Jatkoimme perinnettä paeta joulun hössötystä, tällä kertaa Israeliin. Gambia ja Kanaria vaihtuivat viime tingassa Lähi-Itään, kiitos Finnairin edullisten suorien lentojen. Tosin säästöstä ei voida puhua. Hintataso Israelissa on lähellä Suomea ja välimerellinen humus-, tahini-, falafel- ja viinikääryletarjonta veivät mielenhallinnan. Mutta olihan nyt joulu!
Ensimmäiseksi otimme suunnan kohti Kuolluttamerta, maanpinnan matalinta paikkaa. Sen pinta on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella ja laskee koko ajan. Periaatteessa ajoimme Palestiinalaisalueen poikki, mutta vain periaatteessa. Käytännössä Israel on vallannut koko Kuolleenmeren viereisen rantakaistaleen omaan käyttöönsä. Palestiinalaisalueelle ei meidän vuokra-autolla olisikaan ollut oikeutta ajaa. Nykyään israelilaisten siirtokuntien takia Länsirannan palestiinalaisalueet näyttävät aikamoiselta tilkkutäkiltä (kuva: Wikipedia).
Reissulla oli mielenkiintoista kuulla israelilaisten kantaa tilanteeseen ja myös ajatuksia siitä, miten kansainvälinen media sortaa heitä kertoen tilanteesta yksipuolisesti. Näinhän me kuulemme asian siten kuin haluamme. Eikä sen tarvitse olla edes kovin henkilökohtaista. On hyvä esimerkki, miten joidenkin tahojen mukaan Euroopan siirtolaisuudesta uutisoidaan yksipuolisesti tai jopa valheellisesti. Monelle epämiellyttävä totuus on miellyttävää valhetta vaikeampi uskoa. Joka tapauksessa jännitteiden syyt ovat äärimmäisen monimutkaisia ja siksi halusin välttää keskustelut politiikasta. Tämän olen muutenkin oppinut matkoillani hyväksi yleisohjeeksi. Kyllä ne keskustelut löytävät luokseni, jotka ovat löytääkseen.
Tien varrella kyltit kertoivat tasaisesti meidän liikkuvan merenpinnan tason alapuolelle.
Majoituimme Ein Gedin kibbutzissa, keitaassa keskellä suolavuoriaavikkoa. Aikaisemmin kibbutzit olivat sosialistisia työosuuskuntia, myös Ein Gedi oli tunnettu tomaateistaan. Nyt sen tärkein tuote on kylpylä ja turismi. Kylässä asuu muutama sata asukasta ja se on yhtä suurta kasvitieteellistä puutarhaa. Jo muinaiset roomalaiset hyödynsivät Ein Gedin keidasta, joka on yksi Israelin tunnetuimmista luonnonpuistoista.
Ein Gedin luonnonpuiston vaellusreitit alkavat kibbutzin vierestä. Reittejä on parin tunnin vaelluksesta koko päivän taipaleisiin. Valitsimme muutaman tunnin reitin Davidin putouksille ja jatkoimme siitä kanjonia pitkin hieman ylemmäksi.
Vehreä keidas, rutikuiva aavikko ja taustalle siintävä Kuollutmeri loivat veikeän kontrastin. Keli oli ihanteellinen, parikymmentä astetta ja auringonpaiste, vaikka sadepilvet pelottelivat taustalla. Kesällä elohopea voi nousta helposti neljäänkymmeneen, joten talvi lienee paras aika vierailulle.
Taustalla siintää Jordania ja jossain tuolla tarunhohteinen Petran muinainen kaupunki.
Poikkesimme perusreitiltä Dodim-luolalle. Koska turisteja oli vähän, rohkaisin Annaa pulahtamaan putousaltaaseen Eevan asussa. Tietysti juuri silloin kaksi vaeltajaa paukkasivat paikalle myöhästyen noin minuutilla esityksestä. Eivät he kyllä siltä näyttäneet, että alaston näky olisi hirveästi ave marioita tai juutalaisten iltarukouksia vaatinut.
Keitaalla on luonnollisesti oma eliömaailma ja jopa muutamia nisäkkäitä. Tunnetuin, tai ainakin erikoisin lienee kalliotamaani, jonka kohtaamiseen meille suotiin onni.
