Munnarissa vietetyt kolme päivää ovat takana. Istumme mukavasti taksissa matkalla kohti Mettupalayamia - näin vältimme kuuden tunnin bussimatkan, sähläämisen Coimbatoren miljoonakaupungissa sekä tunnin junamatkan Coimbatoresta Mettupalayamiin. Matkan varrella vaihdoimme myös osavaltiota, nyt olemme Tamil Nadussa.
Alkumatka sujui hitaasti mutkitellen, kun laskeuduimme toista kilometria lähes merenpinnan tasolle. Samalla matkasimme luonnonpuistojen poikki, siksi useassa kohtaan varoiteltiinkin eläimistä teillä, yhdessä kohtaan erikseen vain norsuista. Yhtään norsua ei kuitenkaan tullut vastaan, vaikka ovat kuulemma yleinen näky tiellä. Norsujen sanotaan olevan kovin uskollisia eläimiä, myös kesytettyinä. Eilen kuulimme tarinan, jonka mukaan yksi norsu tai pikemminkin omistaja oli aiheuttanut liikenneruuhkan, kun oli palaamassa juhlista norsunsa kanssa. Juhlissa oli maistunut yksi muki liikaa, sillä isäntä sammui maantielle. Häntä ei kuitenkaan pystytty herättämään, sillä norsu puolusti isäntäänsä ja ajoi kaikki herättämistä yrittäneet tiehensä. Paikalle piti hakea palokunta, joka onnistui vesisuihkulla herättämään isännän. Liikenne oli seisonut siinä vaiheessa puolentunnin ajan. Kyseessä voi toki olla urbaani legenda, mutta itse olen taipuvainen uskomaan tarinaan, sillä niin suomalaisittain uskomattomia juttuja on täällä jo tullut vastaan.
Myös kuljettajamme tuntuu puheistaan päätellen kunnioittavan norsuja. Hän on varmasti hieman epätyypillinen intialainen, sillä vaikka hän on hindu, hänen vaimonsa on kristitty. Mutta eipä asioista tule ongelmaa, kun ei tee niistä ongelmallisia. Kuten mies itse sanoi: "Yksi jumala, mutta vain eri päivät, jolloin jumalaa palvotaan", viitaten omiin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina tapahtuviin rituaaleihinsa sekä kristityn vaimonsa sunnuntaiseen kirkkopäivään. Voi kunpa kaikilla olisi samanlainen asenne muihin uskontoihin.
Automatka vierähti rattoisasti, mutta sitäkin raskaampaa oli etsiä hotellia yhdeksi yöksi Mettupalayamista. Kaikesta huomasi, että se on vain turistien läpikulkupaikka. Olimme jo ottamassa paikan parasta hotellia, mutta vastaanottovirkailijan tympeä asenne ja se, että hän "unohti" ilmoittaa veron lisättävän hintaan sai meidät jatkamaan taivalta helteessä. Lopulta päädyimme yhteen kaupungin murjuista, mutta halvan hinnan vastapuolena oli Annan lievä lämpöhalvaus.
Ennen hotellin etsimistä saimme kuitenkin hoidettua tärkeimmän eli varattua liput viisi tuntia kestävään junamatkaan Mettupalayamista Ootyyn. Tai siis varausliput, joilla päästiin aamulla viiden jälkeen jonottamaan paikkoja junassa. Mutta onnellisesti pääsimme lopulta myös junaan hieman intialaisen junantäyttöproseduurin jälkeen. Ei siitä sen enempää.
Matkaa ei välillä ole kuin vajaa 50km, mutta matkan pitkä kesto selittyy sillä, että matka tehdään ikivanhalla höyryveturilla. Reitti on reilu 100 vuotta sitten portugalaisten tekemä tai pikemminkin rakennuttama, sillä eiköhän intialaiset ole vastanneet raskaasta työstä. Ja sitä todellakin on riittänyt, sillä rautatie kulkee huimaavissa maisemissa keskellä sademetsää ja teeplantaaseja reitille kertyessä korkeuseroa reilun kilometrin. Pääteasema Ooty on alunperin brittien rakentama hill station hieman yli 2,2 km:n korkeudessa.
Nyt odottelemme junan lähtöä väliasema Conoorissa. Matkaa on jäljellä 18 km ja nousua vielä n. 400 m. Aikaa tuohon matkaan kuluu aikataulun mukaan 1h20min. Matka-aikaa lisää huomattavasti puolentunnin välein tehtävä veden lisääminen höyryveturiin.
Ootyssa majailemme kaksi yötä, kunnes jatkamme Wayanadin luonnonpuistoon. Sieltä meille on varattu hieman tasokkaampi majoitus neljäksi yöksi.
Munnarissa vietetyt kolme päivää sujuivat vauhdikkaasti. Teimme yhden päivän vaelluksen teeplantaaseille sekä yhden kokopäiväajelun, jonka aikana tutustuimme mm. luonnonpuistoon ja paikallisen viljelytiloihin. Kävimme myös tuloiltana katsomassa keralalaista kansallistanssia, kathakalia. Maisemat Munnarissa olivat todella upeita ja kathakali vähintäänkin mielenkiintoista. Luonnonpuistossa pääsimme tuijottamaan lähes nokatusten valtavaa biisonia, jonka sarvet taisivat herättää oppassaammekin kunnioitusta. Lisännemme muutaman kuvan sieltä, kunhan pääsemme riittävän nopean yhteyden äärelle.
