Kochi - Amritapur ashram




Olemme nyt viidettä ja viimeistä päivää Kochissa. Aika kaupungissa on vierähtänyt nopeasti - ensin muistelimme tämän olevan vasta neljäs päivä. Anna sai tänään kolmannen ayurveda-hoitonsa ja toivottavaksi jää, että siitä olisi jotain hyötyä. Ainakin se on ollut uusi kokemus. Itse olen ottanut rauhallisemmin, osittain siksi että olen vähän kärsinyt pahentuneesta ihottumasta. Mutta nyt se tuntuu jo vähän paremmalta.

Päivät Harryn homestayssa ovat hetkittäin olleet juuri sellaisia kuin hän itse niitä kuvaa: kotona matkalla maailmalla. Harrylle tuntuu olevan kunnia-asia pitää vieraistaan huolta. Hetkittäin siinä on ollut tekemistä, ei kuitenkaan meidän takia, vaan kolmen hengen omanilaisseurueen vuoksi. He olivat todellisia velikultia. Yksi päivä he ostivat teurastetun lampaan, pilkkoivat sen lounaskeitoksi ja barbeque-illalliseksi. Illalliselle he kutsuivat mukaan kaikki homestayn asukkaat. Vaikka yritimme vältellä kutsua, lopulta löysimme itsemme istumasta pitopöydästä. Vanhin veljeksistä kantoi jatkuvasti paistettuja ribsejä ja muita lihapaloja pöytään. Liha oli korkeintaan medium- ja siinä olikin tekemistä yrittää saada sopivia suupaloja haukattua - varsinkin kun söin ensimmäistä kertaa lihaa tällä reissulla. Harry kieltäytyi tarjoilusta juuri lihan sitkeyteen vedoten. Lampaan ohella tarjottiin grillattua tomaattia, sipulia, valkosipulia ja hedelmäsalaattia sekä kyytipoikana olutta.







Veljekset olivat tulleet Intiaan munuaiskivien poistoa varten. Siis yksi heistä. Muut pitivät seuraa ja keskittyivät esittämään Harrylle mitä erilaisimpia toivomuksia, yleisimmin pyysivät tuomaan kylmää kaljaa. Välillä piti viedä lihaa jääkaappiin, välillä tuoda sitä takaisin. Siinä välissä piti paistaa chapatia (rieskamaista ohutta leipää), tarjoilla hedelmiä, kaikki tarkkaanmäärätyllä tavalla ja oikeaan kellonlyömään. Pelkästään lampaan kanssa he söivät n. 40 chapatia. Eikä tainnut olla ensimmäinen kerta, kun pojat olivat päässeet lihapatojen ääreen - ainakin näin voisi päätellä herrojen ulkomuodosta. Harryn vaimo joutui seisomaan tuntikaupalla lieden ääressä vain chapateja paistaakseen. Ja siinä ohessa Harry yritti palvella muita vieraita parhaansa mukaan. Ei ihme, että tänään seurueen lähdettyä Harry oli syvässä unessa eteisessä nojaten käsiinsä.

Mutta jossain myös Harryn raja tuli vastaan. Hän ei antanut lupaa tuoda pihaan elävää vuohta, jonka miehet olisivat sitten teurastaneet siinä pihassa. Mutta ehkä Harrya ei kuitenkaan voi syyttää nipottamisesta.

Meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa omanilaisista. He olivat todella ystävällisiä, kohteliaita ja oli kiinnostavaa kuulla ajatuksia luultavasti ensimmäistä kertaa omanin kansalaisilta. Tosin heidän englanninkielentaitonsa oli hyvin rajallista, mutta kyllä siinä peruskuulumiset pystyi vaihtamaan. Ja selvästi Anna teki miehiin vaikutuksen, sillä he kiikuttivat hänelle kalamarkkinoilta valkoisen rannekorun. Onnekseni Anna ei kuitenkaan menettänyt miehille sydäntään ja voimme jatkaa matkaa eteenpäin.

Olemme viimein eilen ja tänään saaneet tehtyä jotain matkasuunnitelmia siirrettyämme suunnittelua aina päivä kerrallaan eteenpäin. Nyt aikomuksemme on lähteä huomenaamulla taksilla Alappuzhaan, josta jatkamme yhdeksän lautalla backwaters-reittejä pitkin Amritapuriin, joka on kuuluisa Äiti Ammanin ashramista. Siellä olemme kaksi yötä (jos saamme huoneen). Amritapurista jatkamme lautalla Kollamiin, josta pitäisi lähteä säännöllisesti busseja Varkalaan, Keralan yhteen kuuluisimmista rantakohteista. Meitä tai sanoisinko Annaa paikalle houkutteli myös rantakalliot. Kiipeilijä ei pääse köysistään... Varkalasta olemme varanneet majoituksenkin kolmeksi päiväksi etukäteen.

Sieltä suuntaamme sisämaan ylänköjen viileyteen. Suunnitelmissa olisi ensin Periyarin luonnonpuisto, joka on tunnettu lukuisista lintulajeistaan. Sieltä jatkamme pohjoiseen Munnariin, jonka sanotaan olevan maailman korkeimmalla sijaitsevien teeplantaasien kotipaikka. Munnarista jatkamme edelleen kohti toista suosittua hill stationia, Ootya. Jos kaikki menee hyvin, matkustamme Ootyyn Mettupalayamin kaupungista pienoishöyryjunalla. Tämä yhteys on rakennettu 1900-luvun alussa ja tarjoaa kuulemma huikeat maisemat sademetsän keskellä. Matka on kovaa ylämäkeä, eikä junan nopeuden pitäisi päätä huimata, sillä 46 km:n matkaan menee n. 5 tuntia.

Ootysta yritämme päästä ehkä alueen eniten kehutulle Wayanadin luonnonpuistoalueelle, jonne toivon mukaan jäisi neljä päivää aikaa. Kierroksen päätepiste on Mysoressa, jonne suunnitelmamme sanoo meidän päätyvän 4.3. Ehdottomasti meidän on oltava siellä 8.3., sillä ostimme juuri äsken junaliput Mysoresta Chennaihin tuolle päivälle. Tai eihän mikään ole ehdotonta. Jos emme ole tuolloin Mysoressa, junaliput jäävät vain käyttämättä. Chennaista lennämme Andamaaneille 10.3.

Kommentit