Vigos Gorge - maailmanennätysrotko


Kreikka mielletään helposti ranta- ja kulttuurikohteeksi. Sellaiseksi sen itsekin olen kuvitellut. Siksi Pindoksen kansallispuistossa Zagorin alueella sijaitsevan Vigos Gorgen (Vikoksen rotkon) löytäminen on ollut miellyttävä yllätys. Se on vuoden 1997 Guinnesin ennätysten kirjassa mainittu maailman syvimmäksi rotkoksi suhteessa pituuteensa. Vaikka tuollaiset määritelmät ovat aina tulkinnallisia, hieno kohde se joka tapauksessa on.






Me löysimme rotkon sattumalta. Tapasin Annan kanssa aika tarkalleen 5 vuotta ja 3 kk sitten. Ensi tapaamisen jälkeen ehdotin keväällä ulkomaanreissua Kreikkaan. Kreikkaan siksi, että Pargaan oli tarjolla markkinoiden halvin pakettimatka - silloin työttömän korisvalmentajan budjettiin juuri oikea kohde. Viikko Pargassa tuntui tylsältä ja tsekkailin, mitä lähistöllä olisi tarjota. Päädyimme vuokraamaan auton ja pariksi päiväksi vaeltamaan Vikokseen sekä katsastamaan Meteoran kallioluostarit.

Nyt halusimme palata samaan paikkaan, mutta paremman ajan kanssa. Yhdistimme taas Vigos Gorgen viikon pakettimatkaan, tällä kertaan Lefkasin saareen, vähän Pargasta etelään.



Meille riitti kaksi päivää Lefkasissa. Loppuajaksi vuokrasimme auton – oma auto on käytännössä ainoa lyhyen aikataulun vaihtoehto päästä vaeltamaan Vikoksen rotkoon, sillä joukkoliikenne tuolla on olematonta. Varasimme majoituksen samasta Monodendrin kylästä, jossa olimme yötä viisi vuotta sitten. Nyt tiesimme vähän paremmin, mihin olimme menossa. Siksi varasimme toiseksi yöksi hotellin Vikoksen kylästä rotkon toisesta päästä, jotta voisimme tehdä koko päivän vaelluksen ilman tarvetta palata puolivälistä takaisin, kuten viimeksi teimme. Netin majoitussivuilta löytyi vain yksi majapaikka Vikoksesta, joten päätöksenteko ei vaatinut juurikaan arpomista.



Lefkasista Monodendriin ajoi vajaassa neljässä tunnissa, joten meillä oli kivasti iltapäivällä aikaa katsella Monodendrin ympäristöä ja löytää sieltä jotain uutta ennen seuraavan päivän vaellusta.

Ajoimme Oxian näköalapaikalle keskellä rotkoa. Ennen rotkoa pysähdyimme kivimetsään, jokaisen geologin paratiisiin. Kivet (kivilajit?) ovat kerrostuneet erikoisiksi muodostelmiksi. Kuin jättiläinen olisi leikannut kalliosta laattoja ja pinkannut ne päällekkäin.

Sen verran luin, että Afrikan ja Euraasian laattojen törmääminen on muodostanut rotkon ja aiheuttaneet kiven kerrostumisen. Joku paremmin asiaan perehtynyt osaisi varmasti selittää, miten jälki on tällaista.





Kivimuodostelmia katsellessa on helppo ymmärtää, miksi kaikki Monodendrin talot ovat kuin samasta kivestä veistetyt…





Oxia palautti mieleemme, miksi halusimme palata takaisin samaan rotkoon vaeltamaan. Pääsimme totuuden äärelle. Olemme aika pieniä ihmisiä, mikäli se joskus pääsee unohtumaan.







Palattuamme Monodendriin kävimme vielä verestämässä muistoja tunnin kävelyllä Monodendrin viereisessä Agia Paraskevin pienessä luostarissa, johon tiemme vei ensimmäiselläkin vierailulla. Ei ole ihme, että ihminen on rakentanut pyhiä paikkoja vuoristoihin. Siellä on helppo olla nöyränä ja usko vahvistuu, kohteen riippuessa itse kunkin maailmankuvasta. Illan sininen hetki oli tunnelmallinen.



Hiljentymisemme oli helppoa, koska luostarissa, kuten ei myöskään Oxiassa tai Kivimetsässä ollut lisäksemme ketään. Seuraavana päivänä rotkossa näimme vain kaksi pariskuntaa. Se on jotenkin uskomatonta. Kanjonivaelluskohde on minulle ainutkertainen. Vähän vastaavan olen kokenut vain Cherrapunjeessa Intiassa.

