Kuuntelin eilen Joan Baezia pyöräillessäni puolenyön paikkeilla kotiin kaverin luolta. Baezin ääni kuulosti jumalaisen kauniilta. Se palautti taas mieleeni kesken jääneet espanjan opiskeluni ja siihen liittyvät kaksi haavetta: ymmärtää laulun ”El Preso Numero Nueve” sanat sekä tehdä Motorcycle Diaria jäljittäen Etelä-Amerikan kiertue alkaen Buenos Airesista päätyen Chilen, Perun, Amazonin sademetsän kautta mantereen pohjoisosiin, ehkä Väli-Amerikkaan asti. Chilessä lukisin luonnollisesti Pablo Nerudaa ja kuuntelisin Victor Jaraa..
Toisaalta tällä hetkellä olisi kova halu päästä uudestaan pidemmän ajan kanssa käymään Kambozassa, jossa olisi mahdollista yrittää ymmärtää punaisten khmerien hirmuhallintaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit) ja toisaalta tarkkailla, miten kansa on toipunut vain kolmenkymmenen vuoden takaisesta tragediasta. Tämän halun sytytti juuri viimeistelemäni romaani, jonka on kirjoittanut ajan kokenut silloin viisivuotias tyttö. Hän menetti molemmat vanhempansa sekä yhden siskonsa neljä vuotta kestäneenä punaisten khmerien valtakautena. Se ei ole ihme, sillä tuolloin neljämiljoonaisesta kansasta menehtyi yli miljoona ihmistä. Matkakuumeeseen ei auttanut myöskään tänään Aamulehdessä ollut juttu Borneon sademetsistä, jotka jäivät keväällä ajan puutteen vuoksi näkemättä.
Nyt jalkojeni levottomuutta helpottaakseni kirjoittelen päiväkirjan lyhyestä joulunalusreissusta Egyptiin ja Jordaniaan. Matka sai alkunsa pienessä aamukankkusessa ja harmituksessa tehdyllä varauksella niukasti hävityn pelin jälkeen. Löysin netistä kahden päivän varoituksella äkkilähtötarjouksen Sharm el Sheikhiin, Egyptiin.
Ensin kuvittelin matkaavani Punaisenmeren länsirannikolle, josta olisi helppo päästä Luxoriin tai Assuamiin, paikkoihin joissa olen joskus viettänyt ensimmäisen jouluni yksin ulkomailla. Googletin kuitenkin paikan olevan turisteja varten rakennettu rantakaupunki Siinain niemimaalla keskellä ei mitään. Toisaalta odotin jopa hieman jännityksellä osallistumista elämäni ensimmäiselle pakettimatkalle, sillä joskushan sitäkin olisi kokeiltava.
DAY1
Matka alkoi aamulla myöhästymisellä bussista, kun seurasin vain katseella bussin kurvaamista pysäkkini ohi. Myöhästymisestä voin syyttää vain itseäni, sillä en ollut osannut etsiytyä pikavuoropysäkille. Onneksi olen vanhemmiten päässyt eroon tavasta mennä kentälle viimeisellä mahdollisella hetkellä ja seuraavallakin bussilla ehdin kentälle 50 minuuttia ennen aikataulun mukaista koneen lähtöä. Kentällä selvisi kiirehtimisen olleen turhaa – otin Keimolanportilta taksin ollakseni varmasti ajallaan – sillä lento oli 4 tuntia myöhässä johtuen teknisestä viasta. Kone myöhästyi vielä tunnin lisää, sillä päästyämme sisään yksi matkustaja oli sammunut kentälle, ja siksi matkustajan ja hänen seuralaisensa laukku jouduttiin poistamaan ruumasta. Suomalaiselle taisi olla myöhästymisvoucher kohtalokas – olattaen että sen oli osannut Finnairilta pyytää. Pakotin itseni kuulutuksen kuultuani hillitsemään pahimman naurun, sillä siksi kireitä katseita havaitsin ympärilläni.
Pääsimme perille n. 5 tuntia myöhässä. Vastassa oli Aurinkomatkojen opas ja bussikyyti; hienoa olla pakettimatkalla. Perillä sain ilokseni todeta, että sain yksin siistin huoneen ihan kivasta hotellista. Pakettiin luultavasti sisältyi myös aamupala – ainakin tyytyväisenä aamuisin kävin aamupalan nauttimassa.
DAY2
Käsitykseni Sharm el Sheikhistä oli nopeasti muodostettu; se oli rantapaikka, joka ei tarjoasi minulle juuri mitään. Toisaalta googletus kertoi Sharmista pääsevän helpohkosti Aqabaan Jordaniaan, josta olisi enää muutaman tunnin matka Petran kuuluisalle temppelialueelle. Päätin selvitellä matkustamista vähän tarkemmin ja siksi marssin Aurinkomatkojen tietoiskutilaisuuteen kyselemään lisätietoja matkasta. Ainoa käteen jäänyt tieto oli se, että Egyptissä kannattaisi juoda pullotettua vettä, ostosten tekemisen vaativan tinkaamista ja matka Petraan (Aqabaan) olisi iso seikkailu, jonka voisi tehdä bussilla, lautalla tai taksilla. Huoh. Onneksi sukellusfirma osasi antaa enemmän infoa. Kiitollisena tästä päätin varata heidän kautta yhden päivän snorklausreissun kansallispuistoon seuraavalle päivälle.
