Päivä 1, ensimmäinen lounaamme
Paiva 2, kylalaisia
Lounaan jalkeen saavuimme ensimmaiseen vuoristokylaan. Siella lapset eivat selvastikaan olleet tottuneet turisteihin, silla ensin he pelkasivat meita ja viimein rohkean pojan johdolla uskaltautuivat lahemmaksi. Saimme otettua muutaman kuvan heista. Ihmetys digikameran ruudulla nakyvasta omakuvasta oli melkoinen. Myohemmissa kylissa lapset olivat selvasti tottuneet turisteihin, silla lapset suunnistivat tottuneesti katsomaan kuvaansa screenilta. Aina oli kuitenkin yhta hauskaa nahda itsensa kameran toiselta puolen.
Paiva 1, helppokulkuista polkua
Paiva 1, kaskiviljelya
Paiva 1, pelokkaita lapsia
Jatettyamme kylan maasto vaikeutui pikkuhiljaa. Polku oli ajoittain puhveleiden pehmittamaa kuravellia ja silloin jokainen askel vaati tarkkaa pohdintaa ja keskittymista – varsinkin kiivetessamme ylospain. Valilla olimme vyoraroa myoden vedessa ylittaessaemme pikkujokia ja puroja. Aina silloin talloin piti pysahtya nyppimaan iilimatoja (?, engl. leeches) saaristamme.
Lopulta tarkalleen kymmenen tunnin vaelluksen jalkeen paasimme maaranpaahamme pieneen vuoristokylaan. Siella ei ollut sahkoa puhumattakaan kulkuneuvoista, jotka pienten kavelypolkujen takana olisivatkin olleet taysin kayttokelvottomia. Kylan ainoa vesilahde tarjosi nautinnollisen viilean suihkun pitkan vaelluksen paatteeksi.
Päivä 1, vuoristokylä
Päivä 1, kyläraitti
Päivä 1
Päivä 1, hikisiä vaatteitani
Oppaamme tappoi kanan illalliseksi. Paremmin kanaa ei olisi voinut hyodyntaa. Herkullisinta purtavaa olivat sisaelimet kanan veresta tehdyssa hyvin maustetussa liemessa. Onneksi en maistaessa tiennyt mita soin, eika kynttilan valossa silmatkaan tarjonneet apua sydamen tai maksan tunnistukseen..
Ruoka huuhdeltiin alas laolaolla eli riisiviinalla – joka maistui yllattavan hyvalta. Paikallinen tapa oli kumota shotti yhdella kulauksella alas. Viinalla oli erikoinen vaikutus: se meni jalkoihin mutta ei paahan - paitsi ilmeisesti paikallisella vanhalla herralla. Yolla mies puhui itsekseen usean tunnin ajan tehden nukahtamisesta mahdotonta. Hanta yritettiin hiljentaa usean kylalaisen voimin, mutta turhaan. Mukavan taustan kaverin puheelle tarjosi uskomaton viidakon hyonteisten, sammakoiden ja lintujen aanten kavalkadi.
Aamulla ei ollut pelkoa, etta olisimme nukkuneet liian pitkaan. Siita pitivat huolen aamuviidelta heranneet kylalaiset ja kukot, joiden aamukieuntaan on korva tosin kauan aikaa sitten tottunut. Lopullisesti herasin talomme alla teurastettavan sian kirkunaan.
Päivä 2, isi opettaa polttamaan
Päivä 2, maisemaa
Päivä 2, vuoristopuro
Päivä 2, vuoristokylä
Päivä 2, bambumetsää
Päivä 2, kyläläiset lounaalla
Päivä 2, puron ylitys
Aamupalan jalkeen aloitimme toisen paivan vaelluksen, jonka piti etukateen olla ensimmaista paivaa helpompi ja lyhyempi. Kun kolmannen kerran kahdeksan tunnin vaelluksen jalkeen matkaa oli tunti jaljella, Helen romahti henkisesti. Jouduin ottamaan hanenkin laukkunsa harteilleen, jotta paasisimme eteenpain. Lopulta hieman yli kymmenen tunnin tarpomisen jalkeen paasimme majoituskylaamme. Reitti oli saattoi olla vahan lyhyempi kuin ensimmaisena paivana, mutta vastaavasti makisempi, mutaisempi ja vetisempi.
Soimme lahes vastaavan illallisen kuin ensimmaisena paivana. Tyttojen mennessa nukkumaan jain viela nauttimaan muutaman laolaolasin oppaamme ja isannan kanssa. Taisin juoda yhden shotin liikaa, silla tyttojen kertoman mukaan pidin kahdeltatoista reilun kymmenen minuutin monologin, joka heratti koko majatalon. Vastailin myos sujuvasti tyttojen kysymyksiin. Itse muistan ainoastaan sen, kun havahduin hereille omaan ja tyttojen nauruun. En tieda koskaan aiemmin puhuneeni unissani ainakaan nain pitkaan. Erikoista tuo laolao! Huvittavaksi puheluni tekee se, etta nukkumaan mennessa pyysin opasta keskustelemaan hiljempaa, jotta saisimme nukuttua..
Päivä 2, tästä pitäisi mennä
Päivä 2, tästä tulee pihvi
Päivä 2, kanaa eri muodoissa
Päivä 2, helppoa polkua
Päivä 2, vuoristokylä
Päivä 2, laolao
Viimeinen paiva oli selvasti helpoin. Patikointi maaranpaahamme, pieneen kaupunkiin kesti viisi tuntia ja polku sademetsan keskella oli suhteellisen helppokulkuista. Alkumatkan vaelsimme kirjaimellisesti pilven sisalla. Usva rajoitti nakyvyyden muutamiin metreihin. Kuitenkin kasittamattoman hyva tuurimme jatkui, silla valtavasta kosteudesta huolimatta viimeisenakaan paivana ei satanut. Sade alkoi vasta, kun paasimme katoksen alle odottamaan Phongsaliin menevaa bussia. Taman jalkeen satoikin kaytannossa nelja paivaa yhta mittaa.
Kaikkiaan vaelsimme kolmessa paivassa arviolta 60 km. Vaikka matka ei ole pitka, vaelluksemme teki raskaaksi makinen maasto ja ajoittain erittain vaikeakulkuinen polku. Mutta toisaalta oli kiva pitkasta aikaa vahan kuntoilla. Kaikkiaan kokemus oli todella upea, eika varmasti helpolla unohdu mielesta.
Päivä 3, viidakkoa
Päivä 3, pilvessä
Päivä 3, kiveltä toiselle
Päivä 3, kiveltä toiselle
Pieti
Edit. Nyt katsoessani kuvatekstien asetteluja haistatan hikisen paallani olevan t-paitani talle softalle (lue: omalle osaamiselleni). En tosiaankaan keksi miten pystyn muokkaamaan asettelua jarkevaksi. Samasta syysta joidenkin aiempien tekstien kappalejako on pain Bangkokia.
Edit2. 10 vuotta myöhemmin asettelua muokattu uudelleen...
Kommentit