Kalliotamaani kuuluu tamaanien lahkoon, joita on maailmassa vain neljä tunnettua lajia. Vaikka tamaani muistuttaa mäyrää tai kaniinia, sen lähimmät sukulaiset on norsueläimiä (!). Tähän kaikkien oppaiden rakastamaan knoppiin törmäsimme jo viime talven safarilla, mutta silloin emme sitä yleisyydestä huolimatta savannien kallionmuodostumisissa päässyt näkemään.
Tamaani on jäänne esihistorialliselta ajalta. Vaikka se on nisäkäs, eläimen ruumiinlämpötila muuttuu lämpötilan mukaan. Siksi tamaani aloittaa päivänsä usein lämmittelemällä auringonpaisteessa.
Vuorikauris oli toinen yleinen nisäkäs, joka tuli vaelluksella vastaan. Nämä yksilöt olivat lähellä parkkipaikkaa ja loput laumasta olivat ruokailemassa ihmisten jättämiä tähteitä. Valokuvassa kauris on naamioitu villimpään luontoon. Hyeenat, leopardit ja ketut ovat yöeläimiä ja vaikeammin havaittavia.
Ein Gedissä on ollut asutusta jo vanhan testamentin ajoilta. Nämä mosaiikit löytyvät vanhasta synagogasta 5. vuosisadalta ajanlaskun alun jälkeen.
Rabbeja synagogassa - tunnustettavasti salakuva.
Etäisyydet ovat Israelissa yllättävän lyhyet, ainakin suomalaisesta näkökulmasta. Eilat on Israelin äärimmäisessä eteläkärjessä Punaisenmeren rannalla. Sinne on matkaa 311 km Jerusalemista, maan puolivälin pohjoispuolelta. Tiet ovat hyväkuntoisia.
Mieleen on syöpynyt kuvia turisteja lukemassa lehteä kelluen Kuolleessameressä. Täytyihän sitä kokeilla. Kieltämättä kahlatessa syvemmälle olo oli kuin viinipullonkorkilla vedessä - olettaen että sillä on tietoisuus. Vesi todellakin kantoi ja oli jopa vaikeuksia nousta kellunnasta seisomaan, sillä vesi pullautti jalkoja kohti pintaa. Veteen mennessä sai olla tarkkana, sillä suolavesi on myrkkyä joutuessaan suuhun tai silmiin. Siksi järvessä ei ole bakteereita lukuunottamatta elämää. Ja kyllä vesi myös kirveli kiitettävästi, kun se pääsi haavoihin.
Järven suola- ja mineraalipitoisuus on n. 33 % ja se on kasvamaan päin. Järvestä ei ole ollenkaan laskujokia (luonnollisestikaan, muuten se ei voisi olla maanpinnan syvin kohta) ja sen tulovirrat, mm. Jordanjoki, liuottavat ympäröivistä kallioista suolaa ja mineraaleja.
Kuollutmerikään ei ole enää entisensä. Sinne kulkeutuvan veden määrä on enää 10-20 % alkuperäisestä johtuen ihmisen toiminnasta. Tämä on laskenut vedenpintaa, jakanut järven kahtia ja vienyt rantaviivaa kauttaaltaan kauemmaksi, mutta myös aiheuttanut valtavia kuoppia rannan tuntumassa. Enimmillään 40 metriä halkaisijaltaan ja 20 metriä syvät kuopat tekevät rannan tuntumassa liikkumisesta vaarallista ja kiellettyä. Tällä hetkellä uusia kuoppia syntyy keskimäärin yli yksi päivässä ja 80-luvulta alkaen uusia kuoppia on syntynyt yli 5 000. Yläsivun palestiinalaisalueita kuvaava kartta havainnollistaa hyvin Kuolleenmeren jakautumisen.
Siksi monet ennen suositut rannat ovat nyt suljettuna yleisöltä. Esimerkiksi kuuluisat Mineral beach ja Ein Gedi beach - molemmat uusimman Lonely Planetin huippunähtävyyksiä - ovat viime aikoina saaneet puomin eteensä, kertooko se sitten enemmän ilmiön nopeudesta vai LP:n päivityksistä. Ein Gedissä oli myös jouduttu sulkemaan pitkä pätkä tietä ja huoltoasema, joka oli vaaravyöhykkeellä.
