Neljän Serengetissä vietetyn päivän jälkeen pääsimme hieman vehreämpiin tunnelmiin. Viimeinen kohteemme Lake Manyaran luonnonpuisto käsittää Manyara-järven, sitä ympäröivän rantakaistaleen sekä monikerroksisen sademetsän. Manyaraan virtaa useita lähteitä Ngorongoron rinteiltä. Siksi se on kuin keidas verrattuna viereiseen Tarangiren puistoon.
Vastaamme tuli muutama lähes täysin koluttu raato tai paremminkin luuranko. Oppaamme mukaan ne olivat vain pari päivää vanhoja. Jätehuolto toimii hienosti. Korppikotkat kantavat siitä ison vastuun.
On meneillään kuiva kausi. Kaikki alueen puistot ovat täynnä sadekauden uomia, jotka nyt ovat kuivuneet. Voi vain kuvitella, miltä sadekaudella maalis-huhtikuulla näyttää. On myös helppo ymmärtää, miksi silloin ei turisteja paljoa näy.
Vehreys oli todella tervetullutta viimeiselle päivällä. Olimme kolmen päivän ajan nielleet Serengetin (ja Ngorongoron suojelualueen) hiekkapölyä. Automme oli täynnä pölyä, kuten myös vaatteemme ja laukkumme. Olimme aikamoinen näky, kun menimme viimeiseen majapaikkaamme Acacia Farm Lodgeen ennen Manyaran vierailua.
Onneksi paikassa on totuttu likaisiin safarivieraisiin. Ainakin vastaanotto oli lämmin. Meitä vastassa oli henkilökunta laulamassa tervetuliaslaulun. Pyyhimme annetut kosteat liinat hetkessä mustiksi.
Majatalo oli oma lukunsa.
En ole koskaan majoittunut lähellekään vastaavassa paikassa. Koko alue oli usean hehtaarin keidas. Papukaijat visersivät sen puissa. Jokainen istutus ja sisustusyksityiskohta oli viimeistä piirtoa myöten hiottu. Palvelu oli viety omalle tasolleen. Meillä oli oma hovimestari ja "house keeper" huolehtimassa hyvinvoinnistamme. Nautimme hienosta auringonlaskusta ennen täydellistä illallista.
Onneksi on niin köyhä, että tällaisesta luksuksesta ei koskaan pääse tulemaan joka päiväistä.
Kontrasti edelliseen yöhön oli valtava. Meidät vietiin ensin kaatopaikkaa muistuttavan alueen vierellä sijaitsevaan telttaan. Valitettuamme sijainnista pääsimme hieman parempaan, mutta kuitenkin likaiseen telttaan. Myöhemmin ruokaillessamme juttelimme sveitsiläisparin kanssa, jotka majoittuivat juuri siinä teltassa, jota emme olleet kelpuuttaneet. He kehuivat sen olevan oikein mukava kuukauden Ugandan ja Ruandan kierroksen jäljiltä. Luultavasti itsekin tulen majoittumaan paljon alkeellisemmin jatkaessani myöhemmin yksin.
Kun mieli on ankkuroinut odotusarvon jollekin tasolle, siitä on vaikea tinkiä. Tämä oli siitä erinomainen demonstraatio. Suhteellinen ajattelu on rakennettu geeneihimme. Siitä luopuminen tai ainakin vähentäminen on elämän pituinen prosessi. Vastaan tulee jatkuvasti kehittyneempiä mieliä, joilta voi nähdä mallia. Kuten Deepak Chopra kirjoittaa: "Emme voi oppia viisautta, vaan tulla viisaaksi."
Päivän parasta antia oli paviaaniyhdyskuntien tarkkailu. Kissapetojen ohella apinoissa on jotain kiehtovaa. Heidän käyttäytyminen on kovin lähellä ihmisiä - luonnollisesti. Jos ei jaksa raksuttaa ajatuksiaan apinoita katsellessa, voi sen vain ottaa suurena hupina.
Nyt istun sängylläni ja kuuntelen hulinaa ulkoa. Ihmiset valmistautuvat vastaanottamaan uutta vuotta. Niin mekin, tosin nukkumalla. Näiltä paviaaneilta voisi ottaa siihen mallia.
