Istumme Annan kanssa hotellimme parvekkeella ja nautimme rauhasta. Sitä todella kaipasimme päivien jälkeen Agrassa sekä Delhissä. Khajuraho on niiden vastakohta. Täällä on ihmisiä vain n. 20 000, isompia teitä vain muutama, nekin hädin tuskin kaksikaistaisia, eikä liikennettä nimeksikään. Jalankulkijoita liikkuu enemmän kuin autoja. Rauhan rikkovat vain muutaman kerran päivässä turisteja kuljettava lento, kaksi kertaa päivässä saapuva kaukojuna (toinen Delhistä, toinen Varauksista) sekä hajanaiset torvensoitot yksittäisistä autoista tai autoriksoista.
Saapumisemme tänne oli kuvaavaa, vaikka vastassa olikin junaa odottamassa lukuisia riksakuskeja ja majoituksentarjoajaa - luonnollisesti, siltä turismi on oikeastaan ainoa elinkeino alkeellisen maatalouden lisäksi. Päätimme odottaa rauhassa ja antaa kiireisempien lähteä alta pois. Lopulta päädyimme jakamaan kyydin kahden Agran asemalla tapaamamme argentiinalaistytön kanssa, jotka olivat sattumalta varanneet huoneen samasta hotellista, jota mekin olimme etukäteen katsoneet netistä. Riksakuskimme taisi lukea ajatuksiamme. Se päästi kaikki muut edellemme ja körötteli hiljaisessa yksinäisyydessä juuri nousseen auringon valaistessa peltoja ja autiota tietä.
Myös hotellimme oli juuri sellainen kuin toivoimme, vaikkakin vähän isompi, mitä ennakkoon kuvittelimme. Meillä on tilava ja siisti huone kolmannessa kerroksessa omalla parvekkeella, lämmin vesi tarjolla aamuisin ja iltaisin seitsemän ja puoliyhdeksän välillä, eikä tietoakaan liikenteen melusta. Parvekkeelta aukeaa näkymä takapihan kauniiseen, hyvinhoidettuun puutarhaan, vähän taaempana on auringon kuluttamaan laaja kenttä, jossa pojat pelaavat iltaisin krikettiä ja sen takana pieni markkina-alue, josta kävimme eilen ostamassa valkosipulia, inkivääriä, tomaattia ja jotain järven pohjasta poimittua noessa paistettua juttua, jonka maku ei tuonut mieleen mitään tuttua. Kaikki tosin vakuuttivat kilpaa sen olevan todella hyväksi keholle. Ja pitihän sitä kokeilla.
Kaupankäynti tapahtui hieman eri hintaluokassa, mihin olemme tottuneet. Inkivääri- ja valkosipulikauppiaalle annoimme muutamasta kasviksesta pienimmän mahdollisen 10 rupian setelin (vastaa n. 14 senttiä) hyvitykseksi. Hämillään kauppias tyrkkäsi puoliväkisin muutaman tertun lisää. Seuraavaa kauppaa hioimme jo metron vaihtorahoista jääneille kolikolla, joille en ollut uskonut löytyvän käyttöä. Kuudella rupialla sai lähes täyden pussin maistuvia kirsikkatomaatteja. Niistä vesijutuista maksoimme enää kaksi rupiaa.
Olemme ottaneet täällä leppoisasti. Jo toista iltaa vietämme aikaa samalla tavalla: istumme parvekkeella ja katsomme, miten maisema muuttuu auringon laskiessa taivaanrannan taakse - se ei tosin näy parvekkeelle. Puutarhassa on ruokailevia seurueita, kattoterassilla vanha mies pitää iltaisin joogatuntia (hauskaksi sen seuraamisen tekee osallistuvien korealaistyttöjen kiherrys), kuuden jälkeen parvekkeen ohi vasemmalta oikealle lentää kymmenien, jopa satojen yksilöiden papukaijaparvia ja vähän tämän jälkeen ylitsemme lentää satakunta yksittäistä valtavan kokoisia lepakkoa (flying dog, hedelmänsyöjälepakko, ainakin ne muistuttavat samoja lepakoita, joita on Singaporen eläintarhassa, eikä ne oikein siipienmuodon perusteella ja vartalon koosta päätellen voi olla lintujakaan). Tämä on toistunut kumpanakin iltana.