Iltapäivän pyhitin tutustumiseen vanhan kaupungin basaarialueeseen, joka oikeastaan on merenelämän tarkkailun lisäksi ainoa kaupungin nähtävyys. Mutta vanha kaupunki oli nopeasti nähty ja sitäkin leimasi länsimaisen turismin läsnäolo; hetkeäkään ei saanut kulkea rauhassa, vaan koko ajan oli jokin nykimässä hihasta: ”Terve, terve, just one second my friend”. Toisaalta oli hetken ajan ihan hupia kuunnella paikallisten basaarikauppiaiden myyntiyrityksiä varsinkaan kun minulle ei ollut tarvetta ostaa yhtään mitään.
DAY3
Aamulla lähdin bussilla venesatamaan, josta oli kuljetus Ras Mohammedin kansallispuistoon. Aluetta pidetään yhtenä maailman sukelluskeskuksista, eikä turhaan. Oli mukavaa polskia koralliriuttojen lomassa katsellen mitä erilaisimpia kaloja ja ennen kaikkea upean värikästä koralliriuttaa. Kalalajisto ei ollut ihan yhtä runsasta kuin Indonesian riutalla – toistaiseksi ainoalla kokemallani snorklauspaikalla. Mutta päivä oli joka tapauksessa hieno kokemus. Laivan oppaalta sain lisäksi lisävalaistusta Jordanian matkaan, jonne päätin lähteä seuraavana päivänä.
DAY4
Aamulla suuntasin kohti linja-autoasemaa. Neuvottelin taksin kanssa hinnan, joka vaikutti yllättävän edulliselta. Edullisuuden syykin selvisi pikaisesti; kuski yritti tarjota minulle Delta-bussiaseman sijaan Delta-hotellia, joka sijaitsi noin puolessa välissä matkaa. Mutta helposti hän ymmärsi, että olen menossa linja-autoasemalle. Jopa niin helposti, että en yllättynyt hänen pyytäessään tuplahintaa kyydistä. Onneksi minulla oli tasaraha taskussa. Tökkäsin sen kuskin kouraan ja paiskasin oven kiinni vihaiselta vaikuttavan kuskin nokan edestä. Ihan näin helposti minua ei kuseteta. Tosin nyt taisi kuski saada jopa hieman alihinnan matkasta. Sitä saa mitä tilaa.
Linja-autossa tutustuin nuoreen amerikkalaispariin sekä kahteen suomalaiseen, jotka olivat myös ensimmäisellä pakettimatkallaan saaneet tarpeekseen Sharmista ja matkasivat bussilla pieneen kylään Punaisenmeren rannalla. Amerikkalaispari oli matkalla Petraan, joten sain heistä matkaseuraa. Alkuperäinen idea oli ottaa lautta Nuweibasta Aqabaan. Nuweibassa oli joukko paikallisia nukkumassa satamassa lauttaa odottaen. Siellä oli myös pari turistia, jotka kertoivat matkan maksavan 80 taalaa. Tämä yhdessä koko lipunostoprosessin epämääräisyyden kanssa saivat meidät kuitenkin valitsemaan maareitin Israelin kautta. Neuvottelimme taksikyydistä Tabaan Egyptin ja Israelin väliselle raja-asemalle. Sieltä ylitimme rajan Israeliin, josta edelleen otimme Eilatin kautta taksin Jordanian rajalle. Molempien rajojen ylitys sujui uskomattoman jouhevasti.
Jordaniasta päädyimme maksamaan 46 jordanian rahaa (vastaa samaa euromäärää) taksikyydistä suoraan Petran viereiseen Wadi Musan kylään. Vaikka tiesin hinnassa olevan paljon ilmaa raja-aseman taksien monopolista johtuen tuntui kyyti vaivattomimmalta vaihtoehdoilta sen sijaan, että menisi Aqabaan tsekkaamaan bussivaihtoehtoa tai tinkaamaan halvempaa kyytiä (jälkikäteen selvisi, että oikea hinta olisi ollut n. 30 JID).
Jotenkin pidän tällaisesta matkustamisesta, jossa seuraavaan paikkaan pääseminen vaatii miettimistä ja ongelmanratkaisua, ei vain hyppäämistä valmiiseen kuljetukseen. Tunsin taas oikeasti matkustavani ja mikä hienointa, ympäristössä jota en ollut aikaisemmin nähnyt.
