrolla, mikä tuskin monessa maailman kolkassa onnistuu. Loppupäivä kului upeassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Se ei ole turhaan Unescon maailmanperintökohde.
Kuuluisin Singaporen luontopoluista on MacRitchie nature trail.
Osa MacRitchie nature trailia on 250 metriä pitkä canopy walk, riippusilta viidakon päällä. Sieltä on hulppeat näkymät.
Yksi kävelyreitti kiertää makeavesialtaan, josta kaupunkilaisten juomavesi on peräisin.
Botanical Gardenilla on isot alueet mm. luonnonlääkeyrteille, viidakon kasveille ja orkideoille.
Suomalaisittain hauskin yksityiskohta on Matti-hybridiorkidea.
Singaporen pakollinen vierailukohde on futuristinen Marina Bay, jonka urbaaniin puistoon on upotettu miljardi dollaria sentteineen. Luultavasti kaupungin kuvatuin kohde on Marina Bayn Supertrees. Joka ilta niiden ympärillä toteutetaan huima multimediashow, joka kerää tuhansia ihmisiä makailemaan puiston kivetykselle.
On ristiriitaista, miten Singapore esittelee itseään ekologisen kaupunkirakentamisen edelläkävijänä, mutta samaan aikaan en ole missään nähnyt vastaavaa kertakäyttömuovipussien käyttöä. Jopa yksittäiset kioskiostokset yritetään pakata muovipusseihin. Jotkut myyjät kiittelivät, kun kieltäydyin pussista.
Aiemmin reissulla merien roskatilanne on esittäytynyt surullisena. Asumattomatkin rannat ovat usein muoviroskan peittämiä. Vaikka olen lukenut asiasta, vasta nyt alan hahmottamaan maapallon muoviongelman laajuutta. Se tulee muuttamaan meriekosysteemiä ja vaikuttamaan miljardien ihmisten elämään. Suomessakin kohtaamme globaalit ympäristöongelmat valtavina pakolaisaaltoina. Viime vuosien pakolaisaalto on ollut vain pientä harjoittelua.
Cloud Forestin, jättimäisen katetun puutarhan, pohjakerros on pyhitetty kertomaan ihmisen toiminnan aiheuttamasta luonnonkatastrofista, tai sen uhkasta.
Singaporessa ajatukseni harhailivat usein kotiinpaluuseen. Vaikka ajattelin alunperin reissata pidempään, odotan innolla paluutani ja tärkeiden ihmisten näkemistä. Huhtikuun pyhitän sille.
Kaikkiaan matkani oli todella onnistunut. Vastoinkäymisiä on vaikea keksiä. Kerran kuumeilin ja silloinkin vain lyhyesti. Paljon näin uutta, mutta olen ennen kaikkea tyytyväinen, että maltoin olla aikaisempia reissuja enemmän paikallaan. Se antoi mahdollisuuden parempaan itsetutkiskeluun. Silti ehdin näkemään vaikka mitä, mitään yksittäistä kohdetta nimeämättä. Indonesia painottui luontomatkailuun, Himalajan seutu kulttuuriin.
Marina Bayssa on kaksi isoa sisäpuutarhaa, joissa toisessa mm. 30 metriä korkea keinotekoinen putous.
Vähitellen pitäisi alkaa miettiä, mitä teen seuraavaksi. Odotan, että pääsen hyödyntämään matkalla oppimiani asioita. Mielenhallinnan kehittäminen avaa paljon mahdollisuuksia ottaa enemmän voimavaroja käyttöömme. Sitä haluan opettaa.
Siinä valossa on mielenkiintoista peilata aikaisempia projektejani. Olen tehnyt virheitä, mutta myös oikeita valintoja. Yksi tekijä valinnoissani on ollut intuitio. Nyt ymmärrän, miten paljon kehossamme ja tunteissamme on viisautta, jonka voi valjastaa rationaalisen ajattelun tueksi.
Valmennus on ykkösvaihtoehtoni tulevaksi työksi. Mutta olen avoin kaikelle muullekin. Olkoot tämä avoin työhakemus. Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä. Se on turvallista, sillä lupaan lähteä mukaan vain sellaiseen juttuun, johon todella sitoudun.
Teen mielellään loppukeväästä erilaisia yritys- ja julkisen puolen koulutustilaisuuksia. Eikä joogaohjaaminenkaan ole poissuljettua. Toukokuulle olen jo sopinut pari pientä juttua.
