Intia jaksaa aina vaan yllättää. Tai ehkä paremminkin, se yllättäisi, jos se ei yllättäisi.
Tänä aamuna sain taas hieman halpaa hupia. Olin joogaamassa kattoterassillani, kun kuulin vastapäisen talon katolta intialaiseen skaalaankin poikkeuksellista meteliä. Ihmetyksekseni isokokoinen apina kirkui ja hyppeli tasajalkaa kuin olisi tullut hulluksi. Se oli kuin huonon komedian mies lyötyään vasaralla sormille. Paitsi, että apina hyppi todella korkealle ja peltikatosta kuului valtava meteli. Metelin täydensi veden lorina kuin olisi satanut kaatamalla.
Apinan rikkoma kuumivesiputki.
Hetken katsottuani tajusin syyn. Katon lämminvesivaraajan iso putki oli rikki ja valtava vesiryöppy syöksyi katolle vesihöyrymassa saattelemana. Apina oli siis rikkonut putken ja polttanut itsensä. Hetken kuluttua koko naapuritalon joogatunti oli keskeytetty ja joukko naisia katseli minua, kun pidättelin nauruani. Ja he katsoivat myös kadulle, jonne vesimassa vyöryi. Joku kiirehti siirtämään autoaan pois veden alta. Huusin ikkunan avanneelle tytölle vastauksena, mitä oli tapahtunut. Tilannetajuni ei riittänyt kertomaan, että tänään ei taida olla lämmintä suihkua tarjolla.
Tapahtumasarja huipentui siihen, kun joukko hotellin henkilökuntaa tuli katolle ja löysi rikkoutuneen putken. He toimivat, kuten intialaisten olettaa toimivan: alkoivat ottamaan selfieitä rikkoutunut putki käsissään.
Yllätyksiä on tullut kesken omankin joogan. Tämä kaveri päätti talsia mattoni vierestä ja vähät välitti pelottelustani, mitä nyt vähän vilautti hampaitaan.
Ja ruokaili kaikessa rauhassa...
...Palatakseen yhtä eleettömästi takaisin, mistä oli tullutkin.
Toinen aamu sama (?) apina tuli kumppaninsa kanssa tähän viereen ja alkoivat poistamaan kirppuja turkeistaan. Silloin olin täysin ilmaa heille.
Aina en osaa suhtatua selfien ottamiseen vastaavalla keveydellä. Gangesin yli on rakennettu kävelysilta pariinkin kohtaan. Asun lähellä Laxman Jhulan siltaa, jota käytän suhteellisen usein.
Taas joku intialainen juhlapäivä. Niitä riittää.
Tässä laitetaan paikkaa juhlakuntoon.
Päiväsaikaan, varsinkin iltapäivällä, pyrin välttämään siltaa. Siihen on selkeä syy; se on poikkeuksetta tukossa ja ylittäminen on yhtä kylkimyyryä. Lehmien kävelyn sillalla ja sen seurauksena kulun luonnollisen hidastumisen pystyn helposti sulattamaan. Vapaana ympäriinsä käyskentelevät lehmät vain kuuluvat Intian kulttuuriin.
Yksi Rishikeshin kuvatuimpia ashrameita ja joenlaskua - suosittua turistihupia varsinkin intialaisten turistien keskuudessa. Oikealla Laxman Jhula.
Sen sijaan minun on paljon vaikeampaa sulattaa sitä, että isot ryhmät pysähtyvät kesken kiivaimman ruuhka-ajan ottamaan itsestään selfieitä välittämättä siitä, että se tukkii liikenteen. Vähitellen olen oppinut hyväksymään sitäkin. Se on nyt vain osa modernia intialaista tapaa elää, eikä täällä liikenteessäkään perinteisesti ole toisia otettu huomioon.
Toinen kävelysilloista, Ram Jhula.
