Sri Lanka - helppoudessaan tylsä maa?



Istun sängyllä parisataa vuotta vanhan teeplantaasin majoitushuoneessani Sinharajan sademetsän kupeessa. Majapaikka menee kastiin positiivisella tavalla mieleenpainuvat yöpymiset. Niitä Sri Lankassa on riittänyt.

Juuri äsken yritin avata turistin näkökulmaa, miten paikasta saisi suositun. Näillä puitteilla sen ei pitäisi olla vaikeaa, mutta toisaalta länsimaisen turistin silmään itsestäänselvät asiat eivät sellaisia aina ole. Sen huomasin omistajan vilpittömistä kysymyksistä.

Kaikki on vähän keskeneräistä, mutta kuitenkin siistiä. Valitsin paikan luettuani vesiputouksesta, luonnollisista uima-altaista ja luonnonrauhasta. Kaivoin kuvauksen vierestä yhteystiedot, laitoin viestin Whatsappilla ja sain neuvon hypätä paikallisbussiin. Tai tarkemmin ohjeet sai puhelimitse deniyayalainen ravintoloitsija, joka lähetti apulaisensa pysäyttämään oikean bussin minua varten. Amalka Jayasingha oli sovitusti vastassa bussipysäkillä ja toi minut skootterin kyydissä tilalleen, jonka hän on perinyt isoisältään.

Tätä paikkaa ei pitäisi olla vaikea markkinoida.



Vanhan teeplantaasin päärakennusta.


Aika kutsuvia uima-altaita, varsinkin kun tietää veden tulevan suoraan sademetsästä. Pulahdin uimaan aamuin illoin.



Taas kerran kannatti luottaa Internetin arvosteluihin - näistä sivustoista Google maps nostaa koko ajan päätään ja yhä enemmän seuraan sitä. Samalla tarjoan Googlelle ilmaiseksi dataa siitä, mitä kaltaiseni matkustajat hakevat. Tämä vaihto käy minulle. Muutaman arvostelunkin olen sinne väsännyt, kun olen halunnut tehdä palveluksen sympaattiselle yrittäjälle.

Tulin Sinharajan metsään etelästä Polhenan tai tarkemmin Madihan rantakylästä. Ei ihme, että Sri Lankaa pidetään nousevana turistimaana, sillä mitkään näistä paikoista eivät ole suuren turistivirran suosiossa, mutta silti pelkästään niissä voisi viettää viikkoja.

En ollut etukäteen järin innoissani teeplantaasivierailusta. Onhan siinä jotain surullista, kun valtavia metsärinteitä on laitettu matalaksi teepuiden tieltä. Mutta nopeasti unohdin luonnonarvot, niin kaunista palmupuiden varjostamien rinteiden teepuusommittelu oli. Se oli erilaista kuin Etelä- tai Koillis-Intian järjestyneet teeviljelmät.



Tämä oli joskus teeplantaasin sähkönlähde.


Olen usein muistellut Intiassa tapaamani belgialaistytön erikoista syytä jättää Sri Lanka taakseen: "Se oli helppoudessaan tylsä maa matkustaa." On helppo ymmärtää, mitä hän tarkoitti. Täältä on vaikea saada silloin vitutti, mutta nyt naurattaa -matkatarinoita kerrottavaksi. Matkustaminen Sri Lankassa on äärimmäisen helppoa ja miellyttävää.

Busseja kulkee pienimpienkin paikkojen välillä säännöllisesti. Yleensä tilaa on kivasti, vaikka nousisi kesken matkan kyytiin. Useimmat matka-ajat ovat lyhyitä ja liikenne niin siistiä, että itsekin uskaltaa skootterilla sekaan.







Pahimmatkin koijaukset ovat hyväntahtoisia tyyliin muutama lantti turistilta lisää, vaikka kyllä se aina vähän kirpaisee huomattuaan maksaneensa bussilipusta turistilisän. Hyvää majoitusta on tarjolla paljon, ihmiset ovat todella mukavia,  paikallinen ruoka on erinomaista ja länkkäriruokaakin saa lähes kaikkialta. Ja kaikki tämä todella edullisesti.



