Kirjalle menee lukusuositus. Se antaa paljon ajateltavaa ja auttaa myös ymmärtämään Fosseyn persoonallista ajatusmaailmaa. Fosseyn on väitetty olleen rasisti, joka ei arvostanut afrikkalaisia. Se lienee turhan kärkkäästi sanottu, mutta liekö sattumaa, että yhtäkään afrikkalaista ei mainita kirjassa nimeltä.
Kaikki Volcanoes NP:n vaellukset alkavat puiston päämajalta Kinigissä. Valittavana on gorillatrekkien lisäksi mm. vaellukset Dian Fosseyn tutkimuskeskukselle, jonne hänet on haudattu, alueen tulivuorien huipulle ja näkemään golden monkeyja, endeemistä apinalajia. Valitsin vaelluksen Bisoke-tulivuoren huipulle, vaikkakin vielä paikan päällä arvoin sen ja Fosseyn paikan välillä.
Puiston porteilla oli karnevaalitunnelma. Turisteja viihdytti musiikkiryhmä ja tarjolla oli kuumaa juomaa. Valtaosa oli tullut katsomaan gorilloja. Päivittäin myydään kahdeksan lupaa tunnin vierailulle kunkin kymmenen eri turisteihin totutetun gorillaperheen luokse.
Katselin ihmeissäni ihmisiä. Silmäni ei ollut tottunut näkemään viimeisen päälle laittautuneita ihmisiä kuin suoraan safarimuotikuvastosta lähdössä vaeltamaan metsään. Ruandassa gorillojen näkeminen on helpointa ja kalleinta. Kigalin lentokentältä Kinigiin pääsee kolmessa tunnissa. Lupa maksaa 750 dollaria.
Rikkaille turisteille löytyy majoitustarjontaakin. Opaskirjani mukaan Sabyinyo Silverback Lodgen kahden hengen huone maksaa 1686 dollaria yhdeltä yöltä. Siis jokin näistä ihmisistä on luultavasti laittanut viitisen tonnia tiskiin tehdäkseen USA:sta muutaman päivän vierailun katsomaan gorilloja.
En voinut välttyä elitistiseltä vaikutteelta, mutta samalla halusin pitää mielessä, että rikkaus tai köyhyys ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa ihmistä. Se oli hauska ja lähinnä huvittava kokemus, kun katselin omia kuluneita kenkiäni, pientä henkilöautoamme luksusmaastureiden rinnalla sekä ajattelin omaa 75 dollarin tulivuorivaellustani, jonne ei lisäkseni ilmoittautunut kukaan muu.
Kunnon maastoauto ei olisi ollut pahitteeksi. Jokaisen vaeltajan piti järjestää itse kyyti toimistolta vaelluksen alkupisteeseen. Opas tuli samalla kyydillä. Viimeiset kaksi kilometriä oli sellaista kivipolkua, että en uskonut meidän pääsevän perille. Sitkeästi kuskini Patrick kieltäytyi tarjouksestani kävellä loppumatkan ja pujotteli perille pienistä kolhuista huolimatta. Matkalla pysähdyin ottamaan pari kuvaa Mt. Sabyinyosta, jonne ei Ruandan puolelta järjestetä vaelluksia. Lupaan, että tämän postauksen jälkeen tästä vuoresta ei tulee lisää kuvia.
Elämme täällä sadekautta. Se selittää, miksi olin ainoa henkilö kiipeämässä takana olevalle 3711 m:n huipulle.
Alkumatkasta näkyvyys oli kohtuullinen. Aika ajoin pysähdyin katselemaan maisemia. Taivas ja horisontissa näkyvät tulivuoret olivat valloittava näky.
Oppaat pysähtyivät katsomaan jälkiä polun varressa. Tästä oli mennyt gorilla edellisenä iltana. Hetken mielessäni kävi ajatus gorillojen näkemisestä, mutta en halunnut elätellä turhia haaveita.
