Tuskin löytyy maailmasta toista kolkkaa, jossa maan sisällä kuljettu tunnin ajomatka muuttaa yhtä paljon tunnelmia - jos jätetään sota-alueet vertailun ulkopuolelle. Konservatiivisen ja jännittyneen Jerusalemin jälkeen vietimme loppuajan vapaamielisessä Tel Avivissa. Sielläkin yövyimme Airbnb-majoituksessa, Israelin reissumme halvimmassa ja parhaassa. Asuntomme sijaitsi lähellä Jaffan vanhaa kaupunkia, joka oli kiva kontrasti modernille Tel Aviville.
Jaffan satamasta on lastattu yksi, jos toinenkin laivallinen appelsiineja Suomeen.
Jaffan vanhan kaupungin kujat ovat täynnä taiteilija-ateljeita ja putiikkeja. Taustalla on yksi taiteilija työssään - tuskinpa hirveän kuuluisa kuitenkaan.
Piipahdimme Ilana Goor-museoon, joka on aika loogisesti taiteilija Ilana Goorin perustama. Se oli yllättävän mukava tuttavuus ja vaihtelua perinteisille taidemuseoille. Goor hankki kolmatta sataa vuotta vanhan rakennuksen vuonna 1983 tarkoituksenaan jo silloin museon perustaminen siihen. Lopulta museo avattiin hänen henkilökohtaiselle kokoelmalleen vuonna 1995. Osa kokoelmasta on hänen omaa taidettaan, osa muistoja hänen matkoiltaan ympäri maailmaa.
Ilmeisen kuuluisa taiteilija Goor on, sillä museossa oli kuvia hänestä poseraamassa mm. Dalai Laman, Bill Clintonin ja usean muun silmää tekevän kanssa. Ilanan isoisä oli kuuluisa sionisti Dr. Yosef Sapir, joka oli vaikuttamassa Israelin valtion syntyyn. Häntä voitanee kutsua sen ajan lobbariksi.
Olen usein ihmetellyt taiteilijoiden provosoivia töitä. Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään taidetta enemmän keinona ilmaista itseään, eikä aina haluna herättää huomiota.
Mitä syvemmälle pääsen retkellä itseeni, sitä enemmän löydän sieltä kätkettyjä asioita. Mitä synkempiä, sitä vaikeampi niistä on puhua. Monet taiteilijat ovat introvertteja, mutta syvällisiä. Tämäkin työ herättää aika paljon ajatuksia. Mitä kaikkea saattaa löytyä perheen rantaidyllistä sellaista, mitä kukaan ei voi tietää?
Jaffa on modernin Tel Avivin välittömässä läheisyydessä. Koko kaupunkia reunustaa pehmeä hiekkaranta. Edellisellä vierailulla lenkkeilin päivittäin rantabulevardia ja pulahdin mereen, kunnes löysin itseni sairaalasta ihotulehduksen jäljiltä. Ehkä silloin kävi huono tuuri, mutta nyt kylmä vesi ei houkuttanut uimaan.
Surffareille mikään vesi ei taida olla liian kylmää. Joku päivä minäkin opettelen surffaamaan ja taidan tietää jo missä sen teen...
Tel Avivin vapaamieliset rannat ovat siitä hauskoja, että siellä näkee hyvin erilaisia ihmisiä - tällä kertaa lähinnä täysissä pukeissa.
Enkä ollut ainoa salakuvaaja, mutta täytyihän tuo rabbi ikuistaa.
Kävelimme Annan kanssa rantaravintolaan siemailemaan punkkua ja ihailemaan auringonlaskua. Ehkä joskus opin olemaan täysin hetkessä, mutta jotenkin mieli harhailee usein auringonlaskujen aikaan niiden merien ja järvien rantamaisemiin, joissa auringonlasku on tarjonnut parastaan.