Ennen kaikkea odotan innolla, että pääsen hoitamaan laiminlyömiäni ihmissuhteita. Olen täynnä uuden odotusta!
ArtScience museum, Marina Bay. Mitä on taide?
Suomi :)
Viidakkojoki päättyy mereen.
Kaksi viikkoa Malesiassa ja Singaporessa ylittivät odotukset, jotka eivät olleet kovin korkealla. Mitä vähemmän asettaa odotuksia, sitä helpompi on olla tyytyväinen. Yllättävän paljon matkustaminen on sitä. Odotuksia, niiden saavuttamista, ylittämistä tai niistä jäämistä. Usein sen perusteella määrittyy mielentila, ei niinkään kokemusten.
Ajatukseni oli kierrellä Malesiassa, mutta lopulta vietin yhdeksän päivää yhdellä rannalla, Juara beachillä, Tiomanin saaren itäpuolella.
Edes saarta en hirveästi kiertänyt. Osallistuin yhdelle yksityisen suomalaisryhmän järjestämälle venekierrokselle saaren ympäri ja useammalle sukellukselle. Suomalaisten kanssa oli mukavaa olla sitä, mitä olemme: juroja ja vain asiaa puhuvia. En ole oppinut kaipaamaan small talkia, vaikka sitä on tullut harrastettua jo seuraavankin elämän tarpeeseen.
Veneretkellä saaren ympäri.
Pysähdyimme snorklaamaan. Kuskimme houkutteli kaloja paahtoleivällä.
Juara Beachillä sain asua seitsemän yötä yhdeksästä rannan suosituimmassa paikassa, Bushman cottagessa. Sitä pyörittää yli viisikymppinen natiivi, joka on käynyt opiskelemassa länsimaalaisen backpackerin tarpeita reissatessaan ympäri Eurooppaa. Se oli kuulemma kallista, enkä käynyt sitä kieltämään.
Bushman-nimisen miehen pitämä samanniminen majatalo oli todellinen löytö. Lonely Planetin mukaan on lottovoitto, jos siellä on tilaa.
Saaren ainoa automaatti löytyy toiselta puolen Tekengin kylästä. Sinne on kävellen parin tunnin viidakkovaellus tai puolen tunnin taksimatka.
Raha on yksi syy, miksi olen etsiytynyt Aasiaan reppuilemaan, vaikka se olisikin mukavaa kiistää. Raha on vaikea aihe, jonka käyttäminen itseensä on haastavaa. Jatkossa ehkä vähemmän, sillä yksi oppini tältä reissulta kuuluu: mikäli haluaa rakastaa toista, on opittava rakastamaan itseään. Rahan tienaaminen on aika turhaa, mikäli sitä ei osaa käyttää omaan hyvinvointiin. Ehkä shoppailussa harrastuksena on sittenkin jotain järkeä, vaikka olen halveksinut sitä 2000-luvun kulutusyhteiskunnan oksennuksena, joille tulevat sukupolvet saavat nauraa historiantunneillaan. Tavarashoppailijaksi en ala, mutta palveluja yritän käyttää enemmän.
Juarangista on 45 minuutin vaellus kivalle pienellä putoukselle. Ensimmäisen kerran eksyin ja pääsin ulos tiheästä sademetsästä nilkat ja kädet verillä. Päivitetyillä ohjeilla löysin putoukselle.
Polun alku löytyy lauttamatkan takaa. Käytin käsilauttaa kävelemällä taaksepäin. Se oli hyvä idea, paitsi kerran otin askeleen liikaa ja tipuin jorpakkoon.
Kahdeksi päiväksi jouduin Bushmanin paikasta evakkoon, kun malesialaisten koululaisten lomaviikko täytti saaren. Mutta onneksi maltoin mieleni ja pysyin samalla rannalla päästäkseni palaamaan takaisin viimeiseksi kolmeksi yöksi.
Näkymä kahden yön evakkomökin ikkunasta ei ollut hassumpi.
Rannalta ja kylästä löytyi kaikki, mitä tarvitsin. Ranta itsessään on upea, lähettyvillä alkaa kivoja sademetsävaellusreittejä ja rannalla on hyviä ravintolavaihtoehtoja (söin lähes kaikki ruokani Bushmanilla). Naapurissa on jopa asiallinen sukelluskauppa, vaikka Tiomanin parhaat sukelluspaikat ovat toisella puolen saarta.
