Nyt olemme viimeistä iltaa mantereisessa Etelä-Intiassa, sillä huomenna on edessä lento Chennaista Andamaanien saarille. Sieltä jatkamme pohjoiseen, väliasemana Kolkatan suurkaupunki (ent. Calcutta), josta edelleen juna vie parin yön stopin jälkeen lähelle Darjeelingia ja Himalajan rinteitä. Chennaissa pysähdymme nyt kahden päivän ajan. Kaupunki on ollut miellyttävä yllätys. Se on Intian neljänneksi väkirikkain kaupunki. Yhdeksän vuotta vanha Lonely Planet kertoo väkiluvuksi 6,3 miljoonaa ja tämän hetken totuus on varmasti paljon enemmän. Mutta silti kaupunki vaikuttaa jopa kodikkaalta. Siltä puuttuvat Delhin kaoottisuus ja likaisuus sekä Mumbain hektisyys. Tosin tämä on vain mielikuvani - olisihan aika vaarallista yleistää miljoonakaupungin luonnetta kahden päivän vierailun perusteella. Osansa mielikuvaan vaikuttaa varmasti myös se, että olemme onnistuneet valitsemaan mukavan hotellin aivan ydinkeskustan eteläpuolelta, Alwarpetin alueelta, josta olemme löytäneet kaiken tarpeellisen.
Tällä kertaa tarpeelliseen on kuulunut vaatekauppoja, nettikahvila, kampaamo/salon (Anna kävi), toimistotavarakauppa ja muutama ravintola. Nyt olemme viimein saaneet lähes koko matkan takaraivossa painaneen ostoslistan täytettyä. Se tosin kuvaa enemmän sitä, kuinka huonoja shoppailijoita olemme kuin aiempia ostosmahdollisuuksia. Omat puuttuvat paitani hankin messuilta, joissa kauppiaat ympäri maata kauppasivat perinteisiä intialaisia kuoseja. Se oli ostostentekoa mieleeni. Hinnat olivat fixed, kauppiaat eivät käyneet päälle ja rahat menivät paikallisten käsityöläisten kouriin suurten ketjujen sijaan - näin ainakin kuvittelen. Ostamani paidat tulivat Jaipurista, Rajastanin kuuluisasta nähtävyydestä, jonka me jätimme pohjoisella kierroksella väliin.
Viime viikkoina olemme menneet ruokailun suhteen äärimmäisyydestä toiseen. Ootyssa söimme lounasta paikallisten köyhien työläisten paikassa. Lautasena toimi banaaninlehti, mikä on yleinen intialainen käytäntö, lehdelle iskettiin saavista kauhalla riisiä sekä kasvishöyste päälle ja ainoana ruokailuvälineenä olivat omat sormet. Tarkemmin sanoen oikean käden sormet, koska perinteisesti vasemmalla kädellä ruokailevia katsotaan kieroon - vasemmalla pyyhitään jotain muuta (tosin paperin käyttö on vessoissa yleistynyt pelkän veden sijaan). Hintaa kahden hengen lounaalle kertyi alle euro.
Mysoressa menimme toiseen äärimmäisyyteen, sillä kiireessä ennen junanlähtöä pyysimme riksakuskilta kyytiä johonkin hotelliin. Tämä "joku hotelli" oli yksi kaupungin luksushotelleista, jossa ruoka tarjoiltiin viimeisen päälle etiketin mukaisesti useamman tarjoilijan vahtiessa, ettei asiakas joutuisi edes vesitilkkaa itse kaatamaan. Paikka sai minut uudistamaan käsityksiä aiemmasta - kuvittelin parhaat ruoat tarjottavan katukeittiöissä - sillä ruoka oli erinomaisen hyvää, jopa yksi parhaista saamistamme lounaista. Tosin hintakin oli 15-kertainen halvempaan paikkaan verrattuna.
Tänään jatkoimme siitä, mihin eilen jäimme. Olimme jo aikaisemmin ajatelleet ruokailua thai-paikassa, sillä hotellimme lähellä piti olla kehuttu paikka tuomaan vaihtelua intialaiseen ruokaan. Aamun lehteä selatessani huomasin sattumalta toisen ravintolan mainoksen, jossa kerrottiin "Chiang Mai -festivaalin" olevan parhaillaan menossa herkullisten thai-ruokien kera. Mikä parasta ja aikamoinen sattuma, ravintola sattui olemaan hotellimme lähettyvillä ja aivan käyttämämme Skype-yhteyden tarjonneen nettikahvilan vieressä.
