Olemme viimeistä päivää, tai paremminkin aamua Andamaanien pääkaupungissa Port Blairessa, joka on pakollinen stoppi ennen saarilta lähtöä tai saarille saavuttuaan. Tänne tulimme toissapäivänä reilun neljän tunnin lauttamatkan päätteeksi idyllisestä Long Islandista, yhdeltä Andamaanien reilusta kolmestasadasta saaresta. Kaikki lento- ja laivayhteydet Manner-Intiasta kulkevat Port Blairen kautta. Muuten kaupunki ei tarjoa mitään erityistä muutamaa mielenkiintoista museota lukuunottamatta.
Olemme täällä nyt toista yötä, sillä aamulautalla emme olisi ehtineet lennolle, emmekä halunneet jättää tuloamme edellispäivän lautan varaan - olemmehan Intiassa, jossa vain epävarmuus on varmaa. Vierailumme merimuseossa ja intialaisten vapaustaistelijoiden vapautta kahlinneessa cellular jailissa tarjosivat mielenkiintoisen katsauksen merenpohjaan ja Intian historiaan, mutta muuten kaupunki tai sen muutamat ihmiset antoivat turhankin huonon päätöksen Andamaanien visiitille. Mutta ei niistä sen enempää.
Kuvaa kiillotti hieman se, että saimme viettää ensimmäisen yön ilmaiseksi ylellisessä villassa, jossa kaakelit loistivat uutuuttaan ja neliöitä oli enemmän kuin laki sallii. Pelkästään kylpyhuone oli isompi kuin aiempi majapaikkamme Long Islandilla. Meidän oli tarkoitus viettää villassa molemmat yöt ja maksaa siitä hieman enemmän, mutta majoitusta ei ollut vielä rekisteröity virallisesti ja koska isäntämme ei saanut lupaa meidän majoittamiseen poliisilta, pyysi hän meitä kohteliaasti lähtemään ensimmäisen yön jälkeen veloittamatta siitä kuitenkaan yhtään rupiaa. Toiseksi yöksi pääsimme paikkaan, johon olimme aikoneet jo edellisyöksi. Puhelimessa neljä tai viisi kertaa vääntämäni from wednesday 20th to 22nd oli kuitenkin vaihtunut varauskirjassa 21.-23.3. ja nyt hotelli sattui olemaan täynnä. Mutta se ei ole ensimmäinen kerta, kun yhteinen kieli englanti taipuu ymmärtämättömän erilaiseen muotoon eurooppalaisten ja intialaisten välillä. Nyt korva on oppinut jo kuuntelemaan intialaisten tapaa puhua englantia, mutta varsinkin alkumatkasta siitä oli joskus mahdotonta ottaa selvää. Sama on varmasti toisinkin päin. Poikkeuksen muodostavat sellaiset intialaiset, jotka ovat joko työskennelleet tai asuneet euroopassa tai muuten vain ovat olleet paljon tekemisissä länsimaalaisten kanssa.
Tänään iltapäivällä joudumme taas todelliseen ihmisvilinään, sillä lennämme Kolkataan, yhteen maailman suurimmista kaupungeista. Ehkä siksi tämä pysähdys Port Blairessa on tullut tarpeeseen; kontrasti Long Islandin ja Kolkatan välillä olisi saattanut olla liian suuri käsiteltäväksi.
Long Island oli juuri niin rauhallinen kuin kuvittelimmekin. Siellä on pieni kylä, joka kaikkine eläimineen muistuttaa lähinnä kotieläinpuistoa. Saarella ei ole autoteitä, vain betonilla päälystettyjä kävelypolkuja. Sieltä löytyy yksi ravintola, josta sai hyvää kalaa kunhan aamun kalaonni oli ollut suotuisa, yksi krikettikenttä (totta kai) ja muutama kourallinen ystävällisiä ihmisiä. Guest housimme, saaren ainoa, sijaitsi hieman erillään kylästä. Siellä oli kymmenkunta pelkistettyä bambumajaa rakennettuna viihtyisän katoksella suojatun sisäpihan ympärille. Ilmapiiri oli välittömän ystävällinen. Kävimme lukuisia hyviä keskusteluita muiden majoittujien kanssa. Yksityisyydestä ei majoissa juuri ollut tietoa, sillä pienikin rasaus kuului välittömästi naapuriin, mutta toisaalta ei sitä juuri osannut edes kaivata. Ihmisnaapureita enemmän meteliä pitivät majan muut asukit, kuten gekot, muut liskot, pääskysten poikaset, niitä saalistaneet tuntemattomaksi jääneet petoeläimet ja lukuisat muut vuokraa maksamattomat asukit. Yksityisyyttä löytyi ihan riittävästi vaikkapa saaren kahdelta rannalta, joissa ei muutamaa kalastajaa lukuunottamatta ollut ketään muita.