Tie oli loistavassa kunnossa ja kulki keskellä upeita aavikkomaisemia. Silloin ymmärsin viimeistään, miksi vesi on ollut ja tulee olemaan uskonnon lisäksi yksi suurimmista kiistan aiheista Lähi-Idässä. Koko matkan varrella ei näkynyt vilahdustaan kasvillisuudesta, enkä tainnut nähdä yhtäkään elävää eliötä ihmisten lisäksi koko 200 km:n matkalla. Taksikuski halusi välttämättä esitellä meillä lähellä Wadi Musaa asustavan perheen. Pysähdyimme heidän kotiin juomaan kupposen jos toisenkin teetä, jonka kylkiäisenä hänen tyttärensä tarjoili makeita pikkuleipiä. Tunnelma oli mukava ja välitön, varsinkin kun parvekkeen ikkunasta saattoi ihailla auringonlaskun värjäämää autiomaavuoristoa.
Pääsimme hämärän tullessa Wadi Musan kylään, jonka keskusta oli täynnä backpackkereiden asuttamia hostelleja – tai oikeastaan valtaosa hostelleista vaikutti olevan autioita, joten huonetta oli helppo kilpailuttaa edullisimman ja mukavimman majoituksen löytämiseksi. Lopulta päädyin Valentine's inn nimeseen hostelliin. Tärkein valintakriteerini oli se, että paikka oli ainoa, jossa näytti olevan myös muita turisteja. Illalla nautin hostellissa upean 15 ruokalajin illallisen todella edullisesti. Se oli ensimmäinen herkullinen ruoka Sharmin tylsän ravintolatarjonnan jälkeen. Illalla hostellin väki kokoontui katsomaan jokailtaista filmiä, Indiana Jonesia, jonka seikkailu huipentui Petran temppelialueelle kuvattuun aarteen metsästykseen.
DAY5
Toisaalta tällä hetkellä olisi kova halu päästä uudestaan pidemmän ajan kanssa käymään Kambozassa, jossa olisi mahdollista yrittää ymmärtää punaisten khmerien hirmuhallintaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit) ja toisaalta tarkkailla, miten kansa on toipunut vain kolmenkymmenen vuoden takaisesta tragediasta. Tämän halun sytytti juuri viimeistelemäni romaani, jonka on kirjoittanut ajan kokenut silloin viisivuotias tyttö. Hän menetti molemmat vanhempansa sekä yhden siskonsa neljä vuotta kestäneenä punaisten khmerien valtakautena. Se ei ole ihme, sillä tuolloin neljämiljoonaisesta kansasta menehtyi yli miljoona ihmistä. Matkakuumeeseen ei auttanut myöskään tänään Aamulehdessä ollut juttu Borneon sademetsistä, jotka jäivät keväällä ajan puutteen vuoksi näkemättä.
Nyt jalkojeni levottomuutta helpottaakseni kirjoittelen päiväkirjan lyhyestä joulunalusreissusta Egyptiin ja Jordaniaan. Matka sai alkunsa pienessä aamukankkusessa ja harmituksessa tehdyllä varauksella niukasti hävityn pelin jälkeen. Löysin netistä kahden päivän varoituksella äkkilähtötarjouksen Sharm el Sheikhiin, Egyptiin.
Ensin kuvittelin matkaavani Punaisenmeren länsirannikolle, josta olisi helppo päästä Luxoriin tai Assuamiin, paikkoihin joissa olen joskus viettänyt ensimmäisen jouluni yksin ulkomailla. Googletin kuitenkin paikan olevan turisteja varten rakennettu rantakaupunki Siinain niemimaalla keskellä ei mitään. Toisaalta odotin jopa hieman jännityksellä osallistumista elämäni ensimmäiselle pakettimatkalle, sillä joskushan sitäkin olisi kokeiltava.
DAY1
Matka alkoi aamulla myöhästymisellä bussista, kun seurasin vain katseella bussin kurvaamista pysäkkini ohi. Myöhästymisestä voin syyttää vain itseäni, sillä en ollut osannut etsiytyä pikavuoropysäkille. Onneksi olen vanhemmiten päässyt eroon tavasta mennä kentälle viimeisellä mahdollisella hetkellä ja seuraavallakin bussilla ehdin kentälle 50 minuuttia ennen aikataulun mukaista koneen lähtöä. Kentällä selvisi kiirehtimisen olleen turhaa – otin Keimolanportilta taksin ollakseni varmasti ajallaan – sillä lento oli 4 tuntia myöhässä johtuen teknisestä viasta. Kone myöhästyi vielä tunnin lisää, sillä päästyämme sisään yksi matkustaja oli sammunut kentälle, ja siksi matkustajan ja hänen seuralaisensa laukku jouduttiin poistamaan ruumasta. Suomalaiselle taisi olla myöhästymisvoucher kohtalokas – olattaen että sen oli osannut Finnairilta pyytää. Pakotin itseni kuulutuksen kuultuani hillitsemään pahimman naurun, sillä siksi kireitä katseita havaitsin ympärilläni.
