Reilu puolitoista kuukautta on vierähtänyt siitä, kun saimme tarpeeksemme Koh Pun yksinäisestä rannasta ja varasimme liput Koh Lantan veneeseen. Vai pitäisikö sanoa laivaan? Se on lähempänä laivaa, ainakin jos sitä vertaa veneeseen, jolla meidät kiikutettiin keskelle ulappaa hypätäksemme yhteysaluksen kyytiin. Tämä on standardiratkaisu, mikäli haluaa jatkaa saarihyppelyä Koh Pulta etelään kohti Malesiaa, mikä oli meidän suuntamme.
Toinen vaihtoehto olisi ollut palata takaisin Manner-Thaimaahan, mutta tuohan olisi ollut kuin takaperin kävelyä. Siksi meille Lanta oli ainoa vaihtoehto, siispä meidän reittisuunnittelu helpottui heti lähtöönsä.
Eikä Koh Lantassa ole mitään vikaa. Jotkut kuvaavat sitä hippisaareksi, mutta tuo kuvaus taitaa olla enemmän nostalginen kuin nykytilannetta kuvaava. Eikä meidän majoituksessa ollut sitä pientäkään hippeyttä. Otimme alennuksessa olleen huoneen isohkosta, parhaat päivät nähneestä resortista. Menimme siis Koh Pun jälkeen toiseen ääripäähän. Satuimme löytämään Bookingista asiallisen oloisen huoneen rannalta 500 bahtilla, noin 13 eurolla. Ei olekaan sattumaa, että Lanta on täynnä reppureissaajia. Halpaa majoitusta ja ravintoloita on tarjolla yllin kyllin. Muutenkin saari on aika mukava paikka viettää aikaa. Skootterilla on kiva huristella ympäriinsä ja kohtuullisen kauniita rantoja on siunattu sinne sun tänne.
Hieman mietimme, miten skootteri ja Eido, siis paikallisten suosima tapa, koko perhe skootterin päällä, onnistuu. Alun totuttelun jälkeen ajelu alkoi luonnistua. Eikä Eido vaatinut edes sitä hetkeä. Hän oli innoissaan heti, kun pääsi kyytiin, kunnes nukahti 10 minuutin ajon jälkeen. Eikä kypäräkään tuottanut ongelmia. Sen jälkeen olemmekin skootteroineet useampaan otteeseen, ensin Lantalla ja sitten Balin Amedissa.
Sinänsä tuo ei ollut yllätys. Mikä tahansa menopeli, joka vain liikkuu, saa Eidolta vähintään sympatiaa, yleensä enemmänkin. Tällä hetkellä suosikkina on trukki, joita Balin Amedin tietyömaa on täynnä. Mutta ei mennä asioiden edelle.
Lantalla vierähti lopulta kuusi päivää, joista kolme skootterin päällä. Eniten meitä viehätti (tai ainakin minua) koilliskulman mangrovemetsä, jonne on rakennettu aika kiva vierailukeskus. Mangrovemetsien ravut ovat veikeitä otuksia. Poikkeuksetta toinen niiden saksista on kasvanut lähes ravun vartalon mittaiseksi, mutta vain toinen. Olisi hauska tietää syy tähän evoluution ihmeeseen.
Koh Lantalta jatkoimme etelään lopullisena päämääränämme Malesian Langkawi, josta löysimme halvan lennon Balille. Lennon aikataulun puolestaan määritti viisumimme, Thaimaasta olisi poistuttava viimeistään 15.12.
Seuraavaksi stopiksi valitsimme Koh Mukin, joka on hieman kuin Koh Pun ja Koh Lantan risteytys. Siitä voisi oikeasti käyttää nimitystä hippisaari, jossa viihtyvät rauhaa rakastavat parit ja yksinäiset sielut. Ja nimenomaan tämä ei ole Balin Ubudin kaltainen hipsteri-hippipaikka, joka on täynnä reikiä, joogaa ja smoothie-kuppiloita, vaan paikka vanhan ajan hipeille, vähän kuten La Gomeran rantaluolat.
Elämä kulkee hitaita ja kapeita polkuja. Jotkut vähemmän aktiiviset matkaajat näyttävät jumittavan majapaikkansa terassilla poltellen ketjussa jointtejaan ja puhelimellaan leikkien.
