Istun mukavasti junassa, kun havahdun kuulutukseen. Erotan vain nimeni sanottavan useaan kertaan. Se hukkuu indonesian kielisen tekstin joukkoon. Mietin, mistä voi olla kyse. Istun väärällä paikalla, sillä halusin ikkunan viereen. Tuskin kuulutus siitä johtuu.
Hetken päästä konduktööri viittoilee minua luokseen. Olen lähinnä utelias. Jos sama tapahtuisi Intiassa, olisin jo täynnä adrenaliinia ja valmistautuisin puolustautumaan ja puolustamaan rahojani. Mutta tämä on Indonesia ja mieleni on viikossa mukautunut siihen.
- Are you Pieti Poikola?
- Yes.
- We have your wallet.
- Oh. Yes, it's not in my pocket.
- Here you are. Take good care of it.
- Thank you so much. I will.
Tallella on kaikki 1.200.000 IDR, jotka laskin edellisenä iltana. Myös luottokorttini ja junalippu löytyvät lokerostaan. Istun takaisin paikalleni ja vedän henkeä. Tämä vain vahvistaa käsitystä paikallisten rehellisyydestä, mistä olen kuullut tarinoita aikaisemminkin.
Juna on ilmastoitu, siisti ja tilava, siis miellyttävä yllätys.
Koko ajan muistiini palautuu paremmin, miksi ihastuin maahan 10 vuotta sitten ensimmäisellä pidemmällä selkäreppumatkallani. Silloin aloitin matkani Indonesiasta. Kaikki oli ihmeellisestä ja uutta, tällainen matkustaminenkin. Mutta aika ei ollut kullannut muistoja. Jos mahdollista, olen nyt jopa enemmän vaikuttunut, sillä sen jälkeen vastaan on tullut myös paljon negatiivisia kokemuksia. Ei kolmansissa maissa matkustaminen aina juhlaa ole.
Aika on jättänyt tapaani matkustaa jälkensä. Olen löytänyt oman rytmini. Kuusi päivää Yogyartassa, johon lensin Nepalista, tuntui lyhyeltä ajalta. Vuosikymmen sitten olin jo nähnyt kolmea eri saarta tässä ajassa. Silloinkin oli tarkoitus olla Jaavalla hieman pidempään, mutta otin kolmantena päivänä lennon Lombokiin. Lähdin pakoon paikallista yli-innokasta tuttavuutta, jolle en onnistunut sanomaan "ei".
Nyt näen toivottavasti pian kumppanini Balilla, eikä minulla muutenkaan ole tarvetta tutustua uusiin ihmisiin. Nautin yksin olosta. Mutta se ei tarkoita, ettenkö kaipaisi kontakteja ihmisiin. On ihana kävellä kaupungilla ja vastata hymyllä paikallisten ystävällisiin eleisiin. Yhteinen kieli on ainakin toistaiseksi ollut helppo löytää, eikä se ole ollut kouluenglanti.
Yogyakarta on poikkeuksellinen kaupunki, sillä sen läheisyydestä löytyy valtavia uskonnollisia monumentteja sekä hinduille että buddhalaisille. Maailman suurin Buddha-temppeli Borobudur on yksi syy, miksi aloitin Indonesian kierroksen täältä. Prambanan hindutemppeliin on Borobudurista vain muutamankymmenen kilometrin matka.
Borobudurin temppelin mittasuhteista on vaikea saada käsitystä kuvista tai edes paikan päällä.
Borobudur on ilmasta katsottuna valtava mandala, tosin sitä on aika paljon vaikeampi hahmottaa kuin Bhutanin sieviä seinäpiirroksia. Temppeli on rakennettu useaan kerrokseen. Alemmissa osissa sai kävellä rauhassa ja ihmetellä, mitä ihmiset ovat ajatelleet yli 1000 vuotta sitten katsoessaan samoja kiviveistoksia.
Borodurin yksityiskohtia.
Temppelissä on satoja, tai tuhansia, meditoivia Buddha-patsaita.
