Kartalla lyhyt matka Queen Elisabethin National Parkista (QENP) tänne kesti aika tarkalleen kymmenen tuntia, vaikka matka meni yllättävän sujuvasti. QENP:sta otin matatun Mbararaan, josta vaihdoin toiseen matatuun Kabalen kaupunkiin. Kabalessa minua odotti Bwindi Backpackers Lodgen järjestämä "shuttle", tässä tapauksessa henkilöautokyyti yhdessä israelilaisen tytön kanssa. Hän on parhaillaan tekemässä omaa gorillatrekkaustaan.
Pääsin yllättäen ensimmäisellä etapilla etupenkille ja vieläpä ikkunan puolelle. Eteen otetaan kuljettajan lisäksi vain kaksi matkustajaa riippumatta siitä, kuinka täynnä takaosasto on.
Matka oli hieno vieden pienten vuoristojärvien lomitse ja suojeltujen metsien halki. Kerrankin pääsin kunnolla ihailemaan maisemia, mitä nyt välillä 130 km/h:ssa kohonnut nopeus huoletti. Onneksi matkalla oli paljon rakennettuja ja tahattomia hidasteita.
Mitä lähemmäksi Mbararaa tulimme sitä enemmän kaupunkimaista kylää tien varrella oli. Afrikkalainen pikkukaupunki on aika lohduton näky. Ränsistyneitä rakennuksia, taloraunioita, puuhökkeleistä kyhättyjä ostospaikkoja, pikkulapsia paistamassa avotulessa maissitähkiä myytäväksi. Kirkkaana loistavat puhelinoperaattorimainokset luovat oman kontrastin.
Aina kun matatu hetkeksikään pysähtyy, lauma ihmisiä säntää myymään kaikkea mahdollista. Varmuudella paikalla on useampi ihminen koura täynnä lihavartaita, paistettuja banaaneja, tuoreita banaaneja ja virvoitusjuomaa. Sen lisäksi on myynnissä mitä ihmeellisempää erilaista rihkamaa, muistikortteja, aurinkolaseja, vihkoja, kyniä, mitä vain voi kuvitella.
Ja lapset pyytämässä mzungulta eli minulta rahaa. Hangri, giv mii mani. Jotkut tulevat vain huutamaan helouta ja hymyilevät. Siihen pyrin aina vastaamaan hymyilemällä välittämättä, kuinka väsynyt olen.
Kaupungit ovat poikkeuksetta tosi pölyisiä ja meluisia. Asfaltti on rikki ja kävelijät kulkevat tiellä hyppien pois matatun alta. En ole hirveästi kaupunkien kestustoissa viettänyt aikaa. Olen valinnut toisenlaisen Afrikan, jota haluan nähdä. En ole ottanut juurikaan kaupunkikuvia. Jotenkin on irvokas ajatus olla rikkaana länsimaalaisena ottamassa kuvaa ihmisistä ympäristössä, jossa en itse haluasi tallata.
Toiselle matatu-matkalle vaadin itselleni etupenkkiä ja myös sain sen. En tiedä millä perusteella paikat jaetaan, ehkäpä maksoin pienen lisän hinnassani.
Takapenkeille tuli loppumatkasta entistä ahtaanpaa. Viimeiselle puolen tunnin etapille kyytiin nostettiin vakavasti sairas mies kahden saattajan kanssa. Miehen ohimossa oli syvä vuotava viilto, hänen katseensa harhaili elämän toisella puolella, eikä mies pysynyt jaloillaan ilman saattajiaan. Vilkaisin kerran taakseni matkan aikana, mutta miehen kakominen ja kuolaa tai oksennusta valuva suupieli sai minut lähes voimaan pahoin. Ei olisi minusta sairaanhoitajaksi.
Päätepysäkillä katsoin, kun miestä kannettiin varjoon. Hetken mietin, että pitäisikö minun tarjota rahaa sairaskyytiin. Itsekkyyteni tai voimattomuuteni vei voiton. Mieli synkkänä mietin, mikä miehen kohtalo mahtaa olla etsiessäni jatkokyytiä. Toivottavasti hän on vielä elossa ja saanut jotain apua. Mielelläni maksan Suomessa veroja, jotta kaikki ihmiset saavat ainakin jonkun tasoista hoitoa tuloistaan riippumatta.
QENP oli mukava stoppi matkalla Fort Portalista Bwindiin, eikä matka todellakaan olisi taittunut päivässä, vaikka hetken niin kuvittelin. Olin puistossa mukavassa majatalossa yksikseni. Sitä olen tosin täällä Bwindissäkin israelilaisen lähtiessä tänään, vaikka tilaa olisi useille kymmenille asukkaille.
Tavallaan olisi kiva jutella turistien kanssa, mutta ehkä parempi olla kuitenkin yksin. Nyt kohtaan varmasti omat ajatukseni, saan aikaa niiden työstämiseen ja pysyn hyvissä päivärutiineissani. Murchison Fallseilla meni heti kaljoitteluksi, kun kohtasin suomalaisia.
Olen ollut pitkälti paikoissa, joissa ruoka on kuulunut hintaan, tai ainakin on ollut niin hyvää, että ei tee mieli mennä muualle syömään. Olen siis viettänyt paljon aikaa yksikseni majataloissa. Tämä on ollut hieman erilaista matkustamista kuin aiemmilla reissuilla.
QENP:ssa ensimmäisenä päivänä tein jokiristeilyn kuuluisassa Kazingan kanavassa. Paikallisen kyläyhteisön järjestämällä venematkalla ei tarvinnut lunastaa ollenkaan sisäänpääsyä puistoon. Lisäkseni mukana oli puolalainen ryhmä, jotka täyttivät loput paikat kahdesta veneestä.