Huomenna lennämme Sansibariin, jossa vierähtää muutama viikko. En oikein tiedä, mitä saarelta pitäisi odottaa.
Vastaamme tuli muutama lähes täysin koluttu raato tai paremminkin luuranko. Oppaamme mukaan ne olivat vain pari päivää vanhoja. Jätehuolto toimii hienosti. Korppikotkat kantavat siitä ison vastuun.
On meneillään kuiva kausi. Kaikki alueen puistot ovat täynnä sadekauden uomia, jotka nyt ovat kuivuneet. Voi vain kuvitella, miltä sadekaudella maalis-huhtikuulla näyttää. On myös helppo ymmärtää, miksi silloin ei turisteja paljoa näy.
Vehreys oli todella tervetullutta viimeiselle päivällä. Olimme kolmen päivän ajan nielleet Serengetin (ja Ngorongoron suojelualueen) hiekkapölyä. Automme oli täynnä pölyä, kuten myös vaatteemme ja laukkumme. Olimme aikamoinen näky, kun menimme viimeiseen majapaikkaamme Acacia Farm Lodgeen ennen Manyaran vierailua.
Onneksi paikassa on totuttu likaisiin safarivieraisiin. Ainakin vastaanotto oli lämmin. Meitä vastassa oli henkilökunta laulamassa tervetuliaslaulun. Pyyhimme annetut kosteat liinat hetkessä mustiksi.
Majatalo oli oma lukunsa.
En ole koskaan majoittunut lähellekään vastaavassa paikassa. Koko alue oli usean hehtaarin keidas. Papukaijat visersivät sen puissa. Jokainen istutus ja sisustusyksityiskohta oli viimeistä piirtoa myöten hiottu. Palvelu oli viety omalle tasolleen. Meillä oli oma hovimestari ja "house keeper" huolehtimassa hyvinvoinnistamme. Nautimme hienosta auringonlaskusta ennen täydellistä illallista.
Onneksi on niin köyhä, että tällaisesta luksuksesta ei koskaan pääse tulemaan joka päiväistä.
Kontrasti edelliseen yöhön oli valtava. Meidät vietiin ensin kaatopaikkaa muistuttavan alueen vierellä sijaitsevaan telttaan. Valitettuamme sijainnista pääsimme hieman parempaan, mutta kuitenkin likaiseen telttaan. Myöhemmin ruokaillessamme juttelimme sveitsiläisparin kanssa, jotka majoittuivat juuri siinä teltassa, jota emme olleet kelpuuttaneet. He kehuivat sen olevan oikein mukava kuukauden Ugandan ja Ruandan kierroksen jäljiltä. Luultavasti itsekin tulen majoittumaan paljon alkeellisemmin jatkaessani myöhemmin yksin.
Kun mieli on ankkuroinut odotusarvon jollekin tasolle, siitä on vaikea tinkiä. Tämä oli siitä erinomainen demonstraatio. Suhteellinen ajattelu on rakennettu geeneihimme. Siitä luopuminen tai ainakin vähentäminen on elämän pituinen prosessi. Vastaan tulee jatkuvasti kehittyneempiä mieliä, joilta voi nähdä mallia. Kuten Deepak Chopra kirjoittaa: "Emme voi oppia viisautta, vaan tulla viisaaksi."
Päivän parasta antia oli paviaaniyhdyskuntien tarkkailu. Kissapetojen ohella apinoissa on jotain kiehtovaa. Heidän käyttäytyminen on kovin lähellä ihmisiä - luonnollisesti. Jos ei jaksa raksuttaa ajatuksiaan apinoita katsellessa, voi sen vain ottaa suurena hupina.
Nyt istun sängylläni ja kuuntelen hulinaa ulkoa. Ihmiset valmistautuvat vastaanottamaan uutta vuotta. Niin mekin, tosin nukkumalla. Näiltä paviaaneilta voisi ottaa siihen mallia.
Huomenna lennämme Sansibariin, jossa vierähtää muutama viikko. En oikein tiedä, mitä saarelta pitäisi odottaa.
Kommentit