Tällä nettisivulla on aika hyvin kuvattu aukkojen syntyä.
Sanomattakin on selvää, että kuopat ovat tuhoisia alueen turismille. Ein Gedissä oli jäljellä yksi rantakylpylä, josta oli järjestetty kuljetus puolen kilometrin päähän paenneelle rannalle. Palvelusta alkaen kylpylässä oli maailmanlopuntunnelma, mutta joka tapauksessa pääsimme kuuluisaan ja ainutlaatuiseen järveen pulahtamaan. Valitettavasti ihmisen toiminnan takia Kuollutmeri ei ole ainoa häviämässä oleva suolajärvi maailmalla.
Järven pelastamiseksi on tehty useita suunnitelmia, mutta se vaatisi alueen maiden yhteistyötä. Valitettavan usein politiikka ajaa ympäristönsuojelun ohi, eikä vain tällaisilla kriisialueilla. Yksi suunnitelma on suolaisen meriveden pumppaaminen Punaiseltamereltä Kuolleeseenmereen. Se vaatisi kolmattasataa kilometriä pitkän valtavan putken rakentamista Eilatista pohjoiseen.
Ein Gedistä 15 km:n päässä sijaitsee yksi arkeologien unelmista, Masadan kalliolinnoitus. Se muistuttaa etäisesti kreikkalaisen Meteoran kallioluostareita, mutta vuoren huipulle rakennettu linnoitus on alueeltaan paljon laajempi. Linnoitus on rakennettu todennäköisesti 31 - 37 eKr. välisenä aikana. Se ei ole kovin hyvin säilynyt, mutta rauniot antavat osviittaa kukoistuksen ajoista.
Nyt yli kolmensadan metrin kiipeäminen on tehty helpoksi, sillä vuoren päälle on rakennettu köysirata.
Linnoituksen juurella on useita vinoneliön muotoisia kivikehiä. Ne kertovat linnoituksen surullisesta historiasta. Masadassa näyteltiin ensimmäisen roomalais-juutalaissodan loppunäytös vuonna 73 jKr. Masadan linnakkeelle oli sen normaalin miehityksen lisäksi paennut joukko juutalaisia Jerusalemista. Kymmentuhantinen roomalaislegioona piiritti Masadaa muutaman kuukauden. Kivikehät ovat jäännöksiä roomalaisten rakentamista väliaikaisista linnoituksista.
Roomalaisilla oli piiritettyjä linnoittujia helpommat olot, sillä he saivat päivittäin vettä orjien toimittamana Ein Gedin keitaalta. Juutalaisilla ei tällaista mahdollisuutta ollut, vaikka esimerkiksi heidän viinivarastonsa olivat merkittävät (Herodes on historiankirjoissa mainittu viininystäväksi). Kuvassa on muona- ja viinivarastotilan jäänteitä.
Lopulta toivo piirityksestä selviytymiseen loppui kokonaan. Kun roomalaiset kiipesivät linnoitukseen, he löysivät 960 juutalaisen ruumiit. Juutalainen historioitsija Josephus (37-100 jKr.) on kirjoittanut tapahtuneesta. Hänen mukaansa yhteisön jäsenet tappoivat toinen toisensa ja vain viimeinen hengissä ollut yhteisön jäsen joutui tekemään itsemurhan. Todistaakseen elinvoimansa, juutalaiset olivat tuhonneet muuten linnoituksen, mutta jättäneet viini- ja ruokavaraston koskematta. Kaksi naista ja viisi lasta selviytyivät joukkoitsemurhasta hengissä piilouduttuaan vesisäiliöön. Heidän kertomansa mukaan juutalaiset valitsivat kuoleman välttääkseen orjuuden.
Masadan vesihuolto oli aikaansa edellä. Sadevesien keräämiseksi läheiseille vuorille rakennettiin kanavia ja vesi varastoitiin valtaviin säiliöihin. Masadassa oli mm. uima-allas ja kylpylä saunoineen (!).
Kiertelimme Masadan alueella muutaman tunnin. Vaikka turisteja oli useita bussilastillisia, saimme silti olla suhteellisen rauhassa. Toki se edellytti laumana liikkuvien korealaisturistiparven kiertämistä.