Ryhmä tuli myöhässä, ryhmänjohtajalla oli leuka pystyssä ja hiukset takana, eikä iso osa tervehtinyt minua. Ensivaikutelma oli muodostettu. Myöhemmin massiivisella kameranobjektiivilla sohinut herra ei vaivautunut edes pahoittelemaan minulle.
Loppumatkasta jää murtui. Ryhmä osoittautui ystävälliseksi, mutta kielitaidottomaksi. Sain siitä hyvää pohdiskeltavaa itselleni. En voinut kuin olla huvittunut omasta ajatusmaailmastani. Muutaman pienen asian takia leimasin koko ryhmän typeriksi moukiksi ja etsimällä etsin asioita tätä tukemaan. Kuinka usein syyllistyn samaan tiedostamatta ja kuinka turhaan kulutan itseäni sen takia? Onneksi on mahdollista ja keinoja kehittyä.
Mutta risteily oli kiva. Paljon virtahepoja heiluttamassa korviaan ja pärskimässä sukelluksensa jälkeen, puhveleita ja paviaaneja juomassa, vesilintuja vedessä ja rannalla, komeita mustavalkoisia kotkia pesimässä ja päivystämässä saalistaan puiden latvuksissa, upeaa rannan kasvillisuutta sekä kaunis auringonlasku.
Paluumatkalla sydämensykettä nosti ruohikkopalo tien laidassa. Sukeltaessamme mustan savun keskelle en voinut kuin toivoa bodaboda-kuskin näkevän jotain eteen. Tai varmuudella hän ei nähnyt sen enempää kuin minä, mutta eipä se tieto siinä hetkessä auttanut. Myöhemmin katselin ja kuuntelin paloa hotellini takapihalta. Seuraavana päivänä kuulin oppaalta sen olevan osa luonnollista kiertoa ja palon olleen tarkoituksella sytytetty.
Vaikka QNEP on pääosin kuivaa savannia, muutama vesistö aiheuttaa poikkeuksen kasvillisuuteen. Näistän hienoin on Kyamburan sola, jonka pohjalla virtaava joki laskee Kazingan kanavaan. Sola on toistasataa metriä syvä. Sen äkkijyrkkien seinämien välissä kasvaa sademetsää omine eläinlajeineen.
Siellä asustelee 25 yksilön simpanssilauma, joka on ollut aikoinaan osa isompaa Maragambon metsässä asuvaa laumaa. Muutamat uteliaat yksilöt siirtyivät ruoan peressä solan alueelle. Asutuksen katkaistua paluun lauma jäi nalkkiin. Suunnitteilla on istuttaa Kyamburan solasta viikunapuiden käytävä Maragambon metsään, jotta simpassit pääsivät liikkumaan laajemmalla alueella ja jotta sisäsiittoisuudelta vältyttäsiin.
Turisteille lauman asuminen pienellä alueella sopii. Päätin itsekin ottaa ilon irti.
Lähdin aamulla kahden oppaan ja hollantilaispariskunnan kera jäljittämään simpansseja. Heti hypätessämme autosta simpanssien ääntely toivotti meidät tervetulleiksi. Siihen se meinasi jäädäkin, kuten joka kuudennella yrityksellä kuulemma käy. Parin tunnin vaelluksen jälkeen toinen opas huomasi puunlatvojen taipuvan jonkun matkan päässä polulta. Hänen havaintonsa osui oikeaan. Könysimme rinnettä ylös ja viimein näimme puussa ruokailevat otukset.
Hedelmien kuoret, painavat sellaiset, viuhuivat senttien päästä päitämme. Otimme muutaman taka-askeleen, katselimme simpansseja ja samalla kuuntelimme oppaan kertovana lauman sukulaisuussuhteista. Vaikka en ole erityinen pissa- ja pieruhuumorin ystävä, eihän simpanssien piereskelylle ja virtsaamiselle, varsinkin kun se suihkusi ihan viereemme, voinut olla nauramatta.
Lähtiessämme näimme vielä laumajohtajan seuraajineen kävelevän maassa ihan vieressämme. Se oli taas hieno vierailu, vaikka kännykameralla en juuri mitään saanutkaan tallennettua.
Illalla kävin vielä perinteisellä safariajelulla. Gaselleja, villisikoja, paljon erilaisia lintuja ja melkein leijona, joitain mainitakseni. Melkein, sillä opas näki sen, mutta minulle leijonan läsnäolo paljastui vain kirkuvan (!) gasellilauman perusteella.
Nyt olen toista päivää Bwindi Impenetrablen puistossa, tarkemmin Bwindi Backpackers Lodgessa, Nkuringon kylässä, lähellä yhtä vuorigorillatrekin aloituspaikkaa. Kongon rajalle on 19 kilometriä ja Ruandaan vähän enemmän.
Majatalon omistaja järjesti minulle gorillaluvan sadan dollarin alennuksella listahinnasta (toisen tilaama ja maksama lupa, joka olisi jäänyt käyttämättä). Neljän päivän täysihoidon lunastuksella sain ilmaisen parin tunnin menopaluu-kyydin Kabalesta. Paikka on tosi mukava ja kohtuullisen hintainen, joten en voi olla kuin tyytyväinen pakettiin.
Huomenna olisi edessä kauan odottamani tunnin vierailu salaperäisten ja rauhaarakastavien gorilloiden vieraana. Sitä edeltää vaihtelevan pituinen tarpominen sademetsässä. Gorilloiden näkemisen pitäisi olla erittäin todennäköistä.
Kommentit