Tähän listaan kuuluu vielä saaren siisteys, rikas historia, luonnon monipuolisuus ja yleinen vehreys. On uskomatonta, minkälaisen eron vajaa sata kilometria Intiaan voi tehdä. Tämä saa entistä enemmän ihmettelemään Intian likaisuutta. Mistä se oikein johtuu?

Kun malttaa olla paikoillaan, luonto tulee luokse.


Joskus se menee toisin päin. Ajoin muutaman sentin päästä tämän häntää.


Unohdin rannat tuosta listasta. Niitä täällä riittää kaikkeen makuun.

Madiha beach.


Whiskey Point / Pottuvil


Siis onhan tuo hieman tylsää, mikäli haluaa matkalla päästä tarkkailemaan omaa toimintaa kinkkisissä tilanteissa.

Mutta enimmälle osalle siihen ei ole tarvetta. Siksi täällä monet tekevät muutaman viikon kierroksen ja pystyvät siihen sisällyttämään lähes puoli saarta pahemmin hengästymättä.

Yksin, kaksin, kolmistaan.


Sri Lankan vehreyttä Pidurangalan huipulta.


Vaikka päätin vierailla saarella aika lyhyellä varoituksella, ehdin ennen reissua tsekkailemaan vinon pinon netin matkapäiväkirjoja ja vieläpä suomeksi. Silloin tuntui, että kovin monet kotimaiset nettikirjoittajat ovat täällä vierailleet.

Tuskin on sattumaa, että olen reilun puolentoista kuukauden aikana kuullut useampaan kertaan tuttua monotonista äidinkieltäni. Se on ollut vain positiivista - takanani on se aika, kun yritin välttää suomalaisten kohtaamista maailmalla. Kai kohtaamisessa oli silloin vähän pettymystä ilmassa, kun en ollutkaan ainoa, joka oli keksinyt matkustaa niin hienoon kohteeseen.

Alkuviikosta sain nauttia muutaman päivän mitä mainioimmasta seurasta, kun helsinkiläiset Anna ja Fanny jäivät kiinni suomalaisuudestaan Polhenan kilpikonnasnorklausrannalla.

Rishikeshissä tapaamani Riikan tiesinkin maassa kyläilevän. Se oli yksi suurimmista syistä, miksi aloin suunnistaa joulukuun lopulla Kandyn meditaatioretriitin jälkeen kohti itärannikkoa. Reilun viikon jumitin Polonnaruwassa ja Sigiriyassa, kunnes pääsin Trincomalen kaupungin kupeeseen paljon kehutulle Uppuvelin rannalle. Siellä odotti hauska jälleennäkeminen.

Trincomaleen kaupunkiluontoa.


Onneksi, sillä toinen syy tuonne menoon oli ajatus sukelluksesta. Koko itärannikon sukellus oli kuitenkin tauolla sadekauden takia, eikä Pigeon Islandille järjestetty edes snorklausretkiä. Kyllähän sadekaudesta tiesinkin, mutta eipä tullut mieleenkään, että veteen ei pääsisi ollenkaan. Etenkään kun Riikka postitteli aurinkoisia kuvia rannalta. Saapumiseni jälkeenkin keli oli mitä mainioin, mutta ei merivirrat aurinkoa tottele, ainakaan noin lyhyellä varoituksella.

Joka tapauksessa oli hauska nähdä Riikkaa, vaikka näkemiseemme liittyi tympeä episodi ja se jäi siksi lyhyeksi. Olin buukannut majoituksen Booking.comin huippuarvosteluiden perusteella ihan kivasta paikasta, jonka huone oli kuitenkin vähän tunkkainen. Päätin siirtyä paikkaan, jonka omistajan kanssa Riikka oli joogaillut ja mitä hän suositteli.

Siellä oli tarjolla puoli-ilmaiseksi tilava ja siisti huone, kiva puutarha ja vain kivenheitto rantaan. Omistajakin vaikutti ok tyypiltä, vaikka olin lukenut muutaman varoituksen sanan hänestä Tripadvisorista, toisesta matkailuarvosteluiden suurpelurista.

Seuraavana päivänä asettauduin huoneeseen ajatuksenani pidempiaikainen oleskelu.

Purkaessani tavaroitani odottelin Riikkaa kyläilemään. Hän saapuikin, mutta omistaja suhtautui Riikkaan totaalisesti persona non gratana. Jutusteltuamme muutaman minuutin omistaja tuli silmät tulessa huutamaan Riikkaa pois tontiltaan: "Get the fuck out of here! Fuck you! Go to hell!..."

