Jos istun kahvilassa Kouvolan kävelykadulla ja katson ohikulkijoita, en voi välttyä ajatukselta: ihmiset eivät voi hyvin. Ubudissa vaikutelma on päinvastainen. Kadut ovat täynnä ryhdikkäästi käveleviä ja hymyileviä ihmisiä.
Monet turistit tulevat Ubudiin parantamaan omaa hyvinvointiaan ja terveyttään. Ilmiö ruokkii itse itseään. Jokaisella vierailullani katukuvaan on tullut enemmän terveysravintoloita ja joogakeskuksia. Ja luonnollisesti enemmän kuluttajia niille.
Kapeat kadut ovat käyneet ahtaaksi. Liikenne pysähtyy ruuhkiin. Kadulla kauppiaat ovat entistä aggressiivisempia. On helppo ymmärtää ihmisiä, jotka ärsyyntyvät siitä, varsinkin jos ovat tulleet Ubudiin etsimään balilaisuuden sydäntä.
Ehäpä siksi kaduilla näkee (ainakin kuvittelen näkeväni) vahvaa spirituaalista egoa. Monet henkistä harjoitusta säännöllisesti tekevät kuvittelevat olevan muita parempia. He ovat ylimielisiä ja ärsyyntyvät, kun muut eivät ymmärrä. Ehkä olen itsekin ajoittain sellainen.
Tämä Ubudin vierailu on minulle erilainen kuin aiemmin. En luultavasti osallistu yhdellekään ohjatulle joogatunnille. Asumme 20 minuutin skootterimatkan päässä keskustasta. Minulla on opettaja kotona.
Täytettyään kaksi vuotta Eido on alkanut osoittaa entistä enemmän omaa tahtoaan. Se on välillä yllättävän vahva. Yritän peilata hänen tunnetiloja omaani. Mietin, kuinka vaikeaa minun on olla ollessani suuttunut. Minun heikko keinoni ilmaista sitä on käpertyä itseeni. Eidon ilmaisu on näkyvämpää. Hänellä on onneksi vielä kyky ilmaista oloaan spontaanista, ennen kuin häpeä ja muut tunteet tukahduttavat sen. Yritän pitää tämän mielessä ja sallia hänen olla juuri sitä, mitä hän tuntee, toki asettaen rajat. Se on monesti vaikeaa, varsinkin jos oma tunnetila ei ole tasapainossa. Siksi hän onkin niin hyvä opettaja.
Yksi asia Ubudissa pistää silmään. Kahviloissa hyvännäköiset nuoret aikuiset ovat poikkeuksetta kännykkä kourassa. Ehkäpä ihmisillä ei olekaan niin hyvä olla. Siksikin ihmisillä on entistä suurempi tarve etsiä jotain henkistä.
Epäilemättä moni pääsee lähemmäksi itseään joogamatolla tai hyvän meditaatio-opettajan ohjauksessa. Minulle parasta ovat olleet hetket luonnossa. Keski- ja Pohjois-Bali on täynnä hienoja vesiputouksia. Joet kulkevat syvissä sademetsäkanjoneissa. Aika ajoin vesi on puhkonut oikoväylän kallion läpi muodostaen veistosmaisia putouksia.
Jokainen putous on ainutlaatuinen yksilö. Joissakin on syviä altaita, jotka soveltuvat uimiseen. Osaan niistä voi jopa löytää hyppäämiseen sopivan kallionkielekkeen. Silloin minua on mahdoton pidätellä.
Ei ihme, että monet putoukset ovat pyhiä balilaisille. Eri putoukset symboloivat eri asioita. Saimme tästä oppitunnin, kun pääsimme osallistumaan majapaikkamme välityksellä yhteen uskonnollisista seremonioista.
Perheen isäntä esitteli meille ensin kotitemppelinsä. Rakennukset on rakennettu eri tasoihin. Pyhin osa kotitemppeliä on pohjoisessa. Vain perheen vanhimmat saavat viettää siellä aikaa. Arkkitehtuuri noudattaa tiettyä kaavaa, joka tulee nopeasti tutuksi, kun ajelee Balin katuja. Uudetkin rakennukset tehdään kunnioittaen vanhoja tapoja. Se on osa Balin henkeä.
Galungan-juhlan aikana Balin kadut täyttyvät koristeista ja temppelien seinät peittyivät eri värisistä kankaista. Tämä kaksi kertaa vuodessa tapahtuva seremonia-aika on yksi tärkeimmistä. Silloin juhlitaan universumin luomista ja hyvän voittoa pahasta.
Jotta saimme mennä kylän varsinaiseen temppeliin, meidän täytyi pukeutua perinteiseen juhla-asuun. Miesten pään ympäri sidotaan valkoinen liina. Se auttaa pitämään mielen tyynenä. Miehen saronki ulottuu maahan asti, jotta saisimme yhteyden äitimaahan.
Temppelissä oppinut selitti meille rituaalien merkitystä. Pyhän veden avulla kuumaveriset miehet pysyvät tyynenä. Mekin saimme siunauksen, kunhan vain uskoisimme siihen.
Miksi emme uskoisi?
Mikäli uskomme, se todella tapahtuu. Uskominen on usein itseään toteuttava ennustus. Valitettavasti keskiajan kirkon ja tieteen konflikti on ajanut länsimaalaiset pois rituaaleista. Luultavasti yhteiskunta, jossa uskomukset ja rituaalit yhdistyvät arkielämään, on onnellisempi.
