Istun kävelyvauhtia matelevassa bussissa Kathmandun esikaupunkialueella. Välillä bussi pysähtyy kokonaan. Se ei ole uutta, eikä oikeastaan edes haittaa, sillä olen oppinut nauttimaan bussimatkoista.
Ruuhkaa Pokharassa. Hyppäsin ulos paikallisbussista kävelläkseni hotellille, sillä en nähnyt ruuhkan purkautuvan mitenkään. Liikenneympyrässä autot tukkivat tien neljään suuntaan.
Maisemat Nepalissa kaupunkien ulkopuolella ovat vuoristoisia ja vehreitä. Laakson pohjilla virtaa kirkasvetisiä jokia. On upeaa kuunnella musiikkia ja katsoa ikkunasta ulos. Ja mikäli bussi on pysähtyneenä, on mahdollista lukea tai selailla nettiä - silloin kun se sattuu toimimaan.
Nyt ikkunasta näkyy ihmisten lisäksi vain rähjäisiä kojuja ja kuoppaista tietä, mutta verkko toimii hienosti. Luen Facebookin syntymäpäiväonnitteluja. Muistamisista tulee hyvä mieli, vaikkakin huono omatunto, koska en ole muistanut juurikaan muita onnitteluilla. Haluan olla vaivaamatta päätäni tarpeettomalla pohdiskelulla. Olen vain kiitollinen ja yritän ottaa vastaan. Siis todella paljon kiitoksia kaikille onnittelijoille!
On jotenkin hassu olo täyttää 40. En osaa pitää itseäni kovin vanhana, mutta silti alan käymään kohti viittäkymmentä. Aina välillä mietin, että pitäisikö minun tehdä tällä hetkellä jotain muuta kuin siirtyä Aasian köyhissä maissa budjettihotellista toiseen? En pohdi asiaa kovin vakavasti, sillä nautin elämästäni tällaisena kuin se on. Välillä olen hölmöillyt, mutta ainakin minulla on vakaa aikomus kehittää itseäni ja oppia virheistäni.
Syntymäpäivän lisäksi päivä on häävuosipäiväni. Olen kiitollinen, että minulla on vaimo, joka ymmärtää minua parhaansa mukaan ja toimii minulle rakastavana peilinä. En pidä suhdettamme itsestäänselvyytenä. Haluan oppia vaalimaan liittoa oikealla tavalla ja paremmin kuin aikaisemmin.
Parisuhdetta parempaa elämänkoulua on vaikea löytää. Sen kautta olen oppinut olemaan rehellisempi itselleni ja toiselle. Olen oppinut, että koskaan ei voi puhua liikaa ja vaikka puhuminen hetkellisesti satuttaisi, poikkeuksetta se johtaa parempaan lopputulokseen. Mitä vaikeampaa puhuminen on, sitä tärkeämpää on ilmaista tunteensa toiselle. Nyt vasta olen ymmärtänyt, kuinka huono siinä olen ollut. Mutta voin vain yrittää kehittyä ja luottaa rakkautemme kantavan.
Arvostan paljon sitä, että saan avioliitossani toteuttaa haavettani matkata ympäri maailmaa rinkka selässä. Se vaatii kumppaniltani ymmärrystä monen kuuluisan ajattelijan kirjoittamaan viisauteen: todellinen rakkaus on vapaata.
Vaatii toiselta viisautta nähdä, kuinka paljon saan kokiessani uusia elämyksiä minulle tuntemattomissa paikoissa, kuten viime viikolla Lumbinin pienessä kaupungissa Etelä-Nepalissa. Se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Siddhartha Gautaman (624–544 eaa) eli Buddhan syntymäpaikka.
Lumbinin Intian temppelin seinämaalausta.
Pysähdys Lumbinissa oli elämys. Istuin puun juurella Buddhan väitetyn kastepaikkansa lähellä ja meditoin pitkät tovit. Buddhistimunkkien mantraaminen kuului taustalla. Tunnelma oli ihanan rauhallinen.
Lumbini on täynnä eri maiden rakennuttamia temppeleitä. Kuuluisin on Peace Pagoda, joka on osa Nichidatsu Fujiin (1885–1985) II maailmansodan jälkeen luomaa konseptia yhdistää maailman ihmiset. Näitä rauhan temppeleitä on lukuisia eri puolilla maailmaa.
Vehreät puistot tarjoavat viihtyisän ympäristön kävellä ympäriinsä, vaikkakin koko paikka on hieman keskeneräisen oloinen.
Matkasuunnitelmani ovat muuttuneet useaan kertaan. Lumbinissa palautin mieleeni haaveeni vierailla Bhutanissa, onnellisten ihmisten maassa. Sinne pääsee vain matkatoimiston välityksellä ja maksamalla rojaltit valtiolle.
Laitoin viestin 5-6 eri toimistolle ja sainkin vastauksen useammista. Lyhyen harkinnan jälkeen päätin ostaa seitsemän päivän paketin. Ajattelin tämän olevan syntymäpäivälahja itselleni, sillä olen aiemmin ollut aika kitsas hankkimaan mitään ylimääräistä.
Maksoin matkan muutama päivä sitten, mutta vahingossa annoin väärät maksutiedot. Nyt rahat ovat jumissa Saksassa ja olen jännityksessä, toteutuuko 9.12. suunniteltu matkani.
Johtuen Bhutanin haaveestani vierailuni Pokharaan jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Oli silti kiva nauttia muutaman päivän ajan hyvistä ravintoloista, edullisesta mutta erinomaisesta hotellista ja ylipäätänsä kaupungin kivasta tunnelmasta lähellä Himalajan vuoristoa.
Parvekenäkymäni Pokharassa.
Tein yhden päivän vaelluksen kaupungin lähimaastoon. Se on aika paljon vähemmän kuin suunnittelemani 15 päivän Everest base camp trek. Mutta voin lohduttautua ajatuksella, että Mount Everest säilyy paikoillaan, eikä vaellusta varten tekemäni kunnonkohotukseni ole mennyt hukkaan.
Nyt minulla neljä päivää aikaa Kathmandussa ennen toivottavasti alkavaa Bhutanin matkaa. Vaikka Kathmandu on yhtä kaaosta, siitä huolimatta tykkään siitä ja sen turistialueesta, Thamelista. Minulla on Kathmanduun erityinen tunneside, sillä se oli osana ensimmäistä vähän pidempää reppureissuani toistakymmentä vuotta sitten.
Bussimme liikkuu taas vauhdilla. Kohta olemme perillä. Yksi määränpää tulee vastaan, mutta elämä jatkuu yhtä päivää, tai vuosikymmentä vanhempana. Tai sitten voin olla vain tässä hetkessä miettimättä mennyttä aikaa, jos vain siihen kykenen. Siitähän elämässä on viime kädessä kyse - yksin ja yhdessä.
Kommentit