Otin homestay-paikkani kautta valmiin temppelikierroksen. Pikkubussin piti noukkia minut ovelta. Odottelin puolisentoista tuntia aina välillä kysyen varauksen tehneen majapaikkani pitäjältä, onkohan kyyti tulossa. Huolta ei olisi, bussi olisi 15 minuutin päästä paikalla. Tämä keskustelu toistui muutaman kerran, kunnes selvisi kuljettajan unohtaneen minut. Hostellin yleismies ei paljoa murehtinut kuultuaan asian, kysyi vain haluaisinko temppelille autolla vai moottoripyörällä. Niinpä huristelimme tunnin matkan kahdestaan ja pääsimme paikalle vain vartin bussin jälkeen - onhan skootteri paljon bussia nopeampi ruuhkassa.
Samaan päivään yhdistetty Prambanan keikka sujui logistisesti vielä heikommin. Juutuimme ruuhkaan ja pääsimme perille juuri, kun temppeli suljettiin. Jurrutimme tunnin takaisin kaupunkiin. Kuljettaja palautti osalle lippurahat ja lupasi hakea meidät loput seuraavana päivänä.
Silloin hän muisti minutkin. Keli oli parempi, sillä edellispäivän sade vaihtui poutaan ja jopa aurinko kävi muutaman kerran tervehtimässä. Se ei ole ollut itsestäänselvää, sillä ajoittain on satanut useita tunteja putkeen. Otan kyllä sään ilolla vastaan. Himalajalla kaipasin lämpöä ja sadetta. Täällä saan nauttia molemmista!
Prambanan hindutemppeli.
Prambanassa ei ollut samanlaista rauhaa kuin Borobudurissa. Siitä piti huolen useat koululaisryhmät. Olin hyvällä tuulella ja suostuin mielelläni kaikkiin poseerauksiin. Jossain vaiheessa linjasin, että enää ei oteta yksittäis-selfietä. Ryhmäkuvat saisivat riittää. Sekin kelpasi ilolla.
Prambanan temppeli on rakennettu arviolta vain n. 50 vuotta Borobudurin temppelin jälkeen. Sen rakennusajankohta ja historia ovat hieman epäselvät. On käsittämätöntä, miten korkealla tasolla kulttuuri on ollut Jaavalla, kun Suomen alueella on samaan aikaan opeteltu pysyvän asumisen alkeita. Toisaalta tuhat vuotta on lyhyt aika ihmisen historiassa. Se on hyvä pitää nykypäivänäkin mielessä, kun mietimme tulevaisuuteen heijastuvia päätöksiä.
Samalle päivälle nämä kaksi temppelikokonaisuutta olisivat olleet ehkä hieman liikaa. Siinäkin mielessä oli hyvä, että Prambanan keikka siirtyi vuorokaudella. Yogyartan seudulla olisi ollut muutakin nähtävää vaikka millä mitalla. Halusin nyt kuitenkin lähteä eteenpäin kohti Balia.
Jos hyvin käy, pääsen tänään majoittumaan Mt. Bromon viereen ja huomenna kiipeämään sen kraatterille. Se on kiinni siitä, onnistunko nappaamaan Surabayassa jatkoyhteyden Probolinggoon. Juna Yogyakartasta ainakin lähti ajallaan ja on yllättävän moderni - nyt on varmaan aika lopettaa Indonesian ja Intian vertaaminen.
Kunhan saan tekstin lisättyä, keskityn Jaavan maisemien ihailuun. Vehreät tasangot rikkoo aina silloin tällöin tulivuoren silhuetti. Tällaisen maiseman katselusta nautin. Onpas matkustaminen taas mukavaa!
Kävin katsomassa paikallisen liigajengin harjoituksia. Päätin jättää suunnittelemani turnauksen väliin - kaikella kunnioituksella indonesialaista korista kohtaan.
Palautin mieleeni, miksi olen halunnut pois jouluhumusta. Rauhallista ja perinteistä joulua vastaan minulla ei ole mitään. Nauttikaa joulurauhasta!
Kommentit