Periyarissa lakkotunnelmissa

Tulin hetkeksi parvekkeelle kuuntelemaan luonnon ääniä. Kello on neljä yöllä. Heräsin ja jostain syystä en saanut enää unta. Päässäni pyöri paljon ajatuksia. Yksi niistä oli varmasti se, että olen pitkään haaveillut kuulevani yöllä tällaista subtropiikin äänikavalkadia. Ilmassa kuuluu ainakin sirkkojen ja kaskaiden siritystä, lukuisia lintujen mitä erinäisimpiä lauluääniä ja välillä ilman täyttää apinan kumea huuto. Myös muutama kulkukoira ulvoo taustalla. Hetken yritin tähyillä taskulampun valossa alas suomaiselle niitylle, sillä kuulin jonkun nisäkkään ruokailevan - luultavasti villisian - mutta halvan taskulamppuni valokeila oli aivan liian ohut mitään nähdäkseni. Tämä hetki on vastaava kuin usein mielessäni ollut matkustamiseen liittyvä mielikuva, siksi ehkä nyt olikin päästävä ulos tallentamaan ajatuksia sanoiksi.

Olemme viidettä yötä Kumilyssa (Thekkadyssa) Periyarin luonnonpuiston porteilla - kirjaimellisesti, sillä Etelä-Intian suurimman yli 700 km2:n kokoisen puiston vartioitu portti on muutaman sadan metrin päässä. Asumuksen suhteen meillä on käynyt tuuri. Tänne saavuttuamme katsastimme useita paikkoja, mutta yksikään ei ollut sellainen, mitä tavoittelimme. Pitkän matkustamisen ja etsimisen väsyttäminä (takana lähes 10h matka) menimme ostamaan vettä pienestä kojusta. Myyjä huomasi tarpeemme ja kysyi haluaisimmeko katsoa hänen majapaikkaansa. Kuljimme hänen kotinsa pihapiirin lävitse ja nousimme portaat ylös. Tiesimme heti löytäneemme etsimämme. Hintakin oli paljon alle sen, mitä olisimme olleet valmiit maksamaan: yllätyksekseni mies tarttui ensimmäiseen hintaheittooni.

Nyt meillä on majoitus ilman lähinaapureita (tässä olisi kolme vastaavaa huonetta kahdessa kerroksessa, mutta vain yhdessä niistä on kerran päiväsaikaan käynyt muutama intialaisvieras). Parvekkeemme rajoittuu kosteaan niittyyn. Niityn takana muutaman kymmenen metrin päästä alkaa tiheä bambumetsä. Niitty on usean kahlaajan ja pienemmän linnun koti. Parvekkeelta olemme myös nähneet useita nisäkkäitä kuten villisikoja, peuroja, saukkoa muistuttavia pienempiä nisäkkäitä, valtavia hedelmälepakoita ja myös laiduntavia lehmiä. Käytännössä tästä on mahdollisuus nähdä kaikkia samoja villieläimiä kuin itse puistossakin, näin ainakin omistaja kertoi. Pihassa kasvaa mm. banaani-, mango- ja guavepuita sekä pippuri- ja kaardemummapensaita. Meillä on siis aika otollinen ympäristö luonnon tarkkailuun kotipihaltamme.



Alunperin tarkoituksemme oli jatkaa eilen eteenpäin eteläisen Intian korkeimpaan kohtaan Munnariin, joka sijaitsee 1,5 km korkeammalla kuin Periyar. Nykyinenkin olinpaikkamme on kilometrin korkeudessa tarjoten mukavan viileät yöt ja sopivan lämpimät päivät. Täällä olemme kuitenkin vähintäänkin ylihuomiseen, sillä koko Keralan julkinen liikenne on jumissa kahden päivän lakon takia. Täällä protestoidaan kuuleman mukaan korkeaa dieselin hintaa. Lakon ajankohta tuskin on sattuma, sillä eilen kaupungissa päättyi kommunistisen nuorten puolueen tapahtuma. Koko kaupunki oli täynnä puolueen lyhennyksiä ("DYFI") sekä Che Guevaran kuvia. Niinpä, argentiinalainen vallankumoustaistelija on todellakin kuolematon, vaikka jossain päin Etelä-Amerikkaa luodit hänen rintansa lävistivätkin.



Kerala on monessakin mielessä poikkeuksellinen osavaltio. Kommunistit pitävät täällä valtaa. Tämä on myös rikkain osavaltio. (Nyt en osaa enkä yritäkään arvioida edellisten syy-seuraus-suhteita). Täällä on korkein lukutaito ja monet lapset käyvät koulua. Sen huomaa täällä Kumilyssakin. Kaupunki, jopa sen laitaosat, ovat täynnä hienoja rakennuksia, mutta toki kurjia hökkeleitäkin löytyy. Tosin sellaisenkin katolta saattaa löytyä satelliittivastaanotin. Vaikka olemme nähneet jo paljon, aina silloin tällöin tämä maa osaa yllättää. Eilisellä iltakävelyllä näimme yhden pienemmän ja köyhemmän talon sisällä elävän lehmän, joka täytti melkein koko olohuoneen. Talon naisilla oli hauskaa, kun he näkivät meidät suu auki päivittelemässä näkyä.

Lakon takia pääosa ravintoloista on kiinni. Siksi söimme tänään hotellien ravintoloissa, jotka olivat kaikille turisteille avoimia. Illallisen nautimme yhdessä kaupungin kalleimmista hotelleista. Siellä asukkaat maksavat arviolta 25-kertaa meitä enemmän yhdestä yöstä. Ruoka oli hyvää, mutta paikallisten suosimasta lähiravintolasta saa parempaa. Varsinkin ruoan suhteen hinta harvoin korreloi makua, ehkä hygieniaa kuitenkin. Maku on tietenkin käsitteenä subjektiivinen, mutta omaan makuuni parhaat ruoat ovat tarjonneet sellaiset paikat, joista löytyy myös intialaisia ruokailijoita.



