(Tama kuvien asettelu tanne sivulle on kylla taytta hepreaa minulle!)
Buddha, Ubon
Pieni puinen temppeli Ubonin keskustassa
Munkkeja aamurutiineissaan, Ubon
Kohta lienee viikko taynna Ubonissa. Se on hyva merkki, etten enaa ole pysynyt paivissa laskuissa. Viikonpaivan tiedan, mutta sekin johtuu siita, etta olen parina viime paivana elanyt paikallisten rytmin mukaan.
Eilen Mr. Pong (?), sanottakoon vaikka oppaani, tuli hakemaan sovitusti klo 6.30. Hieman aikainen heraaminen kivisti, mutta toisaalta odotin reissulta paljon. Menimme ensin Wat Pah Nanachatin temppeliin, joka on suunnattu ulkomailta buddhismia harjoittamaan tuleville munkeille. Olimme temppelissa seitseman aikaan. Tutustuin ensin temppelin saantoihin ja rutiineihin seinalla olevista kirjoituksista, jotka olivat englanniksi johtuen temppelin ulkomaalaisenemmistosta. Seitseman jalkeen paikalle alkoi hiljalleen valumaan kylalaisia, jotka levittivat valmistamiaan ruokia lattialle. Paikalle tuli myos muutama munkki, jotka kertoivat minulla vahan omista taustoistaan ja temppelin rutiineista. Toinen heista, muistaakseni saksalainen, antoi minulle runsaasti materiaalia - kirjoja, CD-rompun ja DVD:n, liittyen temppeliin, buddhismiin ja meditaatioon. Kahdeksalta munkit hakivat lautaselleen ruokaa kylalaisten tarjoilusta.
Asetuimme kuuntelemaan saarnaa - en nyt muista, miksi sita buddhistit kutsuvat - joka kesti parikymmenta minuuttia. Ennen saarnaa seurasi muutama rituaali, mm. polvistuminen kolmesti kohti buddhan kuvaa. Taman jalkeen kylalaiset - mina heidan joukossa - palasivat aulatilaan nauttimaan ruoasta, joka oli jaanyt jaljelle. Tama taisi olla runsain tai ainakin monipuolisin ja herkullisin aamupala, mita olen reissun aikana nauttinut. Kavelin viela hetken temppelialuetta ympari. Se ei ollut samanlainen koristeellinen ja juhlava temppeli, joita on tottunut nakemaan, vaan ennemminkin askeettinen ja pelkistetty. Ainoastaan Buddhan kuvat meditointisalissa ja saarnahuoneessa - anteeksi virheellinen terminologiani - olivat kullattuja ja koristeellisia.
Olin halukas tutustumaan viela toiseenkin temppeliin, joka sijaitsi Wat Pah Nanachatin lahettyvilla. Pian selvisi, etta se oli thaimaalaisten munkkien asuttama ja edellista askeettisempi. Tulimme juuri ennen aamusaarnaa paikalle. Siellakin oli yksi saksalainen munkki, joka oli omien sanojensa mukaan vaihdossa Wat Pah Nanachatista. Hanen, englantia puhuvan thaimaalaisen ja oppaani ansiosta paasin saarnan pitaneen munkin, temppelin toiseksi arvokkaimman henkilon, puheille. Olin onnekas, nain minulle kerrottiin jalkikateen, silla han harvoin ottaa vastaan vieraita.
Munkki oli arviolta 60-vuotias, hanen kaapunsa paljasti laihan vartalon ja askeesi oli jattanyt hanen kasvonsa kapeiksi. Mutta hanen olemuksestaan tuli mieleen erehdyttavasti Dalai Lama, joka kaikissa nakemissani haastattelussa on vaikuttanut rauhallisen rennolta. Ihmiselta, joka olisi loytanyt sisaisen harmonian. Kuunnellessani munkkia tuntui itsestaanselvasti kunniottaa ja kuunnella noyrana hanen puhettaan. Han puhui tulkin valityksella minulle perusasioita buddhismista: rehellisyydesta itselleen, noyryydesta, keskitien kulkemisesta.
Buddhismia on vaikea pitaa pelkastaan uskontona - eika se sita taida ollakaan. Se on enemman elamantapa, jonka perusajatus on toisten ihmisten kunnioitus, karsimyksen hyvaksyminen ja maallisen omaisuuden sijasta sisaisen harmonian tavoittelu - taman maarittamisesta sitten onkin kirjoitettu yksi jos toinen kirja. Buddhismi poikkeaa selkeasti esim. kristinuskosta ja islamista, joissa onni loytyy ulkoiseen jumalaan uskomisesta. Buddhismissa vastaus loytyy ihmisesta itsestaan.