Toivottavasti en ole yksin ajatuksen kanssa, mutta miksi joulukuusi pitää pilata kauheilla valoilla ja krumeluureilla? Tämä ei todellakaan sopinut Jaffan vanhan kaupungin keskustaan - tai sitten mieleni on vain liian fiksoitunut.
Viimeisenä päivänä ajoimme vajaa sata kilometriä pohjoiseen Haifan kaupunkiin. Sen ja Israelinkin tunnetuimpia nähtävyyksiä on Bahá'í gardens, joka on myös Unescon perintökohde. Olihan tuolla ihan kiva käydä talsimassa, mutta ei se nyt mitään erityistä vaikutusta tehnyt.
Osasyynsä oli sillä, että myöhästyimme opastetulta kierrokselta kymmenisen minuuttia ja omatoimisesti pääsy oli paljon rajoitetumpaa. Myös puiston vieressä ollut japanilaisen taiteen Tikotin Museum sattui olemaan kiinni. Haifaa ei nyt ollut tarkoitettu meille.
Kävimme vielä varmistamassa, että Välimeri jatkuu Haifaankin asti. Siellä saimme viimeisen D-vitamiini kylvyn ennen paluuta pimeään Suomeen. Puuttuvan valon määrää on vaikea kotona ymmärtää, jos ei pääse nauttimaan keskitalven kirkkaasta auringosta lähempänä kääntöpiirejä.
Kaikkiaan reissu antoi mukavan hengähdystauon talven keskelle ja auttoi unohtamaan työjuttuja. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Tel Aviv Maccabin Euroliiga-peliä, mutta en pistänyt pahaksi, vaikka tuttu israelilaisagentti ei koskaan lippuja saanut hankittua.
Vaikka Lähi-Idän konfliktin pilvet varmasti väijyivät koko ajan jossain lähellä, tällaisen turistin elämään se ei vaikuta. Ihan niin ystävällistä palvelua maassa ei ollut, kuin olin jostain lukenut. Ehkä meille kävi vain huono tuuri. Välillä hieman tympäsi, kun kalliin annoksen kylkiäisiksi ei saanut kuin hapanta naamaa. Ja halpoja annoksia ei maassa taida hirveästi olla tarjolla. Joka tapauksessa reissu oli ajatuksia herättävä. Suosittelen heittämään ennakkoluulot takataskuun ja vierailemaan!
Jaffan satamasta on lastattu yksi, jos toinenkin laivallinen appelsiineja Suomeen.
Jaffan vanhan kaupungin kujat ovat täynnä taiteilija-ateljeita ja putiikkeja. Taustalla on yksi taiteilija työssään - tuskinpa hirveän kuuluisa kuitenkaan.
Piipahdimme Ilana Goor-museoon, joka on aika loogisesti taiteilija Ilana Goorin perustama. Se oli yllättävän mukava tuttavuus ja vaihtelua perinteisille taidemuseoille. Goor hankki kolmatta sataa vuotta vanhan rakennuksen vuonna 1983 tarkoituksenaan jo silloin museon perustaminen siihen. Lopulta museo avattiin hänen henkilökohtaiselle kokoelmalleen vuonna 1995. Osa kokoelmasta on hänen omaa taidettaan, osa muistoja hänen matkoiltaan ympäri maailmaa.
Ilmeisen kuuluisa taiteilija Goor on, sillä museossa oli kuvia hänestä poseraamassa mm. Dalai Laman, Bill Clintonin ja usean muun silmää tekevän kanssa. Ilanan isoisä oli kuuluisa sionisti Dr. Yosef Sapir, joka oli vaikuttamassa Israelin valtion syntyyn. Häntä voitanee kutsua sen ajan lobbariksi.
Olen usein ihmetellyt taiteilijoiden provosoivia töitä. Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään taidetta enemmän keinona ilmaista itseään, eikä aina haluna herättää huomiota.