Pääsimme perille n. 5 tuntia myöhässä. Vastassa oli Aurinkomatkojen opas ja bussikyyti; hienoa olla pakettimatkalla. Perillä sain ilokseni todeta, että sain yksin siistin huoneen ihan kivasta hotellista. Pakettiin luultavasti sisältyi myös aamupala – ainakin tyytyväisenä aamuisin kävin aamupalan nauttimassa.
DAY2
Käsitykseni Sharm el Sheikhistä oli nopeasti muodostettu; se oli rantapaikka, joka ei tarjoasi minulle juuri mitään. Toisaalta googletus kertoi Sharmista pääsevän helpohkosti Aqabaan Jordaniaan, josta olisi enää muutaman tunnin matka Petran kuuluisalle temppelialueelle. Päätin selvitellä matkustamista vähän tarkemmin ja siksi marssin Aurinkomatkojen tietoiskutilaisuuteen kyselemään lisätietoja matkasta. Ainoa käteen jäänyt tieto oli se, että Egyptissä kannattaisi juoda pullotettua vettä, ostosten tekemisen vaativan tinkaamista ja matka Petraan (Aqabaan) olisi iso seikkailu, jonka voisi tehdä bussilla, lautalla tai taksilla. Huoh. Onneksi sukellusfirma osasi antaa enemmän infoa. Kiitollisena tästä päätin varata heidän kautta yhden päivän snorklausreissun kansallispuistoon seuraavalle päivälle.
Iltapäivän pyhitin tutustumiseen vanhan kaupungin basaarialueeseen, joka oikeastaan on merenelämän tarkkailun lisäksi ainoa kaupungin nähtävyys. Mutta vanha kaupunki oli nopeasti nähty ja sitäkin leimasi länsimaisen turismin läsnäolo; hetkeäkään ei saanut kulkea rauhassa, vaan koko ajan oli jokin nykimässä hihasta: ”Terve, terve, just one second my friend”. Toisaalta oli hetken ajan ihan hupia kuunnella paikallisten basaarikauppiaiden myyntiyrityksiä varsinkaan kun minulle ei ollut tarvetta ostaa yhtään mitään.
DAY3
Aamulla lähdin bussilla venesatamaan, josta oli kuljetus Ras Mohammedin kansallispuistoon. Aluetta pidetään yhtenä maailman sukelluskeskuksista, eikä turhaan. Oli mukavaa polskia koralliriuttojen lomassa katsellen mitä erilaisimpia kaloja ja ennen kaikkea upean värikästä koralliriuttaa. Kalalajisto ei ollut ihan yhtä runsasta kuin Indonesian riutalla – toistaiseksi ainoalla kokemallani snorklauspaikalla. Mutta päivä oli joka tapauksessa hieno kokemus. Laivan oppaalta sain lisäksi lisävalaistusta Jordanian matkaan, jonne päätin lähteä seuraavana päivänä.
DAY4
Aamulla suuntasin kohti linja-autoasemaa. Neuvottelin taksin kanssa hinnan, joka vaikutti yllättävän edulliselta. Edullisuuden syykin selvisi pikaisesti; kuski yritti tarjota minulle Delta-bussiaseman sijaan Delta-hotellia, joka sijaitsi noin puolessa välissä matkaa. Mutta helposti hän ymmärsi, että olen menossa linja-autoasemalle. Jopa niin helposti, että en yllättynyt hänen pyytäessään tuplahintaa kyydistä. Onneksi minulla oli tasaraha taskussa. Tökkäsin sen kuskin kouraan ja paiskasin oven kiinni vihaiselta vaikuttavan kuskin nokan edestä. Ihan näin helposti minua ei kuseteta. Tosin nyt taisi kuski saada jopa hieman alihinnan matkasta. Sitä saa mitä tilaa.
Linja-autossa tutustuin nuoreen amerikkalaispariin sekä kahteen suomalaiseen, jotka olivat myös ensimmäisellä pakettimatkallaan saaneet tarpeekseen Sharmista ja matkasivat bussilla pieneen kylään Punaisenmeren rannalla. Amerikkalaispari oli matkalla Petraan, joten sain heistä matkaseuraa. Alkuperäinen idea oli ottaa lautta Nuweibasta Aqabaan. Nuweibassa oli joukko paikallisia nukkumassa satamassa lauttaa odottaen. Siellä oli myös pari turistia, jotka kertoivat matkan maksavan 80 taalaa. Tämä yhdessä koko lipunostoprosessin epämääräisyyden kanssa saivat meidät kuitenkin valitsemaan maareitin Israelin kautta. Neuvottelimme taksikyydistä Tabaan Egyptin ja Israelin väliselle raja-asemalle. Sieltä ylitimme rajan Israeliin, josta edelleen otimme Eilatin kautta taksin Jordanian rajalle. Molempien rajojen ylitys sujui uskomattoman jouhevasti.
