Tanaan vietan viimeista paivaa Singaporessa. Illaksi lennan Bangkokiin. Helteinen suurkaupunki vaihtuu toiseen.
Singaporesta jai yllattavan mukava kuva. Kaupunki tarjoaa aasialaisen suurkaupungin vaihtelevuuden ja esteettisyyden ilman likaisuutta ja epamaaraisyytta. Eron huomasin varsinkin eilen ajaessani metrolla esikaupunkialueella. Monessa Aasian suurkaupungissa keskustan ulkopuolella alkaa hokkelikylat ja slummi. Singaporessa esikaupunkialue vaikutti viihtyisalta jopa suomalaisen elaa. Tietysti nain vain yhden suunnan ja voi olla, etta se oli esikaupunkia parhaimmillaan.
Taalla tuntuvat asiat toimivan moitteetta. Hintatasokaan ei asumista lukuunottamatta poikkea merkittavasti muista vierailemistani aasialaisista paakaupungeista (Jakarta, KL, Bangkok, Delhi, Kathmandu, Peking). Esimerkiksi eilen siistissa intialaisessa ravintolassa nauttimani kolmen ruokalajin illallinen juoman kanssa maksoi 3 euroa. Ruoka oli erinomaisen hyvaa ja sita oli riittavasti! Toki taalla saa helposti rahaa kulumaan, silla esimerkiksi eilinen elaintarhavierailuni maksoi n. 14 euroa, mika on kaakkoisaasialaisittain iso raha. Joka tapauksessa tama on ensimmainen takalainen suurkaupunki, jossa voisi helposti kuvitella elavansa ja myos viihtyvansa. Ehkapa palaan viela takaisin.
Eilen siis vierailin elaintarhassa ja yosafarilla. Edellisesta elaintarhavierailusta on noin kymmenen vuotta aikaa. Prahan zoo oli niin vastenmielinen paikka pienine ahtaine hakkeineen, etta sen jalkeen olen kiertanyt elaintarhat kaukaa. Kehut ja kommentit takalaisesta elaintarhasta herattivat uteliaistuuni ja saivat minut hyppaamaan tunnin metro-bussimatkalle. Elaintarhavierailu meinasi jaada torsoksi, silla olin paikalla 17.15 ovien sulkeutuessa kuudelta. Vahan ihmettelin itsekin, miksi saavuin niin myohaan, silla valokuvien polttamisen lisaksi elaintarhavierailu oli ainoa todellinen paivaohjelmani. Jalkiviisaana saapuminen tapahtui juuri oikeaan aikaan, silla sain kavella tarhassa seitsemaan asti. Aika oli juuri sopiva yosafarikierroksen aloittamiseen. Jotkut elaimet jaivat nakematta, mutta eipa se oli niin vaarallista.
Elaintarhaa ei ole turhaan kehuttu yhdeksi maailman parhaaksi. Se oli rakennettu luonnollisen ympariston oloiseksi. Elaimilla oli paljon tilaa, eika niiden elintilaa ollut rajattu muutamaa poikkeusta lukuunotta hakeilla, vaan luonnollisilla esteilla. Toki elintilat ovat vain murto-osan niiden luonnollisista reviireista.
Yosafari oli mieleenpainuva elamys. Yleisolle oli rajattu valaistu polku, jonka varteen oli sijoitettu paaosin yolla aktiivisia elaimia. Elaimista oli koottu mielenkiintoisia yksityiskohtia opastauluihin. Koko ajan oli valaistuksesta ja asfaltoidusta kavelytiesta huolimatta tunne, etta olisi kavellyt keskella sademetsaa. Safari oli tehty varsin taitavasti.
Elainten maara oli safarilla varsinaista elaintarhaa pienempi, mutta toisaalta elintila vaikutti ainakin yovalaistuksessa olevan suurempi. Alueen sisaantulon sirkusmeininki hairitsi hieman mielenrauhaa - mutta vain hieman. Ongelma korjaantui, kun paasin vaeltamaan itse alueella rauhassa ja monin paikoin jopa yksin. Tata edesauttoi se, etta luultavasti enemmisto ihmisista valitsi junakuljetuksen ja siten hieman eri reitin. Eniten iloa alueella tarjosivat orangit (zoo) ja lepakot (safari), luonnollisesti.
Vierailu oli ehdottomasti positiivisin elaintarhakokemukseni. Tuli sellainen olo, etta taman jalkeen ei elaintarhassa enaa tarvitse kaydakaan. Ehka Korkeasaareen kuuluisi suomalaisena tutustua, silla hapeakseni tunnustan, etten siella koskaan ole vieraillut. Moneen otteeseen tuli kylla mieleen ajatus, etta mieluummin nakisin naita elaimia luonnossa. Varsinkin orankien katselu sai vahvasti harkitsemaan, etta palaisin viela alkukesasta Indonesiaan katsomaan elaintarhan lajikaimoja Sumatran sademetsa-alueella. Indonesian saakin olisi astetta mukavampi silloin kuin etelaisessa Manner-Aasiassa.