Siis mitä ihmettä? En oikein edes tajunnut, mitä tapahtui. Juttelimme muutaman minuutin kadulla, kunnes omistaja toivotti minutkin tervemenneeksi, kuten myös naapurini, israelilaisen Natalien. Ei siinä mitään, olisin kyllä episodin jälkeen muutenkin lähtenyt.

Tämä oli testi meille kaikille. Läpäisimme sen hyvin. En sanonut sanaakaan selkeästi häiriintyneelle omistajalle poistuessani kiinteistöltä, sillä mitäpä tuollaisessa tilassa oleva ihminen voisi ottaa vastaan. Lähinnä tunsin miestä kohtaan myötätuntoa, vaikka vähän kädet vapisivatkin puidessamme rannalla tapahtunutta.

Luultavasti hänellä oli vain ollut jotain odotuksia päästä lähemmäksi länkkärinaista ja tuloni oli ollut riittävä triggeri sotamuistojen laukaisemiseen. Tai jotain vastaavaa. Reilu vuosikymmen sitten päättynyt sotahan koetteli erityisen karusti juuri itä- ja pohjoisrannikkoa.

Sen verran paska maku tuosta kuitenkin jäi, että minua ei huvittanut Uppuveliin jäädä, varsinkaan kun siellä naisturistien olo ei aina ole helpointa mahdollista. Joidenkin paikallisten miesten on vaikea mieltää, että bikineissä rannalla kulkeva nainen nauttii mieluummin auringosta kuin seurastaan. Tämä on ainoa miinus, jonka maassa matkustamisesta löydän ja senkin tiedän vain välillisesti.

Se on jännä, miten jostain paikasta jää kerralla hyvä fiilis tai toisesta huono ja miten sitä on tosi vaikea enää muuttaa. Sellainenhan meidän mielemme on. Heikko ja vahva.

Niinpä pakkasimme Natalian kanssa kampsut ja hurautimme päivän kestävän bussimatkan Arugam Bayhin, itärannikon eteläisimpään rantakylään. Se olikin mitä erinomaisempi valinta, sillä paikka osoittautui loistavaksi low-surffi-seasonin paikaksi ei surffaavalle turistille.

Arugam Bayn surffirantaa. Vaikka aallot eivät olleet riittäviä surffaamiseen, aika rajun kyydin ne antoivat uimarille.




Natalie tinkasi meille Galaxy Loungesta ison bungalowin rannalla 10 eurolla yö, noin neljänneksellä high season-hinnasta. Hänen seuransa oli mainio koulu. Taistelin häpeääni vastaan, kun hän kysyi hintoja alemmas ruokalistoista: "But this is low season". Opetus oli tuttu: ei meidän tarvitse hävetä mitään, kunhan olemme rehellisiä ja toimimme kunnioittavan hyväntahtoisesti. Ja sellainen hän oli!

Riikalle täytyy nostaa hattua, sillä hän viettänyt toista kuukautta samassa paikassa, ei tosin tuossa surullisessa majatalossa. Ja on Trincomaleessa edelleen. Hän on tavoittanut jotain syvempää matkustamisesta.

Joskus mietin, että vaihtaessaan jatkuvasti paikkaa matkustaja menee samalle tasolle kuin kuka tahansa vielä hieman uudempaa autoa tai isompaa asuntoa himoava. Jospa siellä seuraavassa paikassa olisi onni tarjolla? Siksi katson tuollaista matkustamista hieman kulmakarvojani nostellen.

Toisaalta tuo on vähän niin kuin matkustamisen idea, mennä ja nähdä uutta. Samalla tavalla minua polttelee uuden näkeminen ja kohtaaminen. Se on iso osa, miksi nautin niin paljon matkustamisesta. Usein mietinkin, että olisi kiva vaihtaa enemmän paikkaa.

Ja nähdä enemmän uusia maita. Ehkä siksi maabongaaminen harrastuksena ärsyttää ja olen yrittänyt olla laskematta, monessako maassa olen vieraillut. Mutta luultavasti laskisin tarkemmin, jos uusia maita kertyisi vuodessa enemmän - ja päinvastoin.

