Olen matkalla kohti Dubaita, Sri Lankan matkan välipysähdystäni. Tunne on erikoinen. Normaali lähdön innostus loistaa poissaolollaan. Kun etsin omaa paikkaani koneessa ja katselin ympärilleni minusta tuntui, etten kuulu joukkoon. Hassua.
Etsin rivin, jossa ei istunut ketään. En välittänyt, mitä lipussani luki. Liian moni suomalainen ei ole menossa Dubaihin.
Tilasin vettä, kahvin, punkkua ja leivoksen. Juuri luin Hesarista, että se on kaamosmasennuksen ensimmäinen piirre, halu syödä makeaa. En ole masentunut, eikä edessäni ole kaamos. Mutta en kiellä olotilaani. Juuri nyt ei innosta.
Olisiko tämä Irania?
Alkusyksyn upean Intian matkani jälkeen pariviikkoinen Suomessa oli intensiivinen. Kävin Yleisradion kanssa Espoossa ja Bosniassa. Bosnian reissu oli huima. Masentava Zenican kaupunki, mahtava Suomen joukkueen tunnelma voitetun pelin jälkeen. Oli kiva istua samassa huumassa iltaa joukkueen sekä Ylen porukan kanssa.
Oli myös hyvä kuunnella ajatuksia ja samalla pohtia mielessäni syitä kaksijakoiseen peliin. Ulkopuolisena on helppoa tarkkailla. Kirjoitin sieltä pitkän kirjoituksen, joka toivottavasti julkaistaan Urheilulehdessä. Konsultoin parissa pelissä Vimpelin naisten joukkuetta. Sekin on uusi opettava kokemus. Olen kiitollinen innostuksesta, jota palautteeni kohtasi.
Oli mukava nähdä Suomessa lähimmäisiä ihmisiä. Lähimmäiset ja oma rauha kuunnella itseäni. Se on tärkeintä. Rauhaa juuri nyt kaipaan. Edessäni on vielä yksi pitkä jakso itsekseni ennen seuraavaa työtehtävääni, mikä se sitten onkaan.
Viimeisiä Tampereen tunnelmia.
Sallin tämän olotilani itselleni. Rehellisyys itseäni kohtaan. Se on varmasti tärkeintä. Vain siten voin päästä eteenpäin. Mikäli pakottaisin itseni reissueuforiaan, ajaisin itseäni vain pois sisimmästäni.
On hyvä ymmärtää, että lopulta euforia ei ole sitä, mitä pitäisi tavoitella. Se ei tarkoita, ettei voisi tehdä intohimoisesti työtään. Rauha olla, kokea ja oppia. Siihen haluan päästä. Siksi olenkin iloinen, että nyt minun ei ole pakko tuntea jotain.
Sri Lankassa osallistun 19.12. alkaen kymmenen päivän retriitille. Siellä meditoidaan kymmenen tuntia päivässä ilman mitään kontaktia ulkopuolelle. Edes silmiin katsominen ei ole sallittua, puhumattakaan lukemisesta tai kirjoittamisesta. Hieman pelottaa, mitä tulen löytämään. Mutta ennen kaikkea olen utelias, mitä tuntemuksia se herättää.
Sitä ennen minulla on reilu viikko aikaa orientoitua oikeaan mielentilaan.
Asun ensin kolme päivää Negombon rantakylässä Colombon kupeessa lähellä lentokenttää. Negomboon myydään Suomesta pakettimatkoja. Ihmettelen miksi, mutta ehkä ranta on sitten kiva - toisin kuin olen lukenut.
Negombosta käsin hoidan itselleni 90 päivän viisumin, mikä lukemani perusteella vaatii tuntien jonotusta Colombon virastossa. Lisäksi hankin kännykkäliittymän sekä vaihdan rahaa. Ehkä etsin Colombosta paikan, joka vaihtaisi uuden näytön tablettiini rikkoutuneen tilalle.
Ja kävelen rannalla. Lainaan energiaa ja hyvää mieltä auringosta, jotta voin jakaa sitä eteenpäin. Kuinka odotankaan pääsyä kastamaan jalkani Intian valtamereen.
Negombosta matkustan Kandyyn, sisämaankaupunkiin, josta olen varannut hieman tasokkaamman majoituksen. Kandyssa on myös retriittipaikkani.
