Toinen päivä Keralan Kochissa on kohta takana. Tänään on ollut jo vähän energiaa tutustua kaupunkiin. Yöjunasta toipuminen taitaa ottaa aina sen puolitoista päivää, niin nytkin. Tällä kertaa matka kesti 16 tuntia. Nyt nukkumisesta ei tullut mitään, sillä matkustimme samassa vaunussa kuin Keralan osavaltion koululaisurheilujoukkue, joka oli voittanut pohjoisessa Agrassa Intian mestaruuden. Joukkuetta oltiin asemalla vastassa usean tv-ryhmän toimesta.
Lapset pitivät huolta, että yöllä ei tarvinnut nukkua. Ainoastaan puolesta yöstä aamukolmeen oli hiljaista. Sitten alkoi kilpahuudanta. Lapset vielä ymmärtää, mutta se on erikoista, että teetä ja kahvia pitää alkaa kauppaamaan jo silloin. "Chai, chai, chai..." -huuto kaikui käytävillä vähintään tunnin välein. Eniten säikäytti kuitenkin silloin tällöin torvi pohjassa vastaan tuleva pikajuna, jonka aiheuttamaa meteliä on vaikea edes kuvailla. Siihen ei voi tottua. Mutta en halua kuulostaa valittavalta. Kuten koululaisten ylpeä valmentaja-opettaja sanoi, normaalisti turistit matkustavat ilmastoiduissa luokissa ja demonstroi, miten siellä istutaan kuten kirkossa. Me valitsimme taas sleeper-luokan, tällä kertaa tarkoituksella. Siksi toipuminenkin matkasta ottaa vähän enemmän. Tällä kertaa matkan jälkeen oli erityisen likainen olo, sillä juna oli matkannut jo kolmatta päivää Delhistä alkaen, ja oli myös sen mukaisessa kunnossa. Näinpä jopa hiiren juoksentelemassa lattialla - siitä mainitsin Annalle vasta seuraavana päivänä.
Annalla oli vielä matkalla erityiskohtelu, sillä opettaja esitteli hänelle vuorotellen menestyneitä urheilijoita. Näistä yhden kanssa juttu jatkui aina määränpäähämme asti. Kiitos Annan sain kirjoitella rauhassa työhakemustani. Vielä täytyy mainita, että uskomatonta kyllä, juna oli ajallaan perillä, jopa hieman etuajassa. Tähän pitää kirjoittaa, että VR voisi ottaa tuosta mallia, mutta vain koska niin kuuluu kirjoittaa. Kyllähän meidän oma junayhtiömme pysyy Suomen kelit huomioiden hienosti aikatauluissa ja ärsyttääkin miten on muotia haukkua sitä aina myöhästymisen sattuessa. Ja kun rittävästi toistellaan, niin ei aina kovin älykäs ja itsekriittinen ihmismieli saa asiat muuttumaan todeksi, tai ainakin toden tuntuisikin.
Nyt siis olemme Kochissa tai tarkemmin Fort Kochinissa, entisessä portugalilaisten, hollantilaisten ja brittien siirtomaakaupungissa sekä vilkkaassa satamakaupungissa. Tämä eroaa paljon aiemmista kohteistamme, varsinkin tämä turistien asuttama osa. Kaikki siirtomaaisännät ovat jättäneet oman jälkensä. Rakennukset ovat huoliteltuja ja siistejä, liikenne rauhallista, kaikkialla on vehreitä puutarhoja ja turistit saavat olla suhteellisen rauhassa. Tästä osasta kaupunkia tulee paljolti mieleen joku Kaakkois-Aasian turistikaupungeista kuten Siem Riep, Chiang Mai tai Vientiane - höystettynä toki intialaisilla erityispiirteillä.
Täällä on myös tarjolla kaikki matkaajan tarvitsemat palvelut ja tarvikkeet. Täydentänemme varastoja, ostoslistalla on paristoja taskulamppuun, keveitä vaatteita, käsidesiä jne. Pyrkinemme myös täältä varaamaan mahdollisimman paljon etukäteen lippuja ja majoituksia, niin paljon kuin reittimme vain on tiedossa. Tänään varmasti pyrimme vähän selventämään ajatuksia niiltä osin. Vielä mietimme, haluammeko rannalle, kuinka paljon matkaamme etelään, montako päivää vietämme backwaterseilla, käymmekö (yritämme) tervehtimässä Äiti Ammania jne. Varmaa kuitenkin on, että haluamme jollain aikataululla sisämaan hill stationeille ja luonnonpuistoihin pakoon tätä hiostavaa kuumuutta.