Vaikka ei uskoisikaan buddhismin kuvaamaan jalleensyntymiseen, elamantapana siina olisi paljon hyvaa annettavaa kaikille lansimaisille ihmisille. Enka nyt todellakaan tarkoita, etta meidan pitaisi hylata maallinen omaisuus, maalliset elamanilot ja ryhtya munkiksi luostariin. Aika paljon pitaisi tapahtua, etta kieltaisin itseltani seksin tai iltaoluet.. Erityisesta minua kiinnostaa meditaatio keinona rauhoittua hektisessa elamassa. (Sana herattaa jostain kumman syysta mystisen mielikuvan, vaikka se tarkoittaa pelkistettyna mielenhallintaa.)
Oppaani vei minut viela katsomaan kahta temppelia, mutta vain siksi, etta ne olivat nayttavia, ei tutustumaan buddhismiin. Bensarahaa han ei reilun puolensadan kilometrin reissusta huolinut, vaikka kuinka yritin tyrkyttaa.
Kavellessani illalla kaupungilla huomasin keskustan urheilupuiston olevan taynna eri lajien urheilijoita ja kuntoilijoita. Tama tarkoittaa useita satoja ihmisia ja kaikkea valilta lenkkeily, tanssi, punttisali ja koripallo. Naky sai minutkin kirmaamaan hotellille ja pistamaan lenkkarit jalkaan. Alueen kiertaminen lenkkeillen poiki illalliskutsun seurueelta, johon kuului kaksi thaimaalaista, seka englantilainen ja amerikkalainen tytto.
Thaimaalaiset opastivat meidat kaupungin laitamilla olevaan n. 200-paikkaiseen ulkoravintolaan, joka oli taynna pelkastaan thaimaalaisia. Konsepti oli erikoinen; meille tuotiin poytaan tulella lammitetty pannu, joka reunoilla oli vetta keittamiseen ja keskella metalliristikko paistamiseen. Tarjolla oli valtava valikoima kasviksia, seafoodia ravuista mustekaloihin seka lihaa. Iloinen yllatys oli useiden kalafileiden valikoima - fileroitua kalaa en talla reissulla viela ole saanut. Eri ruoka-artikkeleita oli tarjolla satakunta. Naista sai vapaasti hakea itselleen, mita tahansa halusi paistaa tai keittaa. Koko lysti jalkiruokineen maksoi 120 bahtia eli reilu 2 euroa. Yli 90-kiloisille ihmisille oli luvassa 20 bahtin lisamaksu :) Ruokajuomat piti viela maksaa erikseen.
Soin niin paljon, etta vasta tanaan kolmen aikaan teki mieli haukata purtavaa. Ravintolareissun jalkeen nautimme viela pubissa iltaoluet ja menimme tahoillemme nukkumaan - tai mina katsomaan huoneeseeni jalkapallon EM-avaukset.
Monsuuni nayttaa talta paivalta loppuneen. Se on taalla paivittainen raikastava helpotus, silla ennen sadetta ilma on tuskaisen kostea ja kuuma. Sateen loppuminen saa ihmisten lisaksi torakat liikkumaan. En ole elaissani nahnyt niin paljoa torakoita kuin kaduilla sateen jalkeen. Nyt ymmarran, miten on mahdollista kerata korillisia torakoita - niita myytiin Siem Riepin torilla - silla kylpyhuoneista se ei onnistuisi. Talla matkalla olen joutunut litistamaan vasta kaksi torakkaa omasta huoneestani - toisen Vietnamissa puolisalaa Ailinilta..
Nyt menen taas hakemaan lenkkarit ja taidan osallistua korispeleihin, joita kaydaan usealla eri kentalla. Tai sitten vain lenkkeilen aluetta ympari. On mukavaa paasta pitkasta aikaa urheilemaan, vaikka kipeytyneet lihakset valittavatkin siihen malliin, etta olisi turha kuvitella kayttavansa muuta kuin western toilettia (lue: squatia).
Ubonissa olen viela ainakin ensi keskiviikkoon asti, silla saan matkatoimistosta tilaamani BKK - Bombay -lennon tiistai-iltapaivana. Nyt tuntuu silta, etta silloin on aika siirtya eteenpain.