Emme muutenkaan sopineet ravintolan asiakasmuottiin. Asiakkaat olivat pääosin vanhempia ja luultavasti järjestetyillä Kerala-kierroksilla, joita moni sellainen Intian kävijä käyttää, joille aika on rahaa suurempi ongelma. Aiemmin olisin saattanut ylenkatsoa sellaista tapaa matkustaa. "Ei niin näe oikeaa Intiaa", on usein kuultu argumentti pidempään matkustavien kiertolaisten suusta. Joskus sorrun itsekin sellaiseen ajatteluun. Liian usein pitää omaa tapaa toimia oikeana ja tuomitsee toiset sen perusteella. Mutta siinä on yksi opiskelun kohde täällä, eikä vain suhtautumisessa tapaan matkustaa, vaan laajemminkin. Toinen ihmisen heikkous, mihin matkustajien keskuudessa usein törmää, on huono kuuntelutaito. Monilla on tarve selittää omia tekemisiä, matkakokemuksia tai ajatuksia ilman kiinnostusta kuunnella toista. Sellaisen matkustajan kohtaaminen on todella opettavaista: silloin oppii tunnistamaan samoja piirteitä itsessään. Mutta toivottavasti tämä matka auttaa kuuntelutaidonkin kehittymistä ja vähentää tarvetta kertoa omia tekemisiään, jos ei todella halua kuulla toisen kommenttia tai ajatuksia siihen liittyen.

Olemme tehneet täällä kolme järjestettyä retkeä luonnonpuistoon - sinne saa mennä vain oppaan kanssa lukuunottamatta kävelyä puiston keskellä olevan järven rantaan. Tällaisen kävelyn mekin teimme. Sattumalta rantaan tultuamme huomasimme, että veneajelu järvelle oli alkamassa. Juoksimme laivaan ja menimme istumaan vapaille paikoille toisen kerroksen eturiviin. Ihmettelimme kovasti, miten kaikkien vaadittiin pukevan pelastusliivit ylleen. Siihen saimme vastauksen tuokion kuluttua: muutama vuosi sitten vastaava vene oli kaatunut jättäen 42 matkustajaa vedenpohjaan. Siksi myös kaikille oli merkityt omat paikat. Itse risteily kesti vajaa pari tuntia. Pääosin näimme erilaisia vesilintuja, mutta myös nisäkkäitä, mieleenpainuvimpana rannalle juomaan tullut villinorsulauma. Oli hauska huomata, miten pienet poikaset ohjattiin lempeästi kärsällä ohjaten varttuneempien norsujen muodostaman ringin keskelle veneemme lähestyessä laumaa.









Samana iltana tekemämme "jungle scout" -nimellä kulkenut yöllinen viidakkovaellus oli mielenkiintoinen kokemus. Aloitimme iltaseitsemän jälkeen, jolloin oli jo täysin pimeää. Vain meille annetut ja kahden vartijan voimakkaammat taskulamput valaisivat tietämme. Alkumatkasta näimme lähinnä joitakin peuroja, pöllön, muita lintuja ja tulikärpäsiä. Enemmistö eläimistä todentui vain kuulohavainnoin. Loppumatka meni kilpaa sadetta vastaan juosten. Lopulta tihkuttelu muuttuikin todelliseksi kaatosateeksi ja ukkoseksi vieden samalla sähköt mennessään.

Kynttilän valossa valmistauduimme majapaikassamme seuraavan päivän pidempään päivätrekkaukseen, jolla emme myöskään välttynyt sateelta - tämä on aika sattuma, sillä tähän aikaan vuodesta ennen monsuuniaikaa täällä ei paljoa pitäisi sataa. Vaelsimme vaihtelevissa maastoissa yhteensä kahdeksan tunnin matkan. Korkeuseroa reitillämme oli enimmillään 400 m. Vaikka emme nähneetkään paljoa eläimiä, lukuisa kasvilajien kirjo pelkästään oli vaikuttavaa. Oppaamme mukaan alueella kasvaa pelkästään 420 eri puulajia. Uusia eläintuttavuuksia biisonien, villisikojen, apinoiden ja kauriiden lisäksi oli kotoista serkkuaan paljon kookkaampi "pitkähäntäorava" sekä valtava lintu, jonka n. 1,5 m:n leveydelle ulottuvat siivet jättivät huminallaan hetkeksi alleen kaiken muun viidakon äänen sen noustessa lentoon puun latvasta. Siitä tosin onnistuimme näkemään vain vilauksen. Anna sai tuta myös hieman ikävämmästä eläinlajista joutuessaan nyppimään verta imeviä iilimatoja jaloistaan. Mutta siitäkin koettelemuksesta selvisimme ainakin fyysisesti ehjin nahoin.

Huomenaamulla olisi siis aikomus ottaa bussi kohti Munnaria, mikäli tieto lakon loppumisesta pitää paikkansa (tätä kirjoitettaessa huomenna, mutta luultavasti olemme jo Munnarissa, kun saamme siirrettyä tekstin tabletilta blogiin). Joudumme hieman rukkaamaan aikatauluamme, mutta näillä näkymin reittimme Munnar - Ooty - Wayanad pysyy samana. Wayanadin luonnonpuistoon pitäisi päästä 28.2., jolloin meillä on sieltä varattuna ja osin maksettunakin majoitus.

Ai niin, pitää vielä mainita, että Anna on löytänyt Angry birdsin tästä tabletista. Jatkossa kirjoitusaika voi olla kortilla.

Pieti