Eilen kävimme katsomassa kaupungin tärkeintä nähtävyyttä, sitä mikä tuo tänne lentoja, turistibusseja ja v. 2008 rakennetun junaradan: keskelle sademetsää on rakennettu valtava temppeliryhmiä, jotka ovat erityisen tunnettuja kamasutra-veistoksistaan. Noin tuhat vuotta sitten kivestä tehtyjä patsaita koristaa mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa suoritettavia sukupuoliakteja. Löytyypä jopa mies panemassa hevosta toisen tyydyttäessä vieressä itseään (katso kuvat, jos et usko jahka saamme niitä lisättyä). Suurinta hämmästystä aiheuttaa silti se, miten tuollaiset temppelit todella taidokkaine aina kolmeenkymmeneen metriin ulottuvine kuvineen on pystytty tekemään yli 1000 vuotta sitten. Ei ihme, että se on Unescon maailmanperintökohde. Tämä ajatus yhdistää minua ja Annaa: näiden näkeminen ylittää vaikuttavuudessaan Taj Mahalin.
Tänään olemme molemmat poteneet enemmän tai vähemmän Agran ja Delhin melun, stressin, unenpuutteen ja yökylmyyden aiheuttamaa flunssaa ja köhää, emmekä liikkuneet hotellilta paria ravintolaa kauemmaksi. Kylmyyteen on onneksi tullut helpotusta, sillä päivisin mittari huitelee täällä kolmessakymmenessä ja öisinkin on miellyttävän lämpimää. Niin ja vielä täytyy mainita: ruoka on taivaallisen hyvää ja vieläpä todella edullista, sillä alkupaloineen ja juomineen on vaikeaa saada yli kahta euroa kulumaan. Eilen oli vuorossa läntiset, huomenna ehkä itä- ja eteläryhmien temppeleiden kimppuun!
Pieti
Saapumisemme tänne oli kuvaavaa, vaikka vastassa olikin junaa odottamassa lukuisia riksakuskeja ja majoituksentarjoajaa - luonnollisesti, siltä turismi on oikeastaan ainoa elinkeino alkeellisen maatalouden lisäksi. Päätimme odottaa rauhassa ja antaa kiireisempien lähteä alta pois. Lopulta päädyimme jakamaan kyydin kahden Agran asemalla tapaamamme argentiinalaistytön kanssa, jotka olivat sattumalta varanneet huoneen samasta hotellista, jota mekin olimme etukäteen katsoneet netistä. Riksakuskimme taisi lukea ajatuksiamme. Se päästi kaikki muut edellemme ja körötteli hiljaisessa yksinäisyydessä juuri nousseen auringon valaistessa peltoja ja autiota tietä.
Myös hotellimme oli juuri sellainen kuin toivoimme, vaikkakin vähän isompi, mitä ennakkoon kuvittelimme. Meillä on tilava ja siisti huone kolmannessa kerroksessa omalla parvekkeella, lämmin vesi tarjolla aamuisin ja iltaisin seitsemän ja puoliyhdeksän välillä, eikä tietoakaan liikenteen melusta. Parvekkeelta aukeaa näkymä takapihan kauniiseen, hyvinhoidettuun puutarhaan, vähän taaempana on auringon kuluttamaan laaja kenttä, jossa pojat pelaavat iltaisin krikettiä ja sen takana pieni markkina-alue, josta kävimme eilen ostamassa valkosipulia, inkivääriä, tomaattia ja jotain järven pohjasta poimittua noessa paistettua juttua, jonka maku ei tuonut mieleen mitään tuttua. Kaikki tosin vakuuttivat kilpaa sen olevan todella hyväksi keholle. Ja pitihän sitä kokeilla.
