Vierailuni pikittyy päivällä, koska varasin huomiselle uuden gorillatrekin, tällä kertaa Rushagan kylään. Puisto on edelleen sama Bwindi Impenetrable. Olin ajatellut tänään vain lukea ja levätä, mutta se päätös pyörrettiin aamupalalla. Lähdin australialaispojan seuraksi vierailulle solan toiselle puolelle batwapygmien kylään.
Batwat on kääpiökasvuinen heimo Etelä-Ugandassa. He asuivat aikaisemmin Bwindin metsissä, mutta 90-luvulla heidät häädettiin kodeistaan, kun metsästä tehtiin suojelualue. Valtio antoi heimolle maata suojelualueen vierestä ja rakensi joitakin taloja.
Pakkosiirrosta seuraa yleensä ongelmia, varsinkin kolmansissa maissa. Batwat ei ole poikkeus. Nyt 80 % batwoista on ilman maata, mutta heillä ei ole myöskään oikeutta metsästää ja laiduntaa entisillä asuinalueillaan.
Majatalomme järjestää tutustumisia batwoihin. On mahdollista vierailla heidän nykyisessä kylässä, tutustua heidän tapoihin tai metsästystaitoihin. Osa vierailun palkkiosta menee kylän hyväksi, näin ainakin väitetään.
En yleensä ole hirveän kiinnostunut tällaisista vierailuista. Siksi jätimme esim. käynnin tansanialaisen maasai-heimon kylään välistä, vaikka sitä paljon safarin yhteydessä markkinoitiin. Jotenkin noista tulee sellainen ihmis-zoomainen olo, vaikka kuinka raha voisikin olla yhteisölle hyödyksi. Nyt kuitenkin päätin lähteä mukaan. Hyvä, että päätin.
Oppaan lisäksi mukaan lähti aseistettu poliisi. Oppaamme mukaan 18 km:n etäisyys Kongon rajalle vaatii turvatoimia.
Batwojen asutus näkyi majatalostamme vastapäisellä rinteellä. Laskeuduimme solan pohjalle kyläläisten viljelysten välistä. Vastamäki alkoi tutun näköisellä metsällä; sinne tänne on istutettu mäntylajiketta rakennus- ja polttopuukäyttöön.
Välillä jyrkkä polku kulki auringonkukkapellon läpi. Polun vieressä kasvoi myös hernepalkoja.
Kun pääsimme kylään, meidät otti vastaan vanha rouva tanssiaskelin - sen täytyi olla spontaania, sillä kyläläisille ei ollut kukaan voinut ilmoittaa tulostamme. Kättelimme kylän naiset ja sanoimme heipat lapsille. Miehet olivat markkinoilla, mutta emme jääneet heitä kaipaamaan.
Hetken päiviteltyämme naiset ja lapset järjestäytyivät riviin esittämään lauluja ja lopulta myös tansseja. Heillä oli selvät sävelet miten toimia. Halusin uskoa, että esiintymisen ilo oli aitoa.
Oppaamme tulkkasi naisten lauluja ja puheita. He kiittelivät tuloamme ja kehuivat valkoisten ihmisten tuovan heille onnea ja lisätuloja. He myös kehuivat, että nyt heidän elämänsä on parempaa, koska he saavat asua oikeissa taloissa ja viljellä maata. Tämä on gorillojen ansiota.
Lopulta kiitoksen sai myös 30 vuotta hallinnut presidentti ja hänen puolueensa. Tässä vaiheessa aloin menettää luottamusta meidän tulkkiimme, mutta mitäs pienistä. Kuinka kivaa olisikaan matkustaa täysin sinisilmäisenä ilman kyynisyyden hiventäkään? Silloin olisin myös saattanut uskoa, että vanha nainen on 98-vuotias, kuten oppaamme väitti.
Joka tapauksessa vierailusta jäi tosi hyvä maku, vaikken liittynytkään australialaispojan seuraksi tanssiin.
Paluumatkalla päätimme kiertää läheisen kylän markkinoiden kautta. Markkinaperinne on vomissaan Ugandassa. Kerran viikossa alueen asukkaat kokoontuvat yhteiselle markkinapaikalle, tällä kertaa Rugubuliin. Kasvisten lisäksi myynnissä on vaatteita, kenkiä ja vaikkapa vuohia. Yhden vuohen hinta 90 000 shillinkiä eli n. 25 euroa. Tässä on siis kallis katras myynnissä.
Kävelimme markkinoilta takaisin majapaikkaamme. Reilun viiden kilometrin matkalla saimme paljon hymyilyä ja iloisia tervehdyksiä osaksemme. Oppaamme mukaan monet nauroivat, että mzungu kävelee. Eipä täällä paikallisilla hirveästi autoja ole. Jonkun verran tiellä liikkuu skoottereita, mutta yleisin vastaantulija on keltaisella kanisterilla vettä kantava nainen tai lapsi.
Ilmeet olivat täysin erilaisia, kun liikuimme toissapäivänä autolla gorillatrekille. Nyt olimme heidän kaltaisiaan, emmekä samaistuneet afrikkalaisia aiemmin sortaneisiin länkkäreihin tai paikallisen mittapuun mukaan ökyrikkaisiin gorillaturisteihin - mitä me tietysti olemme. Kovin pienet asiat vaikuttavat ihmisten mielikuviin. Mites meillä Suomessa, minkälaisen vaikutuksen tekee älypuhelin pakolaisen kädessä? Olemme kovin inhimillisiä, vai ennemminkinkö eläimellisiä.
Tien varrella oli paljon tiilitehtaita. Tiilet tehdään savesta, joka valetaan muottiin ja jätetään aurinkoon kuivumaan.
Bongasimme matkalla muutamia kameleontteja. Aika vekkuleita nämä väriään vaihtavat liskot.
Huomenna menen katsomaan lisää omia piirteitäni. Gorillavaellukselle ei lupaa hyvää vaakasuoraan majatalon seinään piiskaava sade, mutta kokemus se olisi sademetsävaellus kaatosateessakin.
Kommentit