Ruudulla näytetään kolmannen luokan väkivaltapläjäystä, takana vauva on itkenyt toista tuntia putkeen ja ikkunasta aukeaa palmuöljyplantaaseja. On mitä mainioin hetki kaivaa tabletti esiin ja kirjata muistiin matkakokemuksia.
Eipä tämäkään bussimatka kovin synkkää ole. Ajoittain sukelluksemme sademetsämaisemiin muistuttavat siitä, että kohta meillä on mahdollisuus sukulaisemme orangin kohtaamiseen. Taidamme itsekin olla aika eksoottinen näky. Eilen majapaikassamme oli muutama muukin länsimaalainen, mutta tälle Kudat-Sandakan bussimatkalle sellaisia harvemmin siunaantunee.
Ylipäätänsä täällä on aika vähän asutusta. Kahdeksantunnin matkalle osuu muutamia pikkukyliä, mutta pääosin ajelemme metsän keskellä. Eikä tämä bussikaan ole jokapäiväinen ilmestys. Se kulkee noin neljän päivän välein.
Lähellä oli, ettemme mekään olisi olleet kyydissä. Noin viikko sitten lainasimme kotimajoituksestamme skootterin ja ajoimme uinuvan rannikkokaupunki Kudatin keskustaan kysymään, josko Sandakaniin pääsisi suoraan bussilla. Pari miestä bussiaseman liepeillä viittoivat laiskasti toiselle pysäkille muutaman korttelin päähän. Sieltä löysimme laiturin ja aseman tapaisen rakennuksen. Sandakanin bussista ihmiset eivät tienneet mitään, mutta Silvia bongasi seinältä tussilla kirjoitetun lapun "bus to Sandakan" sekä pari puhelinnumeroa.
Laitoin illalla Google translatorin malajin kielelle kääntämän viestin ja sain vastauksen. Bussi Sandakaan menisi 24. ja 28. maaliskuuta. Hetken tuumattuamme päätimme ottaa jälkimmäisen ja jatkaa oloamme Tajan Lautissa kuudella päivällä. Yhteensä viettäisimme siellä 12 päivää.
Se on ollut mukavaa vaihtelua suht hektisen matkaamisen jälkeen. Tajan Laut on parinsadan ihmisen kalastajakylä Kudatista hieman pohjoiseen. Olimme siellä sydämellisen perheen pitämässä kotimajoituksessa. Kokemuksemme oli poikkeuksellinen, olimme enemmän kuin vain vieraita.
Periaatteessa paikka oli kiinni, mutta omistaja vastasi minulle Google mapsista löytämästäni Whatsap-numerosta ja toivotti tervetulleeksi. Vastassa oli hänen veljentytär Aqila, joka esitteli huoneemme ja kysyi haluaisimmeko ruoan heti vai vasta hetken levättyämme.
Pienehkö askeettinen bungalovimme oli niin lähellä merta kuin se vain voi olla. Merenlaulu ravitsi sisäistä rauhaamme. Tiesimme heti tulleemme kotiin. Meillä ei alunperin ollut ajatusta mennä tuonne, vaan ennemminkin eteläisen Borneon kuuluisimpiin kohteisiin. Mutta Googlen arvostelut ja intuitio kutsuivat.
 |
Sille oli selkeä syy, miksi Tanjun Laut guesthouse ei ollut auki Bookingin varaussivustolla. Vietettiin ramadan viimeistä viikkoa ja pian olisi edessä Id al-Fitr, jolloin koko muslimimaailma kokoontuu perheidensä luo juhlimaan ja mässäilemään.
Mekin saimme kutsun liittyä isäntäperheemme kotiin yhteisiin juhliin. Se päivä ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitellusti. Perheen isoäiti muutti suunnitelmiaan ja halusi lähteä toisen sukulaisperheen kolmen tunnin automatkan päähän. Meille vakuuteltiin ettei se olisi ongelma ja autossa olisi kyllä tilaa meille. Pienen sairastelun takia päätimme jättää reissun väliin ja tyydyimme kävelemään kylän raittia ja ihastelemaan parhaimpaan puettuja juhlaihmisiä, jotka jakoivat valtavan määrän kohteliaita tervehdyksiä ja hymyjä.
Se ei ollut ainoa juhlamme. Seuraavana iltana huipentui yhden perheen kolmipäiväinen hääjuhla. Meidät viittoiltiin istumaan juhlapöytään kävellessämme tietä pitkin. Kilvan juhlavieraat kehoittivat nappaamaan pöydän antimia. Myöhemmin myös isäntäperheemme Aqila liittyi seurueeseen ja selitti paikallisia tapoja.
