(Toinen opas väitti virtaaman olevan 1000 m3/s. Oli miten oli, määrä on pienen suomalaisen kunnan koko päivän vedentarve.)
Putouksen ensimmäisenä eurooppalaisena löysi herra Speke samalla reissulla, kun hän keksi Niilin saavan alkunsa Victorianjärvestä. Speke nimesi putouksen Royal Geographical Societyn puheenjohtajan mukaan. Idi Amin muutti panafrikkalaisuuden kulta-aikana 60-luvulla nimen Kabarega Fallseiksi, muttei se lopulta virallisesti syrjäyttänyt alkuperäistä.
Alunperin koko virta kulki yhden uoman kautta. Vuonna 1962 Ugandan itsenäistyessä tulvavesi puhkaisi itselleen toisen uoman, joka nimettiin paikallisen kielellä vapaudenputoukseksi. Tuskin sitä pidettiin sattumana silloin.
Tein Murchison Fallseille kolmen päivän järjestetyn pakettimatkan. Se oli budjettimatka kimppakyydillä. Majoituimme puiston sisällä Red Chilin isännöimällä leirillä. Firmalla on myös backpacker-paikka Kampalassa. Paikka loi rennon letkeän ilmapiiriin, tai tietysti majoittujathan sen tekivät. Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein hyvin järjestetty.
Samalla matkalla oli suomalaiset Ville ja Katri, jotka aloittivat oman rinkkamatkansa muutama kuukausi sitten Etelä-Afrikasta. Oli hauska vaihtaa kuulumisia ja jutella taas suomeksi. Pääsimme vähän Villen kanssa haastamaan myös koriskokemuksia.
Leiri sijaitsi puiston sisällä. Villisiat olivat vakivieraita. Siksi mitään ruokaa ei saanut jättää telttaan. Öisin olisi ollut mahdollista törmätä virtahepoihin, niin ainakin varoteltiin.
Olen taas päässyt kivasti kiinni jokapäiväiseen joogarytmiini. Red Chillin joogaestraadi näytti tältä. Se oli tunnelmaltaan mukava, mutta jostain syystä maa oli täynnä piikkejä ja oksia.
Toisen päivän aamulla lähdimme kuudelta safariajelulle. Puisto sijaitsee kahden puolen jokea. Pohjoispuoli soveltui karumpana paremmin eläinten näkemiseen.
Varhaisessa lähdössä oli se etu, että pääsi näkemään auringon ensisäteet. Reissuilla ei suht varhaisista herätyksistä huolimatta ole ollut intoa säntäillä auringon perässä, vaikka aina auringonnousun nähtyään tulee ajatus, että pitäisi. Eipä se ole ainoa asia elämässä, joka vaatisi jonkun potkimaan persuksille.
Varsinkin kuivana kautena kasvillisuus on karua ja heinä suhteellisen matalaa. Korkeat eläimet, kuten kirahvi, erottuvat hienosti horisontista.
Pääsimme täälläkin näkemään yhden ison kissan. Leijona makaili hetken ruohikossa, kunnes kyllästyi, nuoli itsensä puhtaaksi ja lähti käppäilemään laiskasti pois.
Leijonalla on aika kiva suojaväri kuivaan heinikkoon!
Oppaamme ei tällä kertaa saanut täysiä pisteitä ammattimaisuudestaan. Eikä se johtunut siitä, että hän päätti kesken safarin ostaa kalastajilta tuoretta kalaa. Pidin kyllä sitäkin hieman erikoisena.
Iltapäivällä oli ohjelmassa risteily kohti putousta. Risteily kulki pääosin pohjoisrannan lähellä. Oli mukavaa nähdä luontoa hieman toisesta perspektiivistä. Kännykkäkameralla parhaat lintukuvat jäivät ottamatta, mutta saipahan nauttia enemmän luonnosta.
Parhaiten jäivät lintujen lisäksi mieleen sadat virtahevot ja rannalla lekottelevat niilinkrokotiilit.
Murchison Falls on aikojen saatossa houkutellut paljon julkimoita paikalle. Ernest Hemmingway on yksi heistä. Hänen vierailunsa on erityisen tunnettu, sillä miehen lentokone tippui tähän kohtaan lähelle putousta vuonna 1954.
Hän säilyi hengissä ja pelastusryhmä noukki miehen turvaan, vain tekemään itsemurhan muutamaa vuotta myöhemmin. Erikoista lento-onnettomuudessa oli se, että tällä reissulla niitä tapahtui kirjailijalle kaksin kappalein.
Kaiken kaikkiaan puistosta jäi hyvä maku. Typerää vain oli, että mielessä oli liian lähellä Pohjois-Tansanian kahdeksan päivän safari. Vertailu harvoin hyödyttää, mutta kerropa se heikolle mielelle. Ei auta kuin jatkaa meditoimista.
Kommentit