Seitsemän päivän ajan maltoimme maata aloillamme tekemättä juuri mitään. Tai kai ei mitään tekeminen on tekemistä, varsinkin jos se sisältää lukemista ja snorklailua. Ja paranemista. Nyt kurkkukipujamme lukuunottamatta olomme ovat molemmilla jo ihan kohtuulliset. Silti jatkaisin mielelläni neem-puun höyryjen hengittämistä, mikäli aivan loistava swahili-isäntämme jaksaa sitä keittää.
Lukusuositus menee Jung Changin Villijoutsenille. Ja mikäli et ole hankkinut itsellesi Päivi Kanniston nomadi-höpötyksiä, älä hankikaan.
Sitten päätimme aktivoitua.
Anna leikkasi juuri aloevera-kaktuksesta palasen sivelläkseen sen sisältämää salvaa punertavaan ihoon. Punerrus on aika vähäistä huomioiden, että saavuimme puolen päivän snorklausreissulta meriluonnonpuistosta.
Reissu oli huonosti organisoitu, mutta pääsimme perille. Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Näimme kuitenkin kivasti kaloja ja värikästä korallia, Anna yhden itseään suuremman kalan. Kilpikonnia ja delfiinejä ei tullut vastaan, vaikka jälkimmäisiä piti näkyä 99 tai 85 %:n varmuudella arvioijasta riippuen. Täysin tai 110 %:n varmaa ei valitettavasti tarjottu.
Pienestä takaiskusta huolimatta luontobongauksemme etenee kivasti raiteillaan. Eilen näimme pihassa kaksi kameleonttia päällekkäin. Haettuamme kameran toinen yksilö kipitti karkuun ja toinenkin vaihtoi väriä. Mutta ei hätää, päällä olleen kameleontin katkenneet lemmenleikit vaihtuivat maukkaaseen ateriaan, kun kieli pingotti suuhun heinäsirkan usean vartalonmitan päästä.
Lemmenleikeistä emme ole jääneet paitsi. Yksi pihapiirin narttukissa on ollut kiimassa ja se on sekoittanut täysin miesten päät. Onneksi parin päivän (ja yön!) tappelua ja mouruamista seurasi helpotus ja ainakin kaksi eri koirasta pääsi pukille, luultavasti useampikin.
Eilen kävimme ensimmäistä kertaa saaren ulkopuolella, kun isäntäperhe vei meidät vastarannalle Simonen kylään. Sieltä saimme kylmää juomista (täällä ei ole jääkaappia) ja pääsin parturiin. Vasta parturin tuolissa istuessani konkretisoitui ajatus, että seuraavat vajaat viisi kuukautta kuluvat oikeasti Afrikassa.
Aikaisemmin en sitä ole kunnolla ehtinyt miettimään, koska eihän reissun varaamisestakaan ole pitkään aika vierähtänyt. Se aika menikin kaikenlaisia enemmän ja vähemmän mielenkiintoisia asioita hoitaessa, eikä itse matkustamista ehtinyt murehtimaan. Onneksi ajatus reissusta tuntui vieläkin hyvältä.
Parturi ei ollut syy lähteä ihmisten pariin, vaan vastarannan apinanleipäpuumetsä. Apinanleipäpuut voivat kasvaa yli 1000 vuoden ikäisiksi. Niiden runko ja juurakko paisuvat valtaviksi, sillä puu varastoi runkoon vettä. Siksi ne kestävät pitkääkin kuivuutta. Metsässä oli muitakin puulajeja, joista osa kasvoi hyvinkin korkealle. Kaikkiaan pieni palsta oli tosi tunnelmallinen. Siihen vaikuttivat sen asukitkin.
Colobus monkey -perheet (kirjoitan lajit englanniksi jos en osaa kääntää) päivystivät usean puun latvassa. Näimme metsässä myös paviaaneja sekä kahta pienempää apinalajia. Toinen oli pihapiirissämmekin asustava blue monkey, joka käy aina auringonnousun aikaan katsastamassa, olisiko keittiöömme jäänyt mangonjämiä. Blue monkey on saanut kovan kilpailijan vuohista, jotka viimeisen vuorokauden ajan pistäneet mangontähteet poskeensa.
