Lensin läheiseen Kisumuun kaupunkiin Victorianjärven rannalle - toivottavasti viimeinen lentoni ennen Madagaskarille menoa. Kone kiersi kivasti järven puolelta, joten pääsin näkemään ilmasta maailman toiseksi suurinta järveä. Näkeminen herätti ristiriitaisia tunteita. Sen saastuneisuuden pystyi näkemään ilmasta. Seilaavat laivat vetivät perässään vanoja siirtäessään levää tieltään. Järven rehevöityminen oli surullista nähdä, vaikka olinkin siitä lukenutkin.
Kisumun kentältä en jaksanut alkaa säätämään, vaan otin taksin suoraan Kakamegan metsään. Vaihtoehto olisi ollut taksin, matatun ja moottoripyörän yhdistelmä. Tie oli yllättävän hyvässä kunnossa ja liikenne suhteellisen siistiä, mitä se nyt kehittyvässä maassa voi olla.
Kadunvarsilla oli aika vähän roskia. Lähes joka kolmas rakennus oli maalattu värikkäin mainoksin. Villit auringonkukat täyttivät tienvarret. Vehreä kasvillisuus antoi viitteitä tulevasta.
Koska olin hyvissä ajoin puistossa, ehdin vielä ottamaan koko päivän kävelyn. Söin pikaisen lounaan ja lähdimme matkaan.
Metsään on raivattu leveitä polkuja, jotka mahdollistavat kulkemisen. Muuten metsä oli juuri sellaista läpipääsemätöntä, millaiseksi sademetsän Afrikan päiväntasaajalla voi kuvitella (ylitimme päiväntasaajan matkalla Kisumusta Kakamegaan).
Oppaani oli hauska tapaus. Tytöllä oli loistava tietämys metsästä, mutta myös erikoinen huumorintaju. Kun kompuroin tai vastasin väärin hänen kysymykseen, palkkiona oli lakonista naurua. Välillä oli vaikea tietää, onko hän tosissaan vai vitsaileeko. Se oli piristävää vaihtelua tylsien oppaiden jälkeen.
Jukkapalmu on yksi yleisimmistä aluskasveista. Se leviää tehokkaasti siemenistä, juurista tai katkenneista oksista.
Kuollut puu lahoaa nopeasti. Tämä runko on vuoden vanha. Kymmenessä vuodessa se on maatunut ravinteiksi luonnon kiertoon. Sienet aloittavat lahotuksen.
Metsässä on muutamia luonnollisia heinikoita, jotka ovat aiemmin olleet suota. Hitaasti ne metsittyvät osaksi sademetsää. Yhden ruohikon reunalle Nairobissa asuva suomalainen (Reijo jotain) on sponsoroinut ja ollut mukana rakentamassa ylimpien latvusten tasolle yltävää näkötornia. Sen päältä näkee hyvin sademetsän kerrokset. Nyt se vaatisi vähän kunnostusta. Suomalaiset olivat muutenkin hyvässä huudossa puistossa.
Erikoisimpia kasveja ovat parasiittipuut (?). Ne itävät puiden oksien päällä ja pikkuhiljaa kasvattavat juuret maahan. Lopulta parasiitti tukahduttaa isäntäpuun, josta jää muistoksia vain aukko parasiittipuun juurten keskelle. Kuollut isäntäpuu tarjoaa kuristajalleen maatuessaan lisää ravinnetta. Tämän menee usein 30 vuotta.
Hennapuun väriä käytetään mm. tatuoinneissa.
Puisto on tunnettu etenkin perhosistaan ja linnuistaan. Nisäkkäistä näin vain muutamia apinoita (blue monkey, black and white colobus).
Tutkimus ja suojelu ovat merkittävässä roolissa. Puisto on rajattu teeviljelmin, jotka tarjoavat elantoa kyläläisille. Osana suojelua kasvatetaan puita (mm. bambua ja eukaliptusta), jotta kyläläiset eivät hakkaisi puita suojellulta alueelta.
Tutkijat seuraavat blue monkey-yhdyskuntien käyttäytymistä päivittäin.
Teimme aamulla saman oppaan kanssa toisen neljän tunnin kävelyn. Sade ei tauonnut hetkeksikään. Parin tunnin kävelyn jälkeen olin likomärkä. Nousu 1800 metrin korkeuteen piti kuitenkin lämpinä.
Suunnistimme taskulampun valossa Kakamegan korkeimpaan kohtaan vastaanottamaan auringonnousua. Sadepilvet pitivät huolen siitä, että auringosta ei näkynyt vilaustakaan. Hetkeksi pilvet sentään rakoilivat, jotta sai pienen yleisnäkymän metsän yli.
Paluumatkalla vierailimme hylättyyn kultakaivokseen. Se oli täynnä sirkkoja ja lepakoita, kirjaimellisesti. Oli aika hurja tunne, kun lepakot syöksyilivät pään ympäriltä nappaamaan hyönteisiä, varsinkin kun taskulamppu oli ainoa valonlähde.
Minun oli tarkoitus viettää puistossa kaksi yötä, mutta nyt olosuhteet olivat vähän turhan askeettiset. Päätin lähteä aamuisen kävelyn jälkeen eteenpäin tavoitteena ehtiä illaksi Ugandan puolelle Sipi Fallsille Mt. Elgonin kupeeseen.
Kommentit