Toinen yritys kirjoittaa blogia. Ensimmäisen kerran yritin bussissa matkalla Wayanadista Mysoreen. Muutaman rivin jälkeen katsahdin ulos ja näin kolme villielefanttia. Päätin luonnonpuistopätkän ajan katsella vain ulos, etten menetä yhtäkään mahdollisuutta nähdä villieläimiä. Vaikka bussikyyti on yleensä ottaen riuhtovaa, niin lukemaan ja kirjoittamaan on yleensä pystynyt, mutta tuo bussimatka oli poikkeus. Päätie oli suljettu ja kiertotiessä oli kuoppa toisensa perään. Siitä selvittiin muistoina lihasjännitykset. Nyt olemmekin vaihteeksi junassa matkalla kohti Chennaita. Astangajoogan mekka Mysore jää taakse vietettyämme siellä kolme päivää.
Huomaan ajatuksissani palaavani yhä uudelleen Wayanadiin ja Varnamin homestayhin. Kuten Pieti kirjoitti, paikka oli uskomaton. Beenan ja Varghesen vieraanvaraisuus ja ammattitaito toimia hyvin erilaisten vieraiden kanssa jäi erityisesti mieleen. Oleskellessa pidempään yhdessä paikassa huomaa erityisen hyvin sen, kuinka toiset vieraat vaikuttavat omiin kokemuksiin ja toisaalta oppii tuntemaan talon väkeä paremmin.
Aluksi seuranamme olivat pariskunnat Englannista, Kanadasta ja Ranskasta. Ranskalaisparin kanssa juttelimme jo bussissa kohti Wayanadia ja he päätyivät tulemaan samaan homestayhin. He olivatkin melko tapauksia, oli helppo ymmärtää, että ovat näyttelijöitä ja muusikoita. Toiveesta kuulin myös ukulelea, jonka he olivat ostaneet matkan varrelta. Sam puhui loistavaa englantia, mutta Isabellan kanssa oli mukava jutella kahdestaan, kun saimme rauhassa hakea sanoja, koska oma englantini on surkeaa. Mutta käyttäessä se toivottavasti tästä vielä vahvistuu.
Majatalon emännästä Beenasta pidin päivä päivältä enemmän. Kun vieraat vaihtuivat länsimaisista intialaisiin, joutui Beena koville keittiössä. Lajeja piti tuoda pöytään entistä enemmän, mutta aina Beenalla oli aikaa valmistaa teekupponen, jos eksyin keittiöön harhailemaan. Teimme Pietin kanssa muitakin havaintoja, miten ilmapiiri muuttui vieraiden vaihduttua. Beena pukeutui hieman juhlavammin, ainoastaan Varghese tarjoili ruokia, ruoka oli vähemmän tulista ja me hieman mietimme, koska on sopivaa mennä syömään ja kenen kanssa. Syöminen kahden seniori-intialaispariskunnan kanssa oli melkoinen teatteriesitys. Meille tuotiin melkeinpä salaa lihaa pöytään, koska intialaiset olivat vannoutuneita vegetaristeja. Beena ohimennen vei lihakupin pois vinkaten meille ja oikein arvioiden, että ymmärrämme, mistä hommassa on kyse. Usein söimme aamupalan viimeisenä ja oli mukava huomata, että Beena tuli kanssamme aina kahville hengähtämään ja juttelemaan, jos ehti. Olin myös aina tervetullut keittiöön katsomaan ruuanvalmistusta tai harjoittelemaan kookoksen kaivertamista. Yhden reseptin kirjoitin ylös Keralan ruoista muistoksi. Vielä hetki varmasti vierähtää ennenkuin pääsen itse kokkailemaan ja käyttämään Beenalta saamiani oman tilan mausteita (pippuria, kardemummaa ja kanelia).
Haikeiden hyvästien ja rankan bussimatkan jälkeen saavuimme Mysoreen. Aivan kuin eri vaihde olisi kytkeytynyt päälle, kun saavuimme kaupunkiin. Tätä vaikutelmaa tehosti Mysoren majatalomme englantilaisisäntä Stephen, jolta puhetta ja virtaa riitti. Mysore kaupunkina päällisin puolin vaikutti siistiltä ja vehreältä sekä tiet olivat niin leveitä, että Stephen järjestää pyöräilytourneita kaupungissa. Kävimme oppaamme/riksakuskimme Vasanthin kanssa hoitamassa juoksevia asioita, mm. jälleen kerran ostamassa junalippuja. Ahnehdimme liikaa yhdelle päivälle, kun yritimme vielä mennä katsomaan Mysoren kuuluisampaa nähtävyyttä eli palatsia. Minulla paluu kaupunkiin, hälinään, kaupustelijoiden aggressiivisuuteen oli liikaa. Viime metreillä ennen sisäänkäyntiä yrittäessämme saada kenkiä säilöön iskin jarrut pohjaan. Voi Pieti raukkaa, olisi ollut kuulemma kiva nähdä palatsi. Samaa mieltä olin itsekin myöhemmin, mutta joskus mielenhallinta on täällä liian vaikeaa. Onni on, että Pieti osaa tukea silloin, kun sitä eniten tarvitsen.
Olisi helppo yleistää, mikä on intialaisten tapa tehdä asioita. Joskus näin tulee tehtyä ja silloin omat ennakkoluulot ja asenteet eivät ainakaan edistä vuorovaikutusta. Muutamat persoonat ovat matkan varrella opettaneet, kuinka yllättäviä kohtaamisia on syntynyt, kun on heittänyt ennakkoluulot yli laidan ja jättänyt ihmisille itselleen reagoinnin. Tästä esimerkkinä oli episodi hierojalla. Menin aamulla kaksistaan Vasanthin (riksakuskimme Mysoressa) kyydillä hierontaan. Edellisinä päivänä Vasanth oli paikalla, kun olin sopinut vartalohieronnasta. Menkkojen takia jouduinkin vaihtamaan hieronnan jalkoihin tehtävään vyöhyketerapiaan. Mieshieroja voi sen tehdä, muttei ole lupa muualta hieroa naista. Hieroja yllätti minut tarjouduttuaan hieromaan myös käteni ja niskani, kun sanoin niissä olevan kipua. Ennenkuin menin maksamaan, hän kuiskasi, ettei toimiston neidille tule mainita asiasta. Näin ollen sain hieronnan ilmaiseksi ja mieshieroja otti pienen riskin pelkästään palvellakseen asiakasta hyvin. Toinen tabu rikkoutui, kun Vasanth riksassa kysyi, miksi hieronta oli vaihtunut eriksi. Kainostelematta sanoin olevan väärä aika kuusta, vaikka tiesin, ettei aihe ole kovin suotava. Vasanth yllätti minut ja keskustelimme tämän jälkeen pitkästi, mitkä asiat on tabuja intialaisessa kulttuurissa ja mitä naiset ei puhu miehille ja taas miehet ei naisille. Vasanth paljasti, ettei esimerkiksi voi sanoa vaimolleen entisistä tyttöystävistään mitään, eikä etenkään sitä, että on hindulaisena miehenä joskus seurustellut musliminaisen kanssa.
Avoimen mielen säilyttäminen ja ennakkoasenteiden hylkääminen- ne ovat täällä siis testissä joka päivä.
Anna
Kommentit