Toissapäivänä aloitimme jo varovaisen totuttelun ihmisten ilmoilla liikkumisesta. Silloin kävelimme kylän poikki coral gardeniksi nimettyyn puistoon. Se koostuu kivettyneistä koralleista, jotka ovat jääneet maanpinnalle muodostaen laavakivimäisiä muodostumia. Alueen pohja peittyy täyden kuun nousuveden aikana merivedestä.
Siksi se on otollinen alue mangrovemetsille ja ravuille. Alueen rapujen erikoinen ominaispiirre on yksisaksisuus. Olin joskus nähnyt niistä luontodokkareissa, mutta nyt oli hauska nähdä luonnossakin yhden saksen vääntöjä - jostain syystä koko merenpohja oli täynnä pientä rapujen välistä taistelua. Liekö yksisaksisuus syy tai seuraus?
Rapuja täällä on muutenkin hurja määrä. Koko saari on korallikiveä ja siten täynnä loistavia piilokoloja. Eilen ajoin huoneestammekin puukepillä ulos kahden tarantellan kokoisen ravun, joka onneksi kiltisti juoksi sivuravia ovesta ulos. Toisen kerran olen leikkinyt kotisankaria, kun sain lempeän huudon tulla poistamaan skorpionia kylpyhuoneesta. Tehtävän suoritettuani jouduin punnitsemaan, annanko enemmän painoa sankarinviitalle vai Annan mielenrauhalle. Valitsin jälkimmäisen ja annoin epävarman tunnistuksen: mielestäni se oli valtava lude komeilla skorpionimaisilla pihdeillä, ei siis skorpioni.
Tänään naapurimökkiimme tulee keskieurooppalainen pariskunta, joten meidän on pakko hieman sosialisoitua lisää. Tähän asti on ollut mukavaa olla paikallaan ja vain rentoutua. Vaikka pysähtyminen on ollut antoisaa, rehellisyyden nimissä on sanottava, että hetkittäin myös paikallaan olo on ollut kuluttavaa. Omia ajatuksia ei ole päässyt karkuun. Siksipä pitäisikin pysähtyä useammin.
Lukusuositus menee Jung Changin Villijoutsenille. Ja mikäli et ole hankkinut itsellesi Päivi Kanniston nomadi-höpötyksiä, älä hankikaan.
Sitten päätimme aktivoitua.
Anna leikkasi juuri aloevera-kaktuksesta palasen sivelläkseen sen sisältämää salvaa punertavaan ihoon. Punerrus on aika vähäistä huomioiden, että saavuimme puolen päivän snorklausreissulta meriluonnonpuistosta.
Reissu oli huonosti organisoitu, mutta pääsimme perille. Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Näimme kuitenkin kivasti kaloja ja värikästä korallia, Anna yhden itseään suuremman kalan. Kilpikonnia ja delfiinejä ei tullut vastaan, vaikka jälkimmäisiä piti näkyä 99 tai 85 %:n varmuudella arvioijasta riippuen. Täysin tai 110 %:n varmaa ei valitettavasti tarjottu.
Pienestä takaiskusta huolimatta luontobongauksemme etenee kivasti raiteillaan. Eilen näimme pihassa kaksi kameleonttia päällekkäin. Haettuamme kameran toinen yksilö kipitti karkuun ja toinenkin vaihtoi väriä. Mutta ei hätää, päällä olleen kameleontin katkenneet lemmenleikit vaihtuivat maukkaaseen ateriaan, kun kieli pingotti suuhun heinäsirkan usean vartalonmitan päästä.
Lemmenleikeistä emme ole jääneet paitsi. Yksi pihapiirin narttukissa on ollut kiimassa ja se on sekoittanut täysin miesten päät. Onneksi parin päivän (ja yön!) tappelua ja mouruamista seurasi helpotus ja ainakin kaksi eri koirasta pääsi pukille, luultavasti useampikin.
