Katselen hedelmälepakoiden lentoa täyden kuun dominoivalla taivaalla yön ottaessa vuoroaan. Yksi lepakko laskeutuu viereiseen palmuun. On taianomainen tunnelma. Ensimmäiset tähdet näkyvät pilvettömällä taivaalla.
Istun pienen majataloni keskeneräisellä katolla. Pian tähän tulee uusi kerros ja kolmas huone. Olen talon ainoa asukas.
Kattoterassini aamulla.
Lämpötila on täydellinen. Auringonlasku ja auringonnousu ovat parhaita hetkiä tropiikissa. Nyt edes hyttyset eivät kiusaa, vaikka olen ilman paitaa.
Katselin valmiiksi illallispaikan, johon hurautan kohta skootterilla. En malta vielä lähteä.
On mahtavan rauhallista. Asun sademetsän laidalla pienessä kylässä. Täältä on vajaa kymmenen kilometriä Unawatunan kauniille, mutta hektiselle rannalle. Sijainti on aika ideaalinen, vaikka mielelläni ottaisin vielä meren viereeni. Kaikkea ei voi saada.
Majatalon omistaja on kuin Sri Lanka pienoiskoossa. Hän antaa minulle oman rauhan, mutta milloin vain pyydän jotain, toteuttaa sen välittömästi ja uskoakseni vilpittömän iloisesti.
Sri Lankan etelärannikkoa.
Luin ennen tänne tuloani hehkutuksia luonnosta, rannoista, kulttuurista, historiasta, eikä aiheetta. Mutta yksi asia nousee ylitse muiden: ihmiset.
Olen ollut kohta kolme kuukautta saarella. Matkaan on mahtunut toista sataa kohtaamista. Niistä vain muutama on jättänyt negatiivisen maun; pari turistien huijaamisesta elantoaan lisäävää kauppiasta ja hotellihakukoneiden arviontibisneksen sokaisemaa majatalonpitäjää ovat onnistuneet oikeasti ärsyttämään.
Hiriketiyassa jätimme majapaikan yhden yön jälkeen. Omistaja tuntui tekevän asioita vain siksi, että saisi meiltäkin hyvät arvostelut huippukommenttien jatkoksi. Toistaiseksi tuo on ollut poikkeus, vaikka arvosteluteollisuus tekee aidon majatalonpidon haasteelliseksi.
Esimerkkejä srilankaisesta ystävällisyydestä on paljon. Tapasin reilu kuukausi sitten colombolaisen Gabajan Nilamben meditaatioretriitillä. Vaihdoimme vain muutaman sanan. Hän kehoitti ottamaan yhteyttä, mikäli kävisin Colombossa.
Päätin noudattaa ohjetta. Hän tuli Taco Housen pihaan, kuten oli luvannut ja halusi välttämättä tarjota jäätelön.
Selvisi, että hän oli ollut aiemmin töissä laivoilla ympäri maailmaa, mutta nyt rauhoittanut työnsä Colombon satamaan. Hän kysyi kiinnostustani nähdä työpaikkaansa. Sitä ei kauaa tarvinnut miettiä - onhan satama yksi maailman suurista toimien linkkinä Aasian ja Euroopan sekä Amerikan välillä. Sitä on sisällissodan jälkeen laajennettu voimakkaasti - luonnollisesti kiinalaisella rahoituksella. Se ohitti juuri Mumbain Etelä-Aasian suurimpana satamana.
Olen lukenut suurista konttilaivoista, mutta nyt näin omin silmin 300 metrisen konttihirmun. Sellainen oli satamassa odottamassa lastausta. Se syö uumeniinsa lähes 10 000 konttia. Suurimmat satamassa vierailevat laivat ovat lähes 400 metrinen.
Gabajan työnä on hypätä tuollaisten laivojen ohjaamoon ja saattaa se turvallisesti satamaan. Nyt hänellä oli vapaapäivä ja saatoimme käydä katsomassa ohjauskeskuksessa, miten laivojen kulku järjestetään.