-------
Tuon toimivan skypen löytäminen on ollut ainakin sitä tarvittaessa aikamoista taiteilua, nytkin taisin käydä kolme nettipaikkaa läpi ennen osumaa. Viime aikoina Skype on ollut työjuttujen takia muutamaan kertaan väistämätöntä. Valmennustyöni siis jatkuu kesällä Tanskassa, kiitos onnitteluista.
-------
Päätimme mennä kokeilemaan. Vaikka ravintolan ovessa komeilikin closed-kyltti mennessämme paikalle iltaseitsemältä ja olimme jo lähdössä häntä koipien etsimään toista paikkaa, saimme kutsun hovimestarilta astua sisään. Olimme siis ensimmäiset asiakkaat ja pääsimme sisään ennen paikan avautumista. Se kertoo intialaisesta ruokakulttuurista: illallinen nautitaan täällä suomalaisittain hyvin myöhään ja siksi monet paikatkin aukeavat vasta myöhään tai vaihtoehtoisesti tarjoavat illallismenun vasta tietyn kellonajan jälkeen. Tämän olemme pari kertaa kantapään kautta oppineet.
Pian sisäänpäästyämme huomasimme taas löytävämme itsemme parempiosaisten intialaisten joukosta. Viimeisen päälle laittautuneet tarjoilijat ohjasivat meidät pöytään. Kaikki halvempien paikkojen kiire, töykeys tai välinpitämättömyys loistivat poissaolollaan - toki paljon poikkeuksiakin on tullut vastaan ja useimmiten syy huonoon palveluun on ollut puuttuva kielitaito. Ja ruoka, se oli loistavaa, jopa alkupaloineen täysin uusia makuelämyksiä tarjonnut. Vaikka laskukin oli koko tähän astisen reissun hintavin, ei valintamme harmittanut hetkeäkään.
Valintaamme käydä hieman kalleimmissa paikoissa voisi kuvata jopa osuvaksi, olemmehan Chennaissa, jonka kasvavaa keskiluokkaa rikastuttavat monen länsimaalaisen firman alihankinta ja lukuisat ylemmät ja alemmat tehtaanjohtajapestit. Myös Nokia on näissä talkoissa edustavasti mukana. Tosin kaikki eivät pääse rikastumisesta osallisiksi. Juuri tämän päivän lehdessä oli isohko juttu, miten Nokialla ja paikallisella työntekijäjärjestöllä oli sukset ristissä työntekijöiden olosuhteiden ja palkkauksen järjestämisestä. Nokian mukaan kolmen vuoden sopimus oli tehty ja hyväksytty, työntekijäosapuolen mukaan ei. Niin tai näin, tuon sopimuksen piirissä olevilla ei taida vielä pitkään aikaan olla asiaa Ching Mai-festivaaleille, vaikka sielläkään ei ruoka juuri suomalaista lounasta kalliimpaa ollut.
Vielä en aiempaa sivuten malta olla mainitsematta junamatkastamme. Matkustimme express-junalla Mysoresta Chennaihin. Seitsemän tunnin matkalla juna pysähtyi vain kerran, Bangaloressa, Chennain ohella toisessa Etelä-Intian lähes 10-miljoonaisessa suurkaupungissa, jonne länsimaalaiset firmat ovat siirtäneet tai ulkoistaneet tuotantoaan. Tällä kertaa matkustimme ilmastoidussa kakkosluokassa, joka oli aiemmista junamatkoista poiketen täynnä kauluspaitoihin sonnustautuneita pikkupomoja. Pikkupomoja sillä perusteella, että lukuisissa puhelinkeskusteluissa ympärillä toistuivat hinnat, mutta myös fraasit "no problem" ja "yes sir". Lähes kaikki matkustajat räpläsivät jossain vaiheessa matkaa älypuhelimiaan, jos ei soittaakseen tai viestitelläkseen, niin ainakin pelatakseen. Välillä ilmassa oli todellinen soittoäänien sekamelska. Vastapäisen miehen soittoäänenä oli Kill Billistä tuttu vihellys; jotkin melodiat vain jäävät päähän soimaan. Ja takaamme kuului vihellys, kun liikemies ampui possuja alas Angry Birdseillaan.
