Rishikesh - mitä minä täällä teen?


Olen Rishikeshissä toista päivää. Eilen jatkoin tänne Delhistä suoraan lennoltani. Päivä oli tunteiden vuoristorataa.



Moskovan kautta tullut lento oli täydellisesti ajallaan puoli neljältä aamuyöllä. E-viisumi toimi kuten luvattu ja sain laukkunikin ajallaan. Joogakoulun kanssa sovittu kyyti odotti kentällä ja unisin silmin katsoin, kuinka Delhin ruuhkat jäivät vähitellen taakseni.

Intia näytti samalta kuin ennenkin. Liikenteessä ei tunnu olevan mitään mieltä. Nyt tiesin, että edessä olevan ei kuulukaan katsoa peleihin, vaan perässä tulijan täytyy kertoa ohitusyrityksestään töötillä. Ohi mennään sieltä mistä päästään. Vaikka liikenne toimii, en voinut välttää taas mieleeni hiipinyttä ajatusta: eikö olisi helpompaa, jos noudatettaisiin sellaisia lainalaisuuksia, joita tällainen turistikin voisi ymmärtää.

Silti ensimmäinen ajatukseni oli spontaani: vau - olen taas täällä. Ajatukseni voimistui, kun mitään kysymättä kuski pysähtyi paikallisten bussien suosimaan taukoravintolaan. Pakotin itseni pois unesta ja tilasin jotain, mitä epämääräisen tiskin takana seisonut myyjä ehdotti. Dosa tai mikä lie oli herkullista, eikä vastapäisen nuoren tytön juttelu häirinnyt, kun hän kyseli mitä pidän Intiasta. Varsinkaan kun sain vastaukseeni hyväksyviä nyökkäyksiä tytön tulkatessa vastauksen isälleen. Ruoan viimeiset maun riippeet huuhtelin alas makealla masala-teellä, juomalla johon täällä ei voi olla törmäämättä.

Kyyti heitti minut Rishikeshin turistialueelle, Laxman Jhula-sillan kupeeseen. Siellä monet hotellit, hostellit, kahvilat ja joogakoulut sijaitsevat. Olin sopinut että jätän vähän tavaroita säilytykseen odottamaan parin viikon päästä alkavan kurssin alkamista.

Ensimmäinen ajatus koulun nähdessäni oli pettymys. Tällaisessa murjussako viettäisin kuukauden?

Heitin rinkkani selkään sekä reppuni mahapuolelle ja aloin katsastamaan lähistön majapaikkoja. Kaikki olivat joko liian epäsiistejä tai kalliita. Paitani oli märkä hiestä, kun yli 35 asteen lämpötila ja porottava aurinko puristivat voimani vähiin. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, sillä olin päättänyt löytää kivan paikan ensimmäisille öille.

Lopulta löysin joogakoulun omistajan avulla rauhallisen hotellin. Mutta se ei ollut niin kiva kuin olisin halunnut, halpa tosin.

Kun pääsin sängylle makaamaan käytyäni jotenkin toimivassa suihkussa, pääsi kyseenalaistava mieleni valtaan: Mitä vittua täällä teen? Olenko vain pakenemassa jotain? Rauhoittelin mieltäni ajatuksella, että voin palata takaisin heti halutessani niin.

Nukuin pitkät päiväunet ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Löysin kivan toisen kerroksen kahvilan. Söin pitkään maistellen ruokaani, luin kirjaa. Nautin rauhasta.



Pikkuhiljaa ajatukseni alkoivat selkenemään. Vaikka olen nyt hakemassa vastauksia isoihinkin kysymyksiin ja vaikka tunsin lähtöäni edeltävällä viikolla olevani todella hukassa ja syvällä, pakottamalla en löydä mitään.

Illalla hotellihuoneeni ei enää ollut niin paha. Nautin pienen kosken pauhusta ja rauhoittavasta vehreästä sisäpihasta, kun siemailin parveekkeella teetä. Pimeys peitti joenrannan paskat, jotka ahdistivat päivällä.



Myös joogakoulun majoituspaikan arvostelut loivat uskoa majoituksen kelvollisuudesta.