Jordaniasta päädyimme maksamaan 46 jordanian rahaa (vastaa samaa euromäärää) taksikyydistä suoraan Petran viereiseen Wadi Musan kylään. Vaikka tiesin hinnassa olevan paljon ilmaa raja-aseman taksien monopolista johtuen tuntui kyyti vaivattomimmalta vaihtoehdoilta sen sijaan, että menisi Aqabaan tsekkaamaan bussivaihtoehtoa tai tinkaamaan halvempaa kyytiä (jälkikäteen selvisi, että oikea hinta olisi ollut n. 30 JID).
Jotenkin pidän tällaisesta matkustamisesta, jossa seuraavaan paikkaan pääseminen vaatii miettimistä ja ongelmanratkaisua, ei vain hyppäämistä valmiiseen kuljetukseen. Tunsin taas oikeasti matkustavani ja mikä hienointa, ympäristössä jota en ollut aikaisemmin nähnyt.
Tie oli loistavassa kunnossa ja kulki keskellä upeita aavikkomaisemia. Silloin ymmärsin viimeistään, miksi vesi on ollut ja tulee olemaan uskonnon lisäksi yksi suurimmista kiistan aiheista Lähi-Idässä. Koko matkan varrella ei näkynyt vilahdustaan kasvillisuudesta, enkä tainnut nähdä yhtäkään elävää eliötä ihmisten lisäksi koko 200 km:n matkalla. Taksikuski halusi välttämättä esitellä meillä lähellä Wadi Musaa asustavan perheen. Pysähdyimme heidän kotiin juomaan kupposen jos toisenkin teetä, jonka kylkiäisenä hänen tyttärensä tarjoili makeita pikkuleipiä. Tunnelma oli mukava ja välitön, varsinkin kun parvekkeen ikkunasta saattoi ihailla auringonlaskun värjäämää autiomaavuoristoa.
Pääsimme hämärän tullessa Wadi Musan kylään, jonka keskusta oli täynnä backpackkereiden asuttamia hostelleja – tai oikeastaan valtaosa hostelleista vaikutti olevan autioita, joten huonetta oli helppo kilpailuttaa edullisimman ja mukavimman majoituksen löytämiseksi. Lopulta päädyin Valentine's inn nimeseen hostelliin. Tärkein valintakriteerini oli se, että paikka oli ainoa, jossa näytti olevan myös muita turisteja. Illalla nautin hostellissa upean 15 ruokalajin illallisen todella edullisesti. Se oli ensimmäinen herkullinen ruoka Sharmin tylsän ravintolatarjonnan jälkeen. Illalla hostellin väki kokoontui katsomaan jokailtaista filmiä, Indiana Jonesia, jonka seikkailu huipentui Petran temppelialueelle kuvattuun aarteen metsästykseen.
DAY5
Aamulla hostellilta oli kuljetus Petran temppelialueelle. Vastoin lainaamani opaskirjan suositusta päätin olla ottamatta opasta. Valinta osoittautui harvinaisen oikeaksi. Alue oli valtava, mutta turistimassat kiersivät samaa reittiä Siq-kanjonin kautta Treasuryyn, joka on alueen kuuluisin nähtävyys. Mukavinta oli kuitenkin poiketa merkityltä reitiltä ja kiivetä vuorten päälle katselemaan näkymää Siinain yli aina Palestiinaan saakka. Alue oli todella valtava ja vaikuttava. Turhaan sitä ei ole kehuttu yhdeksi maailman säilyneistä ihmeistä. Tapasin kävelessäni kanadalaisen pojan, jonka kanssa vaelsimme tuntikaupalla ihailemassa vuoren onkaloihin kaivettuja temppeleitä, hautoja ja asumuksia.
Kun palasimme iltapäivällä takaisin lähtöpaikalle olo todella kuitti, mutta mieli levollinen ja ihmettelevä. Tällaisia paikkoja nähdessä sitä ei lakkaa ihmettelemästä kulttuurin kehittyneisyyttä silloin, kun Suomessa vielä opeteltiin tulen tekemistä.
Illalla nautin taas hostellin seisovan pöydän tarjonnasta ja jutustelin turistien kanssa. Tapasin useita reissaajia, joiden tarinoita oli kiva kuunnella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli taas illan elokuva, kollektiivinen valinta, kuten hostelli mainosti. Elokuvana piti olla jälleen Indiana Jones. Aloimme tiedustelemaan, miten kollektiivinen valinta oli suoritettu. Selvisi, että edelliset seitsemän vuotta joka ilta oli näytetty samaa leffaa. No, sinä iltana sitä ei katsottu ja siinä taisi olla minullakin osansa. Halusimme testata, oliko hostellilla todellakin muita vaihtoehtoja..