Myös yksi toinen asia oli muuttunut sleeper-luokkaan verrattuna. Tämän luokan matkustajat olivat hierarkiassa kohonneet konduktöörin ja lukuisia ruokalajeja kantaneiden tarjoilijoiden yläpuolelle. Konduktöörin töykeä lipuntivaus oli muuttunut lähes anteeksipyytäväksi ja nyt hänen asuaan komisti tyylikäs kravatti. Tämä on vain yksi esimerkki Intian hierarkisesta yhteiskunnasta ja siitä kuinka suuri merkitys asemalla on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Itselleni tämä on tullut suurena yllätyksenä varsinkin sen jälkeen, kun on kotimaassa lukenut artikkeleita Intian yhteiskunnallisesta muutoksesta. Varmasti paljon on muuttunut, mutta silti virallisesti lakkautettu kastijärjestelmä on ja voi edelleen hyvin.
Bangaloren läpi kulkiessamme havaitsimme myös konkreettisesti, kuinka Intia, jos joku, on vastakohtien maa. Uutuuttaan loistava kerrostalolähiö kohosi aivan pellistä ja pressuista kyhätyn slummin viereen. Vaikutti jopa, että yksi osa slummista olisi laitettu maan tasolle arvattavasti tehden tilaa tuleville rakennuksille. Anna huomasi myös rekan kyljessä poliittisen mainoksen: "Koti jokaiselle ihmiselle vuoteen xxxx mennessä". Siihen sloganiin kiteytyy moni asia.
Huomisiltana nautimme jo toivottavasti Andamaanien puhtaasta merestä ja luonnonrauhasta. Kaikkiaan olemme saarilla 12 päivän ajan. Ensimmäiset neljä yötä kuluu Havelockin saarella (mikäli onnistumme heti saavuttuamme saamaan lautan sinne Port Blairesta), jossa pitäisi olla mukavasti turisteille suunnattuja palveluita, ainakin snorklausretkiä koralleille, ehkäpä jopa nettikahvila. Sieltä jatkamme Long Islandille, josta kuulimme aiemmin tapaamaltamme ranskalaispariskunnalta. Saarella pitäisi olla kaksi guest housea, joista toisesta olemme varanneet bambumajamajoituksen. Vielä ainakaan Lonely Planetin 2009-vuoden painos ei osannut mainita saarta ollenkaan, joten luultavasti siellä saamme nauttia omasta rauhasta. Tavoitteenamme on vain olla polttamatta itseämme. Blogipäivityksiä ei siis varmasti hetkeen ole tämän jälkeen luvassa.
Pieti
Tällä kertaa tarpeelliseen on kuulunut vaatekauppoja, nettikahvila, kampaamo/salon (Anna kävi), toimistotavarakauppa ja muutama ravintola. Nyt olemme viimein saaneet lähes koko matkan takaraivossa painaneen ostoslistan täytettyä. Se tosin kuvaa enemmän sitä, kuinka huonoja shoppailijoita olemme kuin aiempia ostosmahdollisuuksia. Omat puuttuvat paitani hankin messuilta, joissa kauppiaat ympäri maata kauppasivat perinteisiä intialaisia kuoseja. Se oli ostostentekoa mieleeni. Hinnat olivat fixed, kauppiaat eivät käyneet päälle ja rahat menivät paikallisten käsityöläisten kouriin suurten ketjujen sijaan - näin ainakin kuvittelen. Ostamani paidat tulivat Jaipurista, Rajastanin kuuluisasta nähtävyydestä, jonka me jätimme pohjoisella kierroksella väliin.
Viime viikkoina olemme menneet ruokailun suhteen äärimmäisyydestä toiseen. Ootyssa söimme lounasta paikallisten köyhien työläisten paikassa. Lautasena toimi banaaninlehti, mikä on yleinen intialainen käytäntö, lehdelle iskettiin saavista kauhalla riisiä sekä kasvishöyste päälle ja ainoana ruokailuvälineenä olivat omat sormet. Tarkemmin sanoen oikean käden sormet, koska perinteisesti vasemmalla kädellä ruokailevia katsotaan kieroon - vasemmalla pyyhitään jotain muuta (tosin paperin käyttö on vessoissa yleistynyt pelkän veden sijaan). Hintaa kahden hengen lounaalle kertyi alle euro.