Polku oli pelkkää kuravelliä. Vain muutamat kallioiset osuudet sekä vast'ikään karikon päälle tallatut uudet väylät olivat kuivia.
Mitä ylemmäs pääsimme, sitä raskaammaksi taival kävi ja samalla usva lisääntyi. Huipulla näkyvyyttä oli enää muutamia metrejä. Kauniin kraaterijärven näkeminen jäi toiveeksi.
Takaisin pääsy osoittautui kiipeämistä kovemmaksi haasteeksi. Ajoittain laskettelin mutavellissä kuin telemarkhiihtäjä. Alkanut sade ei auttanut asiaa. Useamman kerran oppaan käsi pelasti persliu'ulta. Ensimmäisten satojen metrien aikana päätin unohtaa, ettei minulla ole kumisaappaita. Tunne oli vähän kuin kesäsateella; jossain vaiheessa olet niin märkä, että lakkaat välittämästä.
Sitten hetkessä unohtui kaikki muta ja kosteus. Niin kävi, kun yllättäen näimme vuorigorillaperheen polun varressa pitämässä sadetta. Vartijat mutustelivat suullaan pitääkseen gorillat rauhallisena, kun menin käytännössä kosketusetäisyydeltä niiden ohi.
Aika huima oli vaeltajan tuuri. Vielä hetki sitten olin miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin mennä Fosseyn hautapaikalle. Voiko paremmin saada opetusta siitä, kuinka turhaa on jossitella tekemiään päätöksiä? Mahtavan elämyksen lisäksi sain pienen opetuksen mielenhallinnalleni.
Oppaani mukaan gorillat kuuluivat Titus-perheeseen.
Seuranani vaelluksella oli oppaan lisäksi neljä vartijaa. Ylimitoitulseltahan se yhdelle vaeltajalle tuntuu, mutta säännöt ovat sääntöjä. Huipulle menijöitä oli lisäkseni vain kolme, sillä oppaani teloi jalkansa ja yksi vartija jäi hänen seurakseen puolimatkaan. Lisäksi yksi oppaan tilaama kantaja poistui seurueestamme heti alkumatkasta kaaduttuaan ja loukattuaan silmäkulmansa. Hetken jo mietin vaelluksemme olevan kirottu.
Sää kirkastui yhtä nopeasti kuin sade alkoi. Loppumatkan pelto-osuudella oli lähes kuuma.
Vaelluksen jälkeen kenkiäni ei erottanut mutakerroksen alta. Saappaat olisi ollut kova sana!
Tätä hopealehtistä puuta käytetään yskänlääkkeenä. Pureskellun lehden maku tuo mieleen lapsuuden eliksiirit.
Eilisen vaelluksen jälkeen päätin tänään ottaa rennosti. Unirytmini on muuttunut seuraamaan aurinkoa ja linnunlaulua, kuten usein näillä leveysasteilla käy. Heräsin tekemään aamujoogaa ennen seitsemää ilman herätystä, jos ei pihan lintuja lasketa sellaiseksi.
Myös kahdenkymmenen dollarin paikasta voi saada kivaa kahvia ja hyvän tunnelman...
Kävimme äsken kuskini kanssa pienellä kävelyllä kylässä. Täällä, kuten Muzanzessa, kadun varret ovat todella siistit ja pihat täynnä istutuksia. Kylvö on juuri tehty ennen sadekauden alkua.
Tänään on taas iso päivä lukuisille kyläläisille. Pubissa näytetään Valioliigan jalkapalloa. Olen vähän kahden vaiheilla, pitäisikö mennä katsomaan. Ehkä valitsen pubin ja jalkapallon.
Päätin illalla päästää kuskini menemään takaisin Ugandaan. Jatkan täältä Kivu-järven rannalle, jonne pyydän häneltä vielä kyydin. Siellä on rutkasti aikaa hyville kirjoille, eikä tarvetta kuljettajalle. Huomenna tehnen vielä yhden viimeisen vaelluksen, nyt katsomaan kultaisia apinoita (mitä lienevätkin suomeksi).
Kommentit