Taustalla konttilaiva MSC, pituus 300 metriä, syväys reilu 13 metriä.
Suursataman työvuorolista.
Satamavierailun lisäksi kävimme katsomassa muutamia paikallisia nähtävyyksiä ja päätimme kierroksen mehubaariin, jossa hän halusi vielä tarjota. Opettelin vain ottamaan vastaan.
Oli välttämätöntä poseerata kaikkien mahdollisten nähtävyyksien edessä.
Puhuimme siitä, miksi srilankalaiset ovat niin ystävällisiä. Hän uskoi buddhalaisuuden vaikuttavan asiaan. Ihmiset haluavat kerätä hyvää karmaa hyvillä teoilla. Se tuntuu hieman keinotekoiselta. Gabajan mukaan useimmat ovat tapabuddhalaisia ilman, että harjoittaisivat mieltään säännöllisesti meditoimalla. Vaikka tapauskovaisia riittää kaikissa uskonnoissa, se on sääli. Juuri ajatus oman mielen kehittämisestä ja sisäisen viisauden etsimisestä tekee buddhalaisuudesta filosofian, joka minun silmissäni erottaa sen useimmista uskonnoista. Mutta onhan se hyvä, että kunnioitamme toisiamme, oli syy mikä tahansa.
Nyt majailen Midigamassa, Unawatunan ja Weligaman välissä. Majapaikkani on reppureissaajien suosima halppispaikka ja tunnelma sen mukainen. Nautin siitä vietettyäni edellisen viikon yksin hotellissani.
(Sosiaalisia) ruokatunnelmia.
Tulin tänne oppimaan surffausta. Lähellä on useita aloittelijalle sopivia pitkiä ja loivia hiekkarantoja. Olen käynyt kuutena päivänä yrittämässä pystyssä pysymistä. Kolmena päivänä olen palkannut opettajan, mutta viimeisen kerran jälkeen sain tarpeekseni.
Aloittelijoille täydellinen Kabalana beach Ahangamassa.
Ensimmäinen opettaja kertoi jatkuvasti, mitä ei pidä tehdä. Mielessäni toistelin, miten negaation kautta ei pitäisi opettaa. Seuraava opettaja oli rennompi jamppa. Mutta haastavaa oli "vain hypätä laudan päälle, kun tuntee aallon olevan kohdallaan". Miten voi sen tuntea, kun ei tiedä, mitä pitäisi tuntea. Löysinkin itseni jatkuvasti nokallani peläten laudan tulevan niskaani. Ei pitänyt ajatella mitään, mutta silti piti muistaa hänet ohjeet: "Älä jätä mitään vaihetta välistä."
Kyllä me toisille nauroimmekin. Ja hän tarjosi hammasrivi loistaen ylävitosta, kun onnistuin aallon sieppaamaan. Mutta taas silloin, kun hän käski minun hypätä veteen rauhoittumaan hosuttuani aallon kanssa, teki mieli kirota hänelle päin naamaa... Vaikka nyt valitankin, oli kokemus opetuksesta hyvä.
Parasta oli kuitenkin harjoittelu rauhassa ja yksin. Vaikka lautani oli iso ja aloittelijoille sopiva soft board, ei se poistanut hyvää tunnetta pysyttyäni pystyssä. Viimeisenä päivänä surffasin hollantilaisen Maartsan kanssa, aloittelija hänkin. Oli mahtava tunne, kun onnistuimme nappaamaan saman aallon ja livuimme vierekkäin kohti rantaa. Palkitsemme toisemme lämpimällä halauksella.