Balilla törmään samanlaiseen pragmaattisuuteen uskonnollisuudessa kuin Intiassa. Oppinut selitti meille, miten hyödyllistä säännölliset seremoniat ovat myös taloudelle. Ihmiset ostavat ruokaa ja seremoniatarpeita ja pistävät rahan kiertämään. Sukulaiset tulevat ulkomailta ja tuovat tienaamiaan dollareita hyödyttämään kyläläisiä. Tämän hän kertoi ilman mitään kyynisyyttä.
Rituaalit eivät rajoitu vain juhlapäiviin. Jokaisena aamuna talot (ja veneet Amedissa) siunataan pienillä uhrilahjoilla. Suitsukkeet kuuluvat osana rituaaleihin. Niiden tuoksu tuo yhden ulottuvuuden lisää balilaisuuteen. Myös se muistuttaa Intiasta. Täällä olen usein ajatellut olevani lähempänä Intiaa kuin Lombokia.
Uskonto eroaa paljon länsimaalaisesta kirkon johtamasta instituutiosta. Täällä rituaalit ovat kylän yhteinen juttu. Ihmiset osallistuvat niihin omasta tahdosta, ei siksi, että pitäisi pelätä helvettiä tai turvata asemansa yhteiskunnassa. Länsimaisten ihmisten kyynistyminen on helppo ymmärtää. Erosinhan itsekin kirkosta lähes heti, kun pystyin, vaikka kirkko pystyisikin tekemään paljon hyvää ja eheyttämään yhteiskuntaamme. Kärjistäen Balilla uskonto yhdistää, meillä se hajottaa.
Meidän majapaikan sijainti Ubudissa on lähes täydellinen. Saamme nauttia kylän harmoniasta, mutta sieltä on vain vartin skootterimatka keskustaan. Villamme on kauniiden riisipeltojen keskellä. Muutenkin olemme tällä retkellä saaneet nauttia todella kivoista, mutta silti edullisista huoneista.
Ubudin keskustassa on vähemmän harmoniaa. Liikenne on yhtä kaaosta ja uusia liikkeitä on noussut kuin sieniä sateella. Mutta edelleen pidän Ubudista, kunhan sitä saa nauttia sopivina annoksina. Se on täynnä loistavia ravintoloita, jotka tuovat vaihtelua nasigorengiin ja muihin tyypillisiin indonesialaisiin ruokiin, joita olemme viimeiset kuukaudet syöneet.
Olen kokenut tällä reissulla uutta Balia Amedin ohella Bedugulissa, jossa vietimme viisi päivää. Kylä tunnetaan etenkin Ulun Danu Beratan-temppelin kotipaikkana. Vaikka temppeli on yksi Balin kuuluisimmista, se jäi meiltä nyt välistä.
Bedugul sijaitsee yli kilometrin korkeudella. Ilmasto on sen mukainen. Illalla sai kaivaa pitkähihaiset esiin ja lisäpeitto oli yöllä tarpeen. Se toi kivaa vaihtelua helteisiin.
Meitä veti alueella puoleensa vesiputoukset ja luonto. Kasvitieteellinen puutarha on hieno kokonaisuus. Erikoiseksi meidän vierailusta teki loistavan majapaikkamme isäntä, joka ohjasi meidät paikallisten käyttämää reittiä aidan ylitse, luonnollisesti ilman pääsymaksua. Tämä oli käytännöllinen ratkaisu, sillä puutarha sijaitsi lähes takapihallamme, mutta virallisen sisäänpääsyn käyttäminen olisi tuonut yli kilometrin lisäkävelyn.
Vielä suuremman suosituksen Bedugulissa annan Banyu Wana Amerthan vesiputoukselle. Neljän putouksen yhdistelmä on yksi kauneimmista, missä koskaan olen vieraillut.
Bedugul ja Ubud poikkeavat tämän reissun muista stopeista, sillä ne sijaitsevat sisämaassa. Mutta ilman merenrantaa emme Balillakaan olleet. Amedissa vietetyn kuukauden lisäksi pyrähdimme 11 päiväksi Nusa Lembonganin saarelle, joka teknisesti kuuluu Balin hallintoalueeseen.
Toisin kuin Balilla, Lembonganin rannat ovat hienoja ja siistejä sekä päätiet pieniä ja huonokuntoisia. Saarella on Balin charmia, mutta samalla myös pikkusaaren tuntua. Oli mukavaa, ettei katuvalaistus yltänyt meidän kotikulmille ja tiekin muistutti autotien sijasta kävelypolkua.
Se oli oikein kiva stoppi, varsinkin kun pääsimme taas tekemään pari sukellusta.
Lembonganin sukelluksissa saimme olla virtojen viemänä. Etenkin viimeinen sukelluksemme Mangrove-nimisessä sukelluspaikassa oli aikamoista kyytiä. Veteen hypättyämme virta vei meidät suoraan sukelluksen loppupisteeseen. Sukellus oli ohi puolessa tunnissa. Mutta halusimme myös kokea virtaa, sillä seuraavassa kohteessamme Raja Ampatissa on käsittääkseni todella voimakkaita merivirtoja.
Kommentit