Vuosi sitten kuukausi Rishikeshissä vierähti kuin vahingossa joogakoulun penkillä. Kaupungista, etenkin sen ilmapiiristä, jäi silloin hieman ristiriitainen kuva. Siksi nyt mietitytti palata sinne.
Tuskin missään toisessa intialaisessa kaupungissa on suhteessa yhtä paljon länsimaalaisia kuin Rishikeshissä. Muistelin kaupungin joogaturistien kävelleen usein nenä pystyssä vastaan.
Varmaan se onkin pitänyt paikkansa, miksi olisin keksinyt tyhjästä tuollaista. Syyn löysin nyt, eikä se ole mitenkään yllättävä. Se löytyy itsestäni. Olin luultavasti yksi ylimielisen oloisista ja sain ansaitsemani kohtelun. Se kertoi epävarmuudestani. En ollut silloin varma, olinko oikeassa paikassa. Epävarmuuteni heijastui ylimielisyytenä; mitä nuokin kuvittelevat täältä saavansa?
Tällä kertaa en ollut epävarma. Tiesin, mitä halusin. Sinne houkutti etenkin kaksi asiaa: joogaopettaja, jonka löysin lähinnä vahingossa, sekä ayurveda-lääkäri, joka on saanut ihottumani kuntoon. Muuten en asettanut erityisiä odotuksia ja hyvä niin. Monesti väärät odotukset saavat hyvänkin kokemuksen muuttumaan pettymykseksi.
Mutta ne ihmiset. Siihen jäin nyt koukkuun. Tapasin kymmeniä hyväntuulisia ja aitoja länsimaalaisia sekä intialaisia. Kävin puolensataa loistavaa keskustelua. Kaikki ne kauniit hymyt, opettavat ja rehelliset sanat... Niistä voisin kirjoittaa runokirjan, jos vain osaisin.
Ganges.
Jokailtainen Ganga Aarti Parmath Niketan ashramin portailla.
Mutta ei se pelkkää iloa ollut. Kyllä edelleenkin haen paikkaani tässä maailmassa. Mikä on tärkeää? Mitä tavoittelen elämälläni?
Välillä tunsin olevani koukussa ihmisistä, kauniista katseista. Saatoin mennä lähikahvilaan juomaan cappuccinoa vain päästäkseni puhumaan ja jakamaan. Se ei ollut aina hyvästä, sillä juuri riippuvuus toisiin ihmisiin oli yksi syy matkaani. Uskon ratkaisun löytyvän itsestäni. Harjoituksesta. Keskittymisestä. Meditaatiosta.
Toisissa ihmisissä ja hyvässä seurassa ei ole mitään väärää, kunhan se on vain mauste, ei elämän tarkoitus. Mutta ihmisiin on helppo kiintyä väärällä tavalla. Silloin toisista tulee itsesi vihollinen, mikä vie pois omasta keskuksesta. Se on tärkeää tiedostaa. Valmista ei tule hetkessä, eikä niin ole tarkoituskaan.
Nämä ajatukset eivät vaivanneet aamuisin. Löysin nopeasti rutiinini. Heräsin kuuden jälkeen meditoimaan. Käytin Tushitan meditaatioretriitin äänitteitä. Siellä meditaatio koostui kahdesta osasta, noin 15 minuutin keskittymisestä sekä 20-30 minuutin analyyttisestä meditaatiosta.
Sen jälkeen kävelin joogatunnille. Vanha opettaja piti luolaansa edelleen samassa paikassa, ränsistyneessä kerrostalossa vähän kaupungin ulkopuolella. Tunnelma ja henki olivat tallella. Opetuksesta vastasi pääosin nuorempi länsimaalainen nainen. Hän puhui samaa kieltä kuin opettajansa. Ne oli mahtavia tunteja noudattaen samaa kaavaa.
Aloitimme päälläseisonnalla. Sitten oli hieman epäortodoksinen lämmittely. Sen jälkeen seurasi vaihtuvia asanoita, kunnes pääsimme jokapäiväiseen hartiaseisontasarjaan. Muutama seisoma-asana ja olimmekin valmiita tärkeimpään, hengitysharjoituksiin ja meditointiin. Siinä on joogan ydin. Koko harjoitus tähtää keskittymisen parantamiseen ja huipentuu meditaatioon. Se on aina yhtä vaikeaa, mutta silti palkitsevaa.
Joogatunnilta kävelin ayurveda-klinikalle. Tein kymmenen päivän pancha karma-hoidon, eräänlaisen puhdistautumisen. Oli mukava tavata sama lääkäri. Jopa hänkin ihmetteli ihoni hyvää kuntoa, vaikka olikin antanut minulle siihen hoidon, luontaislääkkeet ja ohjeet vuosi sitten.
Auyrveda-klinikkani. Nurkassa höyrysaunakoppi.
Kuudennen hoitopäivän aamupala. Nämä huuhdeltiin viidellä litralla vettä alas. Siinä vierähti aamu- ja iltapäivä, ensin juodessa, sitten vessassa.
Linssipuuro maistui nestekuurin jälkeen todelliselta herkulta.
Ehkä muidenkin kannattaa harkita kokeilemista, sillä minulle ei meidän lääketieteemme pystynyt parissakymmenessä vuodessa tarjoamaan juuri muuta kuin ihoa ohentavia kortisonimyrkkyjä. Mutta yksilöllistähän tuo on ja ehkä hieman epäreilua tuomita. Onhan se tiedossa, että meidän lääketieteemme on heikoimmillaan autoimmuunisairauksissa, kun pitäisi osata kohdata ihminen kokonaisuudessaan.
Nyt minulla oli aikaa Rishikeshille kaksi viikkoa. Se on vähän, tai sitten paljon. Ei ole olemassa lyhyttä aikaa, jos sitä ei voi verrata pidempään. Se oli siis kaksi viikkoa. Ehdin löytää hyvän rytmin, jota olisi voinut elää pidempään.
Ehkä olisi ollut hyväksi viettää aikani vain yhdessä paikassa. Mietin jotain ashramia, mutta sitten en olisi päässyt kyseisille joogatunneille. Ehkä seuraavalla kerralla. Ja ehkäpä joskus vielä opin olemaan miettimättä, kun kerran jonkun ratkaisun on tehnyt. Nyt oli hyvä näin ilman tarvetta etsiä parempaa!
Laksman Jhulan kävelysilta oli varsinkin iltapäivällä hidas ylittää. Hidasteena olivat paitsi lehmät ja skootterit...
...myös lukuisat omakuvien ottajat.
Polkuni ensimmäisen viikon majapaikkaan. Se oli kiva paikka, mutta toiseksi viikoksi otin enemmän tilaa ja valoa itselleni.
Jälkimmäisen majoituksen parvekenäkymää.
Suosikkiravintolani Ramanas Garden, joka huolehtii alimman kastin orpolapsista. Iso suositus.
Yli 70-vuotias naiskundaliinijoogaopettaja Gurmukh piti vahvan session Ramanas Gardenin pihalla.
Tämä luontainen ihoöljy on tehnyt taikoja - yli vuoteen en ole käyttänyt apteekkirasvoja.
Kommentit