Utupoaa, homestayta, jossa olimme kuusi yötä jäämme kaipaamaan. Aamupalalla kysyin isänniltämme, miksi paikkaa pitäisi kutsua. Hotelli se ei ainakaan ole. Tim mietti hetken, eikä osannut sanoa. Tytär päätti hiljaisuuden: "Tämä on koti." Siihen oli helppo lisätä meidän tuntemuksemme: "home away from home."
Olemme nauraneet ja käyneet lukuisat hyvät keskustelut illallispöydän ääressä. Parhaat naurut saimme, kun liberaalit tyttäret ja isä yrittivät selittää perheenäidille, miksi sukupuoli ei ole yksiselitteisesti määritetty. Konservatiivi-äitiä ei argumentoinnilla saatu vakuutettua, mutta silti sopu säilyi.
Toissailtana Tim maalasi sinisellä kynsilakalla kyntensä halutessaan osoittaa naisten käyttävän siihen kohtuuttomasti aikaa. Tulos oli nopea, mutta nauru syntyi siitä, että lakkaa ei niin vain irroitettukaan.
Eilen ihmettelimme takapihalla erikoista hääseremoniaa. Illallispöydässä perhe päivitteli kilpaa, kuinka mauton se oli ollut. Siitä aasinsillasta ajauduimme sujuvasti kertomaan, miten minun ja Annan siviilivihkiminen sai alkunsa väärällä nimellä varatusta lentolipusta.
Onhan se hieman erikoinen tarina. Ymmärrän kyllä tyttäriä, jotka päätyivät tarjoamaan Annalle morsiuskoristelun henna-tatuoinnista.
Täällä kävi paikallinen osaaja, joka teki tatuoinnin alta aikayksikön. Tulos oli kieltämättä ihan onnistunut.
Hennaväristä jäi hieman jäljelle, joten toinen tyttäristäkin sai pienen tatuoinnin.
Valitettavasti jatkossa kuvien laatu heikkenee olennaisesti. Uusi Lumix-kameramme lakkasi toimimasta, eikä se anna enää mitään elonmerkkejä. Siinä ainakin ratkesi yksi asia: en ota kameraa jatkoreissulle mukaan. Kännykkä saa riittää.
Aika monella asialla on tapana ratketa itsestään. Joskus vastaus löytyy ulkoa, joskus sisältä päin. Murehtiminen harvoin auttaa ratkaisun löytymistä. Oman sisimmän kuuntelua voi silti ja kannattaa vahvistaa.
Tänään aamulla tein vähän joogaa, kävin kevyellä lenkillä ja meditoin hetken. Kovin monessa lähteessä vahvistetaan sama asia, jonka itsekin olen todennut: meditointi on parasta lääkettä auttamaan itseään kuulemaan omia ajatuksiaan ja seuraamaan intuitiotaan, mitä se sitten ikinä onkaan.
Meditointi on siitä armollista, että sitä voi harrastaa niin monella eri tasolla. Tärkeää on oppia sietämään sitä ajatusmyrskyä, joka tällaisella aloittelevalla polun kulkijalla mielen tyhjyyttä rikkoo.
Meditoidessani oivalsin omien reissujeni tarkoitusta. Ensimmäisellä pidemmällä matkallani, silloin Kaakkois-Aasiassa, opin pysähtymisen taitoa. Ensimmäiset kuukaudet menivät nähtävyysähkyssä kuuluisia paikkoja listaten, mutta lopulta parhaat hetket tulivat, kun maltoin hetkeksi pysähtyä.
Toisen pidemmän reissun kohteena oli Intia. Silloin suurin opetus oli erilaisuuden hyväksyminen ja myös epäkohtien sietäminen. Samalla oivalsin, että on kovin musta-valkoista määritellä maailmaa länsimaalaisista lähtökohdista, vaikka meistä jotkin periaatteet tuntuisivatkin universaalisti oikeilta. Miksi esimerkiksi olisi oikea tapa jonottaa siististi peräkkäin siten, että aina ennemmin tullutta palvellaan aikaisemmin?
Tämä, kolmas pidempi reissuni, suuntautuu toivottavasti enemmän sisimpääni. Siihen suunnitelmani tulevasta reitistä ja sen rauhalliset luontokohteet tarjoavat hienon tilaisuuden. Yritän ottaa tulevasta parhaani irti ilman sen kummempia paineita onnistumisesta.
Nautimme Annan kanssa vielä viikon yhteisestä matkustamisesta Sansibarilla ennen lentoamme Nairobiin. Sieltä menemme yhdessä seuraavana päivänä lentokentälle. Anna lentää kotiin ja minä Kisumuun, Länsi-Keniaan. Olen varannut kahden yön majotuksen Kagamegan sademetsän kupeesta, askeettisesta mökistä. Sieltä käsin pääsen tutustumaan viimeiseen alkuperäiseen sademetsään Keniassa.
Kommentit