Ensimmäiseksi otimme suunnan kohti Kuolluttamerta, maanpinnan matalinta paikkaa. Sen pinta on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella ja laskee koko ajan. Periaatteessa ajoimme Palestiinalaisalueen poikki, mutta vain periaatteessa. Käytännössä Israel on vallannut koko Kuolleenmeren viereisen rantakaistaleen omaan käyttöönsä. Palestiinalaisalueelle ei meidän vuokra-autolla olisikaan ollut oikeutta ajaa. Nykyään israelilaisten siirtokuntien takia Länsirannan palestiinalaisalueet näyttävät aikamoiselta tilkkutäkiltä (kuva: Wikipedia).
Reissulla oli mielenkiintoista kuulla israelilaisten kantaa tilanteeseen ja myös ajatuksia siitä, miten kansainvälinen media sortaa heitä kertoen tilanteesta yksipuolisesti. Näinhän me kuulemme asian siten kuin haluamme. Eikä sen tarvitse olla edes kovin henkilökohtaista. On hyvä esimerkki, miten joidenkin tahojen mukaan Euroopan siirtolaisuudesta uutisoidaan yksipuolisesti tai jopa valheellisesti. Monelle epämiellyttävä totuus on miellyttävää valhetta vaikeampi uskoa. Joka tapauksessa jännitteiden syyt ovat äärimmäisen monimutkaisia ja siksi halusin välttää keskustelut politiikasta. Tämän olen muutenkin oppinut matkoillani hyväksi yleisohjeeksi. Kyllä ne keskustelut löytävät luokseni, jotka ovat löytääkseen.
Tien varrella kyltit kertoivat tasaisesti meidän liikkuvan merenpinnan tason alapuolelle.
Majoituimme Ein Gedin kibbutzissa, keitaassa keskellä suolavuoriaavikkoa. Aikaisemmin kibbutzit olivat sosialistisia työosuuskuntia, myös Ein Gedi oli tunnettu tomaateistaan. Nyt sen tärkein tuote on kylpylä ja turismi. Kylässä asuu muutama sata asukasta ja se on yhtä suurta kasvitieteellistä puutarhaa. Jo muinaiset roomalaiset hyödynsivät Ein Gedin keidasta, joka on yksi Israelin tunnetuimmista luonnonpuistoista.
Ein Gedin luonnonpuiston vaellusreitit alkavat kibbutzin vierestä. Reittejä on parin tunnin vaelluksesta koko päivän taipaleisiin. Valitsimme muutaman tunnin reitin Davidin putouksille ja jatkoimme siitä kanjonia pitkin hieman ylemmäksi.
Vehreä keidas, rutikuiva aavikko ja taustalle siintävä Kuollutmeri loivat veikeän kontrastin. Keli oli ihanteellinen, parikymmentä astetta ja auringonpaiste, vaikka sadepilvet pelottelivat taustalla. Kesällä elohopea voi nousta helposti neljäänkymmeneen, joten talvi lienee paras aika vierailulle.
Taustalla siintää Jordania ja jossain tuolla tarunhohteinen Petran muinainen kaupunki.
Poikkesimme perusreitiltä Dodim-luolalle. Koska turisteja oli vähän, rohkaisin Annaa pulahtamaan putousaltaaseen Eevan asussa. Tietysti juuri silloin kaksi vaeltajaa paukkasivat paikalle myöhästyen noin minuutilla esityksestä. Eivät he kyllä siltä näyttäneet, että alaston näky olisi hirveästi ave marioita tai juutalaisten iltarukouksia vaatinut.
Keitaalla on luonnollisesti oma eliömaailma ja jopa muutamia nisäkkäitä. Tunnetuin, tai ainakin erikoisin lienee kalliotamaani, jonka kohtaamiseen meille suotiin onni.
Kalliotamaani kuuluu tamaanien lahkoon, joita on maailmassa vain neljä tunnettua lajia. Vaikka tamaani muistuttaa mäyrää tai kaniinia, sen lähimmät sukulaiset on norsueläimiä (!). Tähän kaikkien oppaiden rakastamaan knoppiin törmäsimme jo viime talven safarilla, mutta silloin emme sitä yleisyydestä huolimatta savannien kallionmuodostumisissa päässyt näkemään.