Jossain vaiheessa kävelin mielenosoituksen omaisesti tällaisten ryhmien vierestä ehkä muka vahingossa hieman törmäten. Nyttemmin olen jopa sisäistänyt tuollaisen käytöksen typeryyden, intellektuellistihan sen jokainen ymmärtää. Yritän nyt ottaa sillan ylityksen vain hyvänä mielenhallintaharjoituksena.
Ja täytyyhän minun myöntää, että silta on todella kuvauksellinen ja olen siellä omatkin kuvat ottanut - toki suomalaisittain huomioiden, etten vain vahingossakaan häiritsisi ketään. Siinä on varmasti meidän vahvuus ja heikkous.
Minun Laxman Jhula-otokseni.
Sillan ylitys ei ole ainoa mielenrauhaa järkyttävä tapahtuma. Muutama päivä sitten sain reissun ensimmäisen "ei koskaan enää Intiaa" -hetkeni. Se tapahtui silloin, kun olin väistänyt ties monettako moottoripyörää reitillä, jonka valitsin saadakseni kävellä rauhassa ja olin ensimmäistä kertaa tällä reissulla tallannut kunnolla lehmänpaskaan (moottoroidut ajoneuvot eivät hirveästi huomioi kävelijöitä, paitsi helventinmoisella tööttimelusaasteella).
Sitä edelsi taistelu Intian postilaitoksen kanssa. Olen saanut rishikeshiläiseltä ayurvedaklinikalta enimmäistä kertaa todellista apua atooppiseen ihottumaani. Kaksi vuotta sitten lääkitykseni muuttui täysin, kun vaihdoin Suomesta saamani rasvani ja lääkkeet ayurvedaöljyyn sekä mielenhallintatyökaluihin (lääkäri suositteli yrttien lisäksi hathajoogaa ja meditaatiota).
Akillesjännettä vetreäksi.
Se oli varsin onnekas tapahtuma, sillä yli 20 vuoteen ihottumani ei ole ollut yhtä hyvässä kunnossa. Mutta se on tarkoittanut myös sitä, että minun on pitänyt hankkia öljyä Rishikeshistä. Nytkin ostin ison satsin ja halusin lähettää yli 30 purkkia öljyä Suomeen.
Periaatteessa säännöt kieltävät öljyn lähetyksen ja siksi lääkärini neuvoi minua menemään kauempaan postikonttoriin Ram Jhulaan sekä olemaan sanomatta öljyistä. Pakkasin öljyt, väänsin tovin riksan hinnasta, perillä ylitin sillan ja pääsin konttoriin.
Tein ensimmäisen virheen, kun marssin suoraan postiin kysymään, mistä saisin pakkausapua. Postivirkailija avasi paketin ja totesi sisällön olevan öljypurkkeja. Nuiva kommentti: "öljyn lähettäminen ei ole sallittua", seurasi välittömästi. Kerroin rehellisesti kookospohjaisen öljyn jähmettyvän viileässä ja että olen lähettänyt niitä ennenkin.
Yhtä nuivasti hän nyökkäsi ja kertoi, mitä heidän tekemä pakkaaminen maksoi. Se oli siis hyväksyntä lähettämiselle, mutta nyt pakkaamisesta pyydettiin ainakin tuplasti ylihintaa. Nauroin spontaanista ja aloin tinkaamaan hinnasta. Vastaus kuului: "Posti menee tänään kiinni ja voit tulla huomenna takaisin." Se poltti päreeni. Hymyilin edelleen ja kiitin teatraalisen kohteliaasti tarjouksesta, että voisin jättää laatikon sinne säilytykseen poistuessani takavasemmalle.
Päätin, että siinä postissa en enää asioi, mikä jätti minut nihkeämmän konttorin varaan. Otin laatikon kantoon ja lähdin siltä istumalta sitä kohti. Kävellessä punoin suunnitelmaa, kirosin puoliääneen, mutta samalla myös nauroin. Jollain kierolla tavalla pidän siitä, miten Intia koettelee hermoja.