Tänään herättyäni kävelin Gangesin rantaan nauttimaan rauhasta. Sitä ei rikkonut hasis-kauppias tai katkennutta jalkaansa näyttänyt kerjäläinen. Tunsin häntä kohtaan myötätuntoa, en ärsytystä. En tuntenut huonoa omaatuntoa, vaikka en antanut rahaa.



Se vain muistutti, miksi olen täällä. Intia ei päästä helpolla. Jos täällä aistielämysten pommituksessa pystyn löytämään rauhaa ja tilaa etsiä vastauksia mieltäni vaivaaviin kysymyksiin, se voinee onnistua myös joka päiväisessä elämässäni.

Nyt tulin samaan kahvilaan kuin eilen. Söin aamupalan ja luin Hesarin, mitä en tehnyt viime viikolla kertaakaan. Jatkan kohta eilen aloittamaani kirjaa.

Mietin samalla, mitä tekisin lähipäivinä. Haluan hieman matkustaa Pohjois-Intiassa ennen 11.10. alkavaa kuukauden kurssiani. Menen luultavasti seuraavaksi Dharamsalaan. Mutta en pakota lähtöpäätöstä, vaan teen sen miltä tuntuu.

Koko ajan yritän pitää mielessä joogateen etiketissä kirjoitetun mietelauseen: peace of mind comes piece by piece, jonka olin taitellut mukaani koti-Suomesta. Löysin sen taas tänä aamulla tavaroitteni joukosta muistuttamassa armollisuudesta itseäni kohtaan.

Kommentit

Mariitta sanoi…
Kiitos. Näitä on mukava lukea. - Kuin kulkisi kanssasi.
jarkki sanoi…
Mielenkiintoista. Makasin kolme viikkoa Punaisen Meren rannalla ja hotellin altaalla, ei aikomustakaan itseni tutkisteluun tai syvään ajatteluun. Kun hyvät matkakirjat oli luettu, en mistään löytänyt lisää luettavaa, hotellin seinällä oli parisataa vieraiden jättämää kirjaa, kaikki saksan ja hollannin kielisiä. Ainoa engl kirja oli otettava lukuun, mutta ei ollut lainkaan mun genreä, Sitä lukiessani ajattelin sun Intian matkaasi ja luultavasti nauttisit kirjasta, vaikka tapahtumat on sijoitettu Peruun. Jos jostain löydät, lukaise, aikaahan sulla on: Celestine Prophecy. Taisi olla jonkinlainen 90-lukulaiste hippien suosikkikirja.

Jarkki
pieti sanoi…
Kiitos Mariitta ja Jarkki kommenteista. Yritän kirjoittaa kohtaamieni paikkojen ja ihmisten lisäksi ajatuksista ja tunteista, joita ne herättävät. Silloin siitä jää muisto myös itselle. Mukava kuulla, että tekstiä on kiva lukea.

Itsetutkiskelu ei ole itseistarkoitus, enemmänkin haluan oivaltaa asioita sitä mukaan kuin juttuja tulee vastaan. Uskon että matkan pituus ja myös Intia natkakohteena tarjoavat paljon pohdiskeltavaa. Pistän Celestine Prophecyn nimen ylös ja katson, jos tulee vastaan. Kiitos. Hankin tälle reissulle Kobo-lukulaitteen ja se vaikuttaa erittäin näppärältä pitkällä akun kestolla ja hyvällä luettavuudella. Se mahdollistaa kirjojen hankkimisen myös sähköisenä. Otan tosi mielellään lisää lukuvinkkejä vastaan laidasta laitaan.
Unknown sanoi…
Moi! Kiitos valtavasti! Törmäsin blogiisi Tuosta Tana Toraja tarinasta kun olen itsekin käynyt siellä ja seuraavaksi osui päivitys Rishikeshistä sillä täällä olen tällä hetkellä ja naurahdin ääneen kommentillesi "Mitä vittua teen täällä, pakenenko jotain" Koska itellä ollut ihan samoja keloja :) Mut hei pidä lippu korkealla ja mahtavaa reissua missä ikinä viilletätkin! Peace!
pieti sanoi…
Moi Jussi. Kiitos paljon kommentista, vasta nyt huomasin. Aika veikeästi meidän matkat menevät ristiin. Eli siis kohta löydät itsesi Singaporesta, jossa olen nyt. Tämähän ei sitten sovi mihinkään muottiin... Mutta kirjoittelen siitä kohtapuolin.