Hautajaisista minäkin aloitin. Vieraillakseen hautajaisseremoniassa isännälle viedään yleisen käytännön mukaisesti tupakkakartonki tuliaisena.
Isäntä on vastaanottanut tupakkakartonkilahjoitukseni.
Sen hinnalla pääsee todistamaan, miten kyläläiset uhraavat kymmenittäin härkiä ja sikoja, jotta nukkumassa olevat sukulaiset pääsisivät uhrien kuljettamana taivaaseen.
Hautajaisseremoniassa teurastettua härkää paloitellaan...
...ja jaetaan.
Liekitettyä uhripossua. Neljän päivän hautajaisiin kuuluu mässäily olennaisena osana.
Kliinisesti kuoltuaan ruumis on unenomaisessa välitilassa ja sitä säilytetään asunnossa. Nukkuvalle tarjotaan ruokaa, tupakkaa ja ryyppyjä siinä missä elävillekin.
Nykyään ruumiit säilötään formaldehydillä, jotta ne eivät alkaisi haisemaan. Se on varmasti paikallaan, sillä enimmillään ruumiit joutuvat odottamaan hautaamistaan vuosikausia perheen säästäessä rahaa tai odottaessaan kaveria haudattavalle. Seremonia voidaan suorittaa usealle henkilölle samanaikaisesti. Usein vanha pariskunta haudataan yhdessä.
Nainen on odottanut hautausseremoniaa viisi vuotta ja mies kahdeksan kuukautta. Heidän miniänsä esittelee muumioita halukkaille. Vastineeksi hän odottaa pientä lahjoitusta hautajaiskassaan.
Pariskuntaa odottaa iso seremonia, jossa uhrataan sata härkää. Maaliskuussa pidettävää seremoniaa varten tehdään jo rakennustöitä.
Oli aika höntti olo olla turistina hautajaisissa monestakin syystä. Eläinten uhraaminen sotii pahasti ajatusmaailmaani vastaan. Mutta mieli on hyvä keksimään syitä perustellakseen omia valintoja, sillä menisin hautajaisiin uudestaankin. Tuntui myös erikoiselta, kun isänsä menettänyt poika seurusteli pitkät tovit kanssamme ja pahoitteli, kun hänen täytyi jättää seuramme. Kukaan ei hänen lisäkseen kiinnittänyt meihin erityistä huomiota, vaikka oppaan lukuisien kehoitusten jälkeen rohkaisin mieleni ja aloin napsimaan kuvia. Siis olin todellinen turisti hautajaisissa.
Vainajan lapsenlapset.
Surevia sukulaisia, jotka eivät vierastaneet kuvaamista.
Torajalla kuolemanturismi ei rajoitu hautajaisiin. Ympäri maakuntaa sijoittuvat hautapaikat ovat yhtälailla tunnettuja. Ihmiset haudataan kallioon hakattuihin hautoihin tai arkut nostetaan luonnollisiin luoliin. Mikäli hautajaisseremoniassa on uhrattu vähintään 24 härkää, haudalle voi saada puisen tautaun siunaamaan kuoleman jälkeistä elämää.
Kuuluisimmille hautapaikoille myydään reilun euron tai kahden hintaisia lippuja.
Hautoja ja tautau-patsaita
Myös kuolleille tuodaan tupakkaa ja virvokkeita.
Aikaisemmin vauvat haudattiin puunrunkoihin kaiverrettuihin onkaloihin. Heidän uskottiin saavan puusta ravintoa ja puun kasvaessa pääsevän taivaaseen.
Ajelin skootterilla ympäri Torajaa oppaan kyydillä, yksikseni ja myös samassa homestayssa majoittuneen barcelonalaispariskunnan kanssa. Heidän kanssaan kävimme ehkä tunnetuimmissa hautapaikassa, Londan luolastossa, joka muodostaa jopa parin kilometrin verkoston.
Luolaston laajuutta emme tienneet, kun perisuomalaispohjalaiseen tapaan ehdotin, että emme tarvitsisi valoa näyttävää opasta. Olinhan varannut mukaan otsalampun ja olimme jo maksaneet kahden euron suuruisen pääsymaksun.
Kohta ei hymyilytä yhtä paljoa.
Löysimmekin helposti luolasta hauta-arkut ja pääkallot. Olin saanut päähäni, että luolasta pääsisi läpi toiselle uloskäynnille. Koska minulla oli otsalamppu, sain toimia tiennäyttäjänä. Aluksi kapeaa luolaa pystyi kävelemään suhteellisen vaivattomasti, kunhan muisti varoa päätä ja välillä malttoi käydä kontallaan.
Lampun valo sai suurten hämähäkkien silmät kiilumaan. Lukuisat sirkat hyppivät tieltämme. Aavemaisen tunnelman täydensi pieni lepakkoyhdyskunta, joista osa säikähti ääniämme lentoon.
Vähitellen luola muuttui matalammaksi ja lopulta eteenpäin pääsi vain ryömimällä. Jatkoin etunenässä, kunnes ehdotin toisille odottamista tarkistaessani, pääseekö luolaa eteenpäin. Näin edessä aukenevan isomman luolan suun, joten päätin työntää reppuani edelläni kuvitellen, että sieltä avautuisi tie uloskäyntiin. Tiputtauduin luolaan, mutta en nähnytkään ulkovaloa. Sulkiessani lamppuni oli pilkkopimeää. Otsalamppuni heijastus oli hämännyt minua.
Sen sijaan löysin itseni nilkkoja myöten mudasta. Ja kuulin jostain valtavaa vikinää. Käänsin lamppuni ylös luolan kattoon. Vastauksena kymmenittäin lepakoita ponnisti lentoon. Jatkoin mudassa eteenpäin, mutta lopulta luola kapeni pään korkuiseksi, vaikkakin leveäksi uomaksi. Päätin palata takaisin.