Tämä on uutta Thaimaassa. Bangkokin Khao San Road oli täynnä marihuanakauppoja, kuten myös Koh Lanta. Täällä niitä on vähemmän, mutta tuskinpa etsivä mitään kauppaa tarvitsee. Esimerkiksi ranskalainen naapuri kertoi saaneensa pussin poltettavaa lähes vahingossa paikallisilta tutuiltaan. Mutta emme antaneet tämän häiritä meitä, vaikka se kieltämättä vaikuttaa hieman Thaimaan kokonaiskuvaan.
Koh Mook ei ole aivan niin hiljainen kuin Koh Pu. Täällä on elävä kylänraitti ja jopa muutama risteys. Autoja ei ole, mutta skootterit ja kolmipyöräiset huristelevat kivipolkuja säännöllisesti.
Me todella tykästyimme saareen. Ihmiset ovat sydämellisiä, ruoka on erinomaista, kaikki tarvittavat palvelut löytyvät, mutta silti on hiljaista. Perhoset ja linnut lentävät pihamaalla, pimenevän illan täyttää kaskaiden ja sammakoiden laulu. Ja kaikki on vielä erittäin halpaa. Maksoimme kivasta huoneesta sata metriä rannasta vähän reilun kympin. Samalla rahalla saa aivan mahtavan kala-aterian juomineen ja toki perusriisisetit herkullisine curreineen ovat paljon edullisempia.
Näkemistä riittää myös veden alla. Saarta ympäröi paikka paikoin yllättävän rikas koralliriutta. Kaikkein hienoimpana luontokohteena on Morakot cave, joka turistioppaissa on käännetty Emerald caveksi.
Se on luolan ja rotkon yhdistelmä. Kanjoniin on pääsy 80 metrin luolauinnin päätteeksi. Nykyään uinti on ainut sallittu tapa päästä kanjoniin. Ja se uinti todella kannattaa tehdä.
Luolasta aukeaa upea sademetsärotko, jota on vaikea sanoin kuvailla. Silvian kanssa pystyimme vain haukkomaan henkeä, kun pääsimme perille. Eikä se johtunut uimisesta, vaan todella upeasta näystä. Siinä hetkessä unohtui hätä Eidon pärjäämisestä - jätimme hänet nukkumaan veneeseemme ja luotimme kapteenin pärjäävän hänen kanssaan, mikäli poika sattuisi heräämään. (Onneksi näin ei tapahtunut.)
Meillä oli kyllä Eidolle pelastusliivit ja pieni kumivene, mikäli hän olisi ollut hereillä. Näitä testasimme aikaisemmin samalla reissulla, kun snorklasimme Koh Kradan edustalla. Se on upea saari Koh Mukin vieressä, mutta jätimme yöpymisen saarella suosiolla väliin. Kradanilla on vain kalliita resortteja, eikä muuta asutusta. Se oli budjettimme, Koh Pu-kokemuksemme, sekä aikataulun sanelema ratkaisu. Venereissu saarelle Koh Mukilta oli näin jälkikäteenkin oikea ratkaisu.
Koh Mukilla olisimme voinut viettää pidempäänkin kuin viisi päivää, mutta ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin. Merilehmä (dukongi) jäi näkemättä ja taakse jäi yksi elämämme parhaista kalaravintoloista, jossa nautimme synttäri-illallisemme.
Kävimme vielä varmistamassa lähtöpäivän aattona, oliko se vain tunnelman kultaama mielipide, mutta ei, kala oli poikkeuksellisen hyvää. Myös Eido sai ravintoloitsijaperheeltä erityiskohtelun. Eikä vain heiltä. Jossain vaiheessa koko ravintola seurasi naurunsekaisesti pikkupoikaamme, joka yritti löytää ravintolan kissaa. Ja löytyihän se.
Mutta niin löytyi myös menopiletti Koh Lipelle, joka oli Thaimaan saarihyppelyn vika etappi.
Meillä molemmilla Koh Lipe oli jäänyt aiemmilla reissuilla väliin. Olin vähän skeptinen saaren suhteen, sillä se on ollut jo vuosikymmenen ajan hehkutettu Andamanmeren helmi. Ja luonnollisesti hehkutukset ovat katkeroituneet pilalle menneen saaren maineella, pienelle saarelle kun mahtuu vain rajallinen määrä turisteja.