Vielä erikoisemmaksi kanssavaeltajien puuttumisen tekee se, että puistoon ei peritä mitään pääsymaksua, eikä sinne tarvitse ottaa opasta. Reitit ovat suhteellisen hyvin merkittyvä, vaikkakin topografinen kartta kannattaa hankkia. Sitä myydään lähes kaikissa kylissä ja turistipisteissä.

Aamulla jätimme mainion Monodendrin hotellimme, teimme eväät ja pakkasimme reppumme. Edellisen päivän sateet ja ennuste muuttivat suunnitelmamme siten, että päätimme tehdä edestakaisen piston kanjoniin ja ajaa autolla seuraavaan majoituspaikkaan.

Monodendristä patikointi alkaa vajaan tunnin laskulla rotkon pohjalle. Korkeuseroa lienee 800 - 900 metriä, joten siinä otetaan heti luulot pois – ja tullessa loputkin voimat. Alkumatkasta polku ohittaa vanhan amfiteatterin ja kulkee tunnelmallisessa metsässä. Lopulta puronsorina kertoo lähestyvästä rotkon pohjasta, niin ainakin kuvittelimme.





Lopulta kun pääsimme rotkon pohjalle, koimme ison yllätyksen; siellä ei ollut vettä. Kuviteltu sorina oli vain tuulen huminaa kanjonissa. Kaunis joki viiden vuoden takaa oli muisto vain. Vaikka sola oli kaunis ilman jokeakin, egomme teki tenän. Olomme oli hieman pettynyt. Edelleen sieltä löytyy lähes puolet Kreikan floorasta, useita endogeenisiä lajeja, upeat kalliot ja nyt myös joen muokkaamat valtavat siirtolohkareet.





Vaelsimme toista tuntia kanjonin pohjalla, mutta evästettyämme päätimme yhteisestä päätöksestä kääntyä takaisin. Tavallaan pettymystä oli vaikea myöntää. Miksi mielemme tekee meistä niin heikkoja? Mutta sitä vastaan ei kannata taistella. Hyväksyminen auttaa voittamaan harmituksen, ei egon hiljentäminen.

Kotona piti kaivaa kuvia edelliseltä reissulta viiden vuoden takaa. Kyllä siellä vettä virtasi!





Ei nyt oikeasti puhuta mistään valtavasta pettymyksestä. Säänjumalat olivat kuulleet Annan pyynnöt ja saimme nauttia kauniista auringonpaisteessa pienen tuulenvireen tehdessä lämpötilasta sopivan. Ja veden lisäksi kaikki muu oli säilynyt, myös tämä puu.



Sama puu viiden vuoden takaa.



Koska lyhensimme vaellustamme kanjonissa, ehdimme vielä kivasti iltapäiväksi Vikosiin, tosin autolla. Päätimme laskeutua sieltä uudestaan kanjoniin katsomaan, mihin polku olisi vienyt.



Se kannatti. Löysimme kanjonin pohjalta Voidomaitisin lähteen, josta saa alkunsa Voidomaitisin joki.





Ehdimme lähteelle juuri parhaimmaksi auringon viime säteiden aikaan. Jääkylmä lähde houkutti pulahtamaan.





Ennen auringonnousua pääsimme takaisin Vikosin kylään. Hotellimme oli luvalla sanoen kämyinen. Tällaista fetasalaattia siellä tarjottiin. Juusto oli näkkileipääkin kovempaa.



Paikan emäntä oli tiukka sissi ja varmasti yritti parhaansa. Mutta kilpailun puute näkyi. Sinänsä erikoista, että 10-20 minuutin ajomatkan päässä naapurikylissä samalla rahalla saa hurjan paljon enemmän laatua. Sinne mekin päädyimme seuraavana aamuna niin pian kuin mahdollista.

Onneksi päivä oli niin onnistunut, että kylmälle majoitukselle ei voinut kuin nauraa.

Papingon kylästä rotkon toiselta puolelta saimme hotellin hintaan tingattua ylimääräisen aamupalan, sen minkä jätimme Vikosissa väliin. Papingon hotelli olikin yksi parhaista, missä olemme olleet. Saimme paikan omistajalta vinkin seurata Voidomaitisin lähteeltä alkavaa jokea. Tämän otimme seuraavaksi päiväksi ohjelmaan - hyvä niin. Se oli niin hieno vaellus, että ansaitsee kokonaan oman postauksen!

Kommentit