Aloin tavoitella tuloreittiäni, mutta en löytänyt sitä heti. Lopulta kuvittelin löytäneeni oikean tien ja lähdin palaamaan takaisin. Mutta löysinkin itseni umpikujasta. Silloin iski paniikki. Se vain tuli jostain. Pakotin itseni hengittämään rauhassa. Huusin suuntaa kavereilta. Helpotuksekseni kuulin vastauksen, vaikka en onnistunut paikantamaan sitä. Lähdin yrittämään toiseen suuntaan, mutta löysin itseni samasta mutavellistä kuin muutamaa minuuttia aikaisemmin.
Lopulta onnisti. Näin espanjalaisen kännykkätaskulampun heikon kajon alaviistossa. Päätin liukua mutaseinää pitkin alas valoa kohti. En hirveästi välittänyt enää paskaisista vaatteistani. Löysin helpotuksekseni pariskunnan odottamassa minua, myös hieman hätääntyneinä. Palasimme samaa reittiä takaisin. Tuntui kovin hyvältä päästä ulos luolasta!
Tämän luolaston navigointi tuotti hieman ongelmia.
Minä ja tautaut.
Luolat eivät muutenkaan ole paras valinta ahtaanpaikankammoiselle. Paljon paremmin viihdyin Pohjois-Torajan riisipelloilla. Myös neljän tunnin kapuaminen Mt. Seseanin huipulle oli loistokokemus. Sieltä oli helppo hahmottaa aluetta, sen riisipeltoja, pohjois-etelä -suuntaisesti rakennettuja perinnetaloja ja kylien välissä kiemurtelevia teitä.
Gunung Sesengille johti mainio, vaikkakin suhteellisen rankka kävely sademetsän poikki.
Huipulta oli hienot näkymät...
...ja palkinto odottamassa vuorenvalloituksesta.
Toranjan maisemat ovat upeita. Sanoilla on vaikea kuvata alueen kauneutta. Yritän kuvilla tehdä jotain oikeutta maisemille.
On vaikea käsittää, miten vähän turisteja siellä vierailee huomioiden, kuinka helppo Tana Torajalle on päästä.
Enkä minäkään olisi nähnyt pohjoisen kauneutta, ellen olisi kuullut homestayn omistajan, Meysken, hollantilaiselta mieheltä, että läheisestä Palopon kaupungista voisi olla mahdollista saada jatkoa kahden kuukauden viisumilleni. Vielä kun sain Meysken sponsorikseni - viisumin jatkaminen on pahimmillaan tosi haastava prosessi, joka saattaa viedä toista viikkoa ja vaatii paikallisen vastuuhenkilön - päätin odottaa viikonlopun yli. Siksi sain lisää aikaa Torajaan tutustumiseen.
Majoituin 15 minuutin skootterimatkan päässä Rantepaon kaupungista. Se oli mahtava paikka, vaikka huoneeni ei kovin ruhtinaalliselta näyttänytkään.
Meyske on maalannut seinälleen kartan alueesta ja sen nähtävyyksistä. Valokuva kartasta oli näppärä apu omatoimiseen tutustumiseen.
Näkymä homestayn parvekkeelta.
Nyt istun Meysken kotitalon pihakatoksessa, maaseudulla Palopon kupeessa ja naputtelen blogia. Ilta pimenee hiljakseltaan, mutta on vielä trooppisen lämmin ja kostea.
Saamme toivottavasti huomenna passimme imigration-toimistosta. Kanat ja koirat juoksevat ympärillämme. Säännöllisesti minulle tarjotaan syömistä ja juomista, viimeksi riisiviinaa ja sticky-riisiä. Hetki sitten nautin hienosta keskustelusta Meysken miehen kanssa. Tässä hetkessä elämä näyttää minulle onnellisia puoliaan.
Meysken kotipaikassa pääsin tutustumaan torajalaiseen maalaiselämään.
Illalla kala vielä uiskenteli WC-altaassa...
...päätyäkseen aamupalaksi.
Torajalaista omaperäistä arkkitehtuuria. Kaikki rakennukset ovat rakennettu pohjoista kohti. Laivan mallinen katto muistuttaa kansan syntyperästä - sanotaan, että he ovat purjehtineen Sulawedelle kiinasta. Rakennuksiin liittyy paljon erilaisia uskomuksia.
Tiet olivat pääosin hyväkuntoisia, vaikkakin mutkaisia ja kapeita. Liikennettä oli vähän. Pohjoiseen mentäessä teiden kunto heikkeni selvästi ja ajoittain eteneminen oli hidasta.
Luonnonlammet ja teräpiirteiset vuoret antavat Torajan maisemalle dramaattisen luonteen.
Kyltistä päätellen peruskoulussa tarjotaan korkeatasoista opetusta.
Lautasella... koiraa. Se oli ainoa lounasvaihtoehto kyseisessä tienvarsiravintolassa.
Bambu on perinteisten talojen tärkeä rakennusmateriaali. Valtavia bamburunkoja kasvaa kaikkialla.
Koululaistytön lemmikki?
Tämä perhe kutsui kahville syrjäisessä Sapanin kylässä. Vaikka yhteistä kieltä ei juuri ollut, vierailusta jäi todella lämpimät muistot. Olen aikaisemmin suhtaunut tuollaisiin tutustumisyrityksiin nuivasti, miksiköhän..?
Siellä se on, uusi leima passissa. Nyt minulla on oikeus olla Indonesiassa 16.3. saakka. En usko senkään riittävän, niin valtava ja hieno maa tämä on!
Kommentit