Ärsytyshän on peili itsestään ja niistä ominaisuuksista, joita en haluaisi nähdä. Siis oma heikkouteni.

Ylipäätänsä on harvinaisen typerää arvostella toisia matkustajia, kun jokainen elää elämäänsä omasta lähtökohdastaan. Mutta eipä tuota omaa mielen ajattelua auta kieltääkään.

Sen voi turvallisesti sanoa, että helvetin itsekästä tällainen matkustaminen on, mutta minkäs teet. 



Yksin (?) Kurumbigalan huipulla.


Tällaisia ajatuksia pyörittelin tänään mielessäni, kun kuuntelin suomirockin klassikkoja ja katselin avoimesta bussin ikkunasta ulos. Yritin olla läsnä ja nauttia upean vehreistä maisemista onnistumatta siinä kunnolla. Tuli sellainen olo kuin olisin katsonut semikivaa elokuvaa, joka ei kuitenkaan täysin pitänyt koukussaan.

Välillä tulee mietittyä, miksi tästä elämästä pitää jatkuvalla pohtimisella tehdä niin pirun vaikeaa. Miksi ei vaan voisi olla ja chillata, juoda kaljaa sekä nauttia kirjasta tai hyvästä ruoasta rannalla?

Pidurangala, takana Lion rock.


Mutta ei kai sellaiseen ole enää paluuta. Joskus kuvittelin, että olisin onnellinen, jos vain saisin matkustaa (ja juoda rannalla kaljaa). Nyt olen enemmän tai vähemmän elänyt unelmaani viimeiset neljä vuotta (vaikkakin enää harvoin juon olutta, mutta sitäkin enemmän nähnyt luontoa ja kulttuuria). On ollut hyvä huomata, että se ei tee onnelliseksi.

Jotain vastauksia olen matkustamisesta saanut. Intian ja Sri Lankan jooga- ja meditaatiokokemukset ovat olleet todella vahvoja. Olen pitänyt niitä rutiineja nyt mukavasti yllä. Luulen, että aika olisi kypsä yhdistää nuo rutiinit työntekoon. Ja samalla voisin viedä käytäntöön oppimiani asioita.

New Yorkissa sijoitusneuvojan työstä irtisanoutunut Michael otti nämä salakuvat. Tuossa kalliolla Sigiriyan homestayssa oli taikaa.




Ehkä tärkein löytämäni vastaus on, että onni ja viisaus löytyvät sisältäni (tai ovathan miljoonat ennen minua kertoneet tuosta, mutta silti jokaisen on itse se oivallettava). Nautinnossa ei ole mitään pahaa, mutta vain elämänmausteena, ei sen tarkoituksena. Tämän olen yrittänyt pitää mielessäni matkaa tehdessä. Tärkein tie viisauteen on omat henkiset harjoitukset ja omien periaatteiden noudattaminen. Sen tiedostaminen auttaa pysymään pidempään yhdessä paikassa.

Vähän olen harjoitellut tulevaa elämäänikin käytyäni Suomessa pikavierailulla puhujana (kiitos Footbalance, joka myös kompensoi SLL:n kautta lentopäästöni). Innostuin vähän vielä liikaa, enkä pysynyt aikataulussa, mutta toivottavasti asiakas sai siitä jotain käteen. Vähän jännityksellä, mutta myös innolla, odotan palautetta.

Pelkästään työreissuna en osannut sitä pitää. Oli mukava nähdä Suomea. Luminen Seitsemisen kansallispuisto oli lumoavan kaunis. Katsoin sitä turistin silmin. Meillä on mahtava maa ja luonto. Vanhoissa sanonnoissa on vinha perä: joskus kauas matkustaminen auttaa näkemään lähelle. 

Seitsemisen kauneutta.








Kohta edessä on taas todellinen tutustuminen itseeni. Osallistun reilun viikon päästä matkani toiselle 10 päivän vipassanameditaation kurssille Kandyn lähellä. Tämä retriitti on hieman vapaamuotoisempi kuin edellinen Goenkan perintöä kunnioittava.

Siellä on luvallista tehdä tunnin joogaharjoitus päivässä ja jopa lukea kirjoja. Kirjoittamisesta en ole varma. Aamun ensimmäinen meditaatio alkaa viideltä, siis puolta tuntia myöhemmin kuin edelliskerralla. Hiljaisuus on edelleen ehdoton vaatimus.