Nyt päätin käyttää postin ulkopuolella olevaa yksityistä pakkausfirmaa, joka helpotuksekseni pyysi pakkaamisesta vähemmän kuin postissa. Tai siis sain tingittyä hinnan alemmaksi. Mutta siellä posti oli jo kiinni, joten minun piti palata seuraavana päivänä takaisin.
Hieman hermostuneena odotin vuoroa toimistossa, jossa yksi vanha mies teki edellisten asiakkaiden pakettia, toinen mies pyöritteli hiirtä ja kolmas ei edes esittänyt, että olisi tehnyt jotain. Mutta tällaistahan jonotus usein Intiassa on. Suomalaisittain jonotetaan jonottamisen vuoksi asiaa, jonka joku voisi hoitaa, jos vain tahtoa olisi.
Lopulta sain vuoroni. Vanhan miehen ensimmäinen kommentti ennen tervehdystä tai mitään kuului: "Miksi et antanut meidän pakata?". Ynisin jotain vastaukseksi, mitä hän ei edes näyttänyt kuuntelevan. Punnitus, lähetystietojen kirjoitus, tarran tulostus. Kaikki sujui hienosti, kunnes seurasi kysymys:"Öljyjä tai nestettä?" Tähän olin valmistaunut. "Ei", siis päästin suustani ensimmäisen tietoisen valheen miesmuistiin. Nyökkäys ja työt jatkuivat.
Tunnelmaa onneksi kevensi israelilaispari, joka oli jostain syystä jäänyt katsomaan pakettini tekoa, vaikka olivat asiansa jo hoitaneet. He lauloivat mantroja, jotka postimieskin tunnisti. Ensimmäisen kerran näin hänen suupielistään hymyä. Se sai minutkin rentoutumaan.
Nyt paketti on onnellisesti postissa. Jännityksellä jään seuraamaan, pääseekö se läpi Intian tullista.
Mutta jotta en antaisi väärää kuvaa, on mainittava vastaani tulleista erittäin sydämellisistä ihmisistä. Niitä täällä riittää.
Hyvänä esimerkkinä käy ayurvedatohtorini Usha. Teen hänen klinikallaan perinteistä seitsemän päivän pancha karma -hoitoa, johon kuuluu paljon hierontoja, yrttihöyrysaunaa (!) ja erilaisia puhdistuksia. Varsinkin hieronnat ovat olleet taas todella ihania.
Puinen koppi on yrttisauna. Höyry johdetaan pannulta ja koppi suljetaan siten, että vain pää jää ulkopuolelle.
Yhtenä päivänä vuorossa oli mahan puhdistus. Hoito alkoi parilla lasilla yrittijuomaa ja päälle piti juoda neljä litraa vettä. Tämän tekemiseksi Usha pyysi avustajaa viemään minut hänen omaan kotiinsa, jotta minun ei tarvitsisi tuskailla klinikalla. Tuskailla siksi, että yrittijuomat saivat mahan todella toimimaan ja vesi piti huolen määrästä. Makailin siinä Ushan sohvalla ja aina välillä ryntäsin pitkille istunnoille hänen vessaansa. Ei taitaisi Suomessa moinen tulla kyseeseen.
Tohtori Usha.
Ja hänen kotinsa. Tehtävä 3/4 suoritettu, ainakin juomisen osalta.
Tiesin jo etukäteen, mitä hoito tulisi olemaan, sillä otin saman kuurin viime vuonna. Mutta nyt oloni on ollut jopa odotettua onnistuneempi.
Vointini on ollut alun väsymyksen jälkeen erinomainen. Olen herännyt joka aamu aikaisin, viiden ja kuuden välillä, ja tehnyt pitkän harjoituksen kattoterassilla. Harjoitus ja hoidot ovat taas palauttaneet yhteyden kehooni ja lisänneet läsnäolon tunnetta. Se on auttanut kokemaan onnen tunteita, jota en sen kummemmin osaa selittää.