Pieti
Buddha, Ubon
Pieni puinen temppeli Ubonin keskustassa
Munkkeja aamurutiineissaan, Ubon
Kohta lienee viikko taynna Ubonissa. Se on hyva merkki, etten enaa ole pysynyt paivissa laskuissa. Viikonpaivan tiedan, mutta sekin johtuu siita, etta olen parina viime paivana elanyt paikallisten rytmin mukaan.
Eilen Mr. Pong (?), sanottakoon vaikka oppaani, tuli hakemaan sovitusti klo 6.30. Hieman aikainen heraaminen kivisti, mutta toisaalta odotin reissulta paljon. Menimme ensin Wat Pah Nanachatin temppeliin, joka on suunnattu ulkomailta buddhismia harjoittamaan tuleville munkeille. Olimme temppelissa seitseman aikaan. Tutustuin ensin temppelin saantoihin ja rutiineihin seinalla olevista kirjoituksista, jotka olivat englanniksi johtuen temppelin ulkomaalaisenemmistosta. Seitseman jalkeen paikalle alkoi hiljalleen valumaan kylalaisia, jotka levittivat valmistamiaan ruokia lattialle. Paikalle tuli myos muutama munkki, jotka kertoivat minulla vahan omista taustoistaan ja temppelin rutiineista. Toinen heista, muistaakseni saksalainen, antoi minulle runsaasti materiaalia - kirjoja, CD-rompun ja DVD:n, liittyen temppeliin, buddhismiin ja meditaatioon. Kahdeksalta munkit hakivat lautaselleen ruokaa kylalaisten tarjoilusta.
Asetuimme kuuntelemaan saarnaa - en nyt muista, miksi sita buddhistit kutsuvat - joka kesti parikymmenta minuuttia. Ennen saarnaa seurasi muutama rituaali, mm. polvistuminen kolmesti kohti buddhan kuvaa. Taman jalkeen kylalaiset - mina heidan joukossa - palasivat aulatilaan nauttimaan ruoasta, joka oli jaanyt jaljelle. Tama taisi olla runsain tai ainakin monipuolisin ja herkullisin aamupala, mita olen reissun aikana nauttinut. Kavelin viela hetken temppelialuetta ympari. Se ei ollut samanlainen koristeellinen ja juhlava temppeli, joita on tottunut nakemaan, vaan ennemminkin askeettinen ja pelkistetty. Ainoastaan Buddhan kuvat meditointisalissa ja saarnahuoneessa - anteeksi virheellinen terminologiani - olivat kullattuja ja koristeellisia.
Olin halukas tutustumaan viela toiseenkin temppeliin, joka sijaitsi Wat Pah Nanachatin lahettyvilla. Pian selvisi, etta se oli thaimaalaisten munkkien asuttama ja edellista askeettisempi. Tulimme juuri ennen aamusaarnaa paikalle. Siellakin oli yksi saksalainen munkki, joka oli omien sanojensa mukaan vaihdossa Wat Pah Nanachatista. Hanen, englantia puhuvan thaimaalaisen ja oppaani ansiosta paasin saarnan pitaneen munkin, temppelin toiseksi arvokkaimman henkilon, puheille. Olin onnekas, nain minulle kerrottiin jalkikateen, silla han harvoin ottaa vastaan vieraita.
Munkki oli arviolta 60-vuotias, hanen kaapunsa paljasti laihan vartalon ja askeesi oli jattanyt hanen kasvonsa kapeiksi. Mutta hanen olemuksestaan tuli mieleen erehdyttavasti Dalai Lama, joka kaikissa nakemissani haastattelussa on vaikuttanut rauhallisen rennolta. Ihmiselta, joka olisi loytanyt sisaisen harmonian. Kuunnellessani munkkia tuntui itsestaanselvasti kunniottaa ja kuunnella noyrana hanen puhettaan. Han puhui tulkin valityksella minulle perusasioita buddhismista: rehellisyydesta itselleen, noyryydesta, keskitien kulkemisesta.
Buddhismia on vaikea pitaa pelkastaan uskontona - eika se sita taida ollakaan. Se on enemman elamantapa, jonka perusajatus on toisten ihmisten kunnioitus, karsimyksen hyvaksyminen ja maallisen omaisuuden sijasta sisaisen harmonian tavoittelu - taman maarittamisesta sitten onkin kirjoitettu yksi jos toinen kirja. Buddhismi poikkeaa selkeasti esim. kristinuskosta ja islamista, joissa onni loytyy ulkoiseen jumalaan uskomisesta. Buddhismissa vastaus loytyy ihmisesta itsestaan.
