Raja Ampat - viimeinen paratiisi?

Laitamme viimeistä kertaa Raja Ampatin reissulla maskin päälle ja snorkkelin suuhun. Laiturin päästä on metrin hyppy veteen. 

Tuttu lepakkokalojen parvi on meitä vastassa. Sukelluslampun valokeila näyttää korallimetsän mielikuvituksellisia muotoja. Vaikutelma on kuin leijuisi öisessä metsässä, tosin eliömaailma muistuttaa enemmän satukirjaa kuin todellista maailmaa. Pian näemme seepian ja paljon muitakin kauniita eliöitä. Vaikka vesi on lähes 30 asteista, vilun tunne saa meidät palaamaan takaisin. 

Juuri ennen laituria Silvia tarttuu käteeni. Epokkihai! Olemme haaveilleet sen näkemisestä. Hai kävelee vedenpohjaa pitkin kohti piiloaan. Ei ihme, että sitä kutsutaan "käveleväksi haiksi". Näky saa meidät hihkumaan ilosta. 

Uimme vielä kohti portaita. Laskuvesi pakottaa olemaan tarkkana navigoinnissa. Emme halua lisää korallinaarmuja jalkoihin. Menemme suihkuun ja illalliselle, jonka kotimajoituksemme on valmistanut. 

Tämä oli vain yksi päivä yli kahden viikon reissusta. Monesti jouduin nipistämään itseäni. Raja Ampat on juuri niin taianomainen kuin olen lukenut.

Alueesta puhutaan viimeisenä paratiisina, missä on totuuden siemen. Viimeisten kymmenien vuosien aikana Raja Ampat on nostanut suosiotaan. Luultavasti jokainen sukeltaja on kuullut alueesta. Papuan kupeessa sijaitseva saarialue on alkanut houkuttelemaan myös muita turisteja, jotka etsivät omaa rauhaa ja idyllistä meriluontoa. Vaikka alue on jo suhteellisen tunnettu, silti Raja Ampatissa on luontoparatiisin tuntua.

Turismin suosio on johtanut palveluiden lisääntymiseen. Alueella on kymmenkunta kallista sukellusresorttia. Niiden rinnalle on kasvanut mittava kotimajoitustarjonta. Ne olivat meillekin oikea vaihtoehto. 

Myös tietoa on nykyään helpommin saatavilla. Stayrajaampat.com on kattava sivusto, joka listaa lähes kaikki kotimajoituspaikat hintoineen. Myös Googlemapsista löytyy enin osa majapaikoista arvosteluineen. Osasta löytyy myös yhteystiedot, mutta edelleen kommunikointi on haastavaa. Laitoin kaikkiaan viestin reiluun kymmeneen kotimajoitukseen, mutta vain puolesta niistä sain kunnon vastauksia.

Lopulta päädymme varaamaan kolme majoitusta kolmelta eri saarelta. Toinen vaihtoehto olisi ollut vain ensimmäisen paikan varaaminen ja reitin päättäminen lennosta. Se ei nyt houkuttanut, sillä halusimme varmistaa, että saamme hyvää ruokaa Eidolle ja riittävästi mukavuutta Silvian äidille, Noralle, joka oli lentänyt Italiasta viettämään aikaa kanssamme.

Kyliä isossa saaristossa on vain muutama ja valtaosa kotimajoituksista on erillään muista. Siksi majapaikan vaihtaminen lennosta on haastavaa.

Monissa majapaikoissa arviot olivat aika negatiivisia. Rottia, ruokana riisiä ja papuja sekä huonoa kommunikointia. Ruoan osalta vaihtoehtoja ei ole, vaan siihen on tyytyminen, mitä majapaikka tarjoaa. Siksi tarjotulla ruoalla on iso vaikutus viihtymiseen. 

Siinä on myös Raja Ampatin viehätys. Siellä todella ollaan yhteydessä luontoon. Kaikki bungalowit ovat rannalla ja monet niistä on rakennettu veden päälle. Mekin valitsimme sellaiset. Minulla on ollut pitkää ollut haaveena päästä nukkumaan meren päälle. Nyt viimein tein haaveistani totta!

Kokemus oli jopa hienompi, mitä olin kuvitellut. Kahdessa viimeisessä paikassa saatoimme kirjaimellisesti hypätä parvekkeeltamme veteen, ainakin kun oli nousuveden aika. Ja kaikkien majapaikkojen edessä oli todella upeat talokorallit. Näimme haita, kilpikonnia, tuhansia kaloja ja muita korallien eliöitä. Koralleja on mahdoton kuvailla. Värit, muodot, tasot. 