Ymmärrän molempia kommentteja. Rannat ovat upeita, juuri sellaisia, joita näkee unelmarantalistauksissa. Mutta toisaalta saaren kävelykatu muistuttaa Bangkokin Khao San Roadia, hyvässä ja pahassa. Myös majoitusten hinnat ovat sen näköisiä.
Osittain siksikin me päätimme leikkiä vanhan ajan reppureissuturisteja ja menimme saarelle varaamatta majoitusta. Koh Mukin pikaveneen kurvattua rannalle, heitimme reput hiekkaan ja lähdin hikiselle marssille kyselemään huoneita rantahotelleista. Siinä oli reissuromantiikka kaukana, kun huoneita ei joko ollut tai ne olivat liian kalliita.
Lopulta onnisti. Sain tingattua Pattaya-rannan kulmalta askeettisen bungalowin 1000 bahtilla, siis reilulla 25 eurolla. Huoneessa ei ollut ilmastointia (emme tarvitse), kylpyhuoneen viemäröinti oli onneton (eipä tuo haitannut), kuumaa vettä ei tullut (ei sitä siinä helteessä kaivannut), sänky kivikova (se sopi selälle) ja huone oli kolmanneksen hintainen halvimmista rantahotelleista (sopi meille). Tuli mieleen ensimmäisen reppureissun ajat, kun Lonely Planet kourassa etsin halpaa majapaikkaa suunnilleen valkatulta alueelta. Bookingit, Agodat ja Google ovat muuttaneet tämän tavan matkustaa totaalisesti.
Meillä oli mahdollista olla Ko Lipellä vain kolme yötä, jotta ehtisimme ajoissa Langkawille. Se riitti hyvin. Lähinnä lilluimme upealla hiekkarannalla, välillä snorklasimme suoraan omalta rannalta - koralli oli yllättävän hienoa, ja illalla etsimme kävelykadulta sopivan illallisravintolan.
Koh Lipeltä on lauttayhteys Langkawille. Rajamuodollisuudet hoituvat pienessä parakissa hyvinkin kivuttomasti ennen lähtöä. Siellä kerätään passit, jotka sitten jaetaan takaisin laivalla nimenhuuto-periaatteella. Tai tarkemmin passeja jakava mies huusi vain kansallisuuden. Italialaisia taisi olla muutama laivalla, mutta kaikki Finlandia-passit kuuluivat meidän perheelle. Eido sai taas uuden leiman passiinsa, kun Malesiassa lyötiin maahantulolupaleima kansiin. Hänellä taitaa olla ikäisekseen poikkeuksellisen paljon käytyjä maita, vaikka vähän vierastankin maapisteiden laskua. Mutta tuleehan niitä silti laskettua.
Matkustaminen Eidon kanssa on ollut helppoa ja kivutonta, vaikka tuota vähän etukäteen jännitimme.
Siihen on tietysti vaikuttanut se, että olemme olleet paljon rannalla. Poika on pääsyt läträämään urakalla lämpimissä valtamerissä. Ja ainakin toistaiseksi olemme muistaneet laittaa aurinkorasvaa, ettei iho ole päässyt palamaan. Alussa käytimme uimapaitoja, mutta luovuimme niistä, kun ihoon alkoi nousta hikinäppyä. Kuulimme myöhemmin toisilta vanhemmilta, että tuo on tosi yleinen vaiva tropiikissa reissaavilla vauvoilla.
Eidon viihtymistä on auttanut myös hänen suunnaton kiinnostus kaikkiin koneisiin, jotka liikkuvat, etenkin renkailla.
Lennot ovat menneet loistavasti. Ensimmäinen pitkä yön yli lento Ammanista Bangkokiin sujui lähinnä nukkuen minun sylissä. Eido taisi olla meistä tuorein Bangkokissa, sillä hän seisoi silmät naulittuna liikenteeseen koko bussimatkan kentältä keskustaan.
Lentokoneen ja bussin lisäksi olemme kulkeneet riksalla (tuktuk), taksilla, veneellä, laivalla, skootterilla ja tietty kävellen. Kaikki kelpaavat.