Vastaavia vipassanameditaation keskuksia on ympäri maailmaa. Se on tunnettu meditaatiotekniikka, jota mm. toteutettiin menestyksellä USA:n ongelmavankien kanssa, kunnes se kiellettiin uskonnollisten piirien toimesta. Ei siis mitään uutta, mutta valitettavaa kumminkin.
Vipassanameditaatioon tutustuin ensimmäinen kerran juuri katsottuani dokumentin Yhdysvaltain vankiloista. Silloin kiinnostuksen siemen kylvettiin. Intian retriitillä se kasvoi sellaisiin mittoihin, että minun oli varattava paikkani. Retriitti on periaatteessa ilmainen. Kulut katetaan nimellisellä lahjoituksella. Nykymaailmassa se on jotain poikkeuksellista.
Sri Lanka vaikuttaa upealta saarelta. Luontoa, rantaa, buddhalaistemppeleitä, kulttuuria. Rauhaa. (Ensimmäinen kuva on Tangasta, kiitos Riikka)
Rauhan saattaa rikkoa, mikäli neuvottelu puhumiskeikasta Suomessa tammikuussa johtaa tulokseen. Tekisin reissun mielelläni, sillä luulen, että oppimani asiat voivat auttaa muitakin. Vain omaatuntoa painava pitkä lento hieman arveluttaa. Mutta uskon sen olevan pienempi paha. Lentäminen nyt vain on liian halpaa, eikä minusta ole sitä vastustamaan.
Puhumiskeikka on hyvä esimerkki, miten asioita tapahtuu - vaikka tilaisuus ei toteutuisikaan. Olin puhumassa Espoossa kaverini pyytämänä ilman palkkiota, koska koin asian tärkeäksi. Siihen haluaisin päästä, tekemään työtä ilman tarvetta hyötyä siitä itse. Puhumistilaisuuden mainos poiki tämän yhteydenoton.
Siis hyviä asioita tapahtuu, jos intentio on oikea ja uskoo itse siihen.
Koin epäonnistuneeni tuossa tilaisuudessa, vaikka pidän itseäni yleensä hyvänä puhuna. Mutta se ei mennyt hukkaan, sillä vain epäonnistumisista on todella mahdollisuus oppia. Sen olen huomannut valmennuksessa. Voitoista tulee illuusio omasta häviämättömyydestä. Tappiot haastavat oikealla tavalla itseanalyysiin. Niin kävi nytkin. Seuraavalla kerralla olen parempi.
Ajatukseni on viettää koko talvi Aasiassa, mikäli ei tule mitään yllättävää työtarjousta. Kolme kuukautta Sri Lankassa ei kuulosta pahalta. Sitten kaikki on auki. Sukeltaminen Malediiveilla houkuttaisi. Olen kysellyt pikkuveljeltäni, jos hän olisi kiinnostunut liittymään seuraan. Yksin liveaboard-laivan hytti on turhan kallis. Mutta mikäli Sami ei pääse lähtemään, ehkäpä joku muu innostuu tulemaan. Viestiä saa laittaa.
Haluaisin myös Indonesiaan sukeltamaan. Raja Ampat, Banda Islands, Sulawesi, Nusa Penida, Bali, paikkojahan siellä riittää... Myanmarissa olisi kiva käydä ja siihen olisi syykin. Intiassa eräs vanha mies sanoi, että minun pitäisi mennä sinne. Australiassa yksi ystäväni on (toivottavasti) toipumassa sairaudestaan. Voisin käydä piristämässä häntä.
On mahtavaa, ettei tarvitse tietää, mitä teen.
Huomenna on edessä puolen päivän stoppi Dubaissa. Se on varmasti vähiten sellainen kaupunki, joka sopii nyt olotilaani. Siksi sinne on hyvä mennä. Olen huomannut, että monesti vähiten houkuttava asia tarjoaa yllättävän paljon. En ainakaan syyllisty liiallisiin odotuksiin.
Vaikka oloni on hieman vaisu, olen silti onnellinen. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä valintoja ja minulla on edessä upea mahdollisuus oppia, jakaa ja matkustaa. Ne ovat asioita, jotka antavat minulle eniten. Ihmisten lisäksi. Tästä tullee hyvä matka.
Ps. Dubai oli juuri sellainen kuin sen kuvittelin olevan. Kiinnostava nähdä, mutta ikävä kaupunkia ei tule. Kohta hyppään Sri Lankan koneeseen.
Kommentit