Nyt istumme Bhadrapurin lentokentän aulassa ja odotamme lentoa Kathmanduun. Kenttä on yksi pienimmistä, missä olemme koskaan olleet. Check inn:ssa otettiin printattu leimalla varustettu lippumme haltuun ja käskettiin tulla puolentunnin päästä uudestaan tiskille. Ainakin lento on lähdössä, sillä check innin yläpuolelle on tussilla kirjoitettu "926 Kathmandu". Äsken luulin meneväni vessaan, mutta meninkin tyhjään odotusaulaan. Kovin monella kentällä ei niin voisi käydä.
Puolentunnin jälkeen sama nainen haki meidät turvatarkastukseen. Tarkastaja pyysi meitä avaamaan laukut. Hän näki varmasti epäuskon ilmeessäni: ei kai meidän pidä alkaa purkamaan rinkkoja tavara kerrallaan. Pelastus tuli nopeasti. Muistin lähtiessä heittäneeni Annan pikkuhousut rinkkani päällä. Vetäisin ne esiin ja kysyin katseellani mieheltä: jatkanko vielä. Tämä oli sillä selvä. Mies taputti pari kertaa meidän molempien rinkkojen kylkeen ja nyökkäsi eteenpäin: nämä rinkat on tarkastettu.
Lentokenttä sijaitsee Intian rajan tuntumassa. Lentämällä Kathmanduun pystymme välttämään 15-18 tunnin bussimatkan. En tosin tiedä pitäisikö minun huolestua Intian sekoittaneen pääni, sillä voisin tehdä tuon matkan pelkästä uteliaisuudesta. Se ei kuitenkaan tule kyseeseen, sillä Anna on vielä toipumassa vuoristotaudistaan.Onneksi se on paranemaan päin, mutta pieni pääkipu vaivaa edelleen.
Vaikka olemme olleet vasta muutaman tunnin Intian rajojen ulkopuolella, jo nyt voin aistia, että Nepal on leppoisampi ja rauhallisempi kuin Intia. Mielikuvaani vaikuttaa toki aikaisempi kokemus maasta ja se, mitä olen siitä lukenut. Mutta silti mielikuvani on minulle tosi ja sellaisena sitä haluan nyt ruokkia. Alitajunnan voima on uskomaton, puhutaan sitten hetken viihtymisestä tai onnellisuuden tunteesta ylipäätänsä. Turhan usein se vain tuppaa unohtuvan ja sitä antaa vallan negatiivisille tuntemuksille.
Viimeiset neljä päivää lukuunottamatta rajan ylitystä edeltänyttä yötä lomailimme Sikkimissä, Intian pohjoisimmissa osavaltiossa. Sieltä olimme saaneet suosituksen pienessä Rinchenpongin kylässä sijaitsevasta resortista. Yangsum farm käsitti viisi tai kuusi huonetta, joista muutama oli uusia ja muutama remontoituja. Me nukuimme jäljempänä mainitussa. Majamme oli tehty kivestä, mudasta, savesta ja mahdollisesti lehmänlannasta. Majasta löytyi kuitenkin kaikki tarvittavat mukavuudet ja se oli varmasti yksi tilavimmista huoneista (myös kallein) tähän mennessä.
Kirkkaalla kelillä takapihalta ja majamme toisen kerroksen parvekkeelta oli suora näkymä koko Himalajan Intian puoleiselle vuorijonolle, joista korkeimpana loisti Kanchenjunga, maailman kolmanneksi korkein huippu. Meille tuo näkymä avautui vain yhtenä aamuna kunnolla. Toisen kerran näimme Kanchenjungan huipun puolittain pilvien lomasta. Sateinen keli ja pilvet pitivät huolen siitä, että päiväsaikaan ei vuoria ollut nähtävissä. Voi vain kuvitella, miltä siellä näyttäisi monsuunien jälkeisenä kuulaana aikana syksyllä, joka on parasta aikaa vierailla Himalajalla.
Otimme viimeiset päivät Intiassa rauhakseltaan. Yhtenä päivänä teimme hieman pidemmän kävelyn mäen - kahden kilometrin rinne tuntui yli kahdeksan kilometrin huippujen kupeessa todellakin mäeltä - päällä sijaitsevaa hylättyä luostaria katsomaan. Reitti kulki kauniin metsän poikki, joka kasvi- ja hyönteislajeineen ajoittain muistutti elävästi suomalaista metsää. Tosin monet trooppiset lajit ja varsinkin puissa kasvavat monen väriset orkideat sekä kirkkaasti kukkivat rhododendronit muistuttivat meidän olevan Sikkimissä. Samankaltaisuus selittyy ilmastolla; tuolla korkeustasolla ei ole juuri kovia helteitä ja talvella on usein pakkasta. Korkea sademäärä ja valtaosan sateista ajoittuminen kesän monsuuneihin on suurin ero.
Toisena päivänä kävimme paikallisen oppaan johdolla vierailemassa pariin kylään. Oli mielenkiintoista tutustua paikallisiin tapoihin ja nähdä, mitä kasveja viljeltiin ja käytettiin ruoaksi. Saimmepa jopa yhden kyläläisen kotona maistaa paikallista changia, oluen ja viinin välimuotoa. Mitään herkkua se ei ollut, mutta laittaa kuulemma ihmisen tanssimaan ja laulamaan. Sitä en maistamisen jälkeen epäillyt!
Viimeiset kolme viikkoa matkustamme siis Nepalissa. Se on järkevää, sillä siellä matkustaminen on varmasti vähemmän kuluttavaa isoveljeensä verrattuna. Intiasta jäi paljon hienoja kokemuksia, jotka jalostuvat mielessä ajan kuluessa. Varmaa on, että tuon reilun kolmen kuukauden jälkeen on taas helpompi kohdata pieniä vastoinkäymisiä kotona ja myös työssäni - aloitanhan valmennushommat lähes vuoden tauon jälkeen.
Pieti
Ps. Intian numeromme ei toimi enää. Nyt meidät saa kiinni tästä: +977 9813806453
Kommentit