Olin edellisenä päivänä sopinut jakavani taksin kanadalaisen pojan kanssa takaisin Aqabaan, josta päätin jatkaa tuttua maareittiä Israelin kautta takaisin Egyptiin. Hyllytin laivamatkan luettuani siitä toinen toistaan epäonnisempia tarinoita. Aamulla kanadalainen kuitenkin kertoi jatkavansa matkaa Ammaniin. Ajattelin siksi ottaa bussin, joka tietoni mukaan lähtisi välillä 6.30 – 7.30. Menin seitsemäksi linja-autoasemalla ja löysinkin bussin, jossa vielä silloin ei ollut kuin muutama matkustaja. Kuski ilmoitti bussin lähtevän 20 minuutin päästä. Mielessäni arvelin tämän aiemman Aasian matkuskokemusten perusteella tarkoittavan useaa tuntia, mutta yllätykseni oli positiivinen kun bussi jo tunnin odottelun jälkeen täyttyi ja kuljettaja nosti kaasupolkimen. Sain osakseni paljon arvioivia katseita, sillä olin ainoa länsimaalainen bussissa. En antanut tämän häiritä, vaan nautin vuorotellen kirjasta, jo tutuista maisemista sekä päiväunista.
Aqabaan päästyäni päätin suunnistaa vielä samana iltana Israelin kautta Tabaan, josta olin saanut tiedon seuraavana aamuna lähtevästä bussista. Koska oli iltapäivä, en pitänyt kiirettä rajan ylittämisestä. Rajan ylitys oli yhtä lepposa kuin tullessakin. Pelasin jopa erän shakkia jordanialaista rajavartijaa vastaan. Yleisöksi saimme koko raja-aseman henkilökunnan, sillä yhtään toista turisia en rajaa ylittämässä nähnyt. Vastustajani teki pahoja virheitä ja voitin ottelun helposti. Sitä en koskaan saa tietää, oliko hän vain kohtelias ja antoi turistin viedä voiton..
Egyptin puolella ajattelin ottaa yön jostain rajan tuntumasta olevasta resortista. Toisaalta en ollut nähnyt yhtään halvan oloista paikkaa ja siksi valmistauduin tinkaamaan taksista tavoitteenani selvittää, voisinko saada edullisen kyydin Sharmiin. Siellähän minulla olisi valmis majoitus. Ensimmäinen pyyntö heti raja-asemalla oli 150 USD. Tämän perusteella määritin itselleni rajaksi 50 USD, jonka olisin valmis maksamaan reilun 200 km:n kyydistä suoraan Sharmiin. Heti rajan ulkopuolelta sain tingattua 80 taalan alkupyynnön 60 dollariin. Olin kuitenkin päättänyt pysyä 50:ssä, ja koska rivien välistä sain luettua, että iltapäivällä saattaisi vielä kulkea bussi, päätin kävellä linja-autoasemalle. Kävellessäni vastaan tuli toinen taksikuski, joka lupasi myös kyydin 60 taalalla. Tätä seurasi hauska episodi; ensimmäiseksi tapaamani taksikuski lähti perääni ja huomasi toisen kuskin, otti yhteen tämän kanssa ja lopulta tarjosi kyytiä 35 dollarilla. Mutta koska hän ei ollut kelpuuttanut ensimmäistä tarjoustani matkan tekemistä 50:llä, päätin kostoksi ottaa bussin, jolla matka taittuisi alle kympillä.
Välillä ehdin tiedustelemaan kimppakyytiä viehättävältä tummalta tytöltä - jospa hän olisi vaikka menossa Sharmiin. No, tyttö olikin palestiinalainen ja hänen suuntansa oli Gaza. Intressimme eivät kohdanneet. Näin jälkikäteen ajatellen tytön kohtaaminen ei ainakaan vähentänyt ahdistusta, minkä Israelin törkeä valtioterrorismi aiheuttaa. On kovin surullista, miten joillakin valtioilla on oikeus toimia omia intressejä (??) suojellen mielipuolisesti ilman että kansainvälisellä oikeudella on mitään sanaa siihen. Mutta sitähän on suurvaltapolitiikka. Maailma ei ole tasapuolinen. Miksiköhän siihen sitten opetetaan vaikkapa Suomessa? Paljon tärkeämpää olisi opettaa ymmärtämään ja yksilötasolla myös hyväksymään vääryys. Hittoon peruskoulun tasapäistäminen..
Bussimatka kesti lopulta lähes kuusi tuntia johtuen useista checkpointeista, joilla jokaisella yksi matkustaja joutui ongelmiin ja viivästytti matkaamme tuntikaupalla. Tämä ei haitannut, sillä samaan bussiin hyppäsi aiemmin tapaamani suomalaispariskunta. Oli hauska kuunnella heidän tarinoita aiemmista matkoistaan ympäri maailmaa. Mies oli biologi, joka oli työskennellyt mm. Amazonilla, Tansaniassa ja lukuisissa muissa ulkomaankohteissa. Yhdessä eläkkeellä olevan matematiikanopettajavaimonsa kanssa he olivat reissanneet käsittääkseni kaikilla mantereilla. Jaoimme yhteisiä kokemuksia ja kuuntelin heidän tarinoita useista kohteista, jotka ovat omalla matkustuslistallani.