Yhdet sakotkin olen ehtinyt saada. Ajoin skootteria ilman kansainvälistä ajokorttia. Tätä ennen en ollut edes tietoinen sellaisen olemassaolosta. Olen vain sanonut minulla olevan ajokortti. Sakkoni ei ollut sattumaa. Poliisit ratsaavat täällä usein ohikulkijoita. Se oli oikeastaan ihan hyvä. Loppupäivät ajelin ympäriinsä polkupyörällä. Aloittelijalle soveltuvalle hiekkarannalle oli majatalosta 15 minuutin pyöräily ja lähimmälle rannalle 3 minuuttia.
Lopulta olin toista viikkoa surffirannoilla.
Tätä kirjoittaessa istun junassa kohti Colomboa. Sieltä jatkan edelleen Kandyyn - ehkäpä saan matkalla tekstin viimein valmiiksi. Tällä reissulla ei vain ole huvittanut niin paljoa kirjoittaa.
Junamatkustus on yllättävän vaivatonta ja sujuvaa (ehkä pitäisi lopettaa vertailu Intiaan). Colombo-Negombo -välin matkustin oviaukossa seisten.
Asema lähellä Kandya.
Huomenna osallistun kuuden päivän meditaatioretriittiin hiljaisuudessa, taas tutussa Nilamben meditaatiokeskuksessa Kandyn kupeessa. Nilamben jälkeen suunta on auki. Viisumi on voimassa toukokuun loppuun asti, joten sen puolesta ei ole kiire minnekään.
Ehkä palaan vielä etelään opettelemaan surffausta. En tiedä, jäinkö siihen koukkuun, mutta mukavaa touhua se on. Tekee hyvää opetella jotain uutta. Se pitää aivot virkeänä ja auttaa ymmärtämään oppimisesta, kuten myös opettamisesta.
Vaikka viihdyn loistavasti Sri Lankassa, jossakin sisällä on polttelua vaihtaa maisemaa. Haluaisin Malediiveille sukeltamaan, mutta jotenkin ajatus mennä yksin sinne tuntuu tylsältä. Indonesia, siellä etenkin Raja Ampat, Myanmar, Intia ja ehkäpä Filippiinitkin kuulostaisivat hyvältä. Jopa Papua-Uusi-Guinea ja Australia ovat käyneet mielessä.
Pitää katsoa onko sama tunne viikon rauhoittumisen jälkeen.
Anna vieraili ja tarjosi ihania hetkiä. Vietimme aikaa Madihan ja SK Townin rannoilla sekä Sinharajan sademetsässä. Annan lähdettyä iski yksinäisyys, minkä takia muutin sosiaalisempaan hostelliin.
Edelleen haluan opetella olemaan yksin ajatusteni ja tuntemuksieni kanssa. Joskus se on vain vaikeaa. Siksi ei olisi hassumpaa nähdä tuttuja Kaakkois-Aasiassa. Laitathan viestiä, mikäli olet suuntaamassa tänne päin. Biletystä en etsi, mutta kaveria vaellukselle, sukeltamaan ja miksei joogaamaan tai meditoimaan. Eikä ilta tanssienkaan olisi hassumpaa. Unawatunassa osallistuin joogapaikan järjestämään tanssi-iltaan. Oli mahtava tunne uskaltaa vapauttaa itsensä (se on minulle todella haastavaa) - eikä siihen vaadittu pisaraakaan alkoholia.
Matka-aikaa on vielä suurella todennäköisyydellä jonkin verran jäljellä. Olen alkanut tosissaan kypsytellä paluuta työelämään. Ajatus tuntuu hyvältä. Yhden seuran kanssa käyn suhteellisen vakavia neuvotteluja. Se vaikuttaa lupaavalta. Todennäköisesti siellä on paikka auki ja luultavasti olisin halukas sinne menemään. Retriitin jälkeen selviää, poistuvatko kysymysmerkit, vai vedetäänkö viiva yli. Sen tiedän, että lähden vain sellaiseen projektiin, mihin voin sitoutua täysillä.
Sadekausi on tuloillaan.
Kommentit