Yövymme täällä homestayssa mr. Harryn luona. Hän vaikuttaa todella ystävälliseltä ja on luvannut auttaa matkajärjestelyissä, toki ottaen varmasti oman vaivanpalkkionsa välistä. Mutta sen hänelle mielellään soisi, sillä mikään järjestely ei ole täällä liian helppoa. Nyt nautimme pari päivää turistipalveluista: cafe lattesta, juustokakusta, teatteriesityksistä ja kävelystä rantabulevardilla vain jotain mainitakseni.
Pieti
Lapset pitivät huolta, että yöllä ei tarvinnut nukkua. Ainoastaan puolesta yöstä aamukolmeen oli hiljaista. Sitten alkoi kilpahuudanta. Lapset vielä ymmärtää, mutta se on erikoista, että teetä ja kahvia pitää alkaa kauppaamaan jo silloin. "Chai, chai, chai..." -huuto kaikui käytävillä vähintään tunnin välein. Eniten säikäytti kuitenkin silloin tällöin torvi pohjassa vastaan tuleva pikajuna, jonka aiheuttamaa meteliä on vaikea edes kuvailla. Siihen ei voi tottua. Mutta en halua kuulostaa valittavalta. Kuten koululaisten ylpeä valmentaja-opettaja sanoi, normaalisti turistit matkustavat ilmastoiduissa luokissa ja demonstroi, miten siellä istutaan kuten kirkossa. Me valitsimme taas sleeper-luokan, tällä kertaa tarkoituksella. Siksi toipuminenkin matkasta ottaa vähän enemmän. Tällä kertaa matkan jälkeen oli erityisen likainen olo, sillä juna oli matkannut jo kolmatta päivää Delhistä alkaen, ja oli myös sen mukaisessa kunnossa. Näinpä jopa hiiren juoksentelemassa lattialla - siitä mainitsin Annalle vasta seuraavana päivänä.
Annalla oli vielä matkalla erityiskohtelu, sillä opettaja esitteli hänelle vuorotellen menestyneitä urheilijoita. Näistä yhden kanssa juttu jatkui aina määränpäähämme asti. Kiitos Annan sain kirjoitella rauhassa työhakemustani. Vielä täytyy mainita, että uskomatonta kyllä, juna oli ajallaan perillä, jopa hieman etuajassa. Tähän pitää kirjoittaa, että VR voisi ottaa tuosta mallia, mutta vain koska niin kuuluu kirjoittaa. Kyllähän meidän oma junayhtiömme pysyy Suomen kelit huomioiden hienosti aikatauluissa ja ärsyttääkin miten on muotia haukkua sitä aina myöhästymisen sattuessa. Ja kun rittävästi toistellaan, niin ei aina kovin älykäs ja itsekriittinen ihmismieli saa asiat muuttumaan todeksi, tai ainakin toden tuntuisikin.
Nyt siis olemme Kochissa tai tarkemmin Fort Kochinissa, entisessä portugalilaisten, hollantilaisten ja brittien siirtomaakaupungissa sekä vilkkaassa satamakaupungissa. Tämä eroaa paljon aiemmista kohteistamme, varsinkin tämä turistien asuttama osa. Kaikki siirtomaaisännät ovat jättäneet oman jälkensä. Rakennukset ovat huoliteltuja ja siistejä, liikenne rauhallista, kaikkialla on vehreitä puutarhoja ja turistit saavat olla suhteellisen rauhassa. Tästä osasta kaupunkia tulee paljolti mieleen joku Kaakkois-Aasian turistikaupungeista kuten Siem Riep, Chiang Mai tai Vientiane - höystettynä toki intialaisilla erityispiirteillä.
Täällä on myös tarjolla kaikki matkaajan tarvitsemat palvelut ja tarvikkeet. Täydentänemme varastoja, ostoslistalla on paristoja taskulamppuun, keveitä vaatteita, käsidesiä jne. Pyrkinemme myös täältä varaamaan mahdollisimman paljon etukäteen lippuja ja majoituksia, niin paljon kuin reittimme vain on tiedossa. Tänään varmasti pyrimme vähän selventämään ajatuksia niiltä osin. Vielä mietimme, haluammeko rannalle, kuinka paljon matkaamme etelään, montako päivää vietämme backwaterseilla, käymmekö (yritämme) tervehtimässä Äiti Ammania jne. Varmaa kuitenkin on, että haluamme jollain aikataululla sisämaan hill stationeille ja luonnonpuistoihin pakoon tätä hiostavaa kuumuutta.
Yövymme täällä homestayssa mr. Harryn luona. Hän vaikuttaa todella ystävälliseltä ja on luvannut auttaa matkajärjestelyissä, toki ottaen varmasti oman vaivanpalkkionsa välistä. Mutta sen hänelle mielellään soisi, sillä mikään järjestely ei ole täällä liian helppoa. Nyt nautimme pari päivää turistipalveluista: cafe lattesta, juustokakusta, teatteriesityksistä ja kävelystä rantabulevardilla vain jotain mainitakseni.
Pieti
Kommentit