Tämä on joka tapauksessa vahvistanut käsitystäni, miten kehotuntemus, läsnäolo ja onnellisuus kulkevat käsikädessä.
Harjoituksen ohella olen nauttinut terveellisestä ja tosi kohtuullisesta kasvisruoasta, mikä on osaltaan vahvistanut hyvää tunnetta kehossani, varsinkin kun kesällä en aina ollut niin armollinen kehoani kohtaan. Silloin tuli laitettua suusta alas milloin mitäkin. Mutta sallin sen silloin itselleni ilman suurempia omantunnon tuskia. Tiesin, että nyt syksyllä tulisi aika puhdistautua. Alkoholia ei Rishikeshin pyhästä kaupungista edes saisi.
Cafe spiritin aamupalaa.
Olen yllättänyt itseni, sillä etukäteen odotin pääseväni täällä hyvien opettajien oppiin. Entuudestaan mietin yhtä opettajaa ja kyselin vähän myös muita vinkkejä. Olin yhteydessä yhten ashramiinkin, mutta siellä ei ollut tilaa.
Lopulta olen päätynyt tekemään aamuisin omaa harjoitustani hotellimme kattoterassilla ja iltapäivisin lähinnä meditoimaan Gangesin varrella.
Meditointi ja kylpy Gangesissa.
Kuvan otti tämä hilpeä kreikkalais-brasilialainen pariskunta.
Toistaiseksi olen käynyt vasta yhdellä ohjatulla tunnilla, vaikka olen ollut jo toista viikkoa maailman joogapääkaupungissa - siten olen kuullut tätä kutsuttavan. Välillä tuntuu hieman tyhmältä. Hyviä opettajia olisi vaikka kuinka tarjolla ja teen vain omia juttujani.
Joku joogatunti Gangesin varrella.
Mutta ehkäpä se voi olla hyväksikin, sillä lopulta itselleni niitä harjoituksia teen. Ei silloin ole tärkeintä, että joku jooga-asana on tehty juuri oikein, vaan se mitä siitä opin.
Ainakin pyrin luottamaan omaan sisäiseen viisauteen, mikä on lopulta on ainoa merkitsevä asia. Voimme lukea vaikka kuinka paljon asioita, mutta itse meidän täytyy lopulta ne sisäistää, ainakin jos puhutaan henkisestä kehityksestä. Ehkäpä viiden vuoden päästä hymähdän tälle ajattelulle, mutta ainakin pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen itselleni.
Jokailtainen seremonia Parmath Niketan ashramilla.
Eilen tapasin belgialaista Elodia, joka osallistuu samalle retriitille Dharamshalassa 24.10. alkaen. Sovimme, että olemme vielä tämän viikon täällä ennen matkaa pohjoiseen. Eli vielä saan hetken nauttia Rishikeshin tunnelmasta.
Tällä viikolla olen ajatellut käydä enemmän ohjatuilla tunneilla. Tarkoitus olisi jatkaa iltaisin saman iyengarjoogaopettajan opissa, kenen yhdellä tunnilla viime viikolla kävin.
Hänen ohjauksestaan tulee mieleen tarinat neuvostoajan urheiluvalmentajista. Puolen tunnin jälkeen vannoin, etten enää menisi hänen tunnille. Mutta lopulta opetus oli erinomaista, tosin täysin erilaista mitä etukäteen halusin täältä saada. Tekee hyvää vähän haastaa itseä ja omaa ajattelua.
Siis Intiassa toistaiseksi kaikki hyvin. Paljon on tunteita noussut laidasta laitaan. Se on yksi syy miksi Intiaa rakastan. Antaahan jokainen tunne hyvän mahdollisuuden tarkkailla itseään ja oppia lisää.
Tein vaelluksen näköalapaikalle. Siellä ei näkynyt turisteja, mutta aika rankka se olikin.
Kommentit