En voinut välttää liikukutukselta, kun orkesteri soitti hääparin paikalleen. Pidettiin asianmukaiset puheet ja kakkukin leikattiin. Oli etuoikeutettu ja epätodellinen olo, kun saimme seurata rakkauden tunnustusta toisella puolella maapalloa.
Tämä kaikki oli hieno lisä, sille minkä vuoksi olimme Tajan Lautiin tulleet. Rannalta, muutaman kymmenen metrin uimisen jälkeen, avautuvat upeat korallit. Teimme pitkät uimareissut päivin ja öin. Näimme bambuhaita (vain öisin), kalmareita, mitä erilaisempia rapuja, pieniä kaloja ja yöllä upeat bioluminoivan planktonmassan. Tulipa vastaan yksi kilpikonnakin.
On taianomaista sammuttaa sukelluslamppu, heiluttaa raajoja ja katsoa satoja pimeässä loistavia planktoneja sekä sitten nostaa pää merenpinnalle ja ihailla tähtitaivaan loistoa. Siellä ei ollut valosaastetta pilaamassa luonnon yövaloa.
Saimme myös paljon iloa kylän lapsista, jotka halusivat esittää temppunsa meille ja vain jutella. Lapsen spontaania iloa on hienoa seurata. Ja pitihän minunkin lähteä leikkiin mukaan.
Eido on osoittanut suomalaisuutensa. Uusiin lapsiin on vaikea tutustua tai ainakin se ottaa aikansa. Hän muistuttaa omia tapojani samassa iässä. On jännä, miten ne palautuvat jostain alitajunnan syövereistä mieleeni, kun tarkkailen poikaani. Onneksi pihan kissat ovat aina hyviä leikkikavereita. Niihin ei tarvitse hieroa tuttavuutta, mikäli eläimet ovat vain samaa mieltä.
Täällä myös vanhemmilla on aikaa lapselleen. Pitää aina välillä muistutella itselleen, että tuskin mikään on tärkeämpää. Olemme loistavia keksimään syitä, miksi juuri nyt ei voisi leikkiä. Onhan lapsenleikit joskus hieman tylsiä, mutta se on hyvä harjoitus kohdata oma tylsistyminen ja opetella olemaan läsnä.
Pilvensä on paratiisinkin taivaalla. Joka ilta monet kyläläiset kahlaavat laskuvedessä harppuunoineen, verkkoineen ja lamppuineen kalastamaan kaloja. Sen seurauksena isompia kaloja näkyi todella vähän ja lähikorallit ovat kuolleet. Koska kylässä on vain kaksi pientä kotimajoitusta, ranta on täynnä muoviroskaa. Näinhän on käytännössä jokaisessa Kaakkois-Aasian kylässä ja kaupungissa, jossa resorttien rantaa ei siivota turistien silmää miellyttämään.
Joka päivä nousuvesi tuo valtavat määrät roskaa mereltä. Täällä näkee konkreettisesti, kuinka täyteen paskaa olemme ahtaneet meremme. Nyt syömme itsekin jokaisella aterialla mikromuovia. Tukahdutamme joka suunnalta omaa lajiamme kuoliaaksi. Surettaa etenkin Eidon puolesta.
Harva Kudatiin tulee koralleja katsomaan. Borneon tunnetuimmat meripaikat löytyvät idästä, Sipadanista ja Sempornasta. Ne jäävät tällä reissulla väliin. Kudatissa turisteja houkuttaa etenkin Tip of Borneo, saaren pohjoisin paikka.
Ihmisillä on tarvetta rakentaa merkityksiä paikoille ja päiville. Syntymäpäivä, itsenäisyyspäivä, päiväntasaajan ylitys, Euroopan keskikohta... Tälle listalle siis Tip of Borneokin hamuaa. Onpa sinne rakennettu matkailukeskuskin, joka muistuttaa elävästi Indonesian pohjoisinta kohtaa Pulau Wehissä. Siellä otimme omat kuvamme.
Emme olleet ensimmäiset eurooppalaiset Borneon pohjoiskärjessä. Vuonna 1521 Magellanin laivasto vietti niemellä 42 päivää korjatakseen aluksiaan ja täydentääkseen varastojaan. Koska Magellan itse oli saanut surmansa aikaisemmin Filippiineillä, retkikuntaa johtivat Juan Sebastián Elcano ja João Lopes Carvalho.