Vietin päivän pyörien vanhassa kaupungissa ja lukien mukanani olleita kirjojani. En voinut kuin ihmetellä turisteja, jotka viettivät päivät maaten hotellin uima-altaalla tai rannalla. He varmasti ihmettelivät yhtä paljon minua, kun kerroin bussimatkasta Jordaniaan tai sitä että en käynyt rannalla tai edes pulahtamassa hotellin uima-altaalla kertaakaan koko loman aikanani. Meitä on joka lähtöön..
Aamulla sain tiedon hotelliin lennon myöhästymisestä kymmenellä tunnilla. Mietin hetken kävisinkö ostamassa oman snorkkelin, mutta päädyin tappamaan aikaa hotellilla ja kaupungilla lukien viimeistä kirjaani. Lopulta lento lähti onneksi ilmoittena aikana. Ehdin siis vielä jouluaatoksi kotiin viettämään ensimmäistä joulua Suomessa useaan vuoteen.
Mitä matkasta jäi käteen? Ainakin hieno kokemus Jordaniassa sekä entistä kovempi matkakuume uusiin kohteisiin. Sitä helpottamaan olen varannut parin viikon reissun Meksikoon heti kauden päättymisen jälkeen. Maailmanympärimatkan jatkamisen ajankohta on vielä auki. Siihen vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka kauan jatkan valmennustani nykyisessä pestissä Tampereella. Valmennus on antoisaa ja ajoittain ihan mukavaakin touhua, mutta sitä en osaa sanoa, kuinka kauan pystyn vastustamaan vapaudenkaipuutani. Matkabudjettiakin olisi vielä vuoden tarpeisiin jäljellä ja tavoitteena olisi tehdä pokerilla toinen mokoma. Se on eri asia, miten tämä onnistuu..
Kun palasimme iltapäivällä takaisin lähtöpaikalle olo todella kuitti, mutta mieli levollinen ja ihmettelevä. Tällaisia paikkoja nähdessä sitä ei lakkaa ihmettelemästä kulttuurin kehittyneisyyttä silloin, kun Suomessa vielä opeteltiin tulen tekemistä.
Illalla nautin taas hostellin seisovan pöydän tarjonnasta ja jutustelin turistien kanssa. Tapasin useita reissaajia, joiden tarinoita oli kiva kuunnella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli taas illan elokuva, kollektiivinen valinta, kuten hostelli mainosti. Elokuvana piti olla jälleen Indiana Jones. Aloimme tiedustelemaan, miten kollektiivinen valinta oli suoritettu. Selvisi, että edelliset seitsemän vuotta joka ilta oli näytetty samaa leffaa. No, sinä iltana sitä ei katsottu ja siinä taisi olla minullakin osansa. Halusimme testata, oliko hostellilla todellakin muita vaihtoehtoja..
Olin edellisenä päivänä sopinut jakavani taksin kanadalaisen pojan kanssa takaisin Aqabaan, josta päätin jatkaa tuttua maareittiä Israelin kautta takaisin Egyptiin. Hyllytin laivamatkan luettuani siitä toinen toistaan epäonnisempia tarinoita. Aamulla kanadalainen kuitenkin kertoi jatkavansa matkaa Ammaniin. Ajattelin siksi ottaa bussin, joka tietoni mukaan lähtisi välillä 6.30 – 7.30. Menin seitsemäksi linja-autoasemalla ja löysinkin bussin, jossa vielä silloin ei ollut kuin muutama matkustaja. Kuski ilmoitti bussin lähtevän 20 minuutin päästä. Mielessäni arvelin tämän aiemman Aasian matkuskokemusten perusteella tarkoittavan useaa tuntia, mutta yllätykseni oli positiivinen kun bussi jo tunnin odottelun jälkeen täyttyi ja kuljettaja nosti kaasupolkimen. Sain osakseni paljon arvioivia katseita, sillä olin ainoa länsimaalainen bussissa. En antanut tämän häiritä, vaan nautin vuorotellen kirjasta, jo tutuista maisemista sekä päiväunista.
Aqabaan päästyäni päätin suunnistaa vielä samana iltana Israelin kautta Tabaan, josta olin saanut tiedon seuraavana aamuna lähtevästä bussista. Koska oli iltapäivä, en pitänyt kiirettä rajan ylittämisestä. Rajan ylitys oli yhtä lepposa kuin tullessakin. Pelasin jopa erän shakkia jordanialaista rajavartijaa vastaan. Yleisöksi saimme koko raja-aseman henkilökunnan, sillä yhtään toista turisia en rajaa ylittämässä nähnyt. Vastustajani teki pahoja virheitä ja voitin ottelun helposti. Sitä en koskaan saa tietää, oliko hän vain kohtelias ja antoi turistin viedä voiton..