Juarangin kylässä on kaksi kaunista rantaa. Tämä oli lähirantani. Majataloni on rannan perällä.
Toiselle rannalle pääsi kipuamalla pikkukallion yli. Aallokko on siellä säännöllisesti voimakkaampi.
Tiomanin metsät ovat täynnä näitä arkoja pikku apinoita.
Tiomanin sukelluskohteiden piti olla Malesian aatelia. Saimme sopivan ryhmän kasaan, joten sukellusfirma kuljetti meidät kauempana sijaitseville ykköspaikoille. Niiden koralli ja kalasto eivät vetäneet Unaunalle vertoja, mutta en odottanutkaan liikaa. Sen sijaan vedenalaiset tunnelit ja kanjonit olivat uniikkeja ja hienoja.
Oli mukava päästä pinnan alle ja myös todeta, että olen jo hieman edistynyt sukeltajana. Herra Bushman jopa ehdotti, että voisin asua hänen paikassaan ja kouluttaa itseni ammattilaiseksi. En näe tekeväni sitä tuolla, tai juuri nyt missään muuallakaan, mutta aina on kiva saada vaihtoehtoja elämään.
Iloinen sukellusporukkamme.
Kallioiden välissä oli veikeä pujotella ja näkyvyyskin oli kohtuullinen.
Johorin (?) sulttaani on rakennuttanut n. 10 vuotta sitten ison resortin, mutta ilman viemäröintiä. Paikallishallinto laittoi kovan kovaa vasten, eikä antanut lupaa käynnistää toimintaa. Paikka on ollut rakentamisestaan asti tyhjillään.
Tiomanilta hyppäsin suoraan bussiyhteyteen Singaporiin. Se ei lopulta ollut niin suora, sillä rajalla jouduin erikoiskuulusteluihin ja bussi meni menojaan. Syy kuulusteluun ei koskaan selvinnyt varmuudella, mutta epäilen epämääräistä Airbnb-majoituksen osoitetta maahantulolomakkeessa. Kuulustelua odottaessani passi takavarikoituna mieli ehti jo kehittää kaikenlaisia tarinoita; vaikkapa miten joku olisi ehtinyt sujauttaa pussin huumeita rinkkaani käydessäni vessassa. Mutta lähinnä odottelin väsyneen välinpitämättömänä, enkä jaksanut miettiä, miten pääsisin tulevaan majapaikkaani myöhästymisskenaarion ollessa koko ajan todennäköisempi.
Ja pääsinhän sinne lopulta, nyt paikallisbussilla, metrolla ja kävellen. Taksin ottamisen kynnys on minulle uskomattoman korkea. Haluan löytää itse paikalle, mutta siihen vaikuttaa myös pihi mieleni sekä ekologisuus.
Singapore on epätodellinen kaupunki. Otin ajan paljolti herkuttelun kannalta - niin olin päättänyt jo etukäteen. Nautinkin huolella kaupungin todella monipuolisesta ruokatarjonnasta. Nyt maha ja sen myötä olo kiittää muutamalla lisäkilolla. Se vaati aika paljon syömistä, sillä kävelin kymmeniä kilometrejä päivää kohden.
Oli veikeää nähdä ihmiset taas kännyköissään kiinni. Kukaan ei tiedä, mihin mobiilimaailmamme johtaa - paitsi varmuudella muuttuneeseen fysiologiaan. Meidän sukupolvi on todellinen koelaboratorio. Muutos ei välttämättä ole negatiivista. Sosiaalinen media tarjoaa hienon alustan käyttäytymisemme ohjaamiseen terveeseen suuntaan. Iso kysymys on, kuka sen tekee: Google ja Amazon vai esimerkiksi YK tai EU. Huolestuttavaa on se, kuinka helppoa mieltä on (kännyköiden kautta) hallita - mielenhallintaa olen nyt viimeisen puoli vuotta opiskellut.
Neljän päivän otoksen perusteella aika tarkalleen puolet ihmisistä räplää metromatkoillaan kännyköitään.
Ensimmäisenä päivänä taittui jalan reilu parikymmentä kilometriä. Aloitin päivän vaelluksella lähisademetsässä. Polun alkuun pääsee lähes metrolla, mikä tuskin monessa maailman kolkassa onnistuu. Loppupäivä kului upeassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Se ei ole turhaan Unescon maailmanperintökohde.
Kuuluisin Singaporen luontopoluista on MacRitchie nature trail.