Mysoressa menimme toiseen äärimmäisyyteen, sillä kiireessä ennen junanlähtöä pyysimme riksakuskilta kyytiä johonkin hotelliin. Tämä "joku hotelli" oli yksi kaupungin luksushotelleista, jossa ruoka tarjoiltiin viimeisen päälle etiketin mukaisesti useamman tarjoilijan vahtiessa, ettei asiakas joutuisi edes vesitilkkaa itse kaatamaan. Paikka sai minut uudistamaan käsityksiä aiemmasta - kuvittelin parhaat ruoat tarjottavan katukeittiöissä - sillä ruoka oli erinomaisen hyvää, jopa yksi parhaista saamistamme lounaista. Tosin hintakin oli 15-kertainen halvempaan paikkaan verrattuna.
Tänään jatkoimme siitä, mihin eilen jäimme. Olimme jo aikaisemmin ajatelleet ruokailua thai-paikassa, sillä hotellimme lähellä piti olla kehuttu paikka tuomaan vaihtelua intialaiseen ruokaan. Aamun lehteä selatessani huomasin sattumalta toisen ravintolan mainoksen, jossa kerrottiin "Chiang Mai -festivaalin" olevan parhaillaan menossa herkullisten thai-ruokien kera. Mikä parasta ja aikamoinen sattuma, ravintola sattui olemaan hotellimme lähettyvillä ja aivan käyttämämme Skype-yhteyden tarjonneen nettikahvilan vieressä.
-------
Tuon toimivan skypen löytäminen on ollut ainakin sitä tarvittaessa aikamoista taiteilua, nytkin taisin käydä kolme nettipaikkaa läpi ennen osumaa. Viime aikoina Skype on ollut työjuttujen takia muutamaan kertaan väistämätöntä. Valmennustyöni siis jatkuu kesällä Tanskassa, kiitos onnitteluista.
-------
Päätimme mennä kokeilemaan. Vaikka ravintolan ovessa komeilikin closed-kyltti mennessämme paikalle iltaseitsemältä ja olimme jo lähdössä häntä koipien etsimään toista paikkaa, saimme kutsun hovimestarilta astua sisään. Olimme siis ensimmäiset asiakkaat ja pääsimme sisään ennen paikan avautumista. Se kertoo intialaisesta ruokakulttuurista: illallinen nautitaan täällä suomalaisittain hyvin myöhään ja siksi monet paikatkin aukeavat vasta myöhään tai vaihtoehtoisesti tarjoavat illallismenun vasta tietyn kellonajan jälkeen. Tämän olemme pari kertaa kantapään kautta oppineet.
Pian sisäänpäästyämme huomasimme taas löytävämme itsemme parempiosaisten intialaisten joukosta. Viimeisen päälle laittautuneet tarjoilijat ohjasivat meidät pöytään. Kaikki halvempien paikkojen kiire, töykeys tai välinpitämättömyys loistivat poissaolollaan - toki paljon poikkeuksiakin on tullut vastaan ja useimmiten syy huonoon palveluun on ollut puuttuva kielitaito. Ja ruoka, se oli loistavaa, jopa alkupaloineen täysin uusia makuelämyksiä tarjonnut. Vaikka laskukin oli koko tähän astisen reissun hintavin, ei valintamme harmittanut hetkeäkään.
Valintaamme käydä hieman kalleimmissa paikoissa voisi kuvata jopa osuvaksi, olemmehan Chennaissa, jonka kasvavaa keskiluokkaa rikastuttavat monen länsimaalaisen firman alihankinta ja lukuisat ylemmät ja alemmat tehtaanjohtajapestit. Myös Nokia on näissä talkoissa edustavasti mukana. Tosin kaikki eivät pääse rikastumisesta osallisiksi. Juuri tämän päivän lehdessä oli isohko juttu, miten Nokialla ja paikallisella työntekijäjärjestöllä oli sukset ristissä työntekijöiden olosuhteiden ja palkkauksen järjestämisestä. Nokian mukaan kolmen vuoden sopimus oli tehty ja hyväksytty, työntekijäosapuolen mukaan ei. Niin tai näin, tuon sopimuksen piirissä olevilla ei taida vielä pitkään aikaan olla asiaa Ching Mai-festivaaleille, vaikka sielläkään ei ruoka juuri suomalaista lounasta kalliimpaa ollut.