Kaupankäynti tapahtui hieman eri hintaluokassa, mihin olemme tottuneet. Inkivääri- ja valkosipulikauppiaalle annoimme muutamasta kasviksesta pienimmän mahdollisen 10 rupian setelin (vastaa n. 14 senttiä) hyvitykseksi. Hämillään kauppias tyrkkäsi puoliväkisin muutaman tertun lisää. Seuraavaa kauppaa hioimme jo metron vaihtorahoista jääneille kolikolla, joille en ollut uskonut löytyvän käyttöä. Kuudella rupialla sai lähes täyden pussin maistuvia kirsikkatomaatteja. Niistä vesijutuista maksoimme enää kaksi rupiaa.
Olemme ottaneet täällä leppoisasti. Jo toista iltaa vietämme aikaa samalla tavalla: istumme parvekkeella ja katsomme, miten maisema muuttuu auringon laskiessa taivaanrannan taakse - se ei tosin näy parvekkeelle. Puutarhassa on ruokailevia seurueita, kattoterassilla vanha mies pitää iltaisin joogatuntia (hauskaksi sen seuraamisen tekee osallistuvien korealaistyttöjen kiherrys), kuuden jälkeen parvekkeen ohi vasemmalta oikealle lentää kymmenien, jopa satojen yksilöiden papukaijaparvia ja vähän tämän jälkeen ylitsemme lentää satakunta yksittäistä valtavan kokoisia lepakkoa (flying dog, hedelmänsyöjälepakko, ainakin ne muistuttavat samoja lepakoita, joita on Singaporen eläintarhassa, eikä ne oikein siipienmuodon perusteella ja vartalon koosta päätellen voi olla lintujakaan). Tämä on toistunut kumpanakin iltana.
Eilen kävimme katsomassa kaupungin tärkeintä nähtävyyttä, sitä mikä tuo tänne lentoja, turistibusseja ja v. 2008 rakennetun junaradan: keskelle sademetsää on rakennettu valtava temppeliryhmiä, jotka ovat erityisen tunnettuja kamasutra-veistoksistaan. Noin tuhat vuotta sitten kivestä tehtyjä patsaita koristaa mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa suoritettavia sukupuoliakteja. Löytyypä jopa mies panemassa hevosta toisen tyydyttäessä vieressä itseään (katso kuvat, jos et usko jahka saamme niitä lisättyä). Suurinta hämmästystä aiheuttaa silti se, miten tuollaiset temppelit todella taidokkaine aina kolmeenkymmeneen metriin ulottuvine kuvineen on pystytty tekemään yli 1000 vuotta sitten. Ei ihme, että se on Unescon maailmanperintökohde. Tämä ajatus yhdistää minua ja Annaa: näiden näkeminen ylittää vaikuttavuudessaan Taj Mahalin.
Tänään olemme molemmat poteneet enemmän tai vähemmän Agran ja Delhin melun, stressin, unenpuutteen ja yökylmyyden aiheuttamaa flunssaa ja köhää, emmekä liikkuneet hotellilta paria ravintolaa kauemmaksi. Kylmyyteen on onneksi tullut helpotusta, sillä päivisin mittari huitelee täällä kolmessakymmenessä ja öisinkin on miellyttävän lämpimää. Niin ja vielä täytyy mainita: ruoka on taivaallisen hyvää ja vieläpä todella edullista, sillä alkupaloineen ja juomineen on vaikeaa saada yli kahta euroa kulumaan. Eilen oli vuorossa läntiset, huomenna ehkä itä- ja eteläryhmien temppeleiden kimppuun!
Pieti
Kommentit
Jotain juuri tuollaista kiireetöntä seesteistä aikaa ja miettiä ja lukea. Koskahan tuollaista on tullut viimeksi tehtyä...