Anna lensi Antananarivosta takaisin kotiin. Minulle jäi vielä muutaman päivän stopit Nairobissa ja Istanbulissa. Laiskoteltuani yhden päivän tekemättä mitään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.
Nairobin liepeillä on luonnonpuisto, jota monet ovat suositelleet. Laitoin lentokentältä kyydittäneelle taksikuskille viestin, olisiko hänellä mahdollisuutta lähteä kuskiksi. Lyhyen hintaneuvottelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen ja sovimme kyydistä. Airbnb-hostini suosituksesta lähdimme liikkeelle jo aamukuudelta. Varhainen lintu madon nappaisi.
Nairobi national park alkaa konkreettisesti ihan kaupungin ulkopuolelta. Puistosta näkyy Nairobin pilvenpiirtäjiä. Puiston yläpuolella on jatkuva pienkoneiden parveilu, sillä Nairobin pienempi lentokenttä on puistossa kiinni.
Vaikka voidaan puhua kaupunkipuistosta, mistään ihan mitättömästä alueesta ei ole kyse. Luonnonpuistojen mittapuussa 117 neliökilometrin alue on toki pieni.
Heti päästyämme puistoon selvisi, että kyllä siellä ihan oikeasti on mahdollisuus nähdä luontodokkareista tuttuja villieläimiä. Ensimmäisenä tuli vastaan lauma kirahveja.
En oikeastaan odottanut puistolta mitään. Kunhan halusin kuluttaa päivän tekemällä jotain järkevää. Nautin kyydissä olosta ilman safareilta tuttua radiopuhelinrallia kissaeläinten löytämiseksi. Oli vain mukava katsella savannimaisemaa.
Kuljettajallani oli selvästi enemmän paineita löytää kiinnostavia eläimiä. Paineet purkautuivat konkreettisesti parin tunnin ajelun jälkeen. Näimme edessämme autoja parkissa. Syy selvisi nopeasti, kun leijona talsi autojen ohi.
Kuskini tarttui minua käteen ja alkoi kiljumaan: we are lucky, we are sooo lucky. Vaikka oli toki hienoa nähdä leijona, pidin reaktiota "hieman" ylimitoitettuna. Pelkäsin miehen ajavan ojaan.
Tullessamme paikalle leijona asettautui makaamaan tien laitaan. Se oli selkeästi juuri ruokaillut ja lipoi huuliaan. Näin läheltä en ollut koskaan aiemmin leijonaa luonnossa nähnyt.
Pian myös urosleijona tuli esiin. Se on vain valtavan iso!
Leijonat nähtyämme kuljettajamme innostui. Hän toisteli moneen kertaan, ettei ole nähnyt leijonia yhtä läheltä (en minäkään, mutta olin hiljaa). Ei hänen innostus sinällään häirinnyt. Päinvastoin. Olin iloinen kuskini ilosta ja itsellänikin syke oli noussut leijonien näkemisestä.
Mutta silti en ollut täysin samaa mieltä hänen euforisesta ajamisestaan. Olimme matkalla pienen maavaran henkilöautolla. Hän kysyi aina välillä minulta, pitäisikö jostain kohtaa ajaa vai ei. Olin haluton ottamaan kantaa. Järkeni sanoi ei, hulluuteni kyllä ja reaaliminäni halusi jättää pohdinnan ammattilaiselle: I dont know, vastasin.
Lopputuloksena kuski painoi vaikeissa lätäköissä kaasun pohjaan. Siis sellaisissa, joissa ei todellakaan voinut arvata syvyyttä, ja toivoi parastamme. Lopulta auto otti yhdessä kuopassa niin paljon kiinni, että pohjasta irtosi jotain. Silloin päätimme palata takaisin. Se saattoi olla meidän onnemme.
Jo kertaallen sitä ennen hän korjaili auton pohjaa iskun jäljiltä, vain 500 metriä siitä missä olimme leijonat nähneet. Hän pyysi minua tähystäjäksi. Tein työtä pyydettyä, mutta jätin varmuuden vuoksi oven auki. Tuskin turhaan on autosta poistumista jyrkästi kielletty.
Vuonna 1989 Kenian presidentti Daniel arap Moi julisti sodan norsujen ja sarvikuonojen salakaadolle. Silloin Nairobin luonnonpuistossa poltettiin näyttävästi tonneittain norsujen torahampaita. Siitä alkaen sama rituaali on toistunut tällä paikalla. Nytkin siellä kyti pari päivää sitten poltettu iso erä, josta näin sattumalta pätkän uutisissakin.
Edelleen norsunluu ja etenkin sarvikuonojen sarvet ovat arvokasta kauppatavaraa maailmalla. Yhdestä sarvikuonon sarvesta voi saada jopa satatuhatta euroa. Se parantaa miesten potenssia ja on muutenkin statussymboli. Osaamme olla kyllä helvetin tyhmiä.
Poltettujen torahampaiden tuhkaa on kasattu muistoalueelle.
Puiston lisäksi olin sopinut kuljettajani kanssa vierailusta The David Sheldrick Wildlife Trustilla. En tarkkaan tiennyt, mikä se on, mutta kohde oli listattu Tripadvisorissa suosituimmaksi nähtävyydeksi ja tiesin sen liittyvän jotenkin puistoon.
Paikka paljastui hienosti teemaan sopivaksi. Se on orponorsujen ja -sarvikuonojen kasvatuspaikka. Orvoksi jääneitä yksilöitä tuodaan keskukseen, kasvatetaan täysikasvuiseksi ja vapautetaan luontoon. Keskuksella on yli 30 vuoden kokemus toiminnasta ja ilmeisen hyvä track record.
Periaatteessa suhtaudun varauksella luonnonvaraisten eläinten hoitamiseen, mutta valtaosa puistoon tuoduista orvoista on menettänyt vanhempansa ihmisen toiminnan takia. Monet pienten norsujen vanhemmista ovat olleet salametsästyksen uhreja.
Keskus on myös vaikuttamassa ihmisten asenteisiin ja koulutukseen. Tämä on se tie, mihin uskon. Yksittäisten eläinten hoitaminen on monesti enemmän huonon omantunnon paikkaamista. Tai voimattomuutta. Ihan arvokasta sekin.
Joka tapauksessa salametsästys on vähentynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana.
Vierailuaika keskukseen on tiukasti rajattu klo 11-12:n välille. Silloin norsut ruokitaan ja ne leikkivät hieman yleisön kanssa. Niitä saa jopa silittää. Pitihän tuota nahkaa kokeilla.
Pyysin kuskiltani kyydin läheiselle ostoskeskukselle, jossa söin lounaani. Kuljettaja kysyi varmaan kymmenen kertaa, olisinko nyt onnellinen. Samaan olen törmännyt muidenkin oppaiden kanssa. Ehkä afrikkalainen voisi siihen vastata, ettei ole, mutta onhan tuo suomalaiselle vähän kiusallista jankkaamista. Varsinkaan, jos ei olisi tyytyväinen.
Tultuani takaisin kämpille viimeisen iltani Afrikassa pyhitin musiikille, tuontioluen litkuttelule ja chättäilylle netissä. Ihan kivaa välillä sekin.
Kommentit