Sopivalla vedenkorkeudella voi snorklatessa katsoa korallien värejä ja eliöitä todella lähietäisyydeltä. Hieman yllättäen tämä vei voiton sukelluksista, jotka jäivät  odotuksistamme. 

Ehkäpä odotuksemme olivat turhan korkeat. Näkyvyys ei ollut niin hyvä kuin olimme kuvitelleet. Ei se tosin huonokaan ollut, paitsi Silvian yhdellä sukelluksella.

Silloin hänellä kävi huono tuuri. Kohde oli Cape Kri. Siellä on laskettu maailman suurin kalamäärä yhdellä alueella. Sain yhtenä aamuna kokea tuon upeuden. Hetken olin keskellä kalaparvien pommitusta. Barrakudat, jättipiikkimakrillit, merirauskueväkalat ja monet muut kiertelivät ympärillämme. Kaikissa parvissa oli satoja, ellei tuhansia kaloja. Muutama haikin kävi vierailemassa. Menin niin hämilleni, että ajalehdin koralleihin ja taisin potkaista palan mukanani ja naarmun jalkaan. 

Silvia meni iltapäivällä samalle sukelluspaikalle. Silloin näkyvyyttä oli vain viitisen metriä. Olin tosi harmissani hänen puolestaan. Mutta sellainen luonto on, varsinkin sadekaudella Raja Ampatissa. 

Cape Kri-sukelluksen lisäksi toinen mieleeni vahvasti jäänyt sukelluskohde oli Manta Ridge. Pääsimme mukaan hieman vahingossa, kun yksi pariskunta perui osallistumisensa. Sukellus oli erityinen parissakin mielessä. Kohtasimme siellä erittäin voimakkaan virtauksen, mikä oli jo etukäteen tiedossa. Siksi olimme varustautuneet köydellä ja koukulla, jotka kiinnitimme korallikiven rakoon. Tai tarkemmin sukellusoppaamme kiinnitti meidät, sillä emme olleet koskaan aiemmin olleet vastaavassa tilanteessa. 

Tuntui hassulta roikkua köyden varassa ja katsella ympäröivää merielämää. Siinä ei ollut valittamista. Heti alkuun keskikokoinen valkopilkkahai kävi tekemässä tuttavuutta, kuten myös lukuisat muut riuttakalat. Pian kilpikonna ui ohitsemme. Sitten alkoi tapahtua. Näimme ensimmäisen paholaisrauskun hahmon lähenevän meitä. Se lensi hypnoottisen rauhallisesti meitä kohti. Lopulta sen monimetriset "siivet" olivat niin lähellä, että olisin voinut koskettaa sitä. 

Hetken päästä musta reef manta ray tuli tutustumaan. Se oli vain hieman paholaisrauskua pienempi, siis senkin selkä peittää muutaman metrin matkan ja paino lienee useita satoja kiloja. Kuin leikkien se heitti kuperkeikan edessämme. Kaikkiaan näimme puolenkymmentä rauskua tunnin sukelluksen aikana. 

Teimme samalla reissulla vielä toisen sukelluksen Arborek-saaren läheisyyteen. Vaikka tuokin paikka on maailmankuulu, sukellus tuntui lähinnä pliisulta.

Se olikin sukellusten ongelma. Olin ladannut niihin paljon odotuksia, koska "onhan tämä Raja Ampat". Se oli hyvä opetus, jossa tuskin olen koskaan valmis. Mitä vähemmän odotamme ja mitä enemmän osaamme vain olla, sitä parempia elämyksiä saamme.

Ehkäpä siksi kotimajoitukset tuntuivat niin hienoilta. Olin etukäteen aika varautunut, enkä halunnut odottaa liikoja. Mutta jokainen niistä oli erityinen paikka ja tarjosi elämyksiä, joita en osannut odottaa.

Yenbuba homestay Kri-saarella sijaitsi aivan sukelluskeskuksen kupeessa. Se teki sukelluksiin osallistumisesta helppoa. Vielä hienommaksi paikasta teki upea hiekkasärkkä. Laskuveden aikaan Kri- ja Mansuar-saarten välissä oli kapea hiekkasärkkä, jota pitkin pystyi kävelemään saarelta toiselle. Se oli mahtava uimapaikka Eidolle ja poikkeuksellisen kaunis aikuiseen silmään. 

Ruoka oli monipuolista ja hyvää. Sitä oli aina riittävästi. Isona bonuksena, tuoretta hedelmää oli jatkuvasti tarjolla. Banaania ja salakia (snake fruit) oli aina saatavilla sekä lisäksi vaihtelevasti papaijaa, mangoa sekä mangustinta. Se helpotti Eidon välipalasuunnittelua.