Alkuperainen suunnitelmani oli matkustaa kesakuun alussa Myanmariin, jonne minulla oli jo lentolippu lunastettuna. Minun pitaisi huomenna Bangkokissa tehda viisumihakemus. Taidan kuopata suunnitelman. Jos avustustyontekijat eivat saa viisumia, miten tavallinen turisti voisi sen saada? Tosin se voisi olla mahdollista.. Aikaisemminkin matkustaminen maassa on ollut rajoitettua. Yksittainen turisti ei ole saanut vapaasti valita matkustusreittiaan. Nyt matkustamista on varmasti rajoitettu entisestaan. On vastemielinen ajatus, etta saisi matkata vain niille sotilasjuntan sallimille alueille, jotka osoittaisivat kaiken olevan hyvin.
Taksi paivaksi olin suunnitellut suunnistavani Singaporen huvittelusaarelle, joka tarjoaisi, hmm, vaikka mita. Nyt ei kuitenkaan huvita. Ehka otan vain metron ja lahden ajelemaan kaupungille. Tai etsin kivan kuppilan. Se pitkassa matkustamisessa on mukavaa, etta ei ole pakonomaista tarvetta metsastaa eri kaupunkien ja kohteiden nahtavyyksia. Monesti on kiva menna istumaan kirja kourassa kahvilaan ja olla tekematta yhtaan mitaan. Siihen on nyt aikaa. Katsotaan, mika on mieli, kun astun ovesta ulos kadulle.
Takaisin hostellilla pitaisi olla viiden maissa eli reilun viiden tunnin paasta. Silloin lahden kohti lentokenttaa. Lentoni pitaisi olla Bangkokissa klo 22. Todennakoisesti nain kaykin aiempien Airasia-kokemusteni perusteella. Bangkokiin menemisessa en nae mitaan hohtoa, mutta siita huolimatta odotan kaupunkia todella paljon. Minun olisi tarkoitus kohdata siella kahden paivan paasta Ailin, jonka kanssa teemme kymmenen paivan Siem Riep - Kuala Lumpur - Hanoi turneen. Katsotaan, miten suunnitelmien kay.
Pieti
Singaporesta jai yllattavan mukava kuva. Kaupunki tarjoaa aasialaisen suurkaupungin vaihtelevuuden ja esteettisyyden ilman likaisuutta ja epamaaraisyytta. Eron huomasin varsinkin eilen ajaessani metrolla esikaupunkialueella. Monessa Aasian suurkaupungissa keskustan ulkopuolella alkaa hokkelikylat ja slummi. Singaporessa esikaupunkialue vaikutti viihtyisalta jopa suomalaisen elaa. Tietysti nain vain yhden suunnan ja voi olla, etta se oli esikaupunkia parhaimmillaan.
Taalla tuntuvat asiat toimivan moitteetta. Hintatasokaan ei asumista lukuunottamatta poikkea merkittavasti muista vierailemistani aasialaisista paakaupungeista (Jakarta, KL, Bangkok, Delhi, Kathmandu, Peking). Esimerkiksi eilen siistissa intialaisessa ravintolassa nauttimani kolmen ruokalajin illallinen juoman kanssa maksoi 3 euroa. Ruoka oli erinomaisen hyvaa ja sita oli riittavasti! Toki taalla saa helposti rahaa kulumaan, silla esimerkiksi eilinen elaintarhavierailuni maksoi n. 14 euroa, mika on kaakkoisaasialaisittain iso raha. Joka tapauksessa tama on ensimmainen takalainen suurkaupunki, jossa voisi helposti kuvitella elavansa ja myos viihtyvansa. Ehkapa palaan viela takaisin.
Eilen siis vierailin elaintarhassa ja yosafarilla. Edellisesta elaintarhavierailusta on noin kymmenen vuotta aikaa. Prahan zoo oli niin vastenmielinen paikka pienine ahtaine hakkeineen, etta sen jalkeen olen kiertanyt elaintarhat kaukaa. Kehut ja kommentit takalaisesta elaintarhasta herattivat uteliaistuuni ja saivat minut hyppaamaan tunnin metro-bussimatkalle. Elaintarhavierailu meinasi jaada torsoksi, silla olin paikalla 17.15 ovien sulkeutuessa kuudelta. Vahan ihmettelin itsekin, miksi saavuin niin myohaan, silla valokuvien polttamisen lisaksi elaintarhavierailu oli ainoa todellinen paivaohjelmani. Jalkiviisaana saapuminen tapahtui juuri oikeaan aikaan, silla sain kavella tarhassa seitsemaan asti. Aika oli juuri sopiva yosafarikierroksen aloittamiseen. Jotkut elaimet jaivat nakematta, mutta eipa se oli niin vaarallista.