Mitä syvemmälle pääsen retkellä itseeni, sitä enemmän löydän sieltä kätkettyjä asioita. Mitä synkempiä, sitä vaikeampi niistä on puhua. Monet taiteilijat ovat introvertteja, mutta syvällisiä. Tämäkin työ herättää aika paljon ajatuksia. Mitä kaikkea saattaa löytyä perheen rantaidyllistä sellaista, mitä kukaan ei voi tietää?
Jaffa on modernin Tel Avivin välittömässä läheisyydessä. Koko kaupunkia reunustaa pehmeä hiekkaranta. Edellisellä vierailulla lenkkeilin päivittäin rantabulevardia ja pulahdin mereen, kunnes löysin itseni sairaalasta ihotulehduksen jäljiltä. Ehkä silloin kävi huono tuuri, mutta nyt kylmä vesi ei houkuttanut uimaan.
Surffareille mikään vesi ei taida olla liian kylmää. Joku päivä minäkin opettelen surffaamaan ja taidan tietää jo missä sen teen...
Tel Avivin vapaamieliset rannat ovat siitä hauskoja, että siellä näkee hyvin erilaisia ihmisiä - tällä kertaa lähinnä täysissä pukeissa.
Enkä ollut ainoa salakuvaaja, mutta täytyihän tuo rabbi ikuistaa.
Kävelimme Annan kanssa rantaravintolaan siemailemaan punkkua ja ihailemaan auringonlaskua. Ehkä joskus opin olemaan täysin hetkessä, mutta jotenkin mieli harhailee usein auringonlaskujen aikaan niiden merien ja järvien rantamaisemiin, joissa auringonlasku on tarjonnut parastaan.
Toivottavasti en ole yksin ajatuksen kanssa, mutta miksi joulukuusi pitää pilata kauheilla valoilla ja krumeluureilla? Tämä ei todellakaan sopinut Jaffan vanhan kaupungin keskustaan - tai sitten mieleni on vain liian fiksoitunut.
Viimeisenä päivänä ajoimme vajaa sata kilometriä pohjoiseen Haifan kaupunkiin. Sen ja Israelinkin tunnetuimpia nähtävyyksiä on Bahá'í gardens, joka on myös Unescon perintökohde. Olihan tuolla ihan kiva käydä talsimassa, mutta ei se nyt mitään erityistä vaikutusta tehnyt.
Osasyynsä oli sillä, että myöhästyimme opastetulta kierrokselta kymmenisen minuuttia ja omatoimisesti pääsy oli paljon rajoitetumpaa. Myös puiston vieressä ollut japanilaisen taiteen Tikotin Museum sattui olemaan kiinni. Haifaa ei nyt ollut tarkoitettu meille.
Kävimme vielä varmistamassa, että Välimeri jatkuu Haifaankin asti. Siellä saimme viimeisen D-vitamiini kylvyn ennen paluuta pimeään Suomeen. Puuttuvan valon määrää on vaikea kotona ymmärtää, jos ei pääse nauttimaan keskitalven kirkkaasta auringosta lähempänä kääntöpiirejä.
Kaikkiaan reissu antoi mukavan hengähdystauon talven keskelle ja auttoi unohtamaan työjuttuja. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Tel Aviv Maccabin Euroliiga-peliä, mutta en pistänyt pahaksi, vaikka tuttu israelilaisagentti ei koskaan lippuja saanut hankittua.
Vaikka Lähi-Idän konfliktin pilvet varmasti väijyivät koko ajan jossain lähellä, tällaisen turistin elämään se ei vaikuta. Ihan niin ystävällistä palvelua maassa ei ollut, kuin olin jostain lukenut. Ehkä meille kävi vain huono tuuri. Välillä hieman tympäsi, kun kalliin annoksen kylkiäisiksi ei saanut kuin hapanta naamaa. Ja halpoja annoksia ei maassa taida hirveästi olla tarjolla. Joka tapauksessa reissu oli ajatuksia herättävä. Suosittelen heittämään ennakkoluulot takataskuun ja vierailemaan!
Kommentit