Vaikka ei uskoisikaan buddhismin kuvaamaan jalleensyntymiseen, elamantapana siina olisi paljon hyvaa annettavaa kaikille lansimaisille ihmisille. Enka nyt todellakaan tarkoita, etta meidan pitaisi hylata maallinen omaisuus, maalliset elamanilot ja ryhtya munkiksi luostariin. Aika paljon pitaisi tapahtua, etta kieltaisin itseltani seksin tai iltaoluet.. Erityisesta minua kiinnostaa meditaatio keinona rauhoittua hektisessa elamassa. (Sana herattaa jostain kumman syysta mystisen mielikuvan, vaikka se tarkoittaa pelkistettyna mielenhallintaa.)
Oppaani vei minut viela katsomaan kahta temppelia, mutta vain siksi, etta ne olivat nayttavia, ei tutustumaan buddhismiin. Bensarahaa han ei reilun puolensadan kilometrin reissusta huolinut, vaikka kuinka yritin tyrkyttaa.
Kavellessani illalla kaupungilla huomasin keskustan urheilupuiston olevan taynna eri lajien urheilijoita ja kuntoilijoita. Tama tarkoittaa useita satoja ihmisia ja kaikkea valilta lenkkeily, tanssi, punttisali ja koripallo. Naky sai minutkin kirmaamaan hotellille ja pistamaan lenkkarit jalkaan. Alueen kiertaminen lenkkeillen poiki illalliskutsun seurueelta, johon kuului kaksi thaimaalaista, seka englantilainen ja amerikkalainen tytto.
Thaimaalaiset opastivat meidat kaupungin laitamilla olevaan n. 200-paikkaiseen ulkoravintolaan, joka oli taynna pelkastaan thaimaalaisia. Konsepti oli erikoinen; meille tuotiin poytaan tulella lammitetty pannu, joka reunoilla oli vetta keittamiseen ja keskella metalliristikko paistamiseen. Tarjolla oli valtava valikoima kasviksia, seafoodia ravuista mustekaloihin seka lihaa. Iloinen yllatys oli useiden kalafileiden valikoima - fileroitua kalaa en talla reissulla viela ole saanut. Eri ruoka-artikkeleita oli tarjolla satakunta. Naista sai vapaasti hakea itselleen, mita tahansa halusi paistaa tai keittaa. Koko lysti jalkiruokineen maksoi 120 bahtia eli reilu 2 euroa. Yli 90-kiloisille ihmisille oli luvassa 20 bahtin lisamaksu :) Ruokajuomat piti viela maksaa erikseen.
Soin niin paljon, etta vasta tanaan kolmen aikaan teki mieli haukata purtavaa. Ravintolareissun jalkeen nautimme viela pubissa iltaoluet ja menimme tahoillemme nukkumaan - tai mina katsomaan huoneeseeni jalkapallon EM-avaukset.
Monsuuni nayttaa talta paivalta loppuneen. Se on taalla paivittainen raikastava helpotus, silla ennen sadetta ilma on tuskaisen kostea ja kuuma. Sateen loppuminen saa ihmisten lisaksi torakat liikkumaan. En ole elaissani nahnyt niin paljoa torakoita kuin kaduilla sateen jalkeen. Nyt ymmarran, miten on mahdollista kerata korillisia torakoita - niita myytiin Siem Riepin torilla - silla kylpyhuoneista se ei onnistuisi. Talla matkalla olen joutunut litistamaan vasta kaksi torakkaa omasta huoneestani - toisen Vietnamissa puolisalaa Ailinilta..
Nyt menen taas hakemaan lenkkarit ja taidan osallistua korispeleihin, joita kaydaan usealla eri kentalla. Tai sitten vain lenkkeilen aluetta ympari. On mukavaa paasta pitkasta aikaa urheilemaan, vaikka kipeytyneet lihakset valittavatkin siihen malliin, etta olisi turha kuvitella kayttavansa muuta kuin western toilettia (lue: squatia).
Ubonissa olen viela ainakin ensi keskiviikkoon asti, silla saan matkatoimistosta tilaamani BKK - Bombay -lennon tiistai-iltapaivana. Nyt tuntuu silta, etta silloin on aika siirtya eteenpain.
Pieti
Kommentit