Bangkokissa päädyimme siihen, että annamme Eidolle samaa ruokaa, mitä itsekin syömme, sillä erotuksella, että tilaamme hänen annokset ilman suolaa. Usein olemme antaneet myös täsmälleen samaa ruokaa, etenkin kun olemme tilanneet kalaa. Toistaiseksi tästä ei ole tullut ongelmia, jos ei sitten Bangkokin yhtä megakakkaa lasketa sellaiseksi. Mutta siitäkin selvisimme, tosin meidän piti palata takaisin pikavauhtia hotellille pesemään rattaat ja poika. Muuten olemme saaneet olla kiitollisia hänen terveydestään.
Ehkä yhtänä poikkeuksena voisi kertoa laivamatkan oksennuksesta matkatessamme Balilta Lombokin Gili Airille, mutta sekin paha olo meni sillä ohi. Oksennukseen saattoi vaikuttaa useampikin tekijä. Laivamatkan lisäksi yksi kurja muuttuja oli rabiesrokote, jonka saimme laivapäivän aamuna.
Se oli järjestyksessään toinen. Ensimmäisen saimme Amedissa tammikuun alussa, kun Eido meni hätyyttämään suosikkiravintolamme puolikesyä koiraa. Koira puhui omaa kieltään ja puraisi Eidoa käteen. Ensin emme nähneet mitään jälkeä, mutta illalla tarkempi tarkastelu paljasti pienen nirhaman. Kävimme näyttämässä sitä aamulla paikallisen klinikan lääkärille, joka määräsi neljän rokotteen sarjan. Niistä olemme saaneet nyt kolme ja yksi odottaa ottamistaan tammikuun lopulla.
Sinänsä tuo saattoi olla arvokas kokemus. Olemme yrittäneet opettaa, että yhteenkään villieläimeen ei saa koskea. Se on haastavaa, koska siskollani on kissoja ja Silvian kotona on suloinen koira. Miten erottaa kulkukoira lemmikistä? Tai miten suhtautua kissaan, jota asiakkaat silittävät ravintolassa? Teoriassahan tuo on helppoa. Kaikki eläimet lasketaan villeiksi, ellei me sitä toisin osoiteta. Nyt hänellä on joka tapauksessa suoja rabiesta vastaan seuraavan vuoden ajan.
Muuten aika Amedissa meni siivillä. Pysähdyimme sinne kolmen viikon ajaksi, joka on toistaiseksi pisin stoppimme. Tosin jaoimme ajan kahden eri majatalon kesken. Jos Lipellä oli haastavaa löytää edullista majoitusta, Amedissa tilanne on toinen. Koko rantaviiva on täynnä edullisia ja kivoja kotimajoituspaikkoja. Ei uskoisi, että se on Balilla, jota jotkut turistit haukkuvat menneen “pilalle” suurilukuisen turismin takia. Mutta paikkoja ja tallaajia on moneen lähtöön ja yleistäminen on helppoa. Ylipäätänsä harvoin kannattaa antaa paljoa painoa sellaiselle ihmiselle, joka toitottaa mielipiteitään totuuksina.
Viihdyimme siis erinomaisesti Amedissa. Se oli ennen pieni kalastajakylä, mutta nyt sukellusturismi on ottanut vallan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana rantaviiva on rakennettu täyteen, mitä paikalliset ja kokeneemmat Amedin kävijät päivittelevät paljon.
Silti isot resortit loistavat poissaolollaan, vaikka yrittäjiä kyllä riittäisi. Siihen on hyvä selitys. Balilla päätökset tehdään kyläkokouksissa, jota johtaa kylänvanhin. Siellä kyläläiset päättävät heitä koskevista asioista, kuten esimerkiksi rakennusluvista. Siellä käsitellään myös rikoksia. Kahdesta ensimmäisestä rikkomuksesta saa kyläpäällikön nuhtelut, mutta kolmas tietää karkoitusta kylästä. Karkoitus ei koske vain maallista elämää, mutta myös hautapaikkaa. Elämämme lyhyys huomioiden jälkimmäinen lienee paljon kovempi rangaistus.
Amedissa on vielä balilaisen pikkupaikan tuntua, varsinkin, jos ottaa skootterin alle ja ajaa rantaviivaa eteenpäin pois keskustasta - jos nyt voi puhua keskustasta paikassa, jossa on vain yksi pääkatu ja muutama siihen risteävä sivukatu.
