Tänään lähdimme viimein Wasini Islandilta 13 päivän lepäämisen jälkeen. Faisal heitti meidät veneellä Shimonin satamaan Aminan jättäessä jäähyväiset laiturilta. Tämän sympaattisen saksalais-kenialaisparin pitämä Blue Monkey Cottage oli todella vastinetta suht pienelle rahalle.
Olin lukenut opaskirjasta, että saarella elää kookosrapuja. Tieto piti paikkansa. Saarelta löytyy myös yksi vanha mies, joka tietää miten niitä metsästetään. Pääsimme eilen mukaan rapujahtiin seuraamaan vanhusta työssään.
Lähdimme aamuseitsemältä laskuveden aikaan sovitusti liikkeelle. Seurasimme vanhaa miestä saaren toiselle puolelle, jossa hän neuvoi ottamaan kengät jalasta. Epäuskoisina jatkoimme seuraamista miehen painuessa mangrovemetsän syövereihin.
Aluksi kävelimme metsän pohjaa. Jalat upposivat paikoin lähes puolen metrin syvyyteen mutaan, mutta sitä ei kestänyt pitkään. Kettärästi vanhus hyppäsi mangroverungon päälle ja alkoi kivuta niitä pitkin aina syvemmälle metsään. Hetkessä olimme lähes epätodellisessa mangroveryteikössä, jossa jokainen askelma piti punnita huolella - kapeatkin tuoreet rungot kyllä kantoivat, mutta mikäli erehtyi luottamaan lahoon runkoon, löysi itsensä polvia myöden mudasta.
Vanhus ei tarvinnut mangrovejuurten päällä hyppelyyn edes käsiään. Välillä mies pysähtyi huhuilemaan taakse ja odottamaan tuloamme. Onneksi hän pysähtyi pari kertaa muutenkin, nimittäin nappaamaan ravun.
Jostain ihmeestä mies sai vainun ravusta. Hänellä oli mukanaan kolme erilaisista koukkua, joilla hän haroi maata kyynerpäiden syvyydestä mutaa. Kymmenen minuutin ähellyksen jälkeen tuloksena oli komea kookosrapu. Sama toistui hetken päästä uudelleen. Kolmas yritys tuotti vesiperän.
Kahden tunnin kiipeilyn jälkeen tulimme metsän läpi merenrantaan. Mies harppoi päättäväisesti kohti toista mangrovemetsää ja näytti, että kaksi rapua pitäisi vielä saada ennen nousuveden tuloa. Meille riitti siinä vaiheessa. Annoimme miehelle juomarahan kouraan ja palasimme puolikuolleina takaisin kylään. Pienen peseytymissnorklailun jälkeen lounas teki terää.
Edes majatalon paikallinen isäntämme ei tiennyt ennen tätä, mistä ravut heidän pöytäänsä ovat tulleet. Rapumies on saarella ainoa, jolla on siihen osaaminen. Kohta lienee aika alkaa siirtämään taitoa eteenpäin, vaikka vielä tuo tosi ketterästi sujuikin - vain nuoremmilla eli meillä oli vaikeuksia seurata.
Tänä aamuna heräsimme ennen kukonlaulua, jotta ehtisimme illaksi Arushaan. Kaikki meni kuin Strömsössä aina Tangaan asti. Otimme Shimonista bussin tienristeykseen ja sieltä edelleen matatun eli pakettiautobussi Lunga-Lungan rajakylään. Matatukuski suostui heittämään meidät aina raja-asemalle asti ja vältimme siten moottoripyörätaksien armeijan.
Kenian poistumisleimat saimme vaivatta ja vaikka rajaviranomainen hieman nikotteli Annan yli 10 vuotta vanhalle keltakuumerokotukselle, saimme myös Tansanian 3 kk:n viisumileiman. Raja-aseman nimi Horohoro komeilee nyt passeissamme. Virkailija väitti, että leima pitäisi sisällään Itä-Afrikan viisumin, jolla pääsisi myös Keniaan, Ugandaan ja Ruandaan. Hieman tuota epäilen, mutta se olisi kyllä oikein erinomainen asia.
Rajalta otimme bussin Tangaan, josta piti olla lukuisia lähtöjä Arushaan. Kyllä niitä olikin, mutta kaikki olivat täynnä. Arvoimme hetken mitä tekisimme. Aamubussilla olisimme aikaisintaan kahdelta iltapäivällä perillä. Se tarkoittaisi yhden safaripäivän missaamista.
Ratkaisu löytyi lompakosta. Päätimme maksaa itsemme kipeiksi ja otimme taksin lähes 500 km:n matkalle. Ensimmäinen pyyntö oli tasan miljoona paikallista rahaa. Lopulta päädyimme maksamaan 450 000. Nyt matkaa on 2/5 jäljellä ja ainakin vielä ratkaisu vaikuttaa oikealta. Toivottavasti olemme muutaman tunnin päästä samaa mieltä.
Kommentit