Eilen kävimme ensimmäistä kertaa saaren ulkopuolella, kun isäntäperhe vei meidät vastarannalle Simonen kylään. Sieltä saimme kylmää juomista (täällä ei ole jääkaappia) ja pääsin parturiin. Vasta parturin tuolissa istuessani konkretisoitui ajatus, että seuraavat vajaat viisi kuukautta kuluvat oikeasti Afrikassa.
Aikaisemmin en sitä ole kunnolla ehtinyt miettimään, koska eihän reissun varaamisestakaan ole pitkään aika vierähtänyt. Se aika menikin kaikenlaisia enemmän ja vähemmän mielenkiintoisia asioita hoitaessa, eikä itse matkustamista ehtinyt murehtimaan. Onneksi ajatus reissusta tuntui vieläkin hyvältä.
Parturi ei ollut syy lähteä ihmisten pariin, vaan vastarannan apinanleipäpuumetsä. Apinanleipäpuut voivat kasvaa yli 1000 vuoden ikäisiksi. Niiden runko ja juurakko paisuvat valtaviksi, sillä puu varastoi runkoon vettä. Siksi ne kestävät pitkääkin kuivuutta. Metsässä oli muitakin puulajeja, joista osa kasvoi hyvinkin korkealle. Kaikkiaan pieni palsta oli tosi tunnelmallinen. Siihen vaikuttivat sen asukitkin.
Colobus monkey -perheet (kirjoitan lajit englanniksi jos en osaa kääntää) päivystivät usean puun latvassa. Näimme metsässä myös paviaaneja sekä kahta pienempää apinalajia. Toinen oli pihapiirissämmekin asustava blue monkey, joka käy aina auringonnousun aikaan katsastamassa, olisiko keittiöömme jäänyt mangonjämiä. Blue monkey on saanut kovan kilpailijan vuohista, jotka viimeisen vuorokauden ajan pistäneet mangontähteet poskeensa.
Toissapäivänä aloitimme jo varovaisen totuttelun ihmisten ilmoilla liikkumisesta. Silloin kävelimme kylän poikki coral gardeniksi nimettyyn puistoon. Se koostuu kivettyneistä koralleista, jotka ovat jääneet maanpinnalle muodostaen laavakivimäisiä muodostumia. Alueen pohja peittyy täyden kuun nousuveden aikana merivedestä.
Siksi se on otollinen alue mangrovemetsille ja ravuille. Alueen rapujen erikoinen ominaispiirre on yksisaksisuus. Olin joskus nähnyt niistä luontodokkareissa, mutta nyt oli hauska nähdä luonnossakin yhden saksen vääntöjä - jostain syystä koko merenpohja oli täynnä pientä rapujen välistä taistelua. Liekö yksisaksisuus syy tai seuraus?
Rapuja täällä on muutenkin hurja määrä. Koko saari on korallikiveä ja siten täynnä loistavia piilokoloja. Eilen ajoin huoneestammekin puukepillä ulos kahden tarantellan kokoisen ravun, joka onneksi kiltisti juoksi sivuravia ovesta ulos. Toisen kerran olen leikkinyt kotisankaria, kun sain lempeän huudon tulla poistamaan skorpionia kylpyhuoneesta. Tehtävän suoritettuani jouduin punnitsemaan, annanko enemmän painoa sankarinviitalle vai Annan mielenrauhalle. Valitsin jälkimmäisen ja annoin epävarman tunnistuksen: mielestäni se oli valtava lude komeilla skorpionimaisilla pihdeillä, ei siis skorpioni.
Tänään naapurimökkiimme tulee keskieurooppalainen pariskunta, joten meidän on pakko hieman sosialisoitua lisää. Tähän asti on ollut mukavaa olla paikallaan ja vain rentoutua. Vaikka pysähtyminen on ollut antoisaa, rehellisyyden nimissä on sanottava, että hetkittäin myös paikallaan olo on ollut kuluttavaa. Omia ajatuksia ei ole päässyt karkuun. Siksipä pitäisikin pysähtyä useammin.
Kommentit