Vielä en aiempaa sivuten malta olla mainitsematta junamatkastamme. Matkustimme express-junalla Mysoresta Chennaihin. Seitsemän tunnin matkalla juna pysähtyi vain kerran, Bangaloressa, Chennain ohella toisessa Etelä-Intian lähes 10-miljoonaisessa suurkaupungissa, jonne länsimaalaiset firmat ovat siirtäneet tai ulkoistaneet tuotantoaan. Tällä kertaa matkustimme ilmastoidussa kakkosluokassa, joka oli aiemmista junamatkoista poiketen täynnä kauluspaitoihin sonnustautuneita pikkupomoja. Pikkupomoja sillä perusteella, että lukuisissa puhelinkeskusteluissa ympärillä toistuivat hinnat, mutta myös fraasit "no problem" ja "yes sir". Lähes kaikki matkustajat räpläsivät jossain vaiheessa matkaa älypuhelimiaan, jos ei soittaakseen tai viestitelläkseen, niin ainakin pelatakseen. Välillä ilmassa oli todellinen soittoäänien sekamelska. Vastapäisen miehen soittoäänenä oli Kill Billistä tuttu vihellys; jotkin melodiat vain jäävät päähän soimaan. Ja takaamme kuului vihellys, kun liikemies ampui possuja alas Angry Birdseillaan.
Myös yksi toinen asia oli muuttunut sleeper-luokkaan verrattuna. Tämän luokan matkustajat olivat hierarkiassa kohonneet konduktöörin ja lukuisia ruokalajeja kantaneiden tarjoilijoiden yläpuolelle. Konduktöörin töykeä lipuntivaus oli muuttunut lähes anteeksipyytäväksi ja nyt hänen asuaan komisti tyylikäs kravatti. Tämä on vain yksi esimerkki Intian hierarkisesta yhteiskunnasta ja siitä kuinka suuri merkitys asemalla on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Itselleni tämä on tullut suurena yllätyksenä varsinkin sen jälkeen, kun on kotimaassa lukenut artikkeleita Intian yhteiskunnallisesta muutoksesta. Varmasti paljon on muuttunut, mutta silti virallisesti lakkautettu kastijärjestelmä on ja voi edelleen hyvin.
Bangaloren läpi kulkiessamme havaitsimme myös konkreettisesti, kuinka Intia, jos joku, on vastakohtien maa. Uutuuttaan loistava kerrostalolähiö kohosi aivan pellistä ja pressuista kyhätyn slummin viereen. Vaikutti jopa, että yksi osa slummista olisi laitettu maan tasolle arvattavasti tehden tilaa tuleville rakennuksille. Anna huomasi myös rekan kyljessä poliittisen mainoksen: "Koti jokaiselle ihmiselle vuoteen xxxx mennessä". Siihen sloganiin kiteytyy moni asia.
Huomisiltana nautimme jo toivottavasti Andamaanien puhtaasta merestä ja luonnonrauhasta. Kaikkiaan olemme saarilla 12 päivän ajan. Ensimmäiset neljä yötä kuluu Havelockin saarella (mikäli onnistumme heti saavuttuamme saamaan lautan sinne Port Blairesta), jossa pitäisi olla mukavasti turisteille suunnattuja palveluita, ainakin snorklausretkiä koralleille, ehkäpä jopa nettikahvila. Sieltä jatkamme Long Islandille, josta kuulimme aiemmin tapaamaltamme ranskalaispariskunnalta. Saarella pitäisi olla kaksi guest housea, joista toisesta olemme varanneet bambumajamajoituksen. Vielä ainakaan Lonely Planetin 2009-vuoden painos ei osannut mainita saarta ollenkaan, joten luultavasti siellä saamme nauttia omasta rauhasta. Tavoitteenamme on vain olla polttamatta itseämme. Blogipäivityksiä ei siis varmasti hetkeen ole tämän jälkeen luvassa.
Pieti
Kommentit