Amedin vedenalaiseen elämään tutustuminen ei vaadi sukeltamista. Myös snorklaamalla pääsee näkemään poikkeuksellisen elävää rantakorallia, paljon kaloja sekä kilpikonnia. Sukeltamalla näkee luonnollisesti vielä enemmän. Korallien ja kalojen lisäksi etenkin toisen maailmansodan aikaan uponnut U.S.A.T Liberty on suosittu kohde. Itsekin kävin siellä kahdesti ja kyllä kannatti. Satakaksikymmentä metriä pitkä hylky tarjoaa useita reittejä. Kerran kohtasimme pienessä konehuoneessa valtavan kilpikonnan. Kalat ja korallit ovat ottaneet hylyn omakseen. Sukeltajana kokee vain olevansa kylässä heidän kotonaan.
Amed on myös pullollaan loistavia ravintoloita. Vaativan turistin makuun on hieman kalliimpia paikkoja, mutta perus-warungeista (warung = pieni paikallisten pyörittämä ravintola) saa aivan loistavaa ja edullista ruokaa. Kokonaisen grillatun kalan useamman ihmisen tarpeeksi hyösteineen saa 100 000 rupialla eli noin kuudella eurolla.
Amedista jäi sen verran hyvä kuva, että päätimme palata sinne helmikuun alussa, kun saamme lapsenhoitovahvistusta koti-Suomesta.
Nyt majailemme Gili Airilla, joka tämäkin on yllättävän mukava paikka. Pienellä saarella ei ole laisinkaan autoja, vaan ihmiset kulkevat jalan, pyörillä, sähköskoottereilla sekä hevosvaunuilla.
Turistit ovat veikeä kokoelma Samsonite-matkaajista itsensä etsijöihin. Menen hyvin jonnekin tuonne väliin. Paikalliset ihmiset vaikuttavat ystävällisiltä ja välittömiltä. Voisi kiteyttää, että Gili Airilla on kiva henki.
Ja sielläkin on paljon edullisia ja kivoja bungaloweja, ravintoloita sekä kilpikonnien asuttamat korallit. Siis vähän kuin Amed, mutta tietyllä tavalla esteettisempi paikka. Täältä saisi otettua Wikipedian paratiisisaarihakuun sopivia kuvia melkein joka rannalta, varsinkin kun Lombokin Rinjani-tulivuoren silhuetti on kauniina taustalla. Ei sinänsä, minun silmään myös Amedin tumma laavakiviranta ja Agung-tulivuori ovat hieno yhdistelmä.
Eikä ero ole niin suuri muuten kuin värityksen osalta. Jos Amedissa rannan kivi on pääosin suhteellisen isorakeista laavakiveä tuntuma jalkaan Gili Airilla on paikoin sama. Kiven alkuperä on vain korallia, jota vesi on hienontanut vähän pienemmäksi muruksi.
Huomenna jatkamme matkaa Lombokin saarelle, jonka pääkaupungista Mataramista haemme jatkoa kahden kuukauden viisumille. Olemme varanneet majoituksen Sengikin rantakylästä, josta pitäisi olla reilu puolentunnin skootterimatka imigration-toimistoon.
Lombok on meidän seitsemäs perättäinen saari jätettyämme Krabin taaksemme (Koh Pu, Koh Lanta, Koh Muk, Koh Lipe, Langkawi, Bali, Gili Air). Matkastamme voi hyvin syin puhua saarihyppelynä.
Kaikkiaan matkustaminen on ollut yllättävänkin edullista. Meidän standardit soveltuvat loistavasti budjettimatkailuun, sillä emme ole joutuneet tinkimään mukavuudesta. Päinvastoin, useampi majoituspaikka on ollut meidän makuun loistava.
Pidimme paljon Thaimaasta, mutta silti Indonesia vaikuttaa vielä enemmän meidän maaltamme. Siksi yritämme jatkaa viisumiamme samantien kahdella kuukaudella. Vaikuttaa siltä, että käytännöt vaihtelevat, eikä varmaa tietoa ole saatavilla. Mutta kohta selviää, miten meidän käy.
Eihän tämä matkustaminen aina pelkkää juhlaa ole, mutta silti muistan usein olla kiitollinen tästä mahdollisuudesta. On hienoa viettää aikaa tällaisessa paikassa yhdessä Eidon ja Silvian kanssa. Aurinko, meri, lämpö ja palmupuut ovat aika lyömätön yhdistelmä!
Kommentit