Cherrapunjee, sataakohan huomenna


Vasta saavuttuamme Cherrapunjeen Holyday Resortiin tajusin tämän olevan se sama Cherrapunjee, joka löytyy maantiedonkirjoista yhdestä syystä: sen sademäärädiagrammin takia. En ollut vaivautunut perehtymään paikkaan paljoakaan, minulle riitti, että Anna oli löytänyt netistä TripAdvisorissa yli neljä tähteä saaneen resortin (TripAdvisorilla on täällä uskomattoman paljon valtaa ja nyt viimein mekin on ymmärretty miksi), jonka lähettyviltä luvattiin löytyvän hyvät trekkausreitit. Suhtauduin jopa hieman skeptisesti koko Meghalayan alueeseen, sillä Shillong oli kaukana siitä kauneudesta, jolla sitä prosyyrissä kehuttiin. Ja sen lähiseudun luontonähtävyydet eivät suomalaisen silmään olleet kotimaisia kummempia, korkeintaan auttoivat arvostamaan oman maamme järviä ja metsiä (täällä lähes jokaista järveä kehutaan kauniiksi, mutta aina kun se mainitaan hyvänä piknikpaikkana, varoituskellojen pitäisi alkaa soimaan). Mutta eipä jokaisesta maasta löydykään kymmeniätuhansia järviä.






Cherrapunjee ja tarkemmin Laitkynsewin kylä 18 km sen eteläpuolella on saanut unohtamaan kaikki pettymykset. Tämä paikka, tai oikeammin sen sademäärä siis löytyy kaikista maantiedonkirjoista yhdestä syystä: täällä sataa eniten maailmassa. Vuodessa täällä sataa keskiarvona n. 12 000 mm. Enimmillään vuodessa on satanut yli 20 metriä joskus 70-luvulla ja vähimmilläänkään sademäärä ei tarkastellun historian aikana ole jäänyt alle 7 m:n. Ja mikä sademäärästä tekee vielä raflaavamman, se tulee pääosin 3-4 kesäkuukauden aikana, sillä olemme monsuunisateiden sydänalueella. Joulukuun sademäärä on usein pyöreä nolla. Kaikki tämä tieto löytyy resortimme (www.cherrapunjee.com) seiniltä yhdessä lukuisien muiden alueelta kerättyjen erikoisuuksien kanssa.





Cherrapunjee Holiday resort ansaitsee erityismaininnan kaikkien aikaisempien yöpaikkojen joukosta. Se on pienen kylän kupeessa, jonne johtaa kapeaakin kapeampi vuorenseinämillä pujotteleva autotie. Resortin pitäjä on perustanut paikan erityisesti palvelemaan luontomatkustajia, tosin hänen sanojensa mukaan palvelua on pitänyt hieman laajentaa myös sellaisia intialaismatkustajia varten, jotka eivät ole valmiita ottamaan askeltakaan luonnossa ja jotka vain kokoontuvat perheineen nauttimaan yhteisestä ajasta. Mutta se ei ole keneltäkään pois, varsinkin kun omistaja selvästi nauttii luonnon takia tulleiden turistien palvelemisesta. Hänellä on kattava käsin piirretty kartasto alueen trekkausreiteistä ja muista aktiviteeteista, joita mies mielellään esittelee. Resortista löytyy muutenkin kaikki tarpeellinen kuljetuksista ravintolapalveluihin. Molemmat tulevat tarpeeseen, sillä seuraavaksi lähin ravintola löytyy luultavasti kahdenkymmenen kilometrin päästä Cherrapunjeesta. Mutta monopoliasemaa ei käytetä täällä pienimmässäkään määrin väärin. Menu on monipuolinen, ruoka parasta mitä koko Kolkatan jälkeisessä Intiassa tähän mennessä, palvelu jopa ylikorostetun ystävällistä ja ruoka on aina minuutilleen tilatulla ajalla. Varsinkin paikan emäntä on aina hymyillen kyselemässä vointia ja tiedustelemassa, miten ruoka maistuu.





Huoneet ovat viimeisen päälle siistit lukuunottamatta ensimmäisen yön kosteaa dormihuonetta, jonne tilanpuutteen vuoksi jouduimme. Mutta sen jälkeen olemme majailleet exlusive-huoneessa, koska normaalihintaisia huoneita ei niitäkään ollut kolmelle ensimmäiselle yölle vapaana. Täksi päiväksi meidän olisi ollut tarkoitus muuttaa halvempaan huoneeseen, mutta aamupalalla omistaja kertoi jutelleensa vaimonsa kanssa ja sanoi meidän saavan pitää normaalihuoneen hinnalla nykyinen huoneemme. Ainoa kurja asia on syy: Anna sairastui ensimmäisenä päivänä flunssaan, ja sairaita ei kuulemma huoneesta häädettäisi. Joka tapauksessa hieno ja myös taloudellisesti ihan arvokas ele.