Pelkästään Tip of Borneo ei kyllä riittäisi houkuttamaan turisteja. Mutta sen kylkeen on siunaantunut puolentusinaa upeaa hiekkarantaa, joista osa lähes autioita. Niinpä mekin vuokrasimme skootterin, ajoimme reilun puolentunnin matkan ja vietimme pari pitkää rantapäivää. Saimme kummankin päätteeksi upeat auringonlaskut, ensimmäiset todelliset tällä matkalla.
 |
Vaikka paluumatka sujui pimeässä, se ei juuri hirvittänyt. Liikenne Kudatin seudulla, jopa koko Malesiassa, on poikkeuksellisen siistiä ja tiet suht hyväkuntoisia. Eido pääsi välissämme nauttimaan taas vauhdinhurmasta, mutta ehkä ei ihan riittävästi. Hän patisteli minua säännöllisesti ajamaan vähän kovempaa.
Kokonaan ilman kommelluksia ei skootterointimme sujunut. Muutama kulkukoira tuli hätyttelemään, mutta sitä tapahtuu aina. Erikoisimmasta sattumuksesta, vastasi pieni lintu, joka törmäsi Silvian reiteen. Oli jo hämärä, emmekä jääneet katsomaan, toipuiko lintu törmäyksestä. Toivotaan parasta.
Maps.me ohjasi meidät ensin kuuden kilometrin toivottomalle hiekkatiepätkälle, kun etsimme parasta reittiä Borneon kärkeen. Siellä vastaamme tuli valtava varaani ja muutama apina, mikä oli ihan hyvä vaihtokauppa maastorynkytyksestä nyt, kun vältimme kolhut. Myöhemmillä reissuilla osasimme välttää pätkän ja valitsimme suosiolla hieman pidemmän asfalttitien. Pitäisi tsekata paikallisilta reitti, eikä hypätä suinpäin tielle.
Kaikki loppuu aikanaan. Tänään matka jatkuu eteenpäin. Olemme iloisia, että löysimme bussin. Joukkoliikenne on poikkeuksellisen toimimatonta. Kudatin bussia aikani etsittyäni selvisi, ettei sellaista kulje. Vain jaettuja minibusseja. Päädyimme samaan rahaan ottamaan jaetun taksin, joka noukki Kota Kinabalun kotiovelta ja vei suoraan Tajan Lautiin.
Tältä näytti Sabahin pääkaupungissa Kota Kinabalussa Kudatin linja-autoasema.
Jalankulkijalle varsinkin Sabahin puoleinen Borneo vaikuttaa poikkeuksellisen vihamielisestä. Vähät jalkakäytävät saattavat päätyä metrien viemärikaivantoon, eikä teidän ylitykseen ole juuri rakennettu apuja. Sabahin pääkaupungista Kota Kinabalusta löysimme muutamat pikaiset liikennevalot, Kudatista ei niitäkään. Ei ihme, että suurin osa ihmisistä liikkuu autoilla. Tai sitten paljain jaloin ja resuisissa vaatteissa. Sellaisia perheitä on jonkin verran tullut vastaan. Edes skoottereita ei juuri liikenteessä näy.
Iso osa turisteistakin liikkuu vuokra-autoilla ja usein omalla kuljettajalla. Selkärepputuristit eivät vielä ole löytäneet Borneoon. Siihen vaikuttanee saaren kallis maine. Se on kyllä isolta osalta aiheeton. Me maksoimme merenrantamajoituksesta n. 15 euroa yöltä. Halvimmillaan olemme syöneet alta kahdella eurolla kolmen hengen lounaan.
Mutta maksaahan se, mikäli liikkuu omalla autolla ja ostaa matkatoimistojen paketteja. Kuulin, että kahden päivän vaellus Mt. Kinabalun huipulle maksaisi 600 eur/hlö.
Meidän Borneomme on ollut erilainen, edullinen, mutta silti erityinen. Ihmiset ovat kohdelleet meitä hyvin, ystävällisyydellä, uteliaisuudella ja rehellisyydellä. Olemme nähneet uskomattomia luontokohteita yllättävänkin helposti. Mikäli kaikki menee hyvin pääsemme huomenna näkemään Sepilokissa orankeja. Siihen vaaditaan hyvää tuuria. Katsotaan, miten meidän käy.
Palaan myöhemmin kirjoittamaan tunnelmoinnin sijaan tarkemmin, missä olemme ensimmäisen neljän viikon aikana vierailleet.
Kommentit