Egyptin puolella ajattelin ottaa yön jostain rajan tuntumasta olevasta resortista. Toisaalta en ollut nähnyt yhtään halvan oloista paikkaa ja siksi valmistauduin tinkaamaan taksista tavoitteenani selvittää, voisinko saada edullisen kyydin Sharmiin. Siellähän minulla olisi valmis majoitus. Ensimmäinen pyyntö heti raja-asemalla oli 150 USD. Tämän perusteella määritin itselleni rajaksi 50 USD, jonka olisin valmis maksamaan reilun 200 km:n kyydistä suoraan Sharmiin. Heti rajan ulkopuolelta sain tingattua 80 taalan alkupyynnön 60 dollariin. Olin kuitenkin päättänyt pysyä 50:ssä, ja koska rivien välistä sain luettua, että iltapäivällä saattaisi vielä kulkea bussi, päätin kävellä linja-autoasemalle. Kävellessäni vastaan tuli toinen taksikuski, joka lupasi myös kyydin 60 taalalla. Tätä seurasi hauska episodi; ensimmäiseksi tapaamani taksikuski lähti perääni ja huomasi toisen kuskin, otti yhteen tämän kanssa ja lopulta tarjosi kyytiä 35 dollarilla. Mutta koska hän ei ollut kelpuuttanut ensimmäistä tarjoustani matkan tekemistä 50:llä, päätin kostoksi ottaa bussin, jolla matka taittuisi alle kympillä.
Välillä ehdin tiedustelemaan kimppakyytiä viehättävältä tummalta tytöltä - jospa hän olisi vaikka menossa Sharmiin. No, tyttö olikin palestiinalainen ja hänen suuntansa oli Gaza. Intressimme eivät kohdanneet. Näin jälkikäteen ajatellen tytön kohtaaminen ei ainakaan vähentänyt ahdistusta, minkä Israelin törkeä valtioterrorismi aiheuttaa. On kovin surullista, miten joillakin valtioilla on oikeus toimia omia intressejä (??) suojellen mielipuolisesti ilman että kansainvälisellä oikeudella on mitään sanaa siihen. Mutta sitähän on suurvaltapolitiikka. Maailma ei ole tasapuolinen. Miksiköhän siihen sitten opetetaan vaikkapa Suomessa? Paljon tärkeämpää olisi opettaa ymmärtämään ja yksilötasolla myös hyväksymään vääryys. Hittoon peruskoulun tasapäistäminen..
Bussimatka kesti lopulta lähes kuusi tuntia johtuen useista checkpointeista, joilla jokaisella yksi matkustaja joutui ongelmiin ja viivästytti matkaamme tuntikaupalla. Tämä ei haitannut, sillä samaan bussiin hyppäsi aiemmin tapaamani suomalaispariskunta. Oli hauska kuunnella heidän tarinoita aiemmista matkoistaan ympäri maailmaa. Mies oli biologi, joka oli työskennellyt mm. Amazonilla, Tansaniassa ja lukuisissa muissa ulkomaankohteissa. Yhdessä eläkkeellä olevan matematiikanopettajavaimonsa kanssa he olivat reissanneet käsittääkseni kaikilla mantereilla. Jaoimme yhteisiä kokemuksia ja kuuntelin heidän tarinoita useista kohteista, jotka ovat omalla matkustuslistallani.
Vietin päivän pyörien vanhassa kaupungissa ja lukien mukanani olleita kirjojani. En voinut kuin ihmetellä turisteja, jotka viettivät päivät maaten hotellin uima-altaalla tai rannalla. He varmasti ihmettelivät yhtä paljon minua, kun kerroin bussimatkasta Jordaniaan tai sitä että en käynyt rannalla tai edes pulahtamassa hotellin uima-altaalla kertaakaan koko loman aikanani. Meitä on joka lähtöön..
Aamulla sain tiedon hotelliin lennon myöhästymisestä kymmenellä tunnilla. Mietin hetken kävisinkö ostamassa oman snorkkelin, mutta päädyin tappamaan aikaa hotellilla ja kaupungilla lukien viimeistä kirjaani. Lopulta lento lähti onneksi ilmoittena aikana. Ehdin siis vielä jouluaatoksi kotiin viettämään ensimmäistä joulua Suomessa useaan vuoteen.
Mitä matkasta jäi käteen? Ainakin hieno kokemus Jordaniassa sekä entistä kovempi matkakuume uusiin kohteisiin. Sitä helpottamaan olen varannut parin viikon reissun Meksikoon heti kauden päättymisen jälkeen. Maailmanympärimatkan jatkamisen ajankohta on vielä auki. Siihen vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka kauan jatkan valmennustani nykyisessä pestissä Tampereella. Valmennus on antoisaa ja ajoittain ihan mukavaakin touhua, mutta sitä en osaa sanoa, kuinka kauan pystyn vastustamaan vapaudenkaipuutani. Matkabudjettiakin olisi vielä vuoden tarpeisiin jäljellä ja tavoitteena olisi tehdä pokerilla toinen mokoma. Se on eri asia, miten tämä onnistuu..
Kommentit