Onneksi Anna alkaa toipumaan parempaan kuntoon. Ensimmäisen päivän trekin jälkeen kaksi päivää meni lähinnä levätessä, mutta tänään pääsimme pienelle kävelylle sademetsään. Huomenna olisi tarkoitus päästä jo vähän pidemmälle trekille. Meillä on vielä päiviä jäljellä, sillä olemme päättäneet jatkaa täällä oloamme seitsemään yöhön. Olisimme varmaan tehneet sen ilman Annan sairastumistakin, sillä tällaiseen paikkaan ei ehkä enää koskaan pääse.

Se, mikä tekee tämän paikan niin ainutlaatuiseksi, on luonto ja maisemat. Paikka sijaitsee 900 m:n korkeudessa, mutta korkeuserot lähettyvillä ovat melkoiset. Alue koostuu peräkkäisistä jyrkkäpiirteisistä harjuista, joista korkeimmat tavoittelevat kahta kilometriä. Laaksot välissä ovat lähellä merenpinnan tasoa. Resortilta ei tarvitse kavuta kuin muutama minuutti, kunnes Bangladeshin lakeudet eteläpuolella avautuvat näkökenttään.





Rinteet ovat kauttaaltaan, tällä hetkellä kuivuneiden, vedenuomien muokkaamia. Vesi on työstänyt kiviin mitä mielikuvituksellisempia muotoja: koloja, onkaloita, yksittäisiä irtolohkareita, jne. Suuresta sademäärästä johtuen rinteet ovat läpitunkemattoman sademetsän valtaamaa. Poluilla tulee vastaan valtavan kokoisia perhosia ja muita hyönteisiä. Lintulajeja ei löydy monesta paikkaa maailmasta yhtä paljoa, tosin niiden havaitseminen on vaikeaa johtuen tiiviistä kasvillisuudesta. Myös lintujen kuuleminen on paikoin mahdotonta, sillä ilman täyttää jatkuvasti sirkkeliä tai hitsausääntä muistuttava sirkkojen ja kaskaiden kilpahuuto. Kasvifauna on valtava ja kasvusto kasvaa lukuisassa eri tasossa. Kahdella sanalla sanoen tämä on luontoihmisen paratiisi.



Alueen erikoisuus on elävien puiden juurista tehdyt sillat. Alunperin paikalliset heimot käyttivät niitä sadetta kestävinä ja tukevina rakenteina ylittämään alueen lukuisia pieniä jokia. Mutta varsinkin 2000-luvun alussa BBC:n ja muiden isojen tv-yhtiöiden tekemien dokkareiden jälkeen niistä on tullut turistinähtävyyksiä, niiden harvojen turistien, jotka tänne asti eksyvät. Vanhimmat sillat ovat 500-600 -vuotiaita. Sillan tekeminen kävelykelpoiseksi kestää vain 15 vuotta, kunhan betelnut-puun juuret ohjataan kasvamaan oikeaan suuntaan. Juurten päälle lisätään kiviä tekemään silta tukevaksi ja helposti kuljettavaksi. Hyvin tehty silta kantaa jopa 50 ihmisen painon. Sellaisia siltoja ei kuulemma löydy mistään muualta päin maailmaa. Tietoon pitää tietenkin suhtautua hieman varauksella.



Yhden tällaisen sillan jo näimme ensimmäisen päivän hikisellä, mutta hienolla trekillä. Monsuuni tekee tuloaan. Vaikka varsinaisen sadekauden pitäisi alkaa vasta toukokuulla, huhtikuulla on jo odotettavissa esimonsuunin sateita. Se näkyi varsinkin alkuviikon ilmankosteudessa ja teki jyrkkien rinteiden nousemisesta raskasta ja hiostavaa. Huomenna aikomuksemme on tarpoa alueen kuuluisimmalle kaksikerroksiselle living root bridgelle. Sitäkin enemmän odotan vaellusta viidakon halki ja pulahdusta raikkaasiin ja puhtaan kirkkaisiin vuoristopuroihin. Toivottavasti Annan kunto kestää vaelluksen kunnialla!








Pieti

Kommentit