Retriitin jälkeen on edessä talven toinen pikatyökeikkani Suomeen. Mikäli työnantaja ei suostu lentopäästöjen kompensointiin, nipistän sen palkkiostani. Muuten ei omatuntoni pysty käyttämään alihintaisia lentoja. Siltikin on kiva toistamiseen päästä Suomeen ja näkemään huippukoripalloa!

Välilasku Dubaissa: kuningaspingviinejä näytillä Emirates Mallissa. Onhan tässä jotain surullisen perverssiä. Siinä samassa veneessä olen monessakin mielessä.


----------------------

Lisään vielä loppuun muutaman paikkakuntakommentin ja lähetän kiitoksen kaikille niille, joiden blogeista olen saanut vinkkejä. Seuraavissa paikoissa olen ehtinyt  vierailemaan.

Negombo
Rantapaikka Colombon lentokentän lähellä. Se on luonnollinen stoppi ja paikka palautua lennolta ennen matkaa eteenpäin. Ranta on aika likainen, eikä vesikään houkuta pulahtamaan, tosin moni tuolla ui. Negombon kalamarkkinat on pistäytymisen arvoinen paikka.

Negombon kalamarkkinat.






Kandy
Tämä on jostain syystä yksi maan suosituimmista paikoista. Siellä on kuuluisa temppeli, jossa sanotaan säilytettävän Buddhan hammasta. Se on pyhä paikka buddhalaisille ja mielenkiintoinen paikka vierailla, kuten myös viereinen buddhalaismuseo. Kandyn kasvitieteellinen puutarha on erilainen, mutta myös kiva vierailukohde. Kaupungissa on paljon liikenteen saasteita ja se on toistaiseksi ainoa paikka, josta en onnistunut löytämään todella hyvää ruokaa. Sijainniltaan Kandy on niin keskeinen, että sitä on vaikea välttääkään.

Polonnaruwa
Kaupunki on kuuluisa toistatuhatta vuotta vanhoista raunioistaan, jotka muistuttavat ajasta pääkaupunkina. Monipuoliset rauniot ovat suhteellisen kompaktit sijainniltaan, vaikka silti laajat. Ne kiertelee kivasti yhdessä päivässä polkupyörällä ja saavat vahvan suositukseni.









Polonnaruwassa kannattaa käyttää myös päivä tai kaksi polkupyöräillen ympäri laitakaupunkia. Silloin saa hyvän kuvan vaikuttavasta kanava- ja kasteluverkostosta, joka on myös vanhimmillaan yli tuhatvuotinen. Kaupungista löytyy monipuolisesti edullista kotimajoitusta.

Tämä on vain minulle...


Ikivanha kasteluallas on löytänyt toista käyttöä.


Sigiriya
Sigiriya on ehkä Sri Lankan tunnetuimman yksittäisen kohteen, Lion Rockin koti. Se ei ole maan hintatason huomioiden kalliin pääsylipun arvoinen, ainakaan monen reppureissaajan näkökulmasta. Ennemmin kannattaa kivuta viereiselle Pidurangalan kivivuorelle. Kukin tehköön oman päätöksen.

Lion rock


Päältä löytyy uima-allas(!)


Ja sinne matkalla paljon väkeä...


Kipuamassa Pidurangalan päälle.


Minulle Sigiriyan parasta antia oli upea homestay, sen järvenrantakallio, sieltä bongattu hurja vesilintujen määrä, tähtitaivas sekä kolmen ruokalajin illallinen. Homestay oli suurin syy, miksi viivyin viisi päivää Sigiriyassa. Kylä sinänsä on mukavan pieni ja tunnelmallinen.

Majoitus aamupalalla ja illallisella maksoi 10 euroa. 

Pieni huoneeni suosikkimajatalossa.


Ja sen aamupalaa.


Majatalon rantakalliolta näkyvät Sigiriyan suosikkinähtävyydet Lion Rock (oik.) ja Pidurangala sen vieressä.


Oikopolulla keskustaan oli kutsumaton vieras. Kuulemma myrkyllinen.


Nämä koirat kiehnäsivät ympärillä ja juoksivat aina vastaan, kun palasin majataloon...


...mutta meditaatio sai ne rauhoittumaan.