Elaintarhaa ei ole turhaan kehuttu yhdeksi maailman parhaaksi. Se oli rakennettu luonnollisen ympariston oloiseksi. Elaimilla oli paljon tilaa, eika niiden elintilaa ollut rajattu muutamaa poikkeusta lukuunotta hakeilla, vaan luonnollisilla esteilla. Toki elintilat ovat vain murto-osan niiden luonnollisista reviireista.
Yosafari oli mieleenpainuva elamys. Yleisolle oli rajattu valaistu polku, jonka varteen oli sijoitettu paaosin yolla aktiivisia elaimia. Elaimista oli koottu mielenkiintoisia yksityiskohtia opastauluihin. Koko ajan oli valaistuksesta ja asfaltoidusta kavelytiesta huolimatta tunne, etta olisi kavellyt keskella sademetsaa. Safari oli tehty varsin taitavasti.
Elainten maara oli safarilla varsinaista elaintarhaa pienempi, mutta toisaalta elintila vaikutti ainakin yovalaistuksessa olevan suurempi. Alueen sisaantulon sirkusmeininki hairitsi hieman mielenrauhaa - mutta vain hieman. Ongelma korjaantui, kun paasin vaeltamaan itse alueella rauhassa ja monin paikoin jopa yksin. Tata edesauttoi se, etta luultavasti enemmisto ihmisista valitsi junakuljetuksen ja siten hieman eri reitin. Eniten iloa alueella tarjosivat orangit (zoo) ja lepakot (safari), luonnollisesti.
Vierailu oli ehdottomasti positiivisin elaintarhakokemukseni. Tuli sellainen olo, etta taman jalkeen ei elaintarhassa enaa tarvitse kaydakaan. Ehka Korkeasaareen kuuluisi suomalaisena tutustua, silla hapeakseni tunnustan, etten siella koskaan ole vieraillut. Moneen otteeseen tuli kylla mieleen ajatus, etta mieluummin nakisin naita elaimia luonnossa. Varsinkin orankien katselu sai vahvasti harkitsemaan, etta palaisin viela alkukesasta Indonesiaan katsomaan elaintarhan lajikaimoja Sumatran sademetsa-alueella. Indonesian saakin olisi astetta mukavampi silloin kuin etelaisessa Manner-Aasiassa.
Alkuperainen suunnitelmani oli matkustaa kesakuun alussa Myanmariin, jonne minulla oli jo lentolippu lunastettuna. Minun pitaisi huomenna Bangkokissa tehda viisumihakemus. Taidan kuopata suunnitelman. Jos avustustyontekijat eivat saa viisumia, miten tavallinen turisti voisi sen saada? Tosin se voisi olla mahdollista.. Aikaisemminkin matkustaminen maassa on ollut rajoitettua. Yksittainen turisti ei ole saanut vapaasti valita matkustusreittiaan. Nyt matkustamista on varmasti rajoitettu entisestaan. On vastemielinen ajatus, etta saisi matkata vain niille sotilasjuntan sallimille alueille, jotka osoittaisivat kaiken olevan hyvin.
Taksi paivaksi olin suunnitellut suunnistavani Singaporen huvittelusaarelle, joka tarjoaisi, hmm, vaikka mita. Nyt ei kuitenkaan huvita. Ehka otan vain metron ja lahden ajelemaan kaupungille. Tai etsin kivan kuppilan. Se pitkassa matkustamisessa on mukavaa, etta ei ole pakonomaista tarvetta metsastaa eri kaupunkien ja kohteiden nahtavyyksia. Monesti on kiva menna istumaan kirja kourassa kahvilaan ja olla tekematta yhtaan mitaan. Siihen on nyt aikaa. Katsotaan, mika on mieli, kun astun ovesta ulos kadulle.
Takaisin hostellilla pitaisi olla viiden maissa eli reilun viiden tunnin paasta. Silloin lahden kohti lentokenttaa. Lentoni pitaisi olla Bangkokissa klo 22. Todennakoisesti nain kaykin aiempien Airasia-kokemusteni perusteella. Bangkokiin menemisessa en nae mitaan hohtoa, mutta siita huolimatta odotan kaupunkia todella paljon. Minun olisi tarkoitus kohdata siella kahden paivan paasta Ailin, jonka kanssa teemme kymmenen paivan Siem Riep - Kuala Lumpur - Hanoi turneen. Katsotaan, miten suunnitelmien kay.
Pieti
Kommentit