Pieti
Alkumatka sujui hitaasti mutkitellen, kun laskeuduimme toista kilometria lähes merenpinnan tasolle. Samalla matkasimme luonnonpuistojen poikki, siksi useassa kohtaan varoiteltiinkin eläimistä teillä, yhdessä kohtaan erikseen vain norsuista. Yhtään norsua ei kuitenkaan tullut vastaan, vaikka ovat kuulemma yleinen näky tiellä. Norsujen sanotaan olevan kovin uskollisia eläimiä, myös kesytettyinä. Eilen kuulimme tarinan, jonka mukaan yksi norsu tai pikemminkin omistaja oli aiheuttanut liikenneruuhkan, kun oli palaamassa juhlista norsunsa kanssa. Juhlissa oli maistunut yksi muki liikaa, sillä isäntä sammui maantielle. Häntä ei kuitenkaan pystytty herättämään, sillä norsu puolusti isäntäänsä ja ajoi kaikki herättämistä yrittäneet tiehensä. Paikalle piti hakea palokunta, joka onnistui vesisuihkulla herättämään isännän. Liikenne oli seisonut siinä vaiheessa puolentunnin ajan. Kyseessä voi toki olla urbaani legenda, mutta itse olen taipuvainen uskomaan tarinaan, sillä niin suomalaisittain uskomattomia juttuja on täällä jo tullut vastaan.
Myös kuljettajamme tuntuu puheistaan päätellen kunnioittavan norsuja. Hän on varmasti hieman epätyypillinen intialainen, sillä vaikka hän on hindu, hänen vaimonsa on kristitty. Mutta eipä asioista tule ongelmaa, kun ei tee niistä ongelmallisia. Kuten mies itse sanoi: "Yksi jumala, mutta vain eri päivät, jolloin jumalaa palvotaan", viitaten omiin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina tapahtuviin rituaaleihinsa sekä kristityn vaimonsa sunnuntaiseen kirkkopäivään. Voi kunpa kaikilla olisi samanlainen asenne muihin uskontoihin.
Automatka vierähti rattoisasti, mutta sitäkin raskaampaa oli etsiä hotellia yhdeksi yöksi Mettupalayamista. Kaikesta huomasi, että se on vain turistien läpikulkupaikka. Olimme jo ottamassa paikan parasta hotellia, mutta vastaanottovirkailijan tympeä asenne ja se, että hän "unohti" ilmoittaa veron lisättävän hintaan sai meidät jatkamaan taivalta helteessä. Lopulta päädyimme yhteen kaupungin murjuista, mutta halvan hinnan vastapuolena oli Annan lievä lämpöhalvaus.
Ennen hotellin etsimistä saimme kuitenkin hoidettua tärkeimmän eli varattua liput viisi tuntia kestävään junamatkaan Mettupalayamista Ootyyn. Tai siis varausliput, joilla päästiin aamulla viiden jälkeen jonottamaan paikkoja junassa. Mutta onnellisesti pääsimme lopulta myös junaan hieman intialaisen junantäyttöproseduurin jälkeen. Ei siitä sen enempää.
Matkaa ei välillä ole kuin vajaa 50km, mutta matkan pitkä kesto selittyy sillä, että matka tehdään ikivanhalla höyryveturilla. Reitti on reilu 100 vuotta sitten portugalaisten tekemä tai pikemminkin rakennuttama, sillä eiköhän intialaiset ole vastanneet raskaasta työstä. Ja sitä todellakin on riittänyt, sillä rautatie kulkee huimaavissa maisemissa keskellä sademetsää ja teeplantaaseja reitille kertyessä korkeuseroa reilun kilometrin. Pääteasema Ooty on alunperin brittien rakentama hill station hieman yli 2,2 km:n korkeudessa.
Nyt odottelemme junan lähtöä väliasema Conoorissa. Matkaa on jäljellä 18 km ja nousua vielä n. 400 m. Aikaa tuohon matkaan kuluu aikataulun mukaan 1h20min. Matka-aikaa lisää huomattavasti puolentunnin välein tehtävä veden lisääminen höyryveturiin.
Ootyssa majailemme kaksi yötä, kunnes jatkamme Wayanadin luonnonpuistoon. Sieltä meille on varattu hieman tasokkaampi majoitus neljäksi yöksi.
Munnarissa vietetyt kolme päivää sujuivat vauhdikkaasti. Teimme yhden päivän vaelluksen teeplantaaseille sekä yhden kokopäiväajelun, jonka aikana tutustuimme mm. luonnonpuistoon ja paikallisen viljelytiloihin. Kävimme myös tuloiltana katsomassa keralalaista kansallistanssia, kathakalia. Maisemat Munnarissa olivat todella upeita ja kathakali vähintäänkin mielenkiintoista. Luonnonpuistossa pääsimme tuijottamaan lähes nokatusten valtavaa biisonia, jonka sarvet taisivat herättää oppassaammekin kunnioitusta. Lisännemme muutaman kuvan sieltä, kunhan pääsemme riittävän nopean yhteyden äärelle.
Pieti
Kommentit