Tamaani on jäänne esihistorialliselta ajalta. Vaikka se on nisäkäs, eläimen ruumiinlämpötila muuttuu lämpötilan mukaan. Siksi tamaani aloittaa päivänsä usein lämmittelemällä auringonpaisteessa.
Vuorikauris oli toinen yleinen nisäkäs, joka tuli vaelluksella vastaan. Nämä yksilöt olivat lähellä parkkipaikkaa ja loput laumasta olivat ruokailemassa ihmisten jättämiä tähteitä. Valokuvassa kauris on naamioitu villimpään luontoon. Hyeenat, leopardit ja ketut ovat yöeläimiä ja vaikeammin havaittavia.
Ein Gedissä on ollut asutusta jo vanhan testamentin ajoilta. Nämä mosaiikit löytyvät vanhasta synagogasta 5. vuosisadalta ajanlaskun alun jälkeen.
Rabbeja synagogassa - tunnustettavasti salakuva.
Etäisyydet ovat Israelissa yllättävän lyhyet, ainakin suomalaisesta näkökulmasta. Eilat on Israelin äärimmäisessä eteläkärjessä Punaisenmeren rannalla. Sinne on matkaa 311 km Jerusalemista, maan puolivälin pohjoispuolelta. Tiet ovat hyväkuntoisia.
Mieleen on syöpynyt kuvia turisteja lukemassa lehteä kelluen Kuolleessameressä. Täytyihän sitä kokeilla. Kieltämättä kahlatessa syvemmälle olo oli kuin viinipullonkorkilla vedessä - olettaen että sillä on tietoisuus. Vesi todellakin kantoi ja oli jopa vaikeuksia nousta kellunnasta seisomaan, sillä vesi pullautti jalkoja kohti pintaa. Veteen mennessä sai olla tarkkana, sillä suolavesi on myrkkyä joutuessaan suuhun tai silmiin. Siksi järvessä ei ole bakteereita lukuunottamatta elämää. Ja kyllä vesi myös kirveli kiitettävästi, kun se pääsi haavoihin.
Järven suola- ja mineraalipitoisuus on n. 33 % ja se on kasvamaan päin. Järvestä ei ole ollenkaan laskujokia (luonnollisestikaan, muuten se ei voisi olla maanpinnan syvin kohta) ja sen tulovirrat, mm. Jordanjoki, liuottavat ympäröivistä kallioista suolaa ja mineraaleja.
Kuollutmerikään ei ole enää entisensä. Sinne kulkeutuvan veden määrä on enää 10-20 % alkuperäisestä johtuen ihmisen toiminnasta. Tämä on laskenut vedenpintaa, jakanut järven kahtia ja vienyt rantaviivaa kauttaaltaan kauemmaksi, mutta myös aiheuttanut valtavia kuoppia rannan tuntumassa. Enimmillään 40 metriä halkaisijaltaan ja 20 metriä syvät kuopat tekevät rannan tuntumassa liikkumisesta vaarallista ja kiellettyä. Tällä hetkellä uusia kuoppia syntyy keskimäärin yli yksi päivässä ja 80-luvulta alkaen uusia kuoppia on syntynyt yli 5 000. Yläsivun palestiinalaisalueita kuvaava kartta havainnollistaa hyvin Kuolleenmeren jakautumisen.
Siksi monet ennen suositut rannat ovat nyt suljettuna yleisöltä. Esimerkiksi kuuluisat Mineral beach ja Ein Gedi beach - molemmat uusimman Lonely Planetin huippunähtävyyksiä - ovat viime aikoina saaneet puomin eteensä, kertooko se sitten enemmän ilmiön nopeudesta vai LP:n päivityksistä. Ein Gedissä oli myös jouduttu sulkemaan pitkä pätkä tietä ja huoltoasema, joka oli vaaravyöhykkeellä.
Tällä nettisivulla on aika hyvin kuvattu aukkojen syntyä.
Sanomattakin on selvää, että kuopat ovat tuhoisia alueen turismille. Ein Gedissä oli jäljellä yksi rantakylpylä, josta oli järjestetty kuljetus puolen kilometrin päähän paenneelle rannalle. Palvelusta alkaen kylpylässä oli maailmanlopuntunnelma, mutta joka tapauksessa pääsimme kuuluisaan ja ainutlaatuiseen järveen pulahtamaan. Valitettavasti ihmisen toiminnan takia Kuollutmeri ei ole ainoa häviämässä oleva suolajärvi maailmalla.