Osa MacRitchie nature trailia on 250 metriä pitkä canopy walk, riippusilta viidakon päällä. Sieltä on hulppeat näkymät.
Yksi kävelyreitti kiertää makeavesialtaan, josta kaupunkilaisten juomavesi on peräisin.
Botanical Gardenilla on isot alueet mm. luonnonlääkeyrteille, viidakon kasveille ja orkideoille.
Suomalaisittain hauskin yksityiskohta on Matti-hybridiorkidea.
Singaporen pakollinen vierailukohde on futuristinen Marina Bay, jonka urbaaniin puistoon on upotettu miljardi dollaria sentteineen. Luultavasti kaupungin kuvatuin kohde on Marina Bayn Supertrees. Joka ilta niiden ympärillä toteutetaan huima multimediashow, joka kerää tuhansia ihmisiä makailemaan puiston kivetykselle.
On ristiriitaista, miten Singapore esittelee itseään ekologisen kaupunkirakentamisen edelläkävijänä, mutta samaan aikaan en ole missään nähnyt vastaavaa kertakäyttömuovipussien käyttöä. Jopa yksittäiset kioskiostokset yritetään pakata muovipusseihin. Jotkut myyjät kiittelivät, kun kieltäydyin pussista.
Aiemmin reissulla merien roskatilanne on esittäytynyt surullisena. Asumattomatkin rannat ovat usein muoviroskan peittämiä. Vaikka olen lukenut asiasta, vasta nyt alan hahmottamaan maapallon muoviongelman laajuutta. Se tulee muuttamaan meriekosysteemiä ja vaikuttamaan miljardien ihmisten elämään. Suomessakin kohtaamme globaalit ympäristöongelmat valtavina pakolaisaaltoina. Viime vuosien pakolaisaalto on ollut vain pientä harjoittelua.
Cloud Forestin, jättimäisen katetun puutarhan, pohjakerros on pyhitetty kertomaan ihmisen toiminnan aiheuttamasta luonnonkatastrofista, tai sen uhkasta.
Singaporessa ajatukseni harhailivat usein kotiinpaluuseen. Vaikka ajattelin alunperin reissata pidempään, odotan innolla paluutani ja tärkeiden ihmisten näkemistä. Huhtikuun pyhitän sille.
Kaikkiaan matkani oli todella onnistunut. Vastoinkäymisiä on vaikea keksiä. Kerran kuumeilin ja silloinkin vain lyhyesti. Paljon näin uutta, mutta olen ennen kaikkea tyytyväinen, että maltoin olla aikaisempia reissuja enemmän paikallaan. Se antoi mahdollisuuden parempaan itsetutkiskeluun. Silti ehdin näkemään vaikka mitä, mitään yksittäistä kohdetta nimeämättä. Indonesia painottui luontomatkailuun, Himalajan seutu kulttuuriin.
Marina Bayssa on kaksi isoa sisäpuutarhaa, joissa toisessa mm. 30 metriä korkea keinotekoinen putous.
Vähitellen pitäisi alkaa miettiä, mitä teen seuraavaksi. Odotan, että pääsen hyödyntämään matkalla oppimiani asioita. Mielenhallinnan kehittäminen avaa paljon mahdollisuuksia ottaa enemmän voimavaroja käyttöömme. Sitä haluan opettaa.
Siinä valossa on mielenkiintoista peilata aikaisempia projektejani. Olen tehnyt virheitä, mutta myös oikeita valintoja. Yksi tekijä valinnoissani on ollut intuitio. Nyt ymmärrän, miten paljon kehossamme ja tunteissamme on viisautta, jonka voi valjastaa rationaalisen ajattelun tueksi.
Valmennus on ykkösvaihtoehtoni tulevaksi työksi. Mutta olen avoin kaikelle muullekin. Olkoot tämä avoin työhakemus. Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä. Se on turvallista, sillä lupaan lähteä mukaan vain sellaiseen juttuun, johon todella sitoudun.
Teen mielellään loppukeväästä erilaisia yritys- ja julkisen puolen koulutustilaisuuksia. Eikä joogaohjaaminenkaan ole poissuljettua. Toukokuulle olen jo sopinut pari pientä juttua.
Ennen kaikkea odotan innolla, että pääsen hoitamaan laiminlyömiäni ihmissuhteita. Olen täynnä uuden odotusta!
ArtScience museum, Marina Bay. Mitä on taide?
Suomi :)
Kommentit