Terimakasih homestay Mansuarin saarella muistutti hienoa resorttia vain sillä erotuksella, että suihkut ja vessat olivat jaettuja ja kuivalla maalla. Muutenkin palvelu oli täydellisyyttä hipovaa. Paikan omistaja Mario puhui erinomaista englantia ja kertoi paljon anekdootteja luonnosta ja saarista. Hän järjesti veneen Gam-saaren kierrokselle sekä neuvoi kävelyreitille saaren rantaa pitkin. 

Saarikierros piti sisällään pujottelun kapeassa saaristossa, hienon lounaspysähdyksen autiolla rannalla sekä neljä snorklausstoppia, joista viimeinen Friwen wallilla oli yksi hienoimmista snorklauspaikoista, jossa koskaan olen käynyt.

Friwen wall oli niin hieno paikka, että päätimme palata sinne uudestaan viimeisen majatalomme, Yenbainus homestayn, veneellä. Sillä reissulla viimeistään Raja Ampatin viimeinen paratiisi-nimitys sai vahvan kolauksen. Merivirrat kuljettavat jatkuvasti hurjat määrät muoviroskaa. Friwen wallin parhaat snorklauspaikat olivat niin täynnä roinaa, että lähinnä teki mieli nousta ylös vedestä. 

Muullakin jäteongelma tuli konkreettisesti vastaa. Monet autiot rannat olivat vastenmielisen törkyisiä. Yhdellä sukellusreissulla keräsimme välipalan ohessa kolme säkillistä jätettä vietäväksi kierrätykseen. Tässä tapauksessa on todella toivoa, että jätteet päätyvät hyötykäyttöön, ei poltettavaksi, kuten paikallinen jätehuolto pääosin hoidetaan. Soul Scuba Divers rakentaa yhteystyössä paikallisten kanssa pienimuotoista kierrätyskeskusten, jossa muovijätteestä rakennetaan huonekaluja. Toivottavasti tuo projekti onnistuu!

Tuo oli ainoa reissumme Yenbainukselta, jos ei lasketa lyhyttä kävelyä viereiseen kylään. Meillä ei ollut tarvetta poistua majastamme. Huoneet olivat kivasti rakennettu veden päälle ja paikan kotikorallit todella upeat. Siellä näimme epokkihain lisäksi kilpikonnan ja tuhansia muita kaloja. Yhden yösnorklauksen aikana pääsimme ihmettelemään puolimetristen hummereiden tappelua. Hävinnyt osapuoli poistui korallien syvyyteen voittajan seuratessa perässä. 

Kalojakin kiehtovampaa oli katsoa korallin käsittämättömän monimuotoista olemusta. Varsinkin yöllä sukelluslampun valossa korallien syvyydestä sai hienon käsityksen. Sukelluslamppu oli loistava ostos tälle reissulle. Nyt minulla ei ollut mitään tarvetta osallistua järjestetyille yösukelluksille, kun sain katsoa yömeren showta oman bungalowiemme vierestä. Kaikkiaan tein varmaan tusinan verran öisiä snorklauksia.

Sukelluslampun ohella kiva investointimme oli vedenalaiseen kuvaukseen soveltuva kamera. Kiitos Noralle, joka osti ja kiikutti second hand tarvikkeet Roomasta! (Keskimmäisessä kuvassa on toista metriä pitkän partahain pyrstö. Näin niitä kolme tai neljä lepäilemässä kivien alla.)

Meren päällä nukkumisessa oli omat haasteensa. Aallot lyövät rantakivikkoon sellaisella voimalla, että otti aikansa tottua ääneen. Luultavasti siksi en missään vaiheessa nukkunut todella sikeästi. Välillä paaluille rakennettu majamme heilui siihen malliin, että heräsimme tarkistamaan  sen olevan vielä paikoillaan.

Mutta se oli pieni suru kaiken muun rinnalla, vaikka ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka investoivat parisataa euroa yö ja nukkuvat hienommissa resorteissa. 

Eikä tuo kotimajoituskaan Indonesian mittapuussa ole mitään huippuedullista. Maksoimme yöpymisestä 30-45 eur/yö/hlö, mikä piti sisällään kaikki ruoat. Eido oli vielä toistaiseksi ilmainen. 

Mikäli investoi resorttimajoitukseen, jää paitsi yhdestä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Moni kotimajoitus on kirjaimellisesti yöpymistä yhdessä perheen kanssa. 

Varsinkin  Yenbainuksessa sydämelliset ihmiset jäivät mieleemme. Olimme vähällä jättää majoituksen väliin. Sain todella lyhyitä "yes" vastauksia pitkiin kysymyksiini, joita lähetin etukäteen WhatsAppissa. Paikan päällä selvisi, että se johtui vain puutteellisesta kielitaidosta.