Järven pelastamiseksi on tehty useita suunnitelmia, mutta se vaatisi alueen maiden yhteistyötä. Valitettavan usein politiikka ajaa ympäristönsuojelun ohi, eikä vain tällaisilla kriisialueilla. Yksi suunnitelma on suolaisen meriveden pumppaaminen Punaiseltamereltä Kuolleeseenmereen. Se vaatisi kolmattasataa kilometriä pitkän valtavan putken rakentamista Eilatista pohjoiseen.
Ein Gedistä 15 km:n päässä sijaitsee yksi arkeologien unelmista, Masadan kalliolinnoitus. Se muistuttaa etäisesti kreikkalaisen Meteoran kallioluostareita, mutta vuoren huipulle rakennettu linnoitus on alueeltaan paljon laajempi. Linnoitus on rakennettu todennäköisesti 31 - 37 eKr. välisenä aikana. Se ei ole kovin hyvin säilynyt, mutta rauniot antavat osviittaa kukoistuksen ajoista.
Nyt yli kolmensadan metrin kiipeäminen on tehty helpoksi, sillä vuoren päälle on rakennettu köysirata.
Linnoituksen juurella on useita vinoneliön muotoisia kivikehiä. Ne kertovat linnoituksen surullisesta historiasta. Masadassa näyteltiin ensimmäisen roomalais-juutalaissodan loppunäytös vuonna 73 jKr. Masadan linnakkeelle oli sen normaalin miehityksen lisäksi paennut joukko juutalaisia Jerusalemista. Kymmentuhantinen roomalaislegioona piiritti Masadaa muutaman kuukauden. Kivikehät ovat jäännöksiä roomalaisten rakentamista väliaikaisista linnoituksista.
Roomalaisilla oli piiritettyjä linnoittujia helpommat olot, sillä he saivat päivittäin vettä orjien toimittamana Ein Gedin keitaalta. Juutalaisilla ei tällaista mahdollisuutta ollut, vaikka esimerkiksi heidän viinivarastonsa olivat merkittävät (Herodes on historiankirjoissa mainittu viininystäväksi). Kuvassa on muona- ja viinivarastotilan jäänteitä.
Lopulta toivo piirityksestä selviytymiseen loppui kokonaan. Kun roomalaiset kiipesivät linnoitukseen, he löysivät 960 juutalaisen ruumiit. Juutalainen historioitsija Josephus (37-100 jKr.) on kirjoittanut tapahtuneesta. Hänen mukaansa yhteisön jäsenet tappoivat toinen toisensa ja vain viimeinen hengissä ollut yhteisön jäsen joutui tekemään itsemurhan. Todistaakseen elinvoimansa, juutalaiset olivat tuhonneet muuten linnoituksen, mutta jättäneet viini- ja ruokavaraston koskematta. Kaksi naista ja viisi lasta selviytyivät joukkoitsemurhasta hengissä piilouduttuaan vesisäiliöön. Heidän kertomansa mukaan juutalaiset valitsivat kuoleman välttääkseen orjuuden.
Masadan vesihuolto oli aikaansa edellä. Sadevesien keräämiseksi läheiseille vuorille rakennettiin kanavia ja vesi varastoitiin valtaviin säiliöihin. Masadassa oli mm. uima-allas ja kylpylä saunoineen (!).
Kiertelimme Masadan alueella muutaman tunnin. Vaikka turisteja oli useita bussilastillisia, saimme silti olla suhteellisen rauhassa. Toki se edellytti laumana liikkuvien korealaisturistiparven kiertämistä.
Takaisin alhaalla siintävään erinomaiseen vierailukeskukseen palasimme seuraamalla Snake pathia, ylös otimme suosiolla köysiratakyljetuksen. Keskuksen vieressä on entistä Kuolleenmeren pohjaa.
Oli mukava viettää talven keskellä muutama päivä lämpimässä säässä. Kuolleeltamereltä jatkoimme hyiseen, mutta historialliseen Jerusalemiin.
Kommentit