Lähemmälle rannalle oli vajaa 10 minuutin kävely. Toinen ranta oli saaren toisella puolella. Sinne oli 1,5 h:n kävelymatka. Polku kulki upean viidakon halki. Kauempi ranta oli pitkä lahdenpoukama, joka täyttäisi kaikki paratiisirannalle asetettavat kriteerit. Vain hiekkakärpäset häiritsivät hieman oloa, mutta siihen meillä oli luontainen karkoite: Mysoresta ostettu water lily-uute todellakin toimi, jopa hyttysiin. Molemmilla rannoilla oli laajat koralliriutat, jotka tosin olivat vasta uudistumassa kuoltuaan lähes täydellisesti vuoden 2010 lämpimien merivirtojen aikana. Mutta uutta kasvustoa oli näkyvissä siellä täällä. Toki vanhojen kasvustojen valtavat pyramidisokkelot ja mielikuvitukselliset muodot olivat tallella, mutta ilman korallien tyypillistä väriloistoa.
Yhtenä päivänä teimme koko päivän venereissun muutaman muun asukkaan kanssa asumattomalle North Passage Islandille, joka tarjosi, yllätys yllätys, upean aution rannan ja hienot korallit.
En ole koskaan ollut erityisesti vesi- tai rantaihminen, mutta snorklaamisesta tai pulahduksesta turkoosiin meriveteen ei vain voi olla pitämättä. Ensimmäisen snorklauskerran jälkeen opin luottamaan siihen, että 30-asteinen suolavesi todellakin kantaa. Sen ymmärrettyään pystyi nauttimaan meren tarjoamista näkymistä ilman tarvetta keskittyä hengitykseen tai miettimistä, miten pääsee takaisin rantaan. Tuo luottamus taisi heijastua myös Annaan, joka pystyi keskittymään enemmän meren katsomiseen minun peräänvilkuilun asemasta. Ja sitä katsottavaa meressä riitti. Varsinkin 3-4 m:n syvyydessä oli mitä mielikuvituksellisempia kaloja näkyvyyden ollessa loistava. Yhdellä vilkaisulla saattoi nähdä satoja eri kaloja. Meille se riitti, vaikka todelliset jättikalat, hummerit, merikilpikonnat tai mustekalat jäivätkin meiltä näkemättä, toisin kuin kokeneemmalta sukeltajalta, seinänaapuri Jutalta. Mutta se johtui varmasti siitä, että varsinkin alussa en ymmärtänyt, kuinka pitkälle sivuille tai eteenpäin kirkas vesi mahdollisti havainnoinnin pelkän alaspäin tiirailun asemasta.
Taidamme Annan kanssa molemmat allekirjoittaa sen, että kuusi päivää Long Islandilla olivat reissun tähänastinen kohokohta. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Odotamme innolla pääsyä Himalajan liepeille ja on ihan mielenkiintoista nähdä myös Kolkata, luulen että minusta enemmän kuin Annasta. Mutta eiköhän siitäkin selvitä. Hellettä on taas luvassa, sillä ennuste lupasi pitkälle yli 35 asteen lämpötilaa. Täytyy vain toivoa, että varaamassamme hotellissa on ilmastointi.
Vielä loppuun kevennyksenä esimerkki intialaisesta kulttuurista jonottaa ja käyttää asemaa. Tsekkasimme laukkumme hetki sitten koneeseen ja menimme kohti turvatarkastusta.
Yritys 1: jonotettuamme tovin ja ollessamme vuorossa seuraavia virkailija palautti meidät pois jonosta, koska lentoa ei ollut kuulutettu.
Yritys 2: Lento oli kuulutettu, mutta meidät päästettäisiin tarkastykseen klo 10.30. Kelloni oli 10.29. Siispä poistuimme jonosta.
Yritys 3: Virkailija poisti meidät jonosta, mutta ei oikein itsekään pystynyt perustelemaan miksi. Tässä vaiheessa nauroimme jo avoimesti Annan kanssa. Se sai jopa virkailijan hieman hymyilemään.
Yritys 4: Virkailija katsoo ja katsoo lippuamme, mutta ei keksi mitään syytä palauttaa meitä takaisin. Samoin ei käynyt saksalaisparille, jotka olivat pyrkimässä samalle lennolle. Heidän syntinsä oli samaan lippuun merkitty jatkolento Delhiin. Lopulta Jet Airin työntekijä käveli turvatarkastajan yli ja ohjasi saksalaiset jonon ohi läpivalaisuun.
Nyt olemme molemmat päässeet läpi turvatarkastuksesta yhden huvituksen sävyttämän kokemuksen rikkaampana.
Pieti
Kommentit