Korallien ohella mieleen jäi paikan rakkaudella laitettu ruoka. Joka aterialla meillä oli kalaa, tofua ja kasvista herkullisesti maustettuina. Kaikesta sai sellaisen kuvan, että he todella välittivät meidän viihtymisestä. Eido sai erityishuomion, kuten niin monessa muussakin paikassa. 

Ja minulla oli aidon hauskaa hyppiä laiturilta veteen kahdeksan vuotiaan Bellan kanssa, joka aina välillä vedessä roikkui jalassani. En ole varma, halusiko hän vain huilata, vai kaipasiko huomioitani. Väliäkö sillä. 

Bellan äiti viestitteli jälkikäteen Noran kanssa ja kertoi Bellan ikävöineen meitä lähdettyämme. On mukava jättää vieraina positiivinen jälki majapaikkaan.

Yhdessä majapaikassa tapasimme kaksi italialaista naista. He valittelivat Silvialle, miten kehittymättömiä ihmiset Raja Ampatissa ovat. Minulla on sellainen olo, että se on juuri päinvastoin. Maallinen omaisuus ja kännykät ovat saaneet meidät taantumaan, emmekä enää ymmärrä, mikä oikeasti on tärkeää. 

Nämä ihmiset saattavat olla henkisesti monin verroin meitä rikkaampaa. Me vain mittaamme rikkautta rahassa, joka on kovin kehno mittari.

Rahasta vielä puheenollen, asumisen lisäksi Raja Ampat ei ole muutenkaan kovin edullinen, ainakaan reppureissaajan kriteereillä. Hintaa lisää paljon liikkuminen. 

Lennot Sorongiin Papualle ovat suhteellisen hintavia. Sieltä pääsee vielä Waisaihin Waigeon saarelle julkisella laivalla, mutta siitä eteenpäin kaikki kyydit täytyy järjestää pienillä yksityisveneillä. Yksittäiset matkat vaihtelevat muutamasta kympistä satoihin euroihin riippuen etäisyydestä. 

Myös veneretket ovat aika kalliita, mutta niihin on helpompi löytää jakajia. Kävimme yhdellä sukellusretkellä kuuluisalla Piaynemon näköalapaikalla. Tämä tulee vastaan ensimmäisenä, jos Googlesta hakee Raja Ampatia. Eikä suotta.

Toinen suosittu retki on Kali Birulle eli siniselle joelle. Kävimme siellä viimeisenä päivänä ennen paluuta Sorongiin.

Molemmat kohteet ovat kyllä jokaisen käyttämämme euron arvoisia, vaikka onhan tuollaisella retkellä hieman Instagram-statuksen leima. Sellaisia me olemme. Täytyi minunkin ne omat poseerauskuvat ottaa. Tässä ne nyt ovat.

Vaikka kuinka oli upeaa viettää aikaa Raja Ampatissa, oli myös mukavaa päästä reissun jälkeen nukkumaan Sorongissa hiljaisessa hotellihuoneessa ja sängyssä, joka ei heilu. Enkä laittanut pahaksi lämmintä suihkua suolattomassa vedessä. Vielä vajaa viikko reissun jälkeen heräsin yöllä unesta kuvitellen nukkuvani veneessä.

Reissun jälkeen tulimme  muutamaksi päiväksi Dusa Duaan, Etelä-Baliin odottamaan Noran lentoa kotiin. Se oli jonkin asteinen kulttuurishokki. Autojen, skoottereiden ja ruuhkan määrä oli valtava. 

Päädyimme Silvian kanssa jättämään Nusa Duan pikaisesti taakse. 

Nyt olemme Sidemenissa, Itä-Balilla. Täällä on taas mukavan rauhaisaa, vaikka ilmeisesti tämäkin alue kehittyy turisti-infran mittapuussa vauhdilla. 

Päätimme juuri, että vietämme Vietnamissa retkemme viimeiset puolitoista kuukautta. Vielä meillä on aikaa Indonesiassa reilun viikon verran. Palaamme takaisin Nusa Lembonganin saarelle. Se on helppo ratkaisu. Saari on mukavan rauhallinen, siellä on kauniita rantoja, tuttu joogapaikka ja sieltä on vain parin tunnin matka Balin lentokentälle.

Varasimme juuri paluulennon Italiaan  toukokuun puoliväliin. Vähiin käy ennen kuin loppuu, eikä vielä kertaakaan ole päässyt koti-ikävä yllättämään, ainakaan allekirjoittanutta.