Kävin Sigiriyasta myös aamusafarilla läheisessä puistossa, jonka nimeä en muista. Siellä on paljon norsuja, mutta eipä se mikään ihmeellinen kokemus ollut.

Dambulla
Sigiriyasta pääsee puolessa tunnissa paikallisbussilla Dambullaan, jossa on kuuluisa luolatemppeli. Dambulla on masentavan pölyinen kaupunki, mutta temppeli on tunnelmaltaan maaginen. Minulle se on ollut ehkä paras yksittäinen kulttuurinähtävyys Arugam Bayn Kurumbigalan ohella.

Dambullan luolatemppeleitä ja niiden taidetta.










Trincomalee / Uppuveli
Trincomalee on meluisa ja kompakti kaupunki, ei kai muuta. Uppuveli on rantakylä suht näyttävällä rannalla ja ainakin low seasonilla siellä saa tallata suhteellisen rauhassa. Minulle jäi aika persoonaton kuva paikasta ilman majapaikkahäätöänikin.

Arugam Bay
Kylästä puhutaan lähinnä surffipaikkana, mikä taitaa pelotella turisteja. Mutta se on myös paljon muuta. Ranta on pitkä ja näyttävä, kuten Uppuvelissa, ja väkeä on low seasonilla vähän. En tiedä, oliko minulla tuuria, mutta kelit olivat mitä loistavimmat. Alkutalvella aallot eivät ole riittävät surffaamiseen. Se tarkoitti meille edullista ja laadukasta majoitusta aivan rannalla.

Arugam Baysta on pääsy upeaan luonnonpuistoon, Kumana National Parkiin. Meillä kävi tuuri, sillä varmojen elefantti- ja krokotiilibongausten lisäksi näimme kolme leopardia ja yhden niistä jopa ihan läheltä. Safarit ovat edullisia, eikä se ole sellaista puskurissa kiinni ajamista kuin monissa suosituissa puistossa, ainakin Sri Lankan ulkopuolella. Eläinhavaintoja täydensi puiston vaihteleva maasto.

Safarilla Kumanassa, parikymmentä kilometriä Arugam Baysta etelään.








Leopardi!


Matkalla safarille kannattaa pysähtyä Kudumbigalan kalliotemppelillä, joka on tunnelmaltaan erilainen kuin Sigiriyan turistikivet. Tämä on tietysti subjektiivinen kokemukseni. Itse temppeli on pieni rakennelma kallion päällä, mutta tunnelma, viereinen luostari ja näkymät kallion päältä auttoivat mieleni täydellisesti siihen hetkeen.

Kudumbigalan temppeli.






Pottuvilen laguunissa pääsee on katselemaan mangrovemetsässä piilottelevia lintuja, norsuja ja krokotiilejä. Kalastajat tekevät 10 eurolla parin tunnin soutukierroksen, kunhan osaa riittävästi tingata. Laguunin takana olevalla ranta on mukava paikka auringonlaskusta nauttimiseen, kuten Arugam Bayn eteläpuolinen Elephant rock.

Viikko tuntui lyhyeltä Arugam Bayssa, mutta pakko oli lähteä, kun lento kutsui.

Elephant Rock.


Whiskey point / Pottuvil.






Pottuvil Lagoonin mangrovemetsää ja kalastajia.






Polhena / Madiha Beach
Tämä on toistaiseksi suosikkialueeni ja palaan tuonne näillä näkymin pariksi viikoksi maaliskuussa. Kylä on pieni ja rauhallinen sekä koko ranta-alue tunnelmallinen. Sieltä löytyy lähes yksityisiä rantapaikkoja vaikka koko päiväksi, hyviä ravintoloita sekä kivoja majapaikkoja. Skootterilla pääsee helposti suosituille Mirissan ja Weligaman rannoille, mikäli elo käy tylsäksi.





Polhenan rannalla on taattua nähdä kilpikonnia, mikäli jaksaa vähän pidempään viettää snorkkelin kanssa vedessä. Polhenasta järjestetään sukellusta, mutta se ei taida missään Sri Lankassa olla ihmeellistä. Kahdella sukelluksella näin jonkun verran kaloja ja kuollutta korallia. Sukelluskeskuksen väki oli todella mukavaa ja sukellukset kohtuullisen hyvin organisoituja, vaikkakin kokemattomana sukeltajana olisin kaivannut parempaa briiffausta.

Pääosin rannat ovat kivikkoista, mutta sieltä löytyy kaksi uimiseen hyvin sopivaa hiekkarantaa. Surffaajille tarjolla on sitäkin enemmän ja se näkyy myös kylän letkeässä hengessä.

Mirissa beach
Upea ranta täynnä kaljakuppiloita. Iso tie kulkee ihan rannan takana. Kyläalueelta löytyy paljon hauskan oloisia hippiravintoloita. Tuolla on kiva vierailla, mutta en jäisi pidemmäksi aikaa. Secret Beachilla monet tykkäävät snorklailla, mutta lähinnä siellä näkyi kuollutta korallia sekä vähän kaloja.



Kalastusalusten ohella satamassa odottavat veneet valmiina viemään turisteja katsomaan sinivalaita.


Weligama Beach
Surffiranta. Hyvä paikka aloittaa harrastus hiekkapohjansa ansiosta. Ehkäpä palaan myös tuonne maaliskuulla. Rannalle on rakennettu helvetinmoinen Marriott-kolossi. Se on jotain ihan käsittämätöntä tällaiselle vanhanaikaiselle mielelle ja saa olla aika paatunut, jos se ei vaikuta tunnelmaan.

Mikä ei kuulu joukkoon?


Sekä Mirissassa että Weligamassa kävin vain pikaisesti kääntymässä Polhenasta ja olin kyllä kovin iloinen saadessani palata takaisin pikkukylän rauhaan.

Sinharaja Forest Reserve
Sinharajan sademetsä on todella upea kohde ja yksi Sri Lankan suosikeistani. Sinne pääsee helposti Deniyayan kylästä, jonne on reilun parin tunnin bussimatka Gallesta tai Matarasta. Deniyayan lähettyvillä on loistavaa majoitusta kaikkeen makuun ja budjettiin. Opas metsään on pakollinen, mutta se on helppo järjestää paikan päällä.

Sinharaja Forest Reserve on ollut Unescon maailmanperintökohteena vuodesta 1988. Sitä pidetään Sri Lankan viimeisenä alkuperäisenä laajempana sademetsäalueena. Siellä on useita endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja. Vuotuinen sademäärä on 3,5-5 metriä.

Sinharaja poikkeaa useista tunnetuimmista luonnonpuistoista, sillä siellä liikutaan jalan. Tiheästä metsästä johtuen suurempien eläinten näkeminen on harvinaista. Lähinnä vastaan tulee lintuja ja apinoita lukemattomien selkärangattomien lisäksi. Sadekaudella kannattaa varautua ainakin henkisesti iilimatoihin, mutta nyt kuivalla kaudella niistä ei juuri ollut kiusaa.

Metsässä on lukuisia jokia, vesiputouksia ja uimapaikkoja. Uimisessa sademetsäaltaassa on jotain taikaa! Luonnollisia altaita oli useita myös ensimmäisen kahden yön majapaikan Bambaragala Estate Bungalowin läheisyydessä.

Alueen korkeus vaihtelee 300 - 1170 metriä merenpinnasta ja se näkyy kasvillisuudessa. Korkeammalle pääsee tekemään mukavan puolen päivän kävelyn ilman pääsymaksua Viharahina-sisäänkäynnin kautta. Majapaikkani välittämälle oppaalle piti maksaa 1500 LKR eli reilu seitsemän euroa. Jos opas on hyvä, kuten nyt, tippaaminen on enemmän kuin suotavaa.

Nämä kuvat ovat ylemmältä reitiltä, joka päättyi maisemapaikalle Kurulugala rockille.

Kuolleelle iholle kyytiä. Oppaan mukaan kalalaji on endeeminen The Ceylon Stone Sucker.


Juomavettä. Oli raikasta!


Tämä auttaa käärmeenpuremiin.


Näkymä Kurulugalan huipulta.


Saimme paluumatkalle mukavan (?) lava-autokyydin.


Palasin vielä toisen oppaan kanssa Virahenaan yökävelylle, mutta rankkasade pakotti palamaan tunnin jälkeen takaisin.





Iso osa ihmisistä vierailee alempana ja käyttävät Pitadeniya-sisäänpääsyä. Sieltä on muutama kävelyreitti, jotka kiertävät useiden vesiputousten kauttaa. Polku on leveää ja mistään vaelluksesta ei voida puhua, enemminkin sunnuntaikävelystä. Kohdallani myös konkreettisesti, mikä oli virhe. Viikonloppuna lukuisat perheet olivat lähteneet puistoon ja liikkuivat isoina laumoina selfiekeppeineen. Olisihan tuo pitänyt Intiasta muistaa, mutta eipä ole vähään aikaan tullut mietittyä viikonpäiviä.

Silti metsä oli upea ja saa myös vahvan suositukseni. Mikäli kunnon vaellusta haluaa, käsittääkseni Knuckles Range Kandyn lähellä on parempi. Mutta primääristä sademetsää siellä ei ole.

The green vine snake (Ahaetulla nasuta)


Tässä kliseisen miehisyyden koko olemus?


Kivaa toi oli useampaankin kertaan!


Tuijotuskisa.


Loppuun vielä majoituspaikkojemme eläimiä eri puolilta maata.









Kommentit

Yoga by JaanaK sanoi…
Kuulostaa ja näyttää niin mahtavalta, että nyt on kyllä pakko lähteä käymään! Suunnitteilla matka Intiaan loka-marraskuussa, joten enköhän siihen samaan syssyyn sitten Sri Lankaan :) Kyselen sitten lähempänä vinkkejä!

Ihania kuvia ja fiiliksiä!

Jaana
pieti sanoi…
Kiitos Jaana :)

Uskallan turvallisin mielin suositella riippumatta, mitä haluaa nähdä tai tehdä. Pieleen voi mennä vain, jos haluaa nähdä liikaa. Mielelläni annan vinkkejä. Jonkinlainen käsitys täällä liikkumisesta on ehtinyt syntyä, vaikka näillä näkymin pohjoinen ja monet suositut paikat jäävät näkemättä.

Nyt mietin, mihin seuraavaksi ja tällä hetkellä Intia on vahvin ehdokas. Harmittaa vähän oma laiskuus/ajattelemattomuus, kun en syksyllä hankkinut vuoden viisumia...
Minttu sanoi…
Todella kattava infopaketti Sri Lankasta!
Kiitos paljon tästä nojatuolimatkasta!
Mukavaa myös lukea ajatuksiasi matkailusta ja elämästä.
Huomaan jakavani useimmat ajatuksesi matkailusta ja elämästä.
Nauti nyt Suomen talvesta ja mukavaa ja rentouttavaa paluuta lämpöiseen!
Iida sanoi…
Olipa mahtava ja inspiroiva Sri Lankan infopaketti, kiitos! Tuonne on pakko päästä vielä joskus <3

En ole hurjin reissaaja, joten minulle tuo kuulostaa juuri sopivalta maalta, eikä yhtään liian tylsältä :)

Iida / Iida in Translation
www.rantapallo.fi/iidaintranslation/
pieti sanoi…
Kiitos Minttu viestistä :)

Mukavaa kuulla, että pääsit matkalle nojatuolissasi, tai missä lie. Täällä on ollut kivasti aikaa mietiskelyyn ja niiden kirjoittaminen selkeyttää omaakin ajattelua. Uskon meidän kaikkien jakavan pohjimmiltaan samat arvot, mutta elämänrytmi ja olosuhteet ohjaavat toimintaamme usein siten, etteivät ne näy käytännön elämässä. Siksi on niin arvokasta välillä pysähtyä, vaikkapa nojatuolista. Nyt olen taas Sri Lankassa (Ellassa), mutta parin viikon päästä käyn Suomessa. Olisipa silloin vielä lunta :)

Iloista talvea!
pieti sanoi…
Moi Iida ja kiitos viestistä :)

Tosi mukavaa, jos teksti antoi inspiraatiota. Matkablogien luku sai minutkin haluamaan tänne. Kun löysin myös maasta kiinnostavan meditaatiopaikan, lähtöpäätös syntyi hetkessä. Tämä ei todellakaan ole liian tylsä maa. Päinvastoin, on kiva kun energiaa ei mene kaiken maailman säätämiseen. Jo sen tietäminen vähentää ressiä